Onko kukaan selvinnyt "voittajana" puolison kaksoiselämästä?

Ei se voi onnistua, jos pettänyt osapuoli ei halua etsiä syytä pettämiseensä itsestään. Se pettää uudelleen. Ei olosuhteet parane vain sillä, että haluaa yrittää ja haluaa lepytellä.  Pitäisi oikeasti tehdäkin jotain oman parisuhteen eteen. Käydä terapiassa, miettiä mikä meni pieleen. Mitä oikeasti arvostaa ja haluaa.  Menee pari vuotta, niin alkaa taas katsella aidan yli.

Mun ex jäi kiinni kaksoiselämästä kolme vuotta sitten. Ei ollut kyse toisesta naisesta, vaan maksullisista naisista ja nettiseksitreffeistä. Niiden kun ei pitänyt olla mikään vaara parisuhteelle.... Muutin pois  lasten kanssa, kun mies oli töissä. Mies kävi kyllä monta kertaa anelemassa anteeksiantoa oveni takana, mutta en voinut luottaa enää ollenkaan. Kaikki se raha mitä hän huorille tunki, oli pois meidän lapsilta. Miten monta kertaa pyysin asioita, joihin ei muka ollut rahaa, kuten muuttoa isompaan asuntoon. Maksoin perheen menoja. Maksoin huonekaluja ja kodinkoneita ja lasten menot yksin. Oli mulla  hiukan isompi palkka, mutta kuitenkin. Ei muka ollut mihinkään rahaa. Aina piti tanssia miehen pillin mukaan. No lopetin tanssimasta, kun tajusin että mua kusetettiin.

Heti kiinnijäämisen jälkeen voi olla raivon vaihe, sitten sellainen kuherruskuukausi kun yritetään sopia ja sovittautua, sitten tulee arki epäilyksineen ja sitten...saat painia paljon itsesi ja omien tunteidesi kanssa, onko se lopulta sen arvoista, jos lopputulos onkin että mies ei teekään töitä itsensä kanssa? Se on tosi tärkeää, että mies haluaa muuttua ja myös toimia sen mukaisesti. Pelkkä halu ja lupaukset ei riitä muuttamaan teidän parisuhdetta luottamisen arvoiseksi.

Minä lähdin raivon vaiheessa. Se oli hyvä niin, en jäänyt uudelleen kusetettavaksi.

Minun exäni seksiaddiktio paljastui, kun hän katosi Tukholmassa omille teilleen. En tiedä, ehtikö hän koskaan olla varsinaisesti uskoton, mutta ennen pitkää näin olisi varmaan käynyt. Olimme niin kovin nuoria. Itse asiassa, se olin minä, joka alkoi tapailla toista, ja aika pian totesin, ettei minusta ole rinnakkais- tai kaksoissuhteisiin. Se oli pienimuotoinen korkeakoulu parisuhteesta, ja sen koommin en ole eronnut. Naimisiin sentään menin uuden kultani kanssa.

Kiitos kaikille jotka vastasitte. Eihän sitä kukaan muu elä mun elämää kuin minä itse. Sitä on vaan itse niin suossa ettei näe toivoa paremmasta... Lapset tässä tulee kärsimään jos minä päätän laittaa pillit pussiin.

Ei elä kuin sinä ja lapsesi. Minusta mies on näyttänyt kaiken oleellisen itsestään. Eihän tuollaisen jälkeen jatka muu kuin läheisriippuvainen raasu. Otse en jäänyut odottelemaan seuraavaa kriisiä. Lasten takia jo, kehottaisin lopettamaan koko pelleilyn.

up

Pettämiseen en osaa kommentoida, mutta tiedän perheen, jossa vanhemmat ovat vuosia olleet yhdessä lasten (ja ehkä asunnon eli rahan) takia, vaikka oikeasti eivät tule ollenkaan toimeen keskenään.

Ilmapiiri on siinä talossa usein niin ikävä, ettei oikeastaan enää huvita käydä kylässä. Olen aivan varma, että tällä on vaikutuksensa myös lapsiin, kyllä he aistivat ilmapiirin ja sellaisen kireän tunnelman, joka tuntuu olevan lähes normi siinä perheessä.

Mielestäni tämän parin pitäisi todellakin erota, se olisi kaikkien parhaaksi. Eivät kuitenkaan eroa, koska ajattelevat, että muutos olisi lapsille liian vaikea. Minusta taas tuntuu, että tässä liitossa kaikki kärsivät, niin lapset kuin aikuiset.

Pointtini siis on, että hyvä koti on muutakin kuin kohdallaan olevat ulkoiset puitteet. Niiden takia ei kannata pysyä yhdessä, jos kuitenkin katkeroituu ja jää hautomaan pettämisasioita.

En tarkoita, että kannatan eroamista joka kriisin kohdalla. Tärkeintä on päästä asiasta yli. Pahinta on katkeroituminen, joka pilaa paitsi oman elämän, myös sen kodin ilmapiirin.

Mun mies jäi kiinni suhteesta reilut 2kk sitten.Meilläkin on monta lasta.Suhde kesti n.4kk.Epäilin että jotain on menossa.Hiljainen ja kiltti mies.Kukaan ei vieläkään usko todeksi suhdetta.Ensimmäisen kk mies halusi eroa mutta nyt haluaa yrittää niinkuin minäkin että tämä liitto jatkuisi.Lopputulosta en tiedä,koska kiinnijäämisestä on vasta vähän aikaa.Aikaa tämä kaikki vaatii.Itse olen saanut paljon(ketkä nyt yleensä suhteesta edes tietävät)kannustusta yrittämiseen.Suhde loppui kiinnijäämiseen ja siihen että tajusivat etteivät enään voi suhdetta jatkaa(kyseessä oli tuttava),edes lastenkaan takia.Toisen osapuolen mies otti eron heti mutta tämä vaimo tunnustikin että lähti suhteeseen että varmasti saa eron.Oli ollut ottamassa eroa jo muutaman kerran aiemminkin mutta ei ollut uskaltanut lähteä.Suhteella sitten sai eron helposti.Miestäni en todellakaan puolustele.Hän onollut yhtälailla mukana.

4 muuta suhdetta tiedän joissa 3 aviomies pettänyt ja yhdessä aviovaimo.

Kahdesta on aikaa jo kauan ja yhdessä ovat edelleen.Toinen pariskunta ainakin ovat nykyään tosi onnellisia.Kahdesta suhteesta on aikaa 2-3v.ja kummatkin edelleen yhdessä.Sitä en tiedä miten hyvin heillä menee.

Ymmärsin sanan voittaja eri tavoin. 

Oma miesystäväni (ei lapsia) petti minua n.1v ajan. Hänellä todella oli kaksi seurustelusuhdetta, joissa suunniteltiin tulevaisuutta yms. Sekä miesystäväni, että tämä toinen nainen olivat minua vanhempia, tämä toi jo erävoiton. Karua ajatella, mutta tuolta naiselta tuhraantui aikaa esim.perheen perustamishaaveilta yms.

Tilanteen selvittyä tuo nainen lähti heti, kuten olisin itsekin hänen elämäntilanteessaan tehnyt. Itselläni ei ollut kiire mihinkään ja olin hyvin rakastunut, joten jäin selvittämään tilannetta. Minulta meni n.2v ennen kuin aloin olla sinut tapahtuman jälkeen. Lopulta tein aloitteen erosta, mutta pääsin mielestäni irtautumaan kuivin jaloin koska emme eronneet pettämisen seurauksena. Mies oli saanut osoittaa uskollisuutta ja katumusta, minulle ei jäänyt huono itsetunto tapahtuneesta.

Kokemuksen valossa ajattelen, että jos kumpikin tahtoo, ja kuviossa on mukana esim.lapset, on pettämisestä mahdollista päästä yli. Tämä vie vuosia, mutta voi kannattaa.

Minä koen selvinneeni "voittajana", ei ehkä kuitenkaan niinkuin ap tarkoittaa.

Miehen sivusuhteet tiedostin oikeasti vasta kun mies lähti, valehdellen silloinkin että ketään ei ole, mutta olikin "oikeasti" rakastunut. Tottakai oli vuosia maassa kun tajusin millaiset kulissit meillä oli ollut pystyssä, asia, josta mies minua syytti vaikka minä kuvittelin että meillä on välillä vaikeaa välillä meni ihan hyvin, tod tyhmä ja sinisilmäinen  olin.

Erossa  minulle jäi teini-ikäiset lapset, kaikki yhteiset ystävät, jopa miehen sukulaiset olivat minun "puolellani", ilmeisesti kaikki muut kuin minä olivat tienneet miten meillä meni. 

Tällä hetkellä elämä on ihanaa, uusi ihana suhde alkamassa, mies on kyllä tarvinnut tarkasti valita, lapset aikuistumassa ja ystävät joihin tietää voivansa luottaa kun on oikeasti vaikeaa. 

Ex:llä ei meni lainkaan yhtä hyvin, niin pitkällä olen anteeksiannossa että voin olla aidosti pahoillani hänen vastoinkäymisistään.

[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 12:04"]

Kiitos kaikille jotka vastasitte. Eihän sitä kukaan muu elä mun elämää kuin minä itse. Sitä on vaan itse niin suossa ettei näe toivoa paremmasta... Lapset tässä tulee kärsimään jos minä päätän laittaa pillit pussiin.

[/quote]

Haluaisin sanoa, että ei kannata pelkästään lasten takia olla yhdessä. Omat vanhempani roikkuivat suhteessa väkisin koko lapsuuteni ja nuoruuteni, ja kyllä se jätti jälkensä. Lapset kyllä huomaavat, jos vanhemmat kärsivät, vaikka eivät sitä omasta mielestään mitenkään näyttäisi.

Minulle on tästä vanhempien täysin rakkaudettomasta liitosta jäänyt monenlaisia ongelmia, muunmuassa sitoutumis- ja läheisyyspelkoa, ahdistusta ja masennusta. Joten olkaa kiltit älkääkä pakottako itseänne kärvistelemään "lasten takia", koska lapset siinä erityisesti kärsivät.

[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 16:21"]

Itse olen 18vuotias. Isäni petti äitiäni usean vuoden ajan ja eri naisten kanssa. Meillä oli 300neliön omakotitalo, jossa asiamme kolme lasta ja vanhemmat. Kun petokset selvisivät äidilleni, halusi hän vielä yrittää ja pitää talon yms meidän LASTEN TAKIA. Minä masennuin, kyllä lapset vaan huomaavat jos vanhemmat ei enää rakasta toisiaan yms, ja se hämmentää ja ahdistaa. Eräänä päivänä äidilläni paloi viimeinkin pinna ja lähdimme. Olemme nyt asuneet useita vuosia 60neliön asunnossa äitini+4 lasta, mutta en ole koskaan ollut näin onnellinen. Isän luona saan vierailla koska vain ja vanhempani ovat sivistyneissä ja rauhallisissa väleissä. Onneksi äitini lähti.

[/quote]

Niin tuttua. :( Minun vanhempani tosin "uskalsivat" erota vasta, kun olimme täysi-ikäisiä kaikki lapset. Olisivat saaneet tehdä sen päätöksen jo 15 vuotta sitten minun mielestäni. Nyt äiti on katkera, kun hän kokee elämänsä valuneen hukkaan huonossa suhteessa, vaikka meitä lapsia rakastaakin. Ärsyttää.

t: 33

up