Onko kukaan selvinnyt "voittajana" puolison kaksoiselämästä?

Mutta siinä pettämisessä on myös se vaara että rakastuu siihen uuteen heilaan niin palavasti että haluaa vaihtaa puolison häneen. Eli vaikka on avoin suhde ja kaikki sallittua niin ei ole takuita että toinen sitoutuu ja pysyy vierellä jos rakkaus astuu kuvioihin.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 19:52"]

[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 14:19"]

Mutta ei lasten isä ole lapsia pettänyt ja nyt jos minä päätään erota niin lapset kärsivät mun päätöksen takia. Meillä on heitä ajatellen hyvä perhe ja koti...

[/quote]Totta kai hän petti myös lapsia, vieläpä erittäin raskaasti. Pettämällä vaarantaa lasten kasvuilmapiirin, perheen ja kodin.

On älyllistä epärehellisyyttä yrittää väittää, että pettäminen olisi vain joku yksittäinen "virhe" ja että se ei vaikuttaisi
vanhemmuuteen. Sama ihminenhän on koko ajan kyseessä. Valinta pettää on sidoksissa esim. henkilön ongelmanratkaisutapoihin
ja -kykyihin; persoonallisuuden kehitystasoon ja mielenterveyteen; siihen miten osaa käsitellä omia pään sisäisiä kriisejään;
siihen miten sinut on itsensä ja valintojensa kanssa; siihen mitä vaatii itseltään ja muilta; itsetuntoon, itsekunnioitukseen ja
muiden ihmisten kunnioitukseen; tosiasialliseen moraaliseen kehitystasoon; vastuuntuntoon ja sen vajavuuteen; älykkyyteen ja sen
vajavuuteen. Siis esimerkiksi.

Totta kai nämä samat asiat vaikuttavat kaikkeen mitä tämä ihminen tekee, myös vanhemman roolissa. Sellaista mitä ei itsellä ole,
ei voi jälkikasvulleenkaan antaa. Pettäjyys on vain yksi ilmenemismuoto siitä haitasta, mitä tämän tason ihmisyys tuottaa.

[/quote]Tasapainottomien pettäjäihmisten kanssa perheen perustavilla heittää se arvostelukyky ja ihmistuntemus ratkaisevasti jo siinä vaiheessa kun puolisoa valitaan. Kun ajan myötä eri totuudet puolison persoonallisuudesta paljastuvat, voi monelle olla jo liian myöhäistä nähdä asiaa ihan oikeasti lastensa kannalta laajemmin. Nähdään vain se ensi käden puoli että lapsille tulee pettäjävanhempaa ikävä jos hänet heiltä "riistetään". Nostan hattua sille jos joku irrottautuu lapsille vahingollisesta kumppanista ja etsii uuden, sellaisen, joka pystyy antamaan terveen esimerkin seuraavalle sukupolvelle siitä miten kumppania kohdellaan.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 18:59"]

Mutta siinä pettämisessä on myös se vaara että rakastuu siihen uuteen heilaan niin palavasti että haluaa vaihtaa puolison häneen. Eli vaikka on avoin suhde ja kaikki sallittua niin ei ole takuita että toinen sitoutuu ja pysyy vierellä jos rakkaus astuu kuvioihin.

[/quote]Miksi avoimessa suhteessa pitäisi ketään vaihtaa kehenkään, kun kerran sitä toista suhdetta voisi avoimesti pitää siinä rinnalla, vaikka pysyvästi? Vai tarkoitatko että avoin suhde on itse asiassa rakkaudeton suhde; sitten jos rakkaus tulee kuvioihin, siirrytäänkin suljettuun suhteeseen?

Onhan tuossa varmaan ideaa 50/50 vastaaja. Mutta järjestelyn pitäisi olla kai kaikille osapuolille selvillä ja avointa. Onko tuollaisia ihmisiä olemassa, esim naisia jotka "seurustelee" naimisissa olevan miehen kanssa avoimesti. Ja naisia jotka ovat avoimessa suhteessa miehensä kanssa niin että tietää että mies myös seurustelee toisenkin kanssa. Ja sitten se mies... ehkä hän on vain tyytyväinen että omaa haaremin...

Kyse meillä ei ole siitä että ilmapiiri olisi kireä, tai olisi sättimistä tms. Toki tässä puolen vuoden aikana on kireyttäkin ollut ilmassa, mutta siitä varmasti päästään pois. Meillä on oikeasti ihan hyvä olla kaikilla tuossa kodissa perheenä. Uskon vakaasti että lapsilla on ihan hyvä olla. Ap

Mun mies petti mua 1,5 vuotta jonkun netistä löydetyn, toisella paikkakunnalla asuvan naisen kanssa. Paljastui, kun satuin löytämään miehen salaisen kännykän.

Seuraavana päivänä pakkasin kaikki kimpsut ja kampsut ja lähdin. Meillä oli vuokra-asunto, en halunnut olla siellä hetkeäkään. Vaihdoin puhelinnumeroa, hankin 2 viikon sairasloman ja menin toiselle paikkakunnalle. Hajosin henkisesti, kahteen viikkoon en syönyt, tuskin joinkaan, en edes pystynyt nukkumaan. Laihduin 8 kg. Tärisin vain ja tuijotin eteeni. Kävin pari kertaa juttelemassa psykiatrin kanssa. Minulla oli kuulemma posttraumaattinen shokkireaktio.

Kun sitten palasin kotipaikkakunnalle 3 viikon jälkeen, mies sai töiden kautta muhun yhteyden. Kaksi viikkoa se parkui puhelimessa, että haluaa nähdä ja jutella asiat selviksi.

Lopulta suostuin tapaamaan julkisella paikalla lounastunnilla 45 minuuttia.

Aluksi olin varma, että suhteemme ei voi jatkua. Mies piiritti mua vuoden. Itki ja parkui.

Lopulta sitten menin kuitenkin takaisin. Sanon ihan suoraan, että osasyynä se, että tuon vuoden aikana en löytänyt toista miestä. Kävin lukuisilla treffeillä, aloitin uusia harrastuksia, jne. Yli 35-veenä niitä miehiä, joilla olisi työpaikka, jotka ei ole juoppoja tai jotenkin sosiaalisesti änkyröitä ja joilla ei entuudestaan olisi lapsia ei vain enää ole markkinoilla.

Ja jos on, niin ne on sellaisia, jotka ei helpolla pariudu. Pitävät itseään jumalolentoina, heille kelpaa vain paras ja treffit oli sellaisia "vianetsintätilaisuuksia" heidän puoleltaan. Kun nyt 4 vuotta tapahtuneesta katson joskus niitä nettitreffisivuja, joissa silloin pyörin, ne samat tyypit siellä edelleen kuikuilee, ne ylimieliset alfaurokset.

Sanoisin, että jos teillä on neljä lastakin ja pystyt, laita suhde jatkoajalle ja katso, kykenetkö jatkamaan. Mulla meni kaksi vuotta, ennen kuin kykenin edes suutelemaan miestä enää. Aika parantaa jollain tasolla haavat. Mutta sellainen täydellinen luottamus on väliltämme mennyt. En luota enää mieheen 100% ja välillä asiasta tulee riitoja.

Toisaalta, minulle on tullut myös turtumus. En tiedä, jaksaisinko edes välittää, jos sillä taas olisi joku huora jossain. Jos sellainen paljastuisi, alkaisin minäkin varmaan etsiä sivusuhdetta. Se olisi varmasti avioliittomme tuho.

Se, että teillä on lapsia, tekee asiasta myös vaikeaa siltä osin, että voitko pitää mölyt sisälläsi? Minä en alussa voinut, oli paljon huutoa, raivareita, itkua. Jos meillä siinä tilanteessa olisi ollut lapsi, se olisi varmasti järkyttänyt hänen perusturvallisuuttaan, sillä miehen lähellä en silloin aluksi ollut mitenkään tasapainoinen ihminen.

Ota itsellesi aikaa. Sinun ei ole pakko päättää asiasta nyt. Sano miehelle, että et lupaa vielä suuntaan etkä toiseen, lähdetkö lasten kanssa vai jäätkö. Sinun täytyy surra pahin tunnemyrsky pois ja käsitellä tilanne. Voitko jättää lapset miehelle viikoksi tai viikonlopuksi ja hakutua itse vaikka toiseen kaupunkiin hotellilomalle ajattelemaan asiat läpi? Käy keskustelemassa ammattiauttajan kanssa.

Voimia sinulle!

Jos ap haluaa olla kaikki sateenkaaren värit näkevä kynnysmatto, niin mikäs siinä. Aloita vaikka pohtimalla, kuinka länsimainen parisuhdekäsitys rajoittaa miesten itsensätoteuttamisen tarvetta. Sitten voit vakuuttaa itsellesi, että kyllä ihan kaikkien muidenkin miehet pettävät. Sitten voit siirtyä pohtimaan kuinka oikeastaan tämä kaikki onkin sinun vikasi, kun et ole osannut olla riittävä miehellesi. Siinä värejä kerrakseen.

Tai sitten voisit ryhtyä todelliseksi voittajaksi, kasvattaa itsetuntoasi ja heivata sinusta viis veisaavan ukon pihalle.

[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 22:04"]

[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 16:21"]

Itse olen 18vuotias. Isäni petti äitiäni usean vuoden ajan ja eri naisten kanssa. Meillä oli 300neliön omakotitalo, jossa asiamme kolme lasta ja vanhemmat. Kun petokset selvisivät äidilleni, halusi hän vielä yrittää ja pitää talon yms meidän LASTEN TAKIA. Minä masennuin, kyllä lapset vaan huomaavat jos vanhemmat ei enää rakasta toisiaan yms, ja se hämmentää ja ahdistaa. Eräänä päivänä äidilläni paloi viimeinkin pinna ja lähdimme. Olemme nyt asuneet useita vuosia 60neliön asunnossa äitini+4 lasta, mutta en ole koskaan ollut näin onnellinen. Isän luona saan vierailla koska vain ja vanhempani ovat sivistyneissä ja rauhallisissa väleissä. Onneksi äitini lähti.

[/quote]

Ei minunkaan vanhempani niin sillai rakastaneet toisia. Ja isäkin on tainnut vieraissa käydä, kuten suurin osa miehistä.

Mutta en ole kärsinyt. Ne oli vanhempien juttuja. En ole elänyt vanhempien parisuhdetta, vaan ihan hyvää omaa lapsenelämää.

Mitä se nyt se rakastaminen niin hirveästi on. Ihmiset eroaa nykyään niin herkästi, kun ei niin kamalasti rakasteta. No voi voi. Ei sitä ihan joka päivä niin jaksa rakastaa. Ja suurimmassa osassa suhteita on jossain vaiheessa petetty. Luuletteko ihan oikeasti, että ne 6o vuotta naimisissa olleet ei olisi joskus erehtyneet vieraisiin.

Ihmiset pettää ja jättää tai ei jätä. Elämää eletään. Jos lapsi haluaa lapsuudestaan kaivaa traumoja, se kyllä löytää niitä, jos on syyllistäjätyyppi. Milloin ei vanhemmat rakastaneet tai rakasti liikaa ja unohti lapset ja milloin mitäkin-.

[/quote]

Kyllä lapsuutesi selvästi on vaikuttanut sinuun. Sinulla on esim harhaluulo että kaikki miehet pettävät. Eli pitäisit varmaan oman miehesi pettämistä normaalina, jopa ok:na.

[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="11.12.2013 klo 12:04"]

Kiitos kaikille jotka vastasitte. Eihän sitä kukaan muu elä mun elämää kuin minä itse. Sitä on vaan itse niin suossa ettei näe toivoa paremmasta... Lapset tässä tulee kärsimään jos minä päätän laittaa pillit pussiin.

[/quote]

Haluaisin sanoa, että ei kannata pelkästään lasten takia olla yhdessä. Omat vanhempani roikkuivat suhteessa väkisin koko lapsuuteni ja nuoruuteni, ja kyllä se jätti jälkensä. Lapset kyllä huomaavat, jos vanhemmat kärsivät, vaikka eivät sitä omasta mielestään mitenkään näyttäisi.

Minulle on tästä vanhempien täysin rakkaudettomasta liitosta jäänyt monenlaisia ongelmia, muunmuassa sitoutumis- ja läheisyyspelkoa, ahdistusta ja masennusta. Joten olkaa kiltit älkääkä pakottako itseänne kärvistelemään "lasten takia", koska lapset siinä erityisesti kärsivät.

[/quote]

Minulla aivan samanlainen lapsuus ja nuoruus. Olen kantanut turhaa syyllisyyttä vanhempieni huonosta avioliitosta, eihän se mun vikani ollut jos halusivat "lasten takia" olla yhdessä. Itse en kestä riitelyä, en halua enkä osaa. Olen kävellyt kaikista suhteistani (myös työpaikoista) ulos kun on tullut erimielisyyksiä. Tämän asian oivaltaminen tapahtui vasta täytettyäni 50, siihen saakka olen elänyt kuin ajopuu riitoja peläten.

luovuta

up

Kyllä lapset vaistoavat kaiken..ohan turhaa sanahelinää..lasten takin, muka mutta ei vaan itse uskalla irtaantua, olisiko läheisriippuvaisuutta.

Jo lasten takia pitäisi jättää huono suhde taakseen, onnellisinta kaikille.

Ap,sinulle on systemaattisesti valehdeltu kolme vuotta. Se on huikean pitkä aika. Ajattele miten monta yksittäistä valhetta, tietoista valehtelupäätöstä, tuohon aikaan mahtuu. Mitenkähän sinua on kohdeltu lapsena, jos olet valmis hyväksymään puolisoltasi noin vähän kunnioitusta itseäsi kohtaan, ja lapsiasi kohtaan. 

[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 10:30"]

Ymmärsin sanan voittaja eri tavoin. 

Oma miesystäväni (ei lapsia) petti minua n.1v ajan. Hänellä todella oli kaksi seurustelusuhdetta, joissa suunniteltiin tulevaisuutta yms. Sekä miesystäväni, että tämä toinen nainen olivat minua vanhempia, tämä toi jo erävoiton. Karua ajatella, mutta tuolta naiselta tuhraantui aikaa esim.perheen perustamishaaveilta yms.

Tilanteen selvittyä tuo nainen lähti heti, kuten olisin itsekin hänen elämäntilanteessaan tehnyt. Itselläni ei ollut kiire mihinkään ja olin hyvin rakastunut, joten jäin selvittämään tilannetta. Minulta meni n.2v ennen kuin aloin olla sinut tapahtuman jälkeen. Lopulta tein aloitteen erosta, mutta pääsin mielestäni irtautumaan kuivin jaloin koska emme eronneet pettämisen seurauksena. Mies oli saanut osoittaa uskollisuutta ja katumusta, minulle ei jäänyt huono itsetunto tapahtuneesta.

Kokemuksen valossa ajattelen, että jos kumpikin tahtoo, ja kuviossa on mukana esim.lapset, on pettämisestä mahdollista päästä yli. Tämä vie vuosia, mutta voi kannattaa.

[/quote]

Voittajana tai voittajana

Minä petin miestäni vuoden 15 vuotta sitten ja mies ei siitä tiedä mitään. Meillä menee hyvin ja olemme onnellisia.

Eli kyllä mieheni on selvinnyt voittajana pettämisestäni, koska valitsin mieheni vieraan miehen sijaan.

nostan viel

Suosittelen asian läpi käymiseksi pariterapiaa, sillä pettäminen on yksi suurimpia kriisejä ja huojuttaa ihmistä syvää myöten

Tässä on hyvä artikkeli aiheesta
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/pettaja_rikkoo_rakkauden

Pariterapiaa voi maksutta hakea Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksistahttp://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI  ja maksullisesti monista paikoista, joista ainakin Katajaa voin suositella http://www.katajary.fi/pariterapiaa/

Ei ole mahdotonta selvitä, mutta on mahdotonta selvitä jos asioille ei tehdä mitään, silloin samat käyttäytymismallit jatkuvat. Mutta asioiden työstämisellä kriisi on aina myös mahdollisuus.

Kaikkea hyvää teille t Kirkkosisko

toivottavasti en loukkaa, mutta itse olin pettäjä ja sen jälkeen päätinkin pitkän suhteen koska halusin muuta. Mutta jos ehdottomasti haluatte jatkaa niin sitten vain päivä kerrallaan...

Ja sulle suosittelen ehkä ajatustavan muuttamista. Siitä ei voi puhua ystäville koska he eivät välttämättä ymmärrä, mutta toivottavasti löydät jonkun joka ymmärtää. Älä ajattele sitä pettämisenä vaikka se sitä on selvästi ollut. Se on ollut vaan jotain mikä on tapahtunut ja nyt mennään eteen päin eri lähtökohdista. Itse olen "vapaassa suhteessa" jossa pelisäännöt rakennetaan itse. Kyseessä on teidän parisuhde ja siinä tehdään niin kuin teidän parisuhteessa tehdään. Kaikki ei tarvitse mennä samallatavalla kuin naapurissa tai kaverilla. Kaikki tunteet on sallittuja ja loputtomia keskusteluja on edessä, tehdyt asiat ei muut miksikään ja niistä voidaan puhua, mutta meillä on aikaa vain eteen päin. Älä anna katkeruuden ja vihan jäädä sisällesi vaan puhu näistä, puhu loputtomiin ja tee se jo etukäteen selväksi että tulet puhumaan.

Miehesi on ehkä saanut pettämisestä jotain tai siis tältä toiselta naiselta jotain mitä sinä et voi antaa, mutta sinä voit taas antaa miehellesi jotain mitä toiset naiset eivät voi. Etsi näitä asioita, etsi miehesi kanssa yhteisiä asioita ja puhukaa siitä mitä kaipaatte ja haluatte, vaikka se tuntuisi tyhmältä niin silti.

No minusta voi onnistua tai me olemme onnistuneet. Kaiken sen kriisin jäljiltä olin pitkään tosi rikki enkä uskonut enää rakastavaan ja luotettavaan parisuhteeseen.

Aluksi olin vihainen ja katkera - pitkään. Lopulta ymmärsin, että se kiukku vahingoittaa myös minua ja lapsiamme ja jos aiomme jatkaa, niin minun tulee antaa anteeksi (ei hyväksyä tekoa kuitenkaan). Lisäksi parisuhde perustuu luottamukseen ja rakkauteen. Siinä ollaan vapaaehtoisesti.

Uskon ja toivon, ettei vastaavaa kriisiä tule enää kohdallemme. Varmasti voi todeta, että uudesta pettämisestä suhteemme ei enää selviäsi.

Olen hyvin onnellinen siitä, että perheemme ja parisuhteemme sai vielä uuden mahdollisuuden. Enkä todellakaan enää vatvo näitä pettämisasioita mielessäni. Elämä ei ole niin mustavalkoista. Joskus jatketaan siitä, mitä on jäljellä tai sitten erotaan...

Ilman muuta emme olisi jatkaneet, jos rakkauden tunteita ei olisi molemmin puolin ollut ja miehen puolelta syvä katumus tapahtuneesta...

Onnea ja viisaita valintoja teille!

Tiedän vain sellaisia, jotka pysyvät yhdessä koska eivät halua myöntää liittonsa epäonnistumista. Pitää väittää fanaattisesti joka suuntaan, että 'olemme nyt onnellisempia kuin koskaan' ja että itse asiassa tässä ollaankin parempia kuin ne tylsät 'mustavalkoiset' ihmiset jotka eivät petä puolisoitaan, koska meillä ainakin on vientiä! Ja jos ei oikeasti ole, sitä haetaan.

En pystynyt enää luottamaan, kun oli vuosikausia valehdeltu ja petetty. Mitä arvoa on olla sellaisena puolisona, jota on petetty? Paskaämpärin osa, sanon minä. Kriisi on mahdollisuus, just joo. Kaikkeen ei tarvitse nöyrtyä.

Menköön mies anomaan anteeksiantoa jostain muualta, vaikka kirkkosiskolta.