Miltä tuntuu kun lapsi kasvaa saman pituiseksi tai jopa ohi?
Eikö se ole tosi outo tunne, kun ensin on tottunut aina siihen, että lapsi on lapsen kokoinen, itseä selkeästi pienempi ja lyhyempi, ja sitten murrosiässä kasvaakin samalle tasolle tai ohi?
Miltä tuntuu, kun oma pieni katsookin yhtäkkiä silmiin samalta tasolta kuin sinäkin?
Ei tarvitse enää kumarrella, vaan se voi olla jopa niin, että sitä omaa lasta pitää katsoa yläviistoon.
Huvikseen mietin vaan kun tänään kävelin lapsen kanssa ja siinä mielessäni kauhistelin, että mitenhän outoa se sitten oikein on, kun lapsi onkin saman kokoinen tai pidempi kuin minä.
Ajatuksena jotenkin tosi epämiellyttävä, mutta kai siihen sitten vaan tottuu?
Kommentit (30)
Kyllä se omituiselta alkuun tuntui, vaikka sitä jo odottikin. Mutta omituisemmalta on tuntunut, kun kasvu ei tyrehtynytkään niihin lukemiin, mitä uumoiiln, vaan lapsi kasvoi paljon odotettua pidemmäksi. Itse olen 161 cm ja tyttö kasvoi minusta ohi 12-vuotiaana. Nyt 16-vuotiaana hän on sitten isänsä pituinen, 178 cm pitkä. Se tuntuu välillä oudolta, lähinnä kyllä enemmän silloin, kun näkee tytön jonkun muun vieressä (esim. 155 cm pituisen äitini tai 176 cm pituisen kummisetänsä vieressä)
Vierailija kirjoitti:
Siinä kestää niin kauan, että ei sitä varsinaisesti huomaa. ”Lapsuus on niin lyhyt aika”. No ei ole.
Kyllä näin 20-vuotiaan vanhempana tuntuu siltä että se lapsuus hurahti hetkessä. Muistan että lapsen ollessa pieni se tuntui kestävän kauan.
Kaverin poika kasvoi äitinsä ohi viidennen luokan keväällä. Äitinsä 168cm, kutosen syksyllä oli jo ihan huomattavasti, silminnähden pidempi - eihän jotain alle viiden sentin eroa edes huomaa käytännössä. Heistä se oli ihan hauska juttu. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan luonnolliselta se tuntui, että poika oli pidempi kuin 154 senttinen äitinsä :)
Nyt o 188 senttinen . Ja heille jotka pelkäävät jääkö oma lapsi lyhyeksi vanhempien pituuen vuoksi, myös isänsä on 173 cm.
En pidä itsekään itseäni huonompana lyhyyteni takia, joten lapsenikaan ei sitä olisi.
Lapsi myöskin tulee aina olemaan minua nuorempi enkä tule koskaan sillä tavalla katsomaan häntä ylöspäin, kasvoi hän minkä pituiseksi tahansa. En ole myöskään mieheni alamainen, vaikka hän on minua pitempi.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti siltä että on laihan pitkän kukkakepin vieressä, joka lähtee ensimmäisen tuulen mukana lentoon.
ah haha haha haa
Kiitos aamun nauruista
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se omituiselta alkuun tuntui, vaikka sitä jo odottikin. Mutta omituisemmalta on tuntunut, kun kasvu ei tyrehtynytkään niihin lukemiin, mitä uumoiiln, vaan lapsi kasvoi paljon odotettua pidemmäksi. Itse olen 161 cm ja tyttö kasvoi minusta ohi 12-vuotiaana. Nyt 16-vuotiaana hän on sitten isänsä pituinen, 178 cm pitkä. Se tuntuu välillä oudolta, lähinnä kyllä enemmän silloin, kun näkee tytön jonkun muun vieressä (esim. 155 cm pituisen äitini tai 176 cm pituisen kummisetänsä vieressä)
Tulee jopa pohdittua niitä sekoiluja, joita yhdeksää kuukautta aiemmin tuli tehtyä. Miehesi ainakin pohtii.
Kätevää- en tarvitse tikkaita kun lapsi ylettyy ylähyllyille.
Nöyryyttävää- sen jälkeen lapsi taputtaa mua päähän ja toteaa: kyllä sä äiti ootkin lyhyt. : D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se omituiselta alkuun tuntui, vaikka sitä jo odottikin. Mutta omituisemmalta on tuntunut, kun kasvu ei tyrehtynytkään niihin lukemiin, mitä uumoiiln, vaan lapsi kasvoi paljon odotettua pidemmäksi. Itse olen 161 cm ja tyttö kasvoi minusta ohi 12-vuotiaana. Nyt 16-vuotiaana hän on sitten isänsä pituinen, 178 cm pitkä. Se tuntuu välillä oudolta, lähinnä kyllä enemmän silloin, kun näkee tytön jonkun muun vieressä (esim. 155 cm pituisen äitini tai 176 cm pituisen kummisetänsä vieressä)
Tulee jopa pohdittua niitä sekoiluja, joita yhdeksää kuukautta aiemmin tuli tehtyä. Miehesi ainakin pohtii.
Haha :-) Niin selvästi on sukunäköä molemmilta puolin, ettei ole epäilystä vanhemmista. Eikä ole sekoiluja.
Samaa katsoin, olisi mielenkiintoista tietää mikä ajatus tuossa on ollut taustalla :D