Voiko ero lapsiperheessä sujua koskaan hyvin, lapsille suotuisasti?

Kenelläkään kokemuksia ns. rauhallisista eroista?

Netistäkään ei hirveästi löydy sellaisia, lähinnä pelkkiä riitaisia eroja ja traumatulvaa. Ap

Jään seuraamaan, itsellä tälläinen kuvio olisi mielessä, ainakin harkinta-ajan verran.

Erota ja viettää sitten aikaa yhdessä?! En ymmärrä

Lapset on ihmisiä, ne ymmärtää, jos heille sanoo tarpeeksi ajoissa ja puhuu matkanvarrella erosta. Kertoo, että samassa tilanteessa on yli puolet perheistä, joten tuttua monelle. Keskustelee lasten ikätason mukaisesti asiasta jne.

Et halua tätä kuulla, mutta kyllä se vanhempien ero on jopa koko elämän kestävä trauma lapsille.

Kyllä varmaan jos molemmat vanhemmat vanhemmat toivovat eroa, eroon ei liity aivan valtavia tunteita ja riitelyä. On enemmänkin tuskastuttu pitkästymään väärän ihmisen kanssa täysin intohimottomassa suhteessa. Varsinkin silloin tuo voi toimia hyvin. Tai sitten jos vanhemmat ovat kuitenkin samoilla aaltopituuksilla erosta huolimatta, arki ei ole ollut se riitojen syy vaan parisuhde ja molemmat vanhemmat hillitsevät itsensä hyvin, ovat älykkäitä ja osaavat antaa toisilleen tarpeeksi tilaa ja kunnioittavat toisiaan tarpeeksi. Kyllä niitä hyviäkin eroja on ollut vaikka ei se taida kelleekään mikään elämän kohokohta olla.

Vierailija kirjoitti:

Erota ja viettää sitten aikaa yhdessä?! En ymmärrä

Niin, jotta lapsen arki pysyisi mahdollisimman samanlaisena. Myös meidän vanhempien välit todennäköisesti olisivat huomattavasti lämpöisemmät verrattuna siihen, mitä ne on nyt. Lapsen ei tarvitsisi kärsiä huonosta ilmapiiristä, eikä myöskään kokea mitään valtavaa erokriisiä, kun ero ei edes varsinaisesti näyttäytyisi hänelle. Ap

Vierailija kirjoitti:

Et halua tätä kuulla, mutta kyllä se vanhempien ero on jopa koko elämän kestävä trauma lapsille.

Ei ollut ainakaan minulle, hyvä vaan. Vanhemmat pystyivät olla vanhempia paljon paremmin kun se tappelu loppui ja ero oli käsitelty. Lapsuuteni olisi ollut täyttä helvettiä jos eivät olisi ikinä eronneet ja olisi varmaan mennyt vallan pimeäksi se touhu.

/6

Meillä oli sopuisa ja fiksusti hoidettu ero. Molemmat kunnioittivat toisiaan vaikeassa tilanteessa ja pyrkivät toimimaan lasten parhaaksi.

Meillä on vuoroviikot ja kumpikin vanhempi osallistuu täysipainoisesti lasten hoitoon ja arkeen. Emme sentään yhdessä aikaa vietä, molemmilla on jo uudet kumppanit jne mutta hyvissä väleissää ollaan ja vaihdetaan kuulumisia lapsia tuotaessa/hakiessa.

Vierailija kirjoitti:

Et halua tätä kuulla, mutta kyllä se vanhempien ero on jopa koko elämän kestävä trauma lapsille.

Olen varsin tietoinen eroon liittyvästä aihepiiristä sekä siitä, millaiset jäljet se jättää lapseen. Ero ei ole vielä varma, ja olemme tässä tilanteessa kärvistelleet jo pitkään.

Itse olen ehjän, mutta järkyttävän riitaisan perheen onneton lapsi. Paino sanalla onneton

Trauman voi jättää myös se, että vanhemmat väkisin pysyttelevät yhdessä jatkuvasta pettämisestä ja rakkaudettomuudesta huolimatta. Lapsi saa täysin vääränlaisen kuvan siitä, mitä parisuhde on. Ap

Hei,

Omat vanhempani ovat eronneet ja muuten äitini uusi mies on saanut ensimmäisessä liitossa lapsia.

Sekä äitini että isäni ovat erinomaisissa väleissä. Isä käy edelleen ilmaiseksi vaihtamassa auton talvirenkaat ja äiti käy isänäidilläni auttamassa ex-anoppia joulusiivouksessa.

Samalla tavalla äitini uusi mies on erinomaisissa väleissä lastensa äidin kanssa. Äitini ja miehensä menevät tämän miehen lasten synttäreille ex-vaimon kotiin ja kaikki pystyvät juhlia saman pöydän ääressä.

Oma lapseni pitää pappana sekä isääni että äitini uutta miestä. Meillä on iso perhe kun italialaisittain ja kaikki on aina tervetulleita kylään ja yhtä rakkaita. Sanon, että jos on järkeä päässä ja lasten asiat menevät etusijalle ja ego kestää sen, että se edellinen puoliso tulee löytämään uuden/uusia kumppaneita, mutta osaa käsitellä kypsästi ja aikuismaisesti, niin ero ei tee yhtään hallaa lapsille.

Olen onnellinen nähdessäni isäni ja äitini onnellisina uusissa liitoissa ja koen molempien luona olevani yhä maailman rakkain heille. Oon myös kiitollinen kahdesta turvallisesta aikuisesta, eli äitini ja isäni puolisoista, jotka sain elämääni aikuisiällä. Ovat yhtä lailla asioistani kiinnostuneita kun esimerkiksi ydinperheiden tädit ja sedät :)

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sopuisa ja fiksusti hoidettu ero. Molemmat kunnioittivat toisiaan vaikeassa tilanteessa ja pyrkivät toimimaan lasten parhaaksi.

Meillä on vuoroviikot ja kumpikin vanhempi osallistuu täysipainoisesti lasten hoitoon ja arkeen. Emme sentään yhdessä aikaa vietä, molemmilla on jo uudet kumppanit jne mutta hyvissä väleissää ollaan ja vaihdetaan kuulumisia lapsia tuotaessa/hakiessa.

Onko sinusta oikein, että lapset joutuvat elämään kahdessa kodissa? Kun taas aikuisilla voi olla yksi koti. Haluaisitko itse elää reissuelämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et halua tätä kuulla, mutta kyllä se vanhempien ero on jopa koko elämän kestävä trauma lapsille.

Olen varsin tietoinen eroon liittyvästä aihepiiristä sekä siitä, millaiset jäljet se jättää lapseen. Ero ei ole vielä varma, ja olemme tässä tilanteessa kärvistelleet jo pitkään.

Itse olen ehjän, mutta järkyttävän riitaisan perheen onneton lapsi. Paino sanalla onneton

Trauman voi jättää myös se, että vanhemmat väkisin pysyttelevät yhdessä jatkuvasta pettämisestä ja rakkaudettomuudesta huolimatta. Lapsi saa täysin vääränlaisen kuvan siitä, mitä parisuhde on. Ap

Joskus on vain epätäydellisiä vaihtoehtoja.

Ota mallia Hagmaneista.

Eieieiei!

Lapsen kannalta tärkeintä on, että saatte riitelemisen loppumaan. Jos se ei lopu muuten kuin eroamalla, niin erotkaa. Jos vietätte eron jälkeen paljon aikaa yhdessä, lapsi joutuu elämään epätietoisuudessa siitä, mikä on homman nimi. Että oletteko erossa vai ette, ja milloin alatte taas riitelemään?

Omat vanhempani erosivat juuri niin, että viettivät paljon aikaa yhdessä eron jälkeen, "lasten takia". Olisin halunnut viettää aikaa erikseen isäni ja erikseen äitini kanssa, ja se, kun molemmat olivat yhtäaikaa paikalla, oli jotenkin aina ahdistavaa. Se heikensi välejäni sekä isään että äitiin. Teini olin tuolloin.

Eli jos eroatte, tehkää se niin, ettei lapsen tarvitse arvailla, oletteko eronneet, palaamassa takaisin yhteen vai mitä?

Minulla oli lapsena tällainen kokemus. Olin vanhempieni eron hetkellä 13-vuotias, että sekin auttoi asian sujumisessa mutkattomasti. Elämässäni ei mikään suuressa määrin muuttunut eron seurauksena.

Vierailija kirjoitti:

Ota mallia Hagmaneista.

Heillä ei ole vielä uusia puolisoita. Miten ihmeessä tuo voi toimia, kun siihen tulee jossain vaiheessa niitä uusia kumppaneita mukaan kuvioon.

Moni täällä kehuu kuinka ihana ja sopuisa ero oli ja lapsethan vaan suorastaan toivoivat isän ja äidin eroa. Lasten kokemusmaailma voikin sitten olla toisenlainen.

Lue Katariina Hakaniemen kirja Kaksi kotia. Siinä on lasten omakohtaisia kokemuksia vanhempien avioerosta. 

Tuo kirja pitäisi lukea jokaisen, joka lykkää eroa toimimattomasta, ehkä riitaisestakin, suhteesta "lasten takia".

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.