Voiko suhde muuttua enää vuosien jälkeen?

Ollaan aikuisia ihmisiä molemmat, lapset hankittu edellisten kumppaneiden kanssa. Ollaan tunnettu kauan, ikäänkuin oltu toisillemme 'kielletty ihastus' vuosia ja koskaan ei ollakaan töppäilty vaan sitouduttu omiin kumppaneihin. Monen sattuman summana päädyimme yhteen erojemme jälkeen ja nyt ollaan kuljettu yhteistä matkaa jo 2,5v.
Mies halusi hyvin varhain puhua kihloista ja yhteisestä kodista, minä toppuuttelin, sillä eroni oli tuoreempi. Asumme edelleen kumpikin omissa kodeissamme, elämme omaa elämäämme, näemme mahdollisuuksien mukaan. Haluaisin mennä suhteessa eteenpäin, koen ajan olevan siihen kypsä. Suhteemme ei ole edennyt mihinkään, eikä mies enää ole eteenpäin menemisestä puhunut aikoihin eikä haluakaan keskustella. Olen yrittänyt monta kertaa kauniisti ja hillitysti, mutta ei rauhallinenkaan keskustelu johda muuhun kuin miehen hermojen menettämiseen. Olen todella yrittänyt olla ns. tivaamatta vaan keskustella asiallisesti.

Onhan meillä ollut haasteita ja (riitojakin) juuri exien tahoilta isoja vaikeuksia, mutta minusta tällaisina hetkinä tulisi olla toistemme tukena. Nyt vaikeuksiimme vedoten mies ei kuulema halua suunnitella tulevaisuutta, vaikka vannoo rakkauttaan, haluaa jossain vaiheessa yhteisen kodin ja ettei tunteet ole muuttuneet (ilmoittaa kuulema kyllä sitten, jos jokin muuttuu?!?). Minä taas koen, että "kelpasin" silloin ennen, mutta en enää. Kihlaus ei kuulema merkitse hänelle mitään, vaikka 2v sitten puhui ihan muuta. Silloin kuulema oli sellainen tunne, hän sanoo.

Haluan parisuhteen, ihmisen, jonka kanssa jakaa elämäni. Olen aivan umpikujassa eikä miehen kanssa ole mitään mahdollisuutta keskustella, ei kuulema halua analysoida koko ajan. Myönnän kyllä, että asia nousee säännöllisesti esiin, koska en saa vastausta enkä edes tiedä missä mennään.
Joudun arvailemaan ja tulkitsemaan todella paljon hänen puheitaan ja käytöstään.
Tämä rikkoo minua sisältäpäin, en halua tuhlata aikaani odotteluun. Luulisi, että mieskin haluaisi rakentaa yhteistä elämää, kun viimeinkin saimme kaikkien vuosien jälkeen siihen mahdollisuuden.
Olen niin neuvoton, että päädyin kysymään teidän ulkopuolisten näkökulmaa... Voikohan mikään muuttua nyt yhtäkkiä vai tuhlaanko todella vain aikaa ja energiaa tässä suhteessa? Mies ei ole koskaan jättänyt yhtäkään tavaraa, vaatetta tms. luokseni, häipyy aivan kuin jälkiä jättämättä kotiinsa. Sanoo syyksi ettei omista paljoa vaatteita... Nyt viimein 2,5 vuoden jälkeen hän oli jättänyt yhdet alushousut (puhtaat) sänkyyni tyynyn alle... en tajua. Itse olisin toivonut, että katsotaan yhdessä hyllytilaa tms. En tosiaan saa tuosta miehestä mitään irti ja se todella kuluttaa. Tuntuu, että hän lyö tahtia ja minä odotan ja roikun hirressä. Pitkään ajattelin, että haluaa vain seksisuhteen, mutta on kyllä julkaissut fb:ssa olevansa kanssani parisuhteessa. On vain aika huijattu olo, ennen halusi kihloihin, yhteisen kodin ja yhteisen elämän. Nyt tuntuu riittävän vain satunnaiset tapaamiset ja viikonloppukiva. Mietin kyllä itsekseni eroa tämän vuoksi, toisaalta myös, kirkastuuko mahd. tauon aikana hänelle, mitä kanssani haluaa, jos haluaa.
Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta?