Lue keskustelun säännöt.
Lapsi joka on älyttömän herkkä
28.09.2020 |
Ja arka. Eikä halua olla koulussa asioiden keskellä tai nolostuuu todella helposti ja kokee tilanteet aäepämukaviksi. Miten häntä voisi auttaa?
Koulukiusaamista ei ole, mutta jos joku esimerkiksi nauraa paidan värille, niin hän ei halua sitä paitaa enää käyttää.
Ja siis ei naura sille paidalle välttämättä pahantahtoisesti.
Miten opettaa lasta toimimaan näissä tilanteissa?
Olin itsekkin hilkainen lapsi, mutta en yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä. Muistan miten kouluun meneminen ja siellä oleminen ahdisti. Kaikki sellainenkin ahdisti, jos esim. Luokassa oli joku tilanne päällä että se luokan pelle oli ottanut jonkun muun silmätikuksi ja härkki tätä.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut arempi ja herkkä. Mutta ehkä nyt ahdistuu enempi
Ja nyt vasta haet hänelle apua?
Miten niin vasta nyt? Arkuus ja herkkyys ei ole sairaus vaan luonteenpiirre. Ahdistus taas ei ole. T. Eri
Niin luonteenpiirre joka vaatii varhaista puuttumista ja tukea.[/quotei]
Jos on erityisherkkyys niin ei sitä voi koulia pois, koska lapsi kuolee, jos poistat hermoston.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut arempi ja herkkä. Mutta ehkä nyt ahdistuu enempi
Ja nyt vasta haet hänelle apua?
Miten niin vasta nyt? Arkuus ja herkkyys ei ole sairaus vaan luonteenpiirre. Ahdistus taas ei ole. T. Eri
Niin luonteenpiirre joka vaatii varhaista puuttumista ja tukea.[/quotei]
Jos on erityisherkkyys niin ei sitä voi koulia pois, koska lapsi kuolee, jos poistat hermoston.
Eli ap kannattaa ottaa asenne ettei asialle voi mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut arempi ja herkkä. Mutta ehkä nyt ahdistuu enempi
Ja nyt vasta haet hänelle apua?
Miten niin vasta nyt? Arkuus ja herkkyys ei ole sairaus vaan luonteenpiirre. Ahdistus taas ei ole. T. Eri
Niin luonteenpiirre joka vaatii varhaista puuttumista ja tukea.[/quotei]
Jos on erityisherkkyys niin ei sitä voi koulia pois, koska lapsi kuolee, jos poistat hermoston.
Sinusta herkkää lasta ei kannata kannustaa pienestä pitäen tulemaan pois sieltä omalta mukavuusalueelta vaan antaa elää siinä pienessä kuplassaan? Tuossa on nyt palamassa lapsi loppuun ennen kuin hän on edes aikuisuuden ja itsenäisyyden kynnyksellä.
Onko lapsi pakotettu vauvana ja hyvin pienenä itsenäistymään? Unikoulutettu, paljon mummolassa hoidossa ja nuorena päiväkodin aloittanut? Nyt ei uskalla pyytää apua aikuisilta. Kärsii hiljaa vaikka ripulit housuissa.
Iso, meluisa, ihmisiä kuhiseva koulumaailma ei ole kaikkia varten, tai kaikki ei ole sitä varten. Mutta sehän ei yhteiskunnalle passaa. Pakko sopeutua tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voisi auttaa? Ahdistumatta siitä, että hän ahdistuu - tiedät, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta aikuisen olisi hyvä "irtautua tilanteesta" ja tarkastella sitä objektiivisesti. Ja ehkä hänen olisi vain parasta olla hiljaa. Ellei itse kestä.
Muuten käy helposti niin, että aikuinen yrittää liian ahkerasti poistaa omaa ahdistustaan lasta käyttäen. Hän syyllistää ja häpäisee lapsen, ellei saa tätä heti kontrolloitua käskemällä, painostamalla, tms. Mutta lapsi kyllä huomaa asenteen (jos aikuisen mielestä maailma on uhkaava ja herkkyys on pelottavaa)... ja silloin aikuisen kontrollointiyrityksen vaikutus on helposti päinvastainen: lapsesta tulee entistä pelokkaampi. Aikuinen on opettanut hänelle, että maailma on pelottava MUTTA niin ei kuitenkaan saisi tuntea. Pelottavaa itsessään, vai mitä?
Tietysti jos lapsi kärsii niin paljon ympäristöstä, ettei kestä normaalia koulunkäyntiä, se on asiantuntijan arvioitava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut arempi ja herkkä. Mutta ehkä nyt ahdistuu enempi
Ja nyt vasta haet hänelle apua?
Miten niin vasta nyt? Arkuus ja herkkyys ei ole sairaus vaan luonteenpiirre. Ahdistus taas ei ole. T. Eri
Niin luonteenpiirre joka vaatii varhaista puuttumista ja tukea.[/quotei]
Jos on erityisherkkyys niin ei sitä voi koulia pois, koska lapsi kuolee, jos poistat hermoston.
Eli ap kannattaa ottaa asenne ettei asialle voi mitään?
Maailma on täynnä elämässään hyvin menestyneitä erityisherkkiä. Jos vähän luette asiasta niin voitte todeta, ettei se ole diagnoosi. Ominaisuus ihmisessä. Kun me kaikki nyt emme vain ole samanlaisia. Tietenkin lasta täytyy tukea ja siihen voi kysellä apuja, mutta niinhän kaikkia lapsia pitää tukea ja kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut arempi ja herkkä. Mutta ehkä nyt ahdistuu enempi
Ja nyt vasta haet hänelle apua?
Miten niin vasta nyt? Arkuus ja herkkyys ei ole sairaus vaan luonteenpiirre. Ahdistus taas ei ole. T. Eri
Herkkä ihminen palaa hetkessä auringossa, vaikka joku toinen voi lojua siellä tuntikausia? Ei siihen tarvi mitään terapiaa. Usein perinteet pilaa lapsen jo pienenä, kun on opetettu karaisemaan ja koulimaan - ne ovat viljelytermejä, sopii herkille taimille: äkkiä pois tuosta, mihin kärventyy!
Totta! Hyvä, että täällä joku ymmärtää sanoja.
Mitenhän moni miettii, mitä tarkoittaa uutisissa sanonta "---tila on kortilla"? Lukee varmaan vieläkin siellä.
http://koti.netplaza.fi/~paula/xyz/muuttumista.htm
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iso, meluisa, ihmisiä kuhiseva koulumaailma ei ole kaikkia varten, tai kaikki ei ole sitä varten. Mutta sehän ei yhteiskunnalle passaa. Pakko sopeutua tavalla tai toisella.
Niin eihän meiltä muuta odoteta, kuin sitä että käyttäytyisimme kuten tuhannet muutkin.
Olen itsekin ollut hyvin saman tyyppinen, ihan aikuisiälle asti. Olin myös hurjan ankara itselleni ja epäonnistuminen oli maailman loppu. Vasta aikuisena tajusin että olen yhtä arvokas kuin muutkin, eikä tarvitse hävetä itseä tai miellyttää muita.
On hienoa, että olet huomannut lapsesi ahdingon ja haluat häntä auttaa.
Itsellä myös kaksi herkkistä lasta. Olen koettanut tsempata ja painottaa juuri sitä, että herkkyys on voimavara, ei vika.
Ominaisuus joka kannattaa yrittää kanavoida oikein ja sen avulla saa aikaan vaikka mitä. Ja että ovat hyviä ja riittäviä juuri omana itsenään.
Ainakin meillä tuntuu, että nämä herkät ja arat lapsukaiset aistivat ja huomioivat kaikki asiat todella hyvin. Ja tämän pystyy kääntää myös vahvuudeksi. Toki tarvitsee löytää ja keksiä myös ne keinot, joilla siedättyä näille epämiellyttävillekin asioille. Ja siihen lapsi tarvitsee vanhemman apua. Meillä illalla on joka lapselle oma hetki, kun peitellään ja lauletaan ja samalla kysytään, että onko murheita tai muuta josta haluaisi puhua. Tällöin helposti putkahtelee asioita esiin, joita ei välttämättä viitsi arjen pyörityksessä tai muiden aikana puhella.
Asioista puhuminen ja itseluottamuksen vahvistaminen on mielestäni tärkeää ja näistä on ollut apua.
En tiedä onko tästä sinulle mitään apua, mutta toivon kaikkea hyvää. ❣️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ja olen itse tuollainen. Ja minä sanoisin että tärkeintä on että kotona lapsi hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on, eikä anneta ymmärtää että hän on vääränlainen ja hänen tulisi muuttua.
Itselläni ei ollut näin, koska olin 1970-luvun lapsi ja äitini varsin karski ja kova luonne, ehkä sotavuosien karujen jälkivuosien kasvuympäristön peruja tai ehkä muuten vaan synnynnäiseltä temperamentiltaan. Mutta äitini ÄRSYYNTYI minun nynnyydestäni suunnattomasti. Hän haukkui ja pilkkasi minua, että olen omituinen kakara kun pelkäsin taas jotain ja nauroi pelkojani. Pelkäsin mm. perhosia, kasvien juuria, kaikkia eläimiä, sosiaalisia tilanteita jne.
Eli opin kotona että olen ihan vääränlainen ja huono lapsi. Ei minua olisii haitannut se herkkyys itsessään eikä sekään jos koulussa siitä vähän kiusailtiin. Mutta se traumatisoi, että pikkulapsesta asti aistin jatkuvasti oman äidin tyytymättömyyden siihen mitä olin. Jouduin käytännösssä opettelemaan näyttelemään erilaista kuin olin ja pullottamaan kaikki pelot sisääni.
Loppujen lopuksi erityisherkkyys on minulle ollut elämässä iso vahvuus. En tarvitse mitään erityistä siihen että olen onnellinen, koska minulle tavallinen "tylsä" arki on täynnä vahvoja elämyksiä joista nautin.
Pelkääkö lapsi tunteita? Osaako hän sanoittaa tunteitaan? Ehkä hän tarvitsi keinoja, mitä ajatella tai tehdä kun ahdistaa? Mielikuvaharjoituksia ahdistuksen käsittelyyn? Luovia keinoja? Tietääkö lapsi, että tunnetila laimenee/menee ohitse noin seitsemässä minuutissa? Tietääkö lapsi, että tunteet eivät ole vaarallisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni myös superherkkä tytär, ja ollaan pulassa asian suhteen. Ei pysty keskittymään jos on vähänkään meteliä luokassa, älyssä ei ole vikaa ja oppii samassa tahdissa kuin muutkin mutta nuo herkät aistit...huoh! Ei myöskään kerro aikuiselle jos on jokin hätä, istuu mielummin ripulit housussa loppupäivän tai ilman tarvittavia välineitä tunnilla jne. Ei siedä yhtään vitsailua itseään kohtaan.
Niin, mitä tämmöisen lapsen kanssa pitäisi tehdä? Vastausta ei ole toistaiseksi löytänyt kukaan.
Millaista apua lapselle on haettu?
En ole ekan viestin kirjoittanut, mutta voisi olla minun tyttäreni. Kiinnostaisi tietää että minkälaista apua pitäisi hakea, koska oma kokemukseni on, että hiljaiselle lapselle - varsinkin tytölle - on erittäin vaikea saada mitään apua :/
Koska lapsi ei häiriköi muita, vaan kaaos on enemmän päänsisäistä, niin se ei ole, noh, oikein mitään. Opet ja koulukuraattori eivät tarjoa tukea, vaan lähinnä sitä samaa huokailua kuin sukulaiset ja tuttavat, että sen pitäis nyt vaan uskaltaa ja pitäis nyt vaan koittaa keskittyä. Perheneuvolassa käytiin juttelemassa jonkun aikaa tunteiden sanoittamisesta ja tunnistamisesta, mutta en koe että sekään on varsinainen ongelma. Epäilen itse jonkinlaista keskittymisen ja tarkkaavaisuuden häiriötä yhdistettynä herkkyyteen(?), mutta ei päästä edes mihinkään tutkimuksiin koska "lapsi pärjää ihan hyvin koulussa ja osaa katsoa silmiin". Yeah, right. Siinä sitä apua.
Steinerkoulu tai joku muu yksityiskoulu esim. kristillinen, mikä oisi teidän perheelle mieluinen voisi toimia paremmin kuin normaali peruskoulu. Noissa yksityisissä lapsia kohdellaan enemmän lapsina ja heiltä hyväksytään erilaiset luonteen piirteet, lapsille annetaan enemmän aikaa kasvaa.
Aivan aluksi kannattaa eritellä mikä haittaa ja ketä haittaa. Missä tilanteissa ja minkä verran herkkyys tai arkuus häiritsee lasta itseään, missä määrin se herättää sinussa omia ikäviä muistoja ja minkä verran lapsen tulevaisuuteen liittyviä pelkoja. Sitten opettelet irrottamaan nämä kaksi jälkimmäistä ihan kokonaan lapsen tarpeista, koska ne ovat sinun tunteitasi.
Sitten se haitta lapselle. Sen konkretisointi, nolouden tunne tilanteessa x, estää toimimasta y tai aiheuttaa oiretta w (esim. uupuminen jatkuvaan nolosteluun)? Sitten tiedetään mihin lähdetään hakemaan helpotusta, ajatusmalleja ravistelemalla ja tarvittaessa ottamalla käyttöön toiminnallisia tunteensäätelymenetelmiä. Perinnöllistä herkkyyttä emme voi muuttaa, mutta voimme muuttaa millaisen mallin annamme nolojen tilanteiden tai vaikkapa virheiden kohtaamisesta, ja voimme vahvistaa lapsen itsetuntoa huomiolla, hyväksynnällä ja hellyydellä joka ei ole kiinni suorituksista tai vanhemman odotusten täyttämisestä, sekä järjestämällä lapselle onnistumisen kokemuksia: missä hän on varmempi, missä tuntee kuuluvansa joukkoon, missä osaa olla oma itsensä, näitä lisää elämään. Kouluun ei ole pakko mennä paidassa joka naurattaa muita, se ei ole ongelma - mutta jos jokaisessa paidassa on olo että on huomion ja naurun keskipiste, se on ongelma (joko siksi että luokalla on kiusaajia tai siksi että omat ajatusmallit ovat vääristyneet).
12-vuotias on jo niin iso että häntä ei lähdetä korjaamaan yläviistosta, vaan viereltä. Haluatko että yhdessä mietitään, mikä sinua auttaisi tässä? Mikäli oireilu livahtaa ahdistuksen puolelle, täältä (https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…) löytyy vanhemmille vinkkejä ja koulupsykologilta saa apua jos omat konstit loppuu. Tavoitteena ei ole karaista lasta vaan saada hänet huomaamaan että herkkyys tai tunteet ei ole vaarallisia ja niitä voi vähän säädellä.
Vierailija kirjoitti:
Steinerkoulu tai joku muu yksityiskoulu esim. kristillinen, mikä oisi teidän perheelle mieluinen voisi toimia paremmin kuin normaali peruskoulu. Noissa yksityisissä lapsia kohdellaan enemmän lapsina ja heiltä hyväksytään erilaiset luonteen piirteet, lapsille annetaan enemmän aikaa kasvaa.
Nykykouluissa voi myös häiritä liian suuri koko, lapsia voi olla kouluyksikössä jopa lähes tuhat. Arkkitehtuurikin on "hienoa", mutta hermostoa kuluttavaa. On korkeita, avoimia tiloja, jotka kaikuvat jne.
Esim. vilkkaus ja tempperamenttisuus on luonteenpiirre ja siihen tulisi kuitenkin puuttua? Mutta, kun herkkä jää vilkkaan jalkoihin vika vain siinä vilkkaan käytöksessä ja sitä piitää lähteä muuttamaan? Eriä pitää nyt vaan ymmärtää kun se on herkkä ja arka, kun se tekee siitä vilkkaasta sen pahan pahan joka silkkaa pahuttaan kiusaa herkkää...