Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

"Vahdittiin" nelosluokkalaisena saman ikäisen kaverin kanssa hänen kahta pikkusisarustaan ja toisen pikkusisaruksen kavereita (pikkusisko 2v, vanhemmat lapset n.6-7 vuotiaita yökyläilijöitä), kun luokkakaverin äiti oli baarissa. Eli käytännössä siis ei nukuttu juuri lainkaan, riehuttiin ulkona myöhälle iltaan koko poppoo ja lopulta yritettiin nukuttaa 2-vuotiasta, mutta eihän siitä mitään tullut. Lapsi ulvoi sängyssä monta tuntia kunnes lopulta nukahti. Äiti tuli joskus aamuyön tunteina kotiin, muistan heränneeni, koska nukuttiin koko poppoo olohuoneessa siskonpedissä. Tämä oli 2000-luvun alussa. Tunsin jo silloin, että tämä ei ole normaalia, enkä koskaan kehdannut kertoa omille vanhemmilleni, että tosi asiassa oltiin keskenään lähes koko yö.

Vierailija kirjoitti:

Nykylapset yritetään kääriä kuplamuoviin.

Heh, ennen lapset käärivät sen sijaan tämän ketjun hengessä toisiaan kuplamuoviin. Oikeasti, muistin tästä nyt kuinka minulta ja siskoltani kiellettiin kuplamuovilla leikkiminen kun olimme tyyliin 6v ja 8v, kun kaksi serkkuamme olivat leikkineet sillä ja isompi oli melkein tukehduttanut pienemmän. Kuplien poksauttelu jäi sallituksi (muuten olisikin ilo kuollut elämästä), mutta sitäkin sai siitä eteenpäin tehdä ainoastaan vanhempien läsnäollessa.

2000-luku. Vanhemmat lähti Viroon hakemaan halpaa viinaa. Jättivät meidät lapset yksin kotiin, minä ja veli 9-11v ja pikkuveli 2-3v. Isoveli kai ruokki pikkuveljen jotenkin. Myrsky vei illalla sähköt. Meillä ei ollut mitään puhelimia tms. siihen aikaan. Vanhemmat tuli kotiin seuraavana päivänä kännissä. Eivät olleet mitään rapajuoppoja vaan ns. tavallisia keskituloisia työssäkäyviä ihmisiä. Mutta ei tuollainen kyllä ollut normaalia saati laillista, ikävä kyllä ei yksittäistapauskaan.

Sain kuulla että mut oli taaperona jätetty välillä yksin kotiin. Synnyin 90-luvulla. En viitsinyt sanoa vanhemmille että tuo olisi nykyään lastensuojeluilmoituksen paikka..

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa! Tiesivätkö hoitolasten äidit ja isät "hoitotätinne" oudoista tavoista? Nykyään vanhemmat tekisivät tämmöisestä hoitajasta rikosilmoituksen ja perhepäivähoitaja saisi välittömästi kengänkuvan persuksiinsa!

Onneksi ei ole tarvinnut mennä koskaan päivähoitoon, kun äiti on hoitanut kotona maalaistalossa!

Perhepäivähoitajaksi on päässyt 1970- ja 1980-luvuilla lähes kuka tahansa ja ilman mitään hoito- ja kasvatusalan koulutusta. Perhepäivähoitajat ja päiväkotien lastenhoitajat ovat olleet yleensä kouluttamattomia naisia. Eipä onnistuisi nykyään!

Perhepäivähoidossa ja päiväkodeissa on ollut paljon ongelmia hoidon laadun ja turvallisuuden kanssa. Pieniä lapsia on komennettu huutamalla, peloteltu ja jopa kuritettu fyysisesti. Joissakin paikoissa lasta on ruokailuissa pakotettu syömään lautanen tyhjäksi. On ollut tavallista, että alle kouluikäiset lapset ovat leikkineet ulkona ilman hoitajien valvontaa. Turvattomuutta on lisännyt hoitolasten välillä tapahtunut kiusaaminen ja henkinen ja fyysinen väkivalta.

Nivalassa sattui vuonna 1985 järkyttävä onnettomuus, kun kolme perhepäivähoidossa ollutta hoitolasta menehtyi tulipalossa.

Vierailija kirjoitti:

Me leikittiin perhepäivähoidossa keskenämme ulkona aina kun hoitotäti laittoi ruokaa tai teki muita hommia.

Hoitopaikka oli järven rannassa ja sinne ei saanut mennä. No mentiin silti. Yhtenä talvena tuli riitaa ja yksi lapsista juoksi jäälle. Tämä oli mun syy, koska olin vanhimpana ollut vastuussa muista lapsista. Kesällä lutrattiin ilman lupaa aina rannassa

Lisäksi leikittiin tien varressa leikkiä, että kuka uskaltaa jäädä lumiauran puskeman lumen alle. Minä en olisi uskaltanut, mutta jäädyin pelostani auran lähestyessä ja jäin sinne lumiverhon alle. Suojasin pään käsillä ja olkavarteen iso jääpala josta tuli iso ruhje. Se oli pakko tunnustaa kotona, mutta mun porukat syytti toki minua vaikka kyllähän se niin oli, ettei missään tapauksessa oltaisi saatu olla keskenämme ulkona!

No tästä lumiaurajutusta tiesivät, kun ruhje oli niin paha ja sitä kautta myös että keskenämme oltiin. Tilanne ei muuttunut ja mua edelleen vietiin sinne hoitoon joten ilmeisesti eivät välittäneet.

Siellä oli myös ruumiillista kuritusta josta en koskaan kertonut kellekkään.

Hoitaja oli kaikenlisäksi alan koulutuksen saanut. Se oli harvinaista ja muistan siitä puhutun monta kertaa.

Tapahtui 1980-luvulla.

Mutta siis, kokemukseni olivat syy sille miksi mun lapseni eivät menneet perhepäivähoitoon vaan tommoseen monen parjaamaan isoon päiväkotiin. Eipähän ainakaan ole vieressä järveä tai pahoinpidellä yhtä helposti, kun on muita aikuisia paikalla.

Meillä oli aseet saunan eteisessä "lukollisessa" kaapissa. Avaimessa oli yksi kieli ja kaikissa vitriineissä ja piirongeissa sun muissa oli sellainen samanlainen avain. Asekaapin avain laitettiin aina yhden saman ovenkarmin päälle, mutta niitä tosiaan ihan samanlaisia avaimia oli muissa huonekaluissa. Ja se kaappikin oli vanhasta keittiökaapista tehty, jotain lastulevyä.

Häiritsevämpää oli kuitenkin se, että ammukset, irtoruuti yms. (Meillä ladattiin itse kiväärin panoksia) olivat pahvilaatikossa siellä samaisen eteisen nurkassa olevassa puulaatikossa. Ilman lukkoja, ilman mitään.

Niitä aina salaa näytin kavereille.

Kavereilla oli tosin vielä leväperäisempää. Yhden kotona oli ladattu haulikko eteisessä aina ja toisen kaverin kotona vissiin armeijasta varastettu toimiva kertasinko! Johon tietenkään ei olisi saanut koskea, mutta olihan se nyt kiinnostava.

"Siellä oli myös ruumiillista kuritusta josta en koskaan kertonut kellekkään."

On todella surullista ja täysin väärin ja rikollista, että perhepäivähoitaja on kohdellut huonosti ja väkivaltaisesti pieniä, alle kouluikäisiä ja täysin puolustuskyvyttömiä lapsia. Olen surullinen puolestasi. Kurja ja järkyttävä päivähoitopaikka!

Nykyaikana tämä olisi rikosilmoituksen paikka, jos perhepäivähoitaja kaltoinkohtelisi, laiminlöisi ja vielä pahoinpitelisi hoitolapsia.

Perhepäivähoitaja työskentelee yksin omassa kodissaan. Hänen lastenhoitoaan ja kasvatusmenetelmiään ei käytännössä siis valvo kukaan. Joku lakisääteinen tupatarkastus voidaan tehdä kunnasta ehkä kerran vuodessa kotiin. Tai ehkä tämä "tupatarkastuskin" suoritetaan jo Teamsilla verkossa tai paperilla. Tässä hoitomuodossa hoitolapsilla ja hoitolasten vanhemmilla on huono oikeusturva. EI mitään valvontaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa! Tiesivätkö hoitolasten äidit ja isät "hoitotätinne" oudoista tavoista? Nykyään vanhemmat tekisivät tämmöisestä hoitajasta rikosilmoituksen ja perhepäivähoitaja saisi välittömästi kengänkuvan persuksiinsa!

Onneksi ei ole tarvinnut mennä koskaan päivähoitoon, kun äiti on hoitanut kotona maalaistalossa!

Perhepäivähoitajaksi on päässyt 1970- ja 1980-luvuilla lähes kuka tahansa ja ilman mitään hoito- ja kasvatusalan koulutusta. Perhepäivähoitajat ja päiväkotien lastenhoitajat ovat olleet yleensä kouluttamattomia naisia. Eipä onnistuisi nykyään!

Perhepäivähoidossa ja päiväkodeissa on ollut paljon ongelmia hoidon laadun ja turvallisuuden kanssa. Pieniä lapsia on komennettu huutamalla, peloteltu ja jopa kuritettu fyysisesti. Joissakin paikoissa lasta on ruokailuissa pakotettu syömään lautanen tyhjäksi. On ollut tavallista, että alle kouluikäiset lapset ovat leikkineet ulkona ilman hoitajien valvontaa. Turvattomuutta on lisännyt hoitolasten välillä tapahtunut kiusaaminen ja henkinen ja fyysinen väkivalta.

Nivalassa sattui vuonna 1985 järkyttävä onnettomuus, kun kolme perhepäivähoidossa ollutta hoitolasta menehtyi tulipalossa.

Vierailija kirjoitti:

Me leikittiin perhepäivähoidossa keskenämme ulkona aina kun hoitotäti laittoi ruokaa tai teki muita hommia.

Hoitopaikka oli järven rannassa ja sinne ei saanut mennä. No mentiin silti. Yhtenä talvena tuli riitaa ja yksi lapsista juoksi jäälle. Tämä oli mun syy, koska olin vanhimpana ollut vastuussa muista lapsista. Kesällä lutrattiin ilman lupaa aina rannassa

Lisäksi leikittiin tien varressa leikkiä, että kuka uskaltaa jäädä lumiauran puskeman lumen alle. Minä en olisi uskaltanut, mutta jäädyin pelostani auran lähestyessä ja jäin sinne lumiverhon alle. Suojasin pään käsillä ja olkavarteen iso jääpala josta tuli iso ruhje. Se oli pakko tunnustaa kotona, mutta mun porukat syytti toki minua vaikka kyllähän se niin oli, ettei missään tapauksessa oltaisi saatu olla keskenämme ulkona!

No tästä lumiaurajutusta tiesivät, kun ruhje oli niin paha ja sitä kautta myös että keskenämme oltiin. Tilanne ei muuttunut ja mua edelleen vietiin sinne hoitoon joten ilmeisesti eivät välittäneet.

Siellä oli myös ruumiillista kuritusta josta en koskaan kertonut kellekkään.

Hoitaja oli kaikenlisäksi alan koulutuksen saanut. Se oli harvinaista ja muistan siitä puhutun monta kertaa.

Tapahtui 1980-luvulla.

Mutta siis, kokemukseni olivat syy sille miksi mun lapseni eivät menneet perhepäivähoitoon vaan tommoseen monen parjaamaan isoon päiväkotiin. Eipähän ainakaan ole vieressä järveä tai pahoinpidellä yhtä helposti, kun on muita aikuisia paikalla.

Vierailija kirjoitti:

"Siellä oli myös ruumiillista kuritusta josta en koskaan kertonut kellekkään."

On todella surullista ja täysin väärin ja rikollista, että perhepäivähoitaja on kohdellut huonosti ja väkivaltaisesti pieniä, alle kouluikäisiä ja täysin puolustuskyvyttömiä lapsia. Olen surullinen puolestasi. Kurja ja järkyttävä päivähoitopaikka!

Nykyaikana tämä olisi rikosilmoituksen paikka, jos perhepäivähoitaja kaltoinkohtelisi, laiminlöisi ja vielä pahoinpitelisi hoitolapsia.

Perhepäivähoitaja työskentelee yksin omassa kodissaan. Hänen lastenhoitoaan ja kasvatusmenetelmiään ei käytännössä siis valvo kukaan. Joku lakisääteinen tupatarkastus voidaan tehdä kunnasta ehkä kerran vuodessa kotiin. Tai ehkä tämä "tupatarkastuskin" suoritetaan jo Teamsilla verkossa tai paperilla. Tässä hoitomuodossa hoitolapsilla ja hoitolasten vanhemmilla on huono oikeusturva. EI mitään valvontaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa! Tiesivätkö hoitolasten äidit ja isät "hoitotätinne" oudoista tavoista? Nykyään vanhemmat tekisivät tämmöisestä hoitajasta rikosilmoituksen ja perhepäivähoitaja saisi välittömästi kengänkuvan persuksiinsa!

Onneksi ei ole tarvinnut mennä koskaan päivähoitoon, kun äiti on hoitanut kotona maalaistalossa!

Perhepäivähoitajaksi on päässyt 1970- ja 1980-luvuilla lähes kuka tahansa ja ilman mitään hoito- ja kasvatusalan koulutusta. Perhepäivähoitajat ja päiväkotien lastenhoitajat ovat olleet yleensä kouluttamattomia naisia. Eipä onnistuisi nykyään!

Perhepäivähoidossa ja päiväkodeissa on ollut paljon ongelmia hoidon laadun ja turvallisuuden kanssa. Pieniä lapsia on komennettu huutamalla, peloteltu ja jopa kuritettu fyysisesti. Joissakin paikoissa lasta on ruokailuissa pakotettu syömään lautanen tyhjäksi. On ollut tavallista, että alle kouluikäiset lapset ovat leikkineet ulkona ilman hoitajien valvontaa. Turvattomuutta on lisännyt hoitolasten välillä tapahtunut kiusaaminen ja henkinen ja fyysinen väkivalta.

Nivalassa sattui vuonna 1985 järkyttävä onnettomuus, kun kolme perhepäivähoidossa ollutta hoitolasta menehtyi tulipalossa.

Vierailija kirjoitti:

Me leikittiin perhepäivähoidossa keskenämme ulkona aina kun hoitotäti laittoi ruokaa tai teki muita hommia.

Hoitopaikka oli järven rannassa ja sinne ei saanut mennä. No mentiin silti. Yhtenä talvena tuli riitaa ja yksi lapsista juoksi jäälle. Tämä oli mun syy, koska olin vanhimpana ollut vastuussa muista lapsista. Kesällä lutrattiin ilman lupaa aina rannassa

Lisäksi leikittiin tien varressa leikkiä, että kuka uskaltaa jäädä lumiauran puskeman lumen alle. Minä en olisi uskaltanut, mutta jäädyin pelostani auran lähestyessä ja jäin sinne lumiverhon alle. Suojasin pään käsillä ja olkavarteen iso jääpala josta tuli iso ruhje. Se oli pakko tunnustaa kotona, mutta mun porukat syytti toki minua vaikka kyllähän se niin oli, ettei missään tapauksessa oltaisi saatu olla keskenämme ulkona!

No tästä lumiaurajutusta tiesivät, kun ruhje oli niin paha ja sitä kautta myös että keskenämme oltiin. Tilanne ei muuttunut ja mua edelleen vietiin sinne hoitoon joten ilmeisesti eivät välittäneet.

Siellä oli myös ruumiillista kuritusta josta en koskaan kertonut kellekkään.

Hoitaja oli kaikenlisäksi alan koulutuksen saanut. Se oli harvinaista ja muistan siitä puhutun monta kertaa.

Tapahtui 1980-luvulla.

Mutta siis, kokemukseni olivat syy sille miksi mun lapseni eivät menneet perhepäivähoitoon vaan tommoseen monen parjaamaan isoon päiväkotiin. Eipähän ainakaan ole vieressä järveä tai pahoinpidellä yhtä helposti, kun on muita aikuisia paikalla.

En itseasiassa vuosiin edes tajunnut, että hoitopaikka ei ollut hyvä. Koska siellä pääsi pakoon isän masennusta, kukaan ei rajoittanut mun syömistä (olin lihava lapsi) ja siellä oli ihana kissa, tykkäsin siellä olosta tosi paljon kaikesta huolimatta.

Meillä ei ollut koskaan lyömistä kotona, mutta tunneilmasto aika ankea kuitenkin. Tuolla sentään sain juoda kaakaota ilman jupinaa painosta. Lapsena ajattelee aika eri tavalla.

Lyömiseen kyllä vanhemmat olisi puuttuneet varmasti sen tiedän, mutta on ihan eri asia olisivatko uskoneet sellaista tapahtuneen vaikka olisinkin kertonut.

Kiitos muuten sanoistasi. Vaikka näistä ajoista on jo yli 30 vuotta, on silti hyvä kuulla ulkopuolelta (vaikka sitten vauva.fissä), että asiat ei olleet ok.

Vierailija kirjoitti:

Me tehtiin penskana isoihin lumikasoihin lumimajoja. Kun lumitraktorit oli kasannut sellaisen lumivuoren jonnekin, niin me koverrettiin sinne sisään lumimaja ja leikittiin siellä. Ei tullut aikuisillekaan silloin mieleen, että se olisi voinut romahtaa tai puskutraktori olisi tullut ja siirtänyt sen lumivuoren majoineen ja sen "asukkeineen" ihan minne vaan. Olisi voinut käydä tosi pahasti.

Tuotakin tullut harrastettua skidinä, ja nuoret oman pihan piirin kohdalla myös vaan oli hieman se että se lumi oli pakkautunut todella tiiviksi, ei ollut pelkoa että että sinne jumiin jäisi. Ja oli vanhempi hieman tsigaamassa ikkunasta että miten se leikki etenee. Jos jokin kone olisi saapunut pihaan niin äkisti ulos lumimajasta. No me tehtiin niin että siellä oli aina 3kpl uloskäyntiä.

-70 luvun loppupuolella 13 - 14 v oltiin nuoremman veljen kanssa isoisän renkeinä kesällä, ajeltiin traktorilla (myös tiellä) vedettiin alunperin hevosvetoista niittokonetta ym älytöntä. Pappa tarjosi välillä vinettosiivut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset, joille kävi todella huonosti, eivät ole näitä tarinoita kertomassa. Kuten se 9-vuotias pieni tyttö, joka hukkui 80-luvulla jokeen uidessaan kavereiden kanssa.

Totta. Mutta me jotka selvittiin ((eli enemmistö) saatiin kyllä elää paljon vapaampi ja kokemusrikkaampi lapsuus, kuin nykylapset.

Juurikin näin. Ja luulen, että juuri sen ansiosta meidän ikäpolvesta tuli sinnikkäitä taistelijoita. Kun on joutunut lapsesta alkaen huolehtimaan itsestä ja pienemmistä ei vinguta ihan vähästä. Kun saa kaiken liian helpolla, millään ei ole mitään väliä eikä osata arvostaa mitään.

Jaa. Omaa elämääni värittää jatkuva turvattomuus ja pelko, että jos asiat meneekin pieleen, enkä voi hallita niitä.

Kun turvallinen lapsuus jäi puuttumaan.

tämä, vaikka sitä sitkeyttäkin kehittyi, niin tuntuu ettei koskaan tule saavuttamaan sitä perusluottamusta/turvatunnetta elämään kuin sellaiset tutut, jotka kasvaneet tosi turvallisissa oloissa. Eli koko ajan on vähän alitajuntainen kutina, milloin menee homma pieleen.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos muuten sanoistasi. Vaikka näistä ajoista on jo yli 30 vuotta, on silti hyvä kuulla ulkopuolelta (vaikka sitten vauva.fissä), että asiat ei olleet ok.

Voin sanoa samantapaista kokeneena ja tämän keskustelun suurella mielenkiinnolla lukeneena, että sinulla on täysi oikeus katsoa, että asiat ei olleet OK.

Sanon "samantapaista", koska olen itse saanut piiskaa päivähoitopaikassa, mutta niin että vanhemmat olivat antaneet ihan luvan siihen. Olin kouluun menoon saakka hoidossa perheessä, jonka äiti oli kotiäitinä, ja joka asui samassa talossa, jonka pohjakerroksessa toimineessa lounasravintolassa oma äitini oli töissä. Oli minun sinne hoitoon tullessa sovittu, että "kohdelkaa kuin omaa lastanne", ja sitten se kattoi myös rangaistukset. Iltapäivällä kun äiti tuli hakemaan, niin sai kuulla, että "Tanja sai tänään piiskaa, syystä että [syy]". Ja äiti ihan vaan sanoi pettyneellä äänellä, että ootpa ollut Tanja tuhma, toivottavasti toista kertaa en saa kuulla tällaista rakkaasta lapsestani. Ja se siitä.

No, ne piiskaukset nyt oli sellaisia, että vähän läpsyteltiin paljaalla kädellä paljaalle pepulle, ja kun itku tirahti ja lapsen uhma oli laantunut, niin se loppui sitten heti sillä sekunnilla. Eikä se mitään jokapäiväistä ollut, ennemminkin jokavuotista. Lisäksi sain samaa käsittelyä osakseni (samalla lailla harvakseltaan) myös äidiltäni kotona, mikä epäilemättä teki hänelle helpoksi antaa lupa sen käyttöön myös päivähoitopaikassa. Tämä nyt kuulostaa hirveältä puolustelulta, mutta kuten itsekin ihan tosi hyvin huomautit, niin lapsena se, miten tärkeältä ja huomionarvoiselta mikäkin asia tuntuu jonkin toisen asian rinnalla, on osittain ihan täysin eri kuin aikuisena.

Tämä oli meininki pienessä Keski-Suomen läänin maalaiskunnan kirkonkylässä 80-luvun lopulla. Kurittaminen oli jo lailla kielletty, mutta elettiin vielä selkeästi "siirtymäkautta" siihen, että se kielto alettiin ottaa ollenkaan vakavasti ja sen nojalla alkoi sitten tulla pahoinpitelysyytteitä yms.

Niin, onhan se selvää että moni asia on nykyään paremmin. Mutta kyllä jotkut asiat voivat silti olla myös huonommin ja mielestäni lasten ja nuorten aikuisten kasvava avuttomuus, nepsy-ongelmat, aloitekyvyttömyys ja huono fyysinen kunto kuuluvat noihin asioihin, mitkä ovat huonommin. Ulkona olisi paljon turvallisiakin aktiviteetteja, mutta ainakin pienemmissä kaupungeissa urheilukentät loistavat tyhjyyttään. Vielä ysärillä muistan että oli alkusyksystä ja loppukeväästä perjantai-iltaisin koulun jalkapallokenttä täynnä ala-asteikäisiä, sekä poikia että myös tyttöjä mukana. 

Ihmettelen että selvisin omasta lapsuudestani hengissä 70-80 -lukujen vaihteessa. Vanhempia ei kiinnostanut minun ja siskoni tekemiset yhtään, mentiin ympäri kyliä, käytiin yksin uimassa läheisellä joella jne. Oltiin perhepäivähoitajalla, joka asui joen varressa, kerran tipuin laiturilta jokeen kun kurkotin ämpärillä sieltä vettä. Onneksi pääsin itse ylös, eihän sitä kukaan ollut näkemässä kun hoitaja teki omia askareitaan aina jossain muualla. Isäni oli alkoholisti ja äiti teki vuorotyötä, monet viikonloput muistan kun isä makasi sammuneena lattialla ja me siskon kanssa pestiin isän suuta saippualla, kun se hereillä ollessaan kiroili niin paljon.

Luisteltiin joen ohuella jäällä kun vieressä virtasi sula vesi. Mopolla ajettiin mökillä tietenkin ilman kypärää, kerran meinattiin törmätä hirveen. 

Eniten ihmettelen äitini asennetta siihen, että meidän annettiin mennä yksin pienenä uimaan, häneltä oli kuitenkin hukkunut kaksi veljeä lapsena, kun asuivat järven rannalla.

Sain lapsena ajaa uimarannalle 6km päähän kotoa polkupyörälläveljen ja naapurin lasten kanssa keskenään.  Fillarimatkalla oli  e4-tie, jossa autot ja rekat kulkivat melkoista vauhtia,jonka ylityksestä oltiin neuvottu vain "katsot molempiin suuntiin. Jos autoja ei näy kun kaukana, meet nopeasti yli" Uimarannalla uitiin välillä kesällä koko päivä. Mieleen on jäänyt kivoina päivinä. Kotona maatilalla osallistuttiin töihin jo lapsesta. traktorilla ajoa, heinätöitä jne.  Olen syntynyt -75. Koulusta tulin kotiin itekseen avain kaulassa, vanhemmat kun olivat myös tilan ulkopuolellakin töissä. Välillä oli lappu, jossa kehotettiin laittamaan perunat kiehumaan tms.

Vierailija kirjoitti:

"Siellä oli myös ruumiillista kuritusta josta en koskaan kertonut kellekkään."

On todella surullista ja täysin väärin ja rikollista, että perhepäivähoitaja on kohdellut huonosti ja väkivaltaisesti pieniä, alle kouluikäisiä ja täysin puolustuskyvyttömiä lapsia. Olen surullinen puolestasi. Kurja ja järkyttävä päivähoitopaikka!

Nykyaikana tämä olisi rikosilmoituksen paikka, jos perhepäivähoitaja kaltoinkohtelisi, laiminlöisi ja vielä pahoinpitelisi hoitolapsia.

Perhepäivähoitaja työskentelee yksin omassa kodissaan. Hänen lastenhoitoaan ja kasvatusmenetelmiään ei käytännössä siis valvo kukaan. Joku lakisääteinen tupatarkastus voidaan tehdä kunnasta ehkä kerran vuodessa kotiin. Tai ehkä tämä "tupatarkastuskin" suoritetaan jo Teamsilla verkossa tai paperilla. Tässä hoitomuodossa hoitolapsilla ja hoitolasten vanhemmilla on huono oikeusturva. EI mitään valvontaa!

Ei lasten ole tarkoitus voida puolustautua kurinpitoa vastaan. Kurinpidon idea on siinä, että sen avulla saadaan lapset tottelemaan.

Olin tokaluokkalaisena vastuussa vauvasta ja taaperosta jopa yön yli kun äiti ja isäpuoli lähtivät "vähän viihteelle". Leikitys, ruokkiminen, hygienian hoito, ulkoilu... Sitä olivat päiväni täynnä.

Jouduin tekemään kaikki kotityöt ja jos en ollut jotain tehnyt, koska kodin piti olla aina tip top vieraiden varalta, minut pahoinpideltiin tai muuten rankaistiin. Tämä alkoi ennen kuin täytin 7. Vihaan tiskaamista ja imurointia vielä tänäkin päivänä ja minulla on apkonomainen tarve korjata kaikki sotkut heti pois.

Kävelin yksin kouluun pimeää tietä pitkin yli 3km koska minulle ei vauvauduttu ostamaan edes pyörää. Tämä siis eka- ja tokaluokalla kun asuimme taajaman reunalla uuden tien päässä. Muistan vieläkin miltä tuntui kävellä kuunvalossa kouluun ja kuinka metsä ympärillä oli pelottava.

Koulusta piti tuoda hyviä arvosanoja, tai tuli selkään. Kaikki alle kasin = pahoinpitely, ruuatta jättäminen, aresti... en vaan jaksanut aina tehdä läksyjä, koska vapaa-aika meni veli- ja siskopuolta hoitaessa tai kotitöissä. Onneksi olen suht' älyllinen yksilö ja sain pelkästään tunnille osallistumisesta riittävästi oppia päästäkseni tavoitteeseen.

Meillä oli muutenkin kotielämässä kaikki päin honkia noin niinkuin nykyisen lastensuojelulain hengessä. Päihteitä ei sentään viikonloppurilluttelua enempää.

Arvaatte varmaan, että minusta kasvoi kiltti pärjääjä ja suorittaja, joka ei päivääkään elä miettimättä että joko sitä tänään olisi tarpeeksi rohkea päättämään päivänsä. En jaksaisi tehdä töitä, mutta silti rahaudun joka päivä työpaikalle, koska ei_saa_mennä_rikki ja kunnon kansalainen tienaa itse leipänsä.

Arvaatte myös varmaan, etten edes puhu ikääntyvälle äidilleni ja isäpuolelleni, jotka uikuttavat joka suuntaan kuinka olen kamala kun en käy heitä auttamassa. Onneksi sukulaiset ja tuttvat tietävät miten minua kohdeltiin lapsena, eikä kukaan ole tähän mennessä tuominnut.

Minua kiinnostaisi, että oletteko te taaperoikäisten sisaruksienne vahdeiksi jätetyt mahdollisesti tyttöjä/tyttönä kasvaneita. En tunne yhtään miestä, joka olisi lapsena joutunut tuohon vastuuseen. Minä muistan omista lapsuusajoista 1980-90-luvulla, että pojilta ei muutenkaan odotettu mitään, ehkä oman huoneen siivous, ruohonleikkuu ja lumityöt. Tytöt sen sijaan joutuivat tekemään kaiken. En ihmettele yhtään, että keski-ikäisiä naisia "vähän väsyttää".

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli aseet saunan eteisessä "lukollisessa" kaapissa. Avaimessa oli yksi kieli ja kaikissa vitriineissä ja piirongeissa sun muissa oli sellainen samanlainen avain. Asekaapin avain laitettiin aina yhden saman ovenkarmin päälle, mutta niitä tosiaan ihan samanlaisia avaimia oli muissa huonekaluissa. Ja se kaappikin oli vanhasta keittiökaapista tehty, jotain lastulevyä.

Häiritsevämpää oli kuitenkin se, että ammukset, irtoruuti yms. (Meillä ladattiin itse kiväärin panoksia) olivat pahvilaatikossa siellä samaisen eteisen nurkassa olevassa puulaatikossa. Ilman lukkoja, ilman mitään.

Niitä aina salaa näytin kavereille.

Meillä oli kanssa isän metsästysaseet lasiovisessa kaapissa vanhempien makuuhuoneen nurkassa (en tiedä miksi juuri siellä). Oli monimutkaisempi lukko, mutta oli juuri tuo sama että ovenkarmin päällä avain ja se oli "julkinen salaisuus", olin nähnyt sen monta kertaa otettavan sieltä kun isä kävi kaapilla. Ja keittiöjakkaralle nousemalla sinne ulottui lapsikin.

Oli monta kymmentä kertaa kielletty ja vannotettu että ei saa koskea, mutta silti koskin. Olin kahden kaverini kanssa kolmistaan päivän meillä kotona, kun kaikkien vanhemmat olivat jossain tilaisuudessa kylillä. Ikää ehkä 10 vuoden molemmin puolin ja piti päästä osoittelemaan pyssyillä. Ei uskallettu laukaista, enkä tiedä olisiko osattukaan, mutta tähtäiltiin lattiaan ja kattoon ja ikkunasta ulos ja vaikka minne, ja tehtiin ampumaääniä suulla.

Tietenkään emme osanneet laittaa niitä kaappiin samalla tavalla takaisin kuin ne olivat olleet, ja jäin kiinni vielä samana päivänä. En tiedä kumpi on tyhmempää, se että vanhemmat olivat kieltäneet koskemasta mutta jättäneet silti minulle auki mahdollisuuden rikkoa kieltoa, vai se, että olin itse niin taliaivo, että en muistanut että viereisessä huoneessa oli saman oven toisen puolen karmin päällä vitsa muistutuksena siitä mitä tottelemattomuudesta seuraa. Ja seurasi tässäkin tapauksessa. Eli meilläkin harrastettiin ruumiillista kuritusta.

Vierailija kirjoitti:

muistuu paljon pelottavia tilanteita, mutta ne olivat lahinna mielikuvituksen tuotetta. Siis esim. kuviteltiin etta joku seuraa meita tai kerrottiin legendoja namusedista ja paikosta jossa joku oli muka kuollut.

Aika monessa paikassa on joku kuollut, jos mennään historiassa taaksepäin riittävän pitkälle. Kun oivalsin tämän, niin sen jälkeen nuo "tässä on joku kuollut" -jutut (joita meidänkin kaveriporukassa kiersi) eivät enää pelottaneet niin paljon.