Lue keskustelun säännöt.
Lapseni on kakksovaihtoehto kavereille :(
29.11.2013 |
Sydän itkee, kun seuraa lapsen yksinäisyyttä. 9-vuotiaalle ei tunnu löytyvän kavereita. Koulussa usein keinuu ym mitä voi tehdä yksin. Ei meinaa kertoa mitä välitunneillä tehnyt, häpeilee? Kotona harvoin kaveria. Me vanhemmat yritämme puuhailla jotain hänen kanssaan, mutta emme voi tietenkään ystävää korvata. Olemme antaneet viettää aikaa pelaten, että lapsella olisi edes jotain kiinnostavaa tekemistä. Harrastuksiin olemme ohjanneet useampaan. Lapsen itsetunto on heikko ja luovuttaa kannustuksesta huolimatta heti harrastusten suhteen. On pitkä ja sen vuoksi kömpelö. Eilen tuli kaveri joka jo tullessa ilmoitti, ettei kukaan muu kaveri voinut olla. Teki mieli heittää kaveri ulos ovesta, mutta näin lapsen ilahtuvan tästä "jämä ystävyydestäkin" niin en hennonnut. Luultavasti 1-2 vuoden kuluttua ei ole edes näitä jämiä kavereista jäljellä. Miksi osalle lapsista käy näin? En ymmärrä miten saisimme lisättyä lapsen kiinnostavuutta ystävien kesken.
Kommentit (26)
Tosi surullista, mutta tehkäkää edelleenkin parhaanne, jotta hän tuntisi itsensä arvokkaaksi. Onnistumisen kokemuksista kotona saa vahvuutta itsetunnolle. Löytyy vielä sekin alue, jossa hän on vahvoilla. Piirtäminen, maalaaminen, muovailu, musiikki, tanssi, matematiikka, rakentelu... Ihan mikä tahansa, jota voi tehdä vaikka yksin, kunnes harrastuskaveritkin löytyvät.
Monesti sama ongelma on myös ns. lahjakkailla lapsilla. Heidän on vaiketa löytää kaltaistaa seuraa ja jäävät usein yksin syrjään "hikipinkoilemaan". Aikanaan kuitenkin löytyy se 1 tai 2 hengenheimolaista. Yläasteelta, lukiosta, työelämästä, kumppaniksi.
Millaisia harrastuksia hän on jo kokeillut? Miksi kokee epäonnistuvansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkisinhän kavereiksi ei ketään voi pakottaa, mutta
1. Yrittäkää löytää riittävästi harrastuksia ja saada ne myös jatkumaan. Näissä menee aikaa ja voi löytyä kavereitakin
2. Pyytäkää joku mahdollinen kaveri yökylään, uimahalliin, elokuviin tms.
Meidän 9-vuotiasta yritettiin alistaa luokan vähiten suosituksi tytöksi. Eipä onnistunut. Hetken aikaa kiusaajat saivat toiset tytöt uskomaan, että tyttömme on vähiten suosittu, mutta ei kauaa. Tähän peliin meni muutama kuukausi. Keskustelin paljon tyttöni kanssa ja omien koulukokemusteni avulla pystyin neuvomaan, että miten päästä tilanteessa eteenpäin.
Teidän tilanne vaikuttaa huonolta, kun sinä vanhempanakin olet menettänyt itseluottamustasi. Lapseni nosti vahvemmaksi häneen valamani itseluottamus. Paljastin monta asiaa kiusaajista, heidän heikkouksista, miksi kiusaavat ja eipä ne kiusaajat sitten niin pelottavia enää olekaan. Tyttö kertoo olevansa voittaja! Ei kiusaa eikä alista toisia. Eikä tule enää kiusatuksikaan. Pelastaa toisia tyttöjä kiusaajilta.
Laittakaa stoppi niille kiusaajille. Kertokaa myös opettajalle, kuraattorille tai kouluterveydenhoitajalle tilanteesta. Sopikaa yhdessä, että miten jatkossa alatte purkamaan kiusaamisvyyhtiä. Ryhdistäydy ensiksi itse. Yritä nähdä taustoja, mutta älä missään vaiheessa yritä lahjoa kiusaajia. Mieluummin kylmää kyytiä niille, jotka toisia alistavat.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 10:35"]
Monesti sama ongelma on myös ns. lahjakkailla lapsilla. Heidän on vaiketa löytää kaltaistaa seuraa ja jäävät usein yksin syrjään "hikipinkoilemaan". Aikanaan kuitenkin löytyy se 1 tai 2 hengenheimolaista. Yläasteelta, lukiosta, työelämästä, kumppaniksi.
[/quote]
Tuo on surullista, mutta omasta kokemuksesta niin tuttua.
Nykyisen tietämykseni varassa yritän saada oman lapsemme matematiikkapainotteiseen tai luonnontiedepainotteiseen kouluun jo ennen lukiota. Ei sillä sisällöllä ole juuri väliä, vaan siellä on samanhenkisiä kavereita joiden joukossa on yksi muista, kuuluu joukkoon eikä ole hylkiö.
Tämä vinkki saatetaan ampua alas alkuunsa, mutta hätä ei lue lakia. Pyytäkää kavereita kylään ja antakaa pelata. Jos kaveri pelaamisen kautta pääsisi tutustumaan paremmin lapseenne ja lapseltanne karisisi suojakilpi, jos hänellä sellainen on. Eli hän uskaltaisi rentoutua ja avautua. Kaverit huomaisivat, että tuohan on hauska kaveri.
Hyvä vinkki myös tuolta numero kolmoselta. Pyytäkää kaveri mukaan jonnekin hauskaa paikkaan. Minigolf, keilaus yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on innokas lähtemään harrastuksiin, mutta ekan kerran jälkeen tulee pois itsetuntolytyssä. Luultavasti vaatii itseltäänkin liikaa, vaikka yritämme kannustaa ettei heti tarvitse osata. On kasvanut pituutta nopeasti ja motoriikka ei pysy mukana. Harrastuksista on kokeiltu jalkapalloa (pariin kertaan), sählyä. Nuorempana liikuntaleikkikoulua. Olemme yrittäneet ohjata ei liikunnallisten harrastusten pariin, mutta näistä lapsi ei innostu. Uimassa tykkää käydä meidan vanhempien kanssa. Ei ole siinä erityisen lahjakas. Emme uskalla enää ohjata uinnin pariin harrastusta ajatellen, ettei jää sekin pois. Ei ole hyvä puhumaan tunteistaan, ahdistuu kun kyselemme. Ehkei haluaisi jakaa yksinäisyyttään?
Kavereita on pyydetty mukaan mm. uimahalliin, mutta eivät oel halunneet tulla. Yleensä tulevat ja haluaisivat pelata tietokoneella. Olemme sitten suostuneet, koska muuten kavereita ei ehkä tulisi edes niinä harvoina kertoina.
Miksi annatte lopettaa harrastuksen? Oletteko koskaan jutelleet harrastusohjaajan kanssa? Oletteko kysyneet mitä haluaisi harrastaa? NYT kysytte ja sitten etsitte kivan paikan, otatte etukäteen yhteyttä ohjaajaan ja juttelett ja kerrotte lapsenne tilanteesta rehellisesti. Hyvä ohjaaja osaa kannustaa ujompaa/huono itsetuntoista lasta ja ehäkistä muiden kiusaamista! Ja sitten tsemppaatte jatkamaan. Ette anna lopettaa heti ekan kertaa, viette harrastukseen vaikka väkisin. Tämä helpompaa kun kerrotte alusta asti, että nyt olette maksaneet koko puolen vuoden, että se on vähintään kestettävä. Saattakin olla että keväällä ei haluakaan enää lähteä kun itsetunto harrastuksessa kasvanut ja kavereita saatu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap! Ihan kuin puhuisit meidän pojasta. Pojallamme on ikää 11-vuotta, mutta samat ongelmat. Meillä kaverisuhteisiin vaikuttaa myös se, että poika poika on erittäin omaehtoinen. Eli haluaa tehdä vain tiettyjä asioita ja kaiken uuden kokeilu on tosi vastenmielistä ja vaatii pitkän suostuttelun. Yleensä ei suostu silloinkaan. Kaverit lähtevät ex-temporee mihin vaan ja keksivät uusia leikkejä, mutta poikamme tulee kotiin mielummin. Olemme yrittäneet neuvoa, että pitäisi tehdä myös asoita, jotka eivät häntä itseään niin kauheasti kiinnosta, jos haluaa säilyttää kaverit, mutta ei ota ymmärtääkseen. Sydäntä särkee seurata lapsen yksinäisyyttä ja mahdollista syrjäytymistä. Mutta emme enää oikein keksi millä muulla tavalla häntä voisi tukea. Harrastuksia on ehdoteltu kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kynnys lähteä yksin vieraiden lasten joukkoon on vain ylipääsemätön.
Lapseni ei ole erityisen lahjakas koulussa ja läksyihin kuluu aikaa päivittäin. On kuitenkin tosi huumorintajuinen tutussa seurassa. Vieraassa ujostelee. Opettajaan olemme olleet yhteydessä. Hän on luvannut seurata tilannetta välitunneilla ja tunneillakin. Mutta en haluaisi häntä koko ajan vaivata tiedusteluillani. Välituntileikeissä pääsi joskus mukaan. Kyseessä oli joku hippa jossa kaksi oppilasta päätti, koska muut nousee hipassa ylöspäin "leveleitä". Meidän lapsi ei teitenkään noussut leveleillä, koska ei ole kovin nopea eikä suosittu. Ohjasimme sitten unohtamaan tuon hipan, jossa jo ennalta hyvin epäreilut säännöt.
En ole luovuttanut lapseni suhteen. Kannustamme ja tuemme miten osaamme. Juttelemme kyllä miksi lapset saattavat käyttäytyä toisia kohtaan epäreilusti. Mutta eihän se lohduta siinä yksinäisyydessä, kun tiettyyn rajaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen juttu, jos pitkä ja motoriikka ei pysy mukana eikä vanhemmat kannusta liikkumaan (lue: vaika pakota jossei muu auta) ja istuu koneella päivät pitkät, vaarana on selän ongelmat lapselle koko loppuelämäksi. Esimerkiksi nopeasti kasvaneet lapset ovat alttiita skolioosille ja kömpleyys voi kertoa skolioosista. Googlaa ja pyydä että terkkari testaa tuon, vie vaikka yksityiselle, tosin koulterveydenhuollossakin pitäisi testata, jos vanhempi vaattii. Etenkin tärkeää nyt kun on lama ja kaikesta säästetään.
Kiusaaminen on RYHMÄilmiö. Se on harmillista, mutta koulussakaan ei tätä aina ymmärretä. Ei auta että yhdelle sanotaan älä kiusaa tai älä eristä, kun koko luokkaa pitäisi puhuttaa. Voit kyllä opettajan kanssa puhua lisääkin, on hänen työnsä kuunnella vanhempien murheita lapsista (olen muuten itse opettajaopiskelija ja teen opettajan sijasuuksia jakuvasti). Voisit ehdottaa, että juttelisivat yhdessä jonkun tunnin alussa siitä miltä tuntuu jos ei oteta mukaan leikkiin (ei tarvitse edes mainita omaa lastasi!!) ja miten kaikki otettaisiin leikkeihin mukaan. Yhdessä luokan kanssa voidaan oppilaiden kanssa tehdä pelisäännöt, että kaikki otetaan mukaan leikkeihin, kellekään ei saa sanoa ei. Voisivat puhua tuosta hipasta ja joko kieltää kokonaan tai sitten sopia että jokainen oppilas on vuorollaan johtaja ja sää päättää levelit. Se on muuten täyttä bullshittiä että lapsia ei voi pakottaa leikkimään keskenää ja jos pakottaa, ei synny uusi ystävyyssuhteita. Been there, done that, seurauksena monessa eri ryhmässä paljon parempi ryhmädynamiikka ja iloisemmat lapset. Kiusaaminen loppunut kuin seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi harrastuksen pitää olla joukkueurheilua? Voisiko joku ihan muu asia toimia harrastuksena? Sirkus, partio, skuuttaus, lennokkien rakentelu, suunnistus, 4h-toiminta, vapaa palokunta.
Koko ko perheenä voisitte harrastaa vaikka geokätköilyä, siinä olisi mielekästä yhteistä tekemistä.
Pitkälle lapselle koripallo, lentopallo tai seiväshyppy ovat mainioita lajeja. Siitä vaan oikean lajin kimppuun. Yksilölajit voivat olla mukavampia, ei kaikkien tarvitse pitää joukkuelajeista. Kiinnostuksen mukaan. Mutta pituudesta on selvää hyötyä joissakin lajeissa, ja niiden harjoitteleminen voisi tuoda itseluottamusta, kohottaa itsetuntoa ja sieltä voisi löytyä hyviä kavereitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laittakaa lapsi harrastuksiin! Itselläni oli se tilanne, että koulusta ei joskus löytynyt ketään, joka olisi ollut kaverini. Se oli helpompaa sietää, kun naapurista löytyi kaveri, joka olikin eri koulussa (häntä kiusattiin siellä). Myös harrastukset toivat elämään muuta sisältöä. Tsemppiä lapsellesi!
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 11:29"]
Laittakaa lapsi harrastuksiin! Itselläni oli se tilanne, että koulusta ei joskus löytynyt ketään, joka olisi ollut kaverini. Se oli helpompaa sietää, kun naapurista löytyi kaveri, joka olikin eri koulussa (häntä kiusattiin siellä). Myös harrastukset toivat elämään muuta sisältöä. Tsemppiä lapsellesi!
[/quote]
Ujon, epävarman ja eristäytyvän laspen kanssa on juurikin se ongelma, että lähteminen uuteen harrastukseen on tosi vaikeaa. Me ollaan pojan kanssa koitettu vaikka mitä ja ehdoteltu kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mutta hän ei halua lähteä yksin vieraaseen porukkaan ja ketään tuttua ei ole saatu lähtemään mukaan. Ollaan myös väkisin viety harrastukseen (uinti, sähly, telinevoimistelu, jalkapallo). Mutta ei 11-vuotiasta oikein enää kehtaa raahata minnekään väkisin.
Lapsen kasvatuksessa on mennyt jokin vikaan, jos tuossa iässä ei osaa olla luontevasti muiden kanssa. Vaikea sille enää on mitään tehdä, kun ketään ei voi pakottaakkaan olemaan kaveri. Meillä on suositut ja sosiaaliset lapset, ja aina välillä joku tällainen yksinäinen mörrikkä yrittää heitä pyydellä olemaan kanssaan, mutta harrastuksilta ja niiltä parhailta kavereilta ei vaan kerta kaikkiaan jää aikaa. En ole itse siitä ottanut pahaa mieltä, Suomi on vapaa maa ja lapsillakin on oikeus tehdä valintoja. Minun lapsilla ei edes oikein ole kiva olla tällaisen hiljaisen tyypin kanssa, joka ei vaan sano mitään ja jättää keskustelun ylläpitämisen toiselle jne.
Koita saada lapsi reipastumaan, puhumaan enemmän, katsomaan silmiin. Joillain lapsilla valitettavasti jo olemus on sellainen, ettei tee mieli tehdä tuttavuutta.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 11:32"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 11:29"]
Laittakaa lapsi harrastuksiin! Itselläni oli se tilanne, että koulusta ei joskus löytynyt ketään, joka olisi ollut kaverini. Se oli helpompaa sietää, kun naapurista löytyi kaveri, joka olikin eri koulussa (häntä kiusattiin siellä). Myös harrastukset toivat elämään muuta sisältöä. Tsemppiä lapsellesi!
[/quote]
Ujon, epävarman ja eristäytyvän laspen kanssa on juurikin se ongelma, että lähteminen uuteen harrastukseen on tosi vaikeaa. Me ollaan pojan kanssa koitettu vaikka mitä ja ehdoteltu kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mutta hän ei halua lähteä yksin vieraaseen porukkaan ja ketään tuttua ei ole saatu lähtemään mukaan. Ollaan myös väkisin viety harrastukseen (uinti, sähly, telinevoimistelu, jalkapallo). Mutta ei 11-vuotiasta oikein enää kehtaa raahata minnekään väkisin.
[/quote]
Nyt kannattaa ottaa asenne, että on mahdollisuuksia! Ei auta, jos ajatellaan, ettei mikään onnistu. Jostain pitää saada voimavaroja lapsellenne. Harrastuksia on moneen lähtöön! Alkakaa vaikka koko perheellä harrrastaa jotain, jos lapsi ei yksin lähde. Olkoon se vaikka curling, tai metsässä samoilu. Kunhan on jotain! Jos mikään ei toimi, niin ulkopuolinen keskusteluapu ei varmasti olisi pahitteeksi (terapia, tms.)
Harrastuksia, vaikka väkisin! Ei muuta tapaa saada kavereita, valitettavasti! Tsemppiä!
Mulla särähtää korvaan tuo suru siitä, että lapsemme on kakkoskaveri? Siis häh? Sitä jos ei hyväksy, niin onko sitten parempi harmitella yksin, että ei ola kenenkään ykköskaveri. Kakkos ja kolmoskaveri, höh, en ole oikeasti ikinä tajunnut noita arvotuksia ihmisten välillä.
Toisille riittää ja sopiikin hyvin olla "vain" kakkoskaveri, ei tarvitse olla aina saatavilla sitten itsekään. Voi olla seurassa silloin kun itsellekin sopii. Jos kaverilla on muitakin kavereita, niin miten se on minulta pois? Hyvähän se on, että muutkin ihmiset täyttävät kaverini ihmisenseuran tarvetta.
Mulla oli kerran kaveri, joka halusi minut joka kissanristiäisiin kanssaan, mun olis pitänyt täyttää tämän ihmisen kaikki ihmissuhteisiin liiittyvät tarpeet. Olisin toivonut, että hän olisi mennyt toistenkin kanssa välillä. Sitten hän ylläri ylläri ei kestänyt sitä, että mulla oli muita ystäviä.
Välimme menivät lopulta poikki :(
Kunhan on seuraa, opeta lapsesi nauttimaan siitä, äläkä ainakaan hänelle sano, että on olemassakaan kakkoskavereita.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 11:17"]
Pitkälle lapselle koripallo, lentopallo tai seiväshyppy ovat mainioita lajeja. Siitä vaan oikean lajin kimppuun. Yksilölajit voivat olla mukavampia, ei kaikkien tarvitse pitää joukkuelajeista. Kiinnostuksen mukaan. Mutta pituudesta on selvää hyötyä joissakin lajeissa, ja niiden harjoitteleminen voisi tuoda itseluottamusta, kohottaa itsetuntoa ja sieltä voisi löytyä hyviä kavereitakin.
[/quote] Samaa mieltä, lisäisin vielä kolmiloikan ja pituushypyn. Itse oli pitkä ja kömpelö samanikäisenä kuin lapsesi enkä oikein löytänyt sopivaa liikuntalajia, kunnes pituushypyssä huomasin olevani hyvä. Sitten tuli myös kolmiloikka kuvioihin :)