Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko väärin olla ihastunut, jos on naimisissa?
24.09.2020 |
Olen varmaan ihastunut työkaveriini. En haluaisi olla.
Tuntuu kuin pettäisin miestäni, vaikka hänen kanssaan haluan olla eikä ole mitään syytä tai tarvetta ihastua toiseen.
Kommentit (59)
Siis maailmahan on täynnä ihastuttavia ihmisiä. Ei sitä kannata ottaa niin vakavasti, jos olet vakaasti päättänyt pysyä nykyisessä suhteessasi. Kyllä se siitä ohi menee se ihastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon niin kateellinen teille!
Olette ihastuneet jo ainakin kerran (wau),
Saaneet jopa kumppaninkin (tupla-wau)!
Ja nyt vielä ahnehditte ja ihastutte muihin!
Kunpa mäkin ihastuisin ja joku ihastuisi minuun ja saisi olla parisuhteessa!
Mä oon niin yksinäinen!!Ei ihastumista voi vältellä, se tapahtuu jos tapahtuu. Etkö oikeasti ole koskaan ihastunut kehenkään?
En.
Vierailija kirjoitti:
Sellaista sattuu. Eri asia on sitten pettää.
Kyllä jo flirttailukin on mielestäni väärin jos asiaa ei aio viedä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Olen naimisissa ja ihastunut työkaveriin, joka vaikuttaa tuntevan samoin. Tunteita tulee ja menee, eikä niiden tuleminen ole vapaaehtoista. Se mikä on vapaaehtoista on se, tekeekö niille tunteille jotain. Itse en aio tehdä, joten silloin en mielestäni tee tässä asiassa mitään väärääkään.
Kunhan et flirttaile niin kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Miten musta tuntuu että näitä työkaveriin ihastumisketjuja on ollut täällä viime aikoina muitakin? Porukka palannut etätöistä työpaikalle ja sellaista sattuu?
Minulla tämä on jestänyt jo lähes kaksi vuotta ja luulin, että tunteet laimenevat ja pääsen ihastumisesta eroon, kun emme nähneet töissä loneen kuulauteen. Mitä vielä. Ihan raastavaa, kun taas tavattiin. Olen pitänyt itseäni järkevänä aikuisena, mutta tässä ollaan. Ja mitään konkreettista ei siis ole tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miks vaivaat päätä asioilla mitkä on pään sisällä. Älä kerro muille. Voit vaihtaa työpaikkaa sen läheisyydestä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon niin kateellinen teille!
Olette ihastuneet jo ainakin kerran (wau),
Saaneet jopa kumppaninkin (tupla-wau)!
Ja nyt vielä ahnehditte ja ihastutte muihin!
Kunpa mäkin ihastuisin ja joku ihastuisi minuun ja saisi olla parisuhteessa!
Mä oon niin yksinäinen!!Ei ihastumista voi vältellä, se tapahtuu jos tapahtuu. Etkö oikeasti ole koskaan ihastunut kehenkään?
En.
Mä en osaa kuvitella tätä. Muistan vielä hyvin, kun teininä ihastuin ensimmäisen kerran. Se oli jotain ihan järisyttävää, ja tuli aivan yllättäen eteen tämä tilanne. Sen jälkeen ihastuksia on tullut ja mennyt, mutta tuota ensimmäistä ei kyllä unohda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten musta tuntuu että näitä työkaveriin ihastumisketjuja on ollut täällä viime aikoina muitakin? Porukka palannut etätöistä työpaikalle ja sellaista sattuu?
Minulla tämä on jestänyt jo lähes kaksi vuotta ja luulin, että tunteet laimenevat ja pääsen ihastumisesta eroon, kun emme nähneet töissä loneen kuulauteen. Mitä vielä. Ihan raastavaa, kun taas tavattiin. Olen pitänyt itseäni järkevänä aikuisena, mutta tässä ollaan. Ja mitään konkreettista ei siis ole tapahtunut.
Vastaava tilanne. Täysin odottamaton, järisyttävä kolahdus, joka vain jatkuu ja jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ok jos ap on nainen, muussa tapauksessa olet jättöä vailla oleva sika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon niin kateellinen teille!
Olette ihastuneet jo ainakin kerran (wau),
Saaneet jopa kumppaninkin (tupla-wau)!
Ja nyt vielä ahnehditte ja ihastutte muihin!
Kunpa mäkin ihastuisin ja joku ihastuisi minuun ja saisi olla parisuhteessa!
Mä oon niin yksinäinen!!Ei ihastumista voi vältellä, se tapahtuu jos tapahtuu. Etkö oikeasti ole koskaan ihastunut kehenkään?
En.
Mä en osaa kuvitella tätä. Muistan vielä hyvin, kun teininä ihastuin ensimmäisen kerran. Se oli jotain ihan järisyttävää, ja tuli aivan yllättäen eteen tämä tilanne. Sen jälkeen ihastuksia on tullut ja mennyt, mutta tuota ensimmäistä ei kyllä unohda.
Jaa-a, en tiedä.
Näin me kai ollaan erilaisia.
Oon päälle kolmekymppinen.
En ole koskaan ihastunut, saati rakastunut.
Oletan olevani aromanttinen aseksuaali.
Kateeksi käy teitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se varmaan mukavaa kun on parisuhteet ja kaikkea mihin itse voi palata. Minä olen se sinkku työkaveri joka on ihastunut naimisissa olevaan työkaveriin, ja tunne on päivänselvästi molemminpuolinen. Kahden introvertin flirttailua ei muut huomaa, mutta meitä on kaksi joilla sydän laulaa ja naama leviää virneeseen. Siinä sitten toinen meistä menee kotiin vaimon ja lasten luo viettämään perhe-elämää josta nauttii, ja toinen menee joka päivä hieman enemmän rikki kun saapuu tyhjyyttä ammottavaan sinkkuboksiinsa. Ei ole enää nautinnollista, vaikka alussa olikin sellainen päivän piriste.
No ei se mitenkään nautinnollista ole perheellisellekään. Paitsi tietysti se on ihanaa, kun saa viettää aikaa ihastuksensa kanssa, vaikka se olisi vain 5 min jutustelu kahvitauolla tai edes muutama ystävällinen viesti Teamsissa ja hymynaama siihen perään.
Muutoin pohtii koko ajan yhtälöä, jota ei voi ratkaista. Sydän huutaa, että tuossa on elämäsi mies/nainen, järki ja velvollisuudentunto sanoo ettet voi etkä halua pettää tai hylätä perhettäsi ohimenevän ihastuksen takia. Perhelomallakin sitä miettii koko ajan, että minkälaista täällä olisi hänen kanssaan. Ja tuntee syyllisyyttä ajatuksistaan. Ja tuskaa siitä, ettei voi olla yhteydessä ihastukseensa eikä kertoa mitä tästä ajattelee.
Minä taas ajattelen, että sille sinkulle tilanne on helpompi. Ei ole asiaan liittyvää moraalista dilemmaa perheestä ja velvollisuudesta. Ja toisaalta ulospääsy on mahdollinen, kun jossain vaiheessa kuitenkin ihastuu johonkin toiseen. Varatun tilannetta se toiseen ihastuminen ei paranna. Mutta tietysti jokaisen mielestä varmasti se oma tilanne tuntuu aina tuskaisimmalta.
Nimimerkillä Sinkkuun ihastunut varattu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mikään ongelma ole. Suhteen voi pistää sitten poikki. Minulla ei voi olla kahta. Jos ihastun johonkin niin puoliso muuttuu vastenmieliseksi ja se ei ikinä siitä sitten enää muutu. Vähäkin välittäminen kuolee ja se on lopullinen niitti vaikka ihastus loppuisikin. Jos olisin rakastanut en edes olisi ihastunut. Minä menen vain yhteen suuntaan. En seilaa edestakaisin. Jos joku loppuu se ei ikinä palaa.
Oma puoliso muuttuu vastenmieliseksi, jos ihastut johonkin toiseen? Ihanko oikeasti?
Minäkin ihmettelen. Itse pidän monista ihmisistä eikä yhdestä pitäminen vaikuta toisesta pitämiseen.
Vierailija kirjoitti:
On se varmaan mukavaa kun on parisuhteet ja kaikkea mihin itse voi palata. Minä olen se sinkku työkaveri joka on ihastunut naimisissa olevaan työkaveriin, ja tunne on päivänselvästi molemminpuolinen. Kahden introvertin flirttailua ei muut huomaa, mutta meitä on kaksi joilla sydän laulaa ja naama leviää virneeseen. Siinä sitten toinen meistä menee kotiin vaimon ja lasten luo viettämään perhe-elämää josta nauttii, ja toinen menee joka päivä hieman enemmän rikki kun saapuu tyhjyyttä ammottavaan sinkkuboksiinsa. Ei ole enää nautinnollista, vaikka alussa olikin sellainen päivän piriste.
Olet sinkku, voit vain antaa mennä ja siirtyä seuraavaan ihastukseen. Varattu taas jää kuivahtavaan suhteeseensa tai pistää raskaan erorumban käyntiin. Molemmat ovat niin kuormittavia vaihtoehtoja, että oikeastaan tekisi mieli vain kadota jonnekin mitään sanomatta.
Onko väärin olla naimisissa, jos on ihastunut?
Alue: Aihe vapaa
Onneksi ihastukseni ei ole enää samassa työpaikassa. Helpotti elämää, vaikka samalla elämä muuttui vähän harmaammaksi.