APUA poika tulossa

FIRST WORLD PROBLEMS! Kasva aikuiseksi, hanki oikeita ongelmia. 

t:Ihanan poikalapsen äiti

Et oo tosissas :) Sulla on hormoonit sekaisin ehkä... No dont worry, tuut rakastamaan poikaasi satavarmasti (ellet ole hullu) ja olemaan ylpeä hänestä. Pojat on ihania :)

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 18:55"]

Minä kyllä ymmärrän tämän tunteen. Meillä on kaksi ihanaa ja rakasta poikaa, ja nyt odotan kolmatta, poikaa jälleen. Ultrasta päästyä itkin sitä, että en ikinä pääse tytölle äidiksi. Meni viikkoja totutella ajatukseen, mutta näin on hyvä - luonto antaa mitä antaa. Mietimme miehen kanssa, että olemme sitten varmaan juurikin hienot vanhemmat poikajoukolle. Enkä epäile yhtään, ettenkö rakastuisi lapseeni kuten kahteen ensimmäiseenkin :)

[/quote]

Minäkin ehkä jollain tasolla ymmärrän. Esikoista odottaessani toivoin hieman että olisi tullut tyttö; koin tyttöjen maailman jotenkin läheisemmäksi, luulin että tytön kanssa suhteeni olisi jotenkin syvempi kun pojan kanssa. En ymmärtänyt poikia. Olin tavannut paljon huonosti käyttäytyviä, villejä poikia. Ärsyynnyin pojista enemmän, sillä musta tuntui että pojat vaan riehuu. Pelkäsin jopa sitä että saan pojan enkä osaa suhtautua siihen kun se väistämättä löytää sukupuolielimensä, pidin sitäkin todella pelottavana ajatuksena.

Tytän kanssa koin että osaan paremmin, tiedän paremmin. Koin että tytöt on "parempia" lapsia, käyttäytyvätkin paremmin.

No, väärässä olin. Lapsi on sellainen kun se on. Mulla on nyt kaksi poikaa, toinen herkkä, äärettömän fiksu eikä pahemmin välitä riehumisesta vaan on enemmän hoivatyyppiä. Toinen taas tasan sellainen riehakas, äänekäs, autoilla päristelevä dinosaurusfani kun kuvittelin kaikkien poikien olevan.

Nyt odotan kolmatta ja jännitän kovasti kumpi tällä kertaa tulee. Tavallaan toivoisin nyt poikaa, sillä koen nyt ymmärtäväni poikia paremmin ja tytön saaminen tähän porukkaan tuntuisi oudolta, tytön kasvattaminen jännittää.

Sullakin varmaan on pelko se mitä sä tunnet, ei ehkä niinkään pettymys. On ihan normaalia jännittää että miten pärjää. Ehkä kannattaisi puhua neuvolassa siitä? En usko että omaa lastansa kohtaan kokee kuitenkaan niin vahvoja negatiivisia tunteita synnytyksen jälkeen. Kuten joku sanoikin, käy ostamassa pari kaunista vaatekappaletta vauvalle ja ala henkisesti valmistautumaan uuden, ihanan vauvan tuloon. :) Kyllä sä huomaat jossain vaiheessa ettei se sukupuoli kerro lapsesta yhtään mitään, pieni vauva on ihana oli se tyttö tai poika. Oma lapsi on ihana, oli se tyttö tai poika. :)

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 19:33"]

Siis mita! Joissakin kommenteisa ruoditaan sita, minkalaisiin vaatteisiin saa pukea lapsensa.Ei voi olla totta! Seko on niin tarkeaa lapsen saamisessa? Hei, me puhutaan uuden ihmiselaman luomisesta ja jotkun suhtautuvat siihen kuin aikuisten naisten nukkeleikkeihin.

[/quote]

Seuraatko teiniäitiblogeja? Itse mietin kans että jo on vittu kun lapsilla pitää olla uusimmat muotirytkyt päällä. Omasta lapsuudesta muistan kauniita mekkoja ja hiukset sai hulmuta vapaasti! Teiniäidit luulevat että ovat synnyttäneet nukkeja. "Nää haaremihousut makso 30e ja kuin söpöt ne on! Munkin lapsen haaroväli roikkuu nyt polvissa, muodikasta!"

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:14"]

Sain tänään rakenneultarassa tietää että odotan poikaa. Olen itkenyt siitä asti. En halua poikaa! Minulla on ennestään mitä ihanin tyttö ja halusin hänelle siskon. Tämä tuntuu nyt maailman lopulta. En iloitse enää yhtään raskaudesta tai tuntuvista potkuista. En nää poikalapsissa mitään hyvää. Nyt kaikki vaatteet pitää ostaa uudestaan, oikeastaan mitään pojalle kelpaavaa vaatetta ei ole.. En jaksa uskoa että siskosta ja veljestä tulisi niin hyviä ystäviä kuin siskoksista. Tämä murskaa totaalisesti haaveet kolmannesta. En voi ehkä halua ottaa riskiä että saisin toisen pojan... Toivottavasti mieleni muuttuu kun saan vauvan syliini.

[/quote] Taman taytyy olla provo. Miten kukaan voi ajatella noin omasta lapsestaan?? Itse sain ensin kaksi poikaa...halusin tyton. Itkea tirautin, ja rupesin suunnitteleman elamaa ihanan poika vauvan kanssa. Viimeiseksi tulikin sitten kaksi tyttoa, ja olisin itseasiassa halunnut viela yhden pojan. Etta silleen. Oma lapsi!! Ota nyt aivot kateen

Itse olin ehkä jollain tasolla hiukan pettynyt kun kuulin odottavani poikaa. Olin ajatellut, että tytön kanssa olisi kiva tehdä kaikkia tyttöjen juttuja ja tytön kanssa olisi jollain lailla enemmän yhteistä kuin pojan kanssa. Nyt  pojan synnyttyä olen kuitenkin sitä mieltä, että poikani on maailman ihanin ja rakkain ja paras mahdollinen lapsi minulle. Varmasti mielesi muuttuu lapsen syntymän jälkeen ap!

Järkyttävää millaista palautetta ap on saanut aikuisilta (?) ihmisiltä!

Oma esikoiseni on tyttö ja itse ainoana lapsena toivoin hänelle enemmän kuin mitään omaa siskoa. Uskoin, että sisko olisi hänelle potentiaalisesti vielä läheisempi kuin mahdollinen veli. Tulinkin pian raskaaksi uudestaan ja suurin pelkoni keskenmenon jne jälkeen oli, että odottaisin poikaa. Pelkäsin sitä kovasti ja itkinkin sitä monesti hormonihuuruissani miehelleni. Rakenneultrassa sitten kertoivat, että poika tulee. Olin niin shokissa, etten edes itkenyt.

En tiennyt mitä tehdä. Tytölle oli nimi valittuna ja vaatteet toki valmiiksi olemassa siskolta.  Minua rehellisesti pelotti, että millainen pojasta tulisi, pelkäsin, että pojat olivat juuri sellaisia kuin mediassa ja joka paikassa toitotetaan "pojat on poikia"-rasavilli. En tiennyt, kuinka poika kasvatettaisiin, kuinka sellaiselta edes pestiin pylly? Ehkä oman lisämausteensa pelkooni toi se, että isäni oli raaka, julma ja pahoinpitelevä alkoholisti, joten omasta ihanasta aviomiehestäni huolimatta minua rehellisesti pelotti saada poika. 

Kuitenkin poika meille oli tulossa. Aloin aktiivisesti ajatella poikaamme mahdollisimman positiivisesti; ultra näytti tervettä vauvaa, tunsin hänen potkivan, aloin etsiä miellyttävää nimeä (olo vähän helpottuikin kun se löytyi) ja ostin hänelle pari vaatetta, vaikka harmittikin, että siskon vaatteista jäisi suuri osa käyttämättä. Ajattelin, että miehelle olisi varmasti ihana saada oma poika, joka voisi ehkä näyttää häneltä, samoin, kuin tyttäremme muistuttaa minua...

Saatuani poikani syliini synnytyksen jälkeen en ajatellut muuta kuin että kuinka järkyttävän väärässä olin ollutkaan! Kuinka väärin olin toivonutkaan! En siis moraalisesti ajatellen, koska uskon, että kaikki tunteet ovat sallittuja, vaan että olin halunnut väärää asiaa! Olin halunnut jotain olematonta tyttöä, sen sijaan, että olisin halunnut juuri tämän, oman ihanan, täydellisen poikani! Nyt jälkikäteen oikein naurattaa ja samalla hiukan kauhistuttaa, että en ymmärtänyt haluta tuota juuri meidän perheeseemme kuulunutta, täydellistä poikaani, vaan halusin jotain muuta.

Tämän älyttömän pitkän sepustuksen oli siis tarkoitus tarjota hiukan vertaistukea ja lohtuakin siihen, että tunteesi voivat (ja todennäköisesti tulevatkin) muuttua vielä ihan täysin yllättäviksikin. Varsinkin raskausaikana tunteet ovat todella pinnassa ja haaveet aika tärkeitäkin ja kaikki tunteet ovat sallittuja. Ei se tarkoita, ettei olisi valmis äidiksi. Minä ainakin olin, vaikka halusin lapsen tiettyä sukupuolta. Tiesin silti alusta alkaen, että tulen rakastamaan lastani joka tapauksessa yhtä paljon, oli sukupuoli sitten mitä tahansa. Että ei tämän tarvitse olla provo, tai ap:n teiniäiti, eikä edes huono äiti vaan ihan terve ja normaali nainen, joka aivan varmasti tulee rakastamaan poikaansa syvästi :). 

Paljon onnea ihanasta pojastasi! 

Ole onnellinen että poika tulossa. Itse toivoin poikaa ja sain. Tottakai tyttökin olisi ollut tervetullut. 

47: kauniisti kirjoitettu, kiitos siitä!

-ei ap

Kyllä minä ymmärrän ap:ta. Voi olla paljon hyviäkin syitä, miksi haluta tiettyä sukupuolta oleva lapsi. Tämä on yhteiskunnassamme tabu, muttei muuta sitä tosiasiaa. Omassa suvussani on vaan poikia. Veljiä, miehen veljiä, heidän poikalapsia jne. Niin paljon kaipasin perheeseeni edes yhtä tyttöä. En osannut kuvitellakaan saavani poikalasta. On hienoa lukea, että näin ajatelleet äidit kuitenkin ovat rakastuneet poikalapsiinsa. Toivon, että ap:llekin käy niin! 

Luitteko kaksplussan lehdestä tästä aiheesta taannoin? Siinä oli äiti joka oli toivonut aina itselleen tytärtä, ihan siis jo ensimmäisestä lapsestaan ja oli saanut neljä poikaa. Oli aika koskettava tarina, kaikessa karmivuudessaan. Äiti oli joutunut jopa terapiaan kolmannen poikansa saatuaan kun oli ollut niin rikki. 

Ajattele ap jos sinä olisit saanut heti ekana pojan, ja tokana pojan- Ja sitten vielä tytön toivossa olisit tehnyt kolmannen ja neljännen ja kaikki olisivat olleet poikia. Mieti, että joku sinun kaltaisesi joutuu läpikäymään sen! Ehkä sitten koet itsesi onnekkaaksi. 

Älkää ihan totta tehkö lapsia, jos sukupuolella on noin paljon väliä! Koskaan ei tiedä mitä saa. Ei lapset ole teidän elämän toteutumattomia toiveita tai jatkoa jollekin teidän elämässänne! Jokainen lapsi on aivan oma elämänsä, oli hän tyttö tai poika. Pieni tyttö ja poika voivat esimerkiksi olla paljon läheisempiä kuin kaksi tyttöä/poikaa. Mutta jos äidin asenne on se, että vain samaa sukupuolta olevat voivat olla läheisiä toisillee, lähtökohdat on siihen aikan huonot. Tai tytöstä voi tulla poikamainen rekkalesbo.

Anna adoptioon. Lapsen ei tarvitse tuollaisen vitipään kanssa varttua, Suomessa on vaikka kuinka tervejärkisiä aikuisia, jotka eivät voi saada lapsia.

Ihan hyvä vaan. Ehkä sunkin maailmankuva muuttuu ja tyttärestäsikään ei kasva samanlaista miesvihaajaa, kuin äidistään.

Eipä nro 13 ainakaan ole päässyt yli siitä ettei saanut tytärtä. Mulla kumpiakin ja en voisi KOSKAAN laittaa toista toisen edelle. Tuota tyttöä jaksan aina ihmetellä. On aivan uskomaton hellä, nauravainen, reipas ja veljeäänkin rohkeampi neiti. Veljellä taas omat hyvät puolensa mutta ei millään muotoa ole ihanempi kuin siskonsa. Kaikki lapset ovat tasavertaisia. Toivoisin silti vielä yhden tytön lisää kun itsellänikin on ihana sisko. 

Ap. Sulla sentään ON tytär! Poikia tuntuu aina tulevan ryppäissä. Olen aina halunnut tyttären ja mieheni jakoi toiveeni kun esikoista odotettiin. Isin tyttöä ja äidille rakasta omaa tytärtä. Emme saaneet. Eikä seuraavallakaan kerralla. Kolmas kerta kertoi karun totuuden. Kolme poikaa (rakkaita) mutta tuntuu että tyhjä paikka jäi. Asiaa ei helpota kun muut aina povailivat että "nyt se on tyttö ihan varmasti" ja itse menin mukaan siihen. Rakastan poikiani mutta... jo siskon tyttöjen kanssa oleilu sattuu. Reipas pikkuneiti jäi saamatta. Tiedän että sain jonkin sortin masennuksen asiasta ja se on hirveää kun kuitenkin saimme lapsia. 

No, mutta ap. Ihan oikeasti mieti. 

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 23:27"]

Ap. Sulla sentään ON tytär! Poikia tuntuu aina tulevan ryppäissä. Olen aina halunnut tyttären ja mieheni jakoi toiveeni kun esikoista odotettiin. Isin tyttöä ja äidille rakasta omaa tytärtä. Emme saaneet. Eikä seuraavallakaan kerralla. Kolmas kerta kertoi karun totuuden. Kolme poikaa (rakkaita) mutta tuntuu että tyhjä paikka jäi. Asiaa ei helpota kun muut aina povailivat että "nyt se on tyttö ihan varmasti" ja itse menin mukaan siihen. Rakastan poikiani mutta... jo siskon tyttöjen kanssa oleilu sattuu. Reipas pikkuneiti jäi saamatta. Tiedän että sain jonkin sortin masennuksen asiasta ja se on hirveää kun kuitenkin saimme lapsia. 

No, mutta ap. Ihan oikeasti mieti. 

[/quote]

Entä jos teille olisikin tullut vammainen tytär? Olisiko sittenkään hyvä? Mieti.

Kamalaa... toivon, että ikinä ikinä ikinä oma äitini ei oo miettinyt, että kumpa olisin poika. Tai vastaavasti toisinpäin.

Olkoot provo, mutta tulipa kamala ja surullinen olo.

Odotan nyt esikoistani ja ensi viikolla on rakenneultra, jossa sukupuoli toivottavasti selviää. Jännitän ultraa ihan hirveästi. Osittain jännitän tietysti sitä, onko vauvalla kaikki hyvin, mutta myös sukupuoli jännittää ihan hirveästi. Hassua, mutta en osaa yhtään sanoa, toivonko enemmän poikaa vai tyttöä. Kuitenkin pelkään ihan hirveästi, että petyn vauvan sukupuoleen niin, että sillä hetkellä, kun kuulen odottavani vaikka poikaa, tajuankin haaveilleeni tytöstä ja tämä unelma murskautuu, tai sitten toisin päin. Pelkään tällaisia tunteita ihan hirveästi, koska tiedän niiden olevan "kiellettyjä". Olen toivonut lasta niin kovasti ja haluaisin olla maailman paras äiti omalle lapselleni, mutta mitä sitten, jos en osaakaan rakastaa häntä omana itsenään?

Anteeksi tällainen hormonihuuruinen avautuminen, mutta tuollaiset ap:n saamat kommentit eivät todellakaan auta niitä, jotka kokevat näitä "kiellettyjä" tunteita. Minusta ne eivät johdu lapsellisuudesta ja muutenkin, mitä niille omille tunteilleen voi? Ennemminkin kannattaisi tosiaan miettiä, mistä ne johtuvat.

Toi ap teksti oli ihan kauheaa luettavaa ja se, että jotkut oikeasti tuntevat tommosia tunteita siitä että mikä se lapsen sukupuoli on, on jotenkin todella omituista ja kaukana omasta ajattelustani. Itselläni ei lasta (vielä) ole, mutta kun ajattelen sitä että joskus lapsen haluan, mietin huolestuneena ensimmäisenä entä jos en tulekaan raskaaksi ja seuraavana mitä jos lapseni ei ole terve. Ei tosiaankaan tulisi mieleen miettiä "voi ei, mitä jos saan pojan". En vain ymmärrä. No, ehkäpä minäkin koen joskus raskaana ollessani tommosia tunteita ja ymmärrän. (Toivottavasti en).