Pitkässä liitossa olevat:romanttiset tunteet, ero?

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 10:22"]

Hei

Mulla vaikeuksia tehdä lopullista eropäätöstä. Perhe-elämä sujuu ihan hyvin, tosin onnettomaksi olen tullut, kun mies pitää kaiken sisällään, on hiljaa, eikä kerro miksi on vihainen tms. Ei osaa keskustella tunteista ja ahdistuu myös muiden tunteista.

Itselleni tuli mieleen, että jos nyt joutuisin alttarille ja olisi häät, niin 'pitäisikö' mun pystyä tuntemaan jotakin, tuntemaan romantiikkaa, kokemaan rehellisesti että tätä ihmistä rakastan ja voi että se on kaikkeni etc.

Meillä pitkä suhde takana, yhteiset lapset, mutta emme ole naimisissa. Ehkä siksi, että en koe sellaisia tunteita, kun mielestäni naimisiin mennessä pitäisi tuntea, ilman että näyttelisin tai olisin epärehellinen itselleni.

Jos tunnen näin, niin onko mulla mitään järkeä jatkaa enää tätä suhdetta vain siksi että perhe-elämä ei rikkoutuisi?

Pystyttekö te, jotka olleet pitkään suhteessa enää kokemaan sellaista romantiikkaa, jota vaikka uusien vihkivalojen vannominen "edellyttäisi"? Vai onko normaalia, että tällaiset halut pitkän liiton aikana häviää?

Saatteko kiinni sekavasta selityksestä?

[/quote]

Ymmärrän mitä ap ajaa takaa. Ja kyllä - vielä nyt lähes 20 vuoden jälkeenkin olisin varma tunteistani alttarilla ja koska tahansa valmis uusimaan valat.

Alusta saakka mieheni on ollut rakas, paras ystävä ja kumppani, huomaavainen rakastaja eikä nuo ominaisuudet ole muuttuneet mihinkään vaikka ollaan ikäännytty. Meillä ei ollut jakamattomia asioita kun menimme yhteen (uusperhe), kaikki hyvät ja pahat asiat oli ennen seurustelun alkua jo käyty läpi. Ja puhutaan yhtä suoraan yhä.

Mun mies on aina ollut taitava romanttisissa eleissä - ei niinkään puheissa. Hän tietää tarkasti mun lempijäätelöt- suklaat ja -kukat ja tuo niitä juuri kun eniten tarvitsen, ostaa välillä jonkun pienen lahjan (hinnalla ei väliä) ja saa mut nauramaan vaikka olisin kuinka kiukkuinen. Enhän mä voi olla rakastamatta tuollaista:D

Meitä sitoo yhteen myös yhteiset unelmat ja yhteiset tavoitteet - omin pikku kätöin ollaan kaksistaa rakennettu jo 2 taloakin vuosien mittaan. Ja kolmannesta haaveilllaan...

Kyllä on järkeä jatkaa ja kun et edes ole naimisissa, niin senkun menet heti, kun löydät miehen, jota todella rakastat.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miksi tehdään lapsia suhteeseen, jossa ei olla valmiita menemään naimisiin - ei siis olla koskaan tunnetukaan sellaisia tunteita, että haluaisi sitoutua toiseen? Eikö se ole vähän toisen ihmisen hyväksikäyttöä, hänen ainoan elämänsä hukkaamista,  suhteessa jossa häntä ei sitten kuitenkaan rakasteta, mut johon hänen on kuitenkin panostettava?

Oma vinkkini on, ettei kannata verrata omia tunteitaan ja parisuhdetta muihin. Ihmiset kun ovat niin erilaisia, että osalle sellainen rakkaudenhuuma on jo ihan luonteenmukaista kun toiset eivät tunne sitä juuri koskaan. 

Minusta teidän kannattaa ehdottomasti jatkaa. Ajattelen myös positiivisesti niin, että kun ongelmana on "vain" puhumattomuus, sen eteen voi tehdä paljon töitä. Lähtisin ihan sinuna todella vakavasti keskustelemaan asiasta miehesi kanssa. Kerro millaisia tunteita se sinussa herättää ja mitä toivoisit toisin. Mieti myös valmiiksi joitain konkreettisia parannusehdotuksia. Älä odota kuuta taivaalta, mutta esitä asiasi kuitenkin painokkaasti. 

Hei!

Itse olen valitettavasti sitä mieltä, että pitkässä liitossa, jossa on lapsia, on vain hyväksyttävä, ja yritettävä tehdä töitä liiton eteen. Todennäköisesti miehelläsi on lapsuudenperheestään malli, jossa tunteista ei puhuta. Kirjoita hänelle vaikka kirje, ja kerro, miltä suhteenne sinusta tällä hetkellä tuntuu, ja tuo puhumattomuus. Kirjoita myös niistä hyvistä asioista, joita suhteessanne on ja on ollut, ja joita kaipaat. Lasten takia sanoisin, että älä mieti eroa, vaan yrittäkää yhdessä, ihan hyvin vaikka ulkopuolisenkin tuen avulla.

Käykää pariterapiassa. Ennen sitä ei kannata erota.

Minä olen ollut mieheni kanssa naimisissa 16 vuotta ja yhdessä 18v. Vaikeita aikoja on ollut, sellaisia ettei ole oikein tuntunut niitä romanttisia tunteita riittävän. On vaan arkea ja töitä ja sitten ärsyttää kun mies ei esim. tule mun kanssa nukkumaan vaan jää tietokoneelle tai tv:tä katsomaan.

Meillä ainakin on nämä ajat menneet vähän sykleissä, joskus on pidempään sellaista "kuivaa" kautta jolloin tunteet ei niin räjähteleviä ole ja sitten taas muistaa mihin sitä rakastuikaan.

Eilen juuri juteltiin miehen kanssa pitkästä aikaa kun on taas ollut ainakin mun puolelta vähän hankalampaa tää suhde. Todettiin että pitäisi yrittää vaan muuttaa sitä omaa asennoitumista ja tunnetta eikä niinkään toista. Ja itse olen huomannut että kyllä niitä tunteita saa takaisinkin vaikka olisivat pitkäänkin pois, kun vaan tietoisesti kiinnittää siihen huomiota ja toimii niin kuin jo tuntisi niin. Toisaalta sellaista alkuvuosien huumaa en odotakaan että enää tulisi, enkä sitä haluakaan. Parasta on kun vuosien varrella oppii tuntemaan toisen vuosi vuodelta paremmin ja voi tuntea sellaista syvää ja turvallista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Että tämä on meidän perhe ja meidän avioliitto ja me ollaan siinä yhdessä.

Sori tuli tällainen oman navan vuodatus, mutta pointtina on että ei mun mielestä pidä lähteä eroamaan vain siksi kun ei ole koko ajan ruusunpunaiset lasit silmillä rakastunut.