Kokemuksia siitä kun lapsella on erityisen tuen tarve koulussa, mutta ei saa tukea?

Olemme nyt kulkeneet tätä raskasta polkua kolmisen vuotta... ensin lapsella oli tehostettu tuki, joka nostettiin hyvin nopeasti erityiseen tukeen. Lapsella on todettu laajat kielelliset haasteet. Erityisluokalle ei pääse. Tuen puute on johtanut jatkuvasti paheneviin ongelmiin mm. lapsen ahdistuneisuuteen, agressiivisuuteen, yksinäisyyteen. Koulun mantraan kuuluu "resursseja ei ole", ja "olemme yleisopetuksen luokka ja tavallinen koulu, ei meillä ole osaamista tälläiseen". Mielestäni koulu omalla osaamattomuudellaan ja resurssien puutteellaan tekee lapsesta ei- koulukuntoisen + kuormittaa perheen tilannetta kohtuuttomasti. Ja sitä kohti ollaan hyvää vauhtia menossa ettei lapsi käy koulua kohta ollenkaan.

Tilanne on meille vanhemmille jo kohtuuttoman raskas; omassa työssäkäynti on todella haasteellista kun omia töitä pitää järjestellä jotta voi tukea lasta koulunkäynnissä (itse en voi tehdä kuin osa-aikaista ja sekin vaatii työnantajalta suurta joustoa), olla valmis hakemaan lapsi koulusta pois vaikka kesken päivää, juosta aina uusissa ja uusissa palavereissa koululla ja eri hoitotahoilla kesken päivää. Eikä ne palaverit johda ikinä mihinkään konkreettiseen. Jos koululle saadaankin joku väliaikainen tuki lapselle, niin seuraavassa palaverissa sitä ollaan jo taas lopettamassa, koska resurssit. Lasta on tutkinut psykologit, lääkärit, terapeutit, eikä lapsessa ole todettu sellaista vikaa etteikö olisi koulukuntoinen; on todettu aina vain uudestaan että hänellä on koulussa aikuisen tuen tarve.

Se huoli ja ahdistus koko tilanteesta ja omasta lapsesta, joka pitää hereillä öisin, on mielessä aamusta iltaan, töissä ja vapaa-ajalla, sairastuttaa kohta meidät vanhemmatkin. Ajoittain lapsi oireilee koulun tilannetta myös kotona mikä tekee arjesta normaalia raskaampaa. Pääosin onneksi lapsen kanssa arki ei (vielä?) ole kohtuuttoman raskasta kotioloissa.