Ikeassa nähtyä. Täysin pihalla olevat vanhemmat ja sokerimätöt.
Ikeassa kassajonossa nähtyä: Huomattavan lihava nuori pariskunta rattaiden ja vielä puhumattoman taaperon kanssa, mukana myös isoäiti (?), joka myös huomattavan lihava. Seisoivat viereisessä jonossa. Lapsi alkaa kyllästyä ja hermostua rattaissa odotteluun, kitinä alkaa. Mitä tekevät seurueen aikuiset?
No, äiti sanoo isoäidille, että annapa se eväskassi siitä, ja isoäiti kaivaa rattaiden tavaratasolta laukun ja alkaa tonkia. Laukussa näkyy karkkipussi, suklaapatukoita ja jotain snacksejä. Äiti pyytää antamaan suklaapatukan, jonka isoäiti ojentaa, ja äiti sitten avaa ja antaa alle vuoden ikäiselle taaperolleen! Rauhoittaakseen / lohduttaakseen! Tottakai myös aikuisseurue alkaa samalla mättää makeisia vuoroaan odottaessaan. Lapselle toki tarjoillaan myös esanssimehua juotavaksi.
Meinasin pudottaa silmät päästäni, kuvaannollisesti, en sentään kehdannut tuijottaa. Miten joku voi olla _noin_ autuaan pihalla! Että miksikö kansa lihoo, no kaikissa tapauksissa asiaa ei tarvitse ihmetellä kovin paljoa...
Millaiset edellytykset noilla metodeilla kasvatettu lapsi saa ruokavalioon ja painonhallintaan tulevaisuudessa. Täysin surkeat. Minun kävi lasta sääliksi. Luultavasti jo ennen alakoulua lihava lapsi, täyttä väkivaltaa lasta kohtaan.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen huomannut että lihavat on usein hirveän tarkkoja ettei lapsi saa makeaa/juuri lainkaan makeaa. Tietävät että heti on ihmiset syyllistämässä että tuokin lihava lihottaa lapsensa samanlaiseksi yms. Moni lihava myös laittaa lapsensa urheiluharrastukseen ja muutenkin vahtii ettei lapsesta vain tulisi lihava.
Ihan sama mistä keskustellaan, niin joku tulee kertomaan, että MINÄ TAAS OLEN HUOMANNUT, ETTÄ ASIA ON JUURI PÄINVASTOIN!!
Fakta on se, että ylipainoisten vanhempien lapset ovat todennäköisemmin ylipainoisia, kuin normaalipainoisten.Mä tiedän yhden sairaalloisen lihavan äidin, joka lapsen saatuaan vannotti, että opettaa hänelle terveelliset elämäntavatja liikunnan ilon. Silti tälläkin lapsella oli jo alle vuoden ikäisenä vauvana suklaapatukat suussa ja kun ihmiset kritisoivat asiaa, äiti loukkaantui verisesti ja kirjoitti puolustuspuheenvuoroja someen. Lähes kaikissa kuvissa, joita äiti someen lapsestaan laittaa on jokin yhteys ruokailuun: yhdessä syödään pullaa, kakkua, jätskiä, juuri puhumaan oppinut lapsi halusi huoltoasemalle ostamaan karkkia jne. Aika haastavaa kasvaa normaalipainoikseksi moisessa ympäristössä.
Tiedän saman tyylisen tapauksen, joka syyttää lasten lihavuudesta geenejä. Kuitenkin lapset syövät normaaleina aamu- ja välipaloina muun muassa ranskanleipää voilla ja kermajuustolla, vanukkaita, sokerimuroja ymsyms. Ja herkut sitten siihen päälle, esimerkiksi päivittäisiin aterioihin sisältyy jälkiruoka (jätski, leivos, suklaapatukka tms.). Hurjaa, miten toiset ovat sokeita omalle toiminnalleen. Siksi pitäisikin neuvolan ja terveydenhuollon puuttua napakammin näihin tapauksiin.
Jotkut pitävät edelleen noita suklaamuroja sun muita normaaleina lasten välipaloina. Tosiasiassa niiden syöttäminen aamupalaksi on lähes sama asia, kuin jos lapsi vetäisi heti aamusta napaansa keksiä tai karkkia. Ja minä en tosiaan käsitä, että jos on itse kärsinyt lihavuudesta, niin siirtää saman ongelman lapsillekin.
Noiden epäterveellisten välipalojen lisäksi monissa perheissä syödään hyvin ravinneköyhää ruokaa. Lautasella saattaa joka aterialla olla pelkkää perunaa ja kastiketta tai makaronia ja kalapuikkoja. Ei siis koskaan kasviksia tai salaattia, hyviä hiilareita tai kuitua. Jos tuollaiseen yksipuoliseen syömiseen oppii lapsena, on ruokavaliota hankalaa monipuolistaa aikuisena.
Tätä perustellaan usein lapsen nirsoudella, vaikka oikeasti kyse on vanhempien laiskuudesta.
Mielestäni ei ole kyllä sinun tehtäväsi puuttua missään nimessä. Neuvola on sitä varten, mutta valitettavasti ketään ei voida pakottaa syömään terveellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmettelee, miten jollain voi olla noin paljon mielenkiintoa vahtia toisten tekemisiä. Oikein urkittu laukun sisällekin. Sanoisin sairaaksi toiminnaksi.
Ja en ole lihava eikä minulla ole lapsia, joten turha tulla kommentoimaan mitään "taisi osua omaan nilkkaan"-juttuja.
Typerä ja cammainen olet siitä huolimatta, kun et asian vakavuutta hiffaa. Menehän pyytämään hoitajaasi pyyhkimään kuolat rinnuksiltasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen huomannut että lihavat on usein hirveän tarkkoja ettei lapsi saa makeaa/juuri lainkaan makeaa. Tietävät että heti on ihmiset syyllistämässä että tuokin lihava lihottaa lapsensa samanlaiseksi yms. Moni lihava myös laittaa lapsensa urheiluharrastukseen ja muutenkin vahtii ettei lapsesta vain tulisi lihava.
Ihan sama mistä keskustellaan, niin joku tulee kertomaan, että MINÄ TAAS OLEN HUOMANNUT, ETTÄ ASIA ON JUURI PÄINVASTOIN!!
Fakta on se, että ylipainoisten vanhempien lapset ovat todennäköisemmin ylipainoisia, kuin normaalipainoisten.Mä tiedän yhden sairaalloisen lihavan äidin, joka lapsen saatuaan vannotti, että opettaa hänelle terveelliset elämäntavatja liikunnan ilon. Silti tälläkin lapsella oli jo alle vuoden ikäisenä vauvana suklaapatukat suussa ja kun ihmiset kritisoivat asiaa, äiti loukkaantui verisesti ja kirjoitti puolustuspuheenvuoroja someen. Lähes kaikissa kuvissa, joita äiti someen lapsestaan laittaa on jokin yhteys ruokailuun: yhdessä syödään pullaa, kakkua, jätskiä, juuri puhumaan oppinut lapsi halusi huoltoasemalle ostamaan karkkia jne. Aika haastavaa kasvaa normaalipainoikseksi moisessa ympäristössä.
Tiedän saman tyylisen tapauksen, joka syyttää lasten lihavuudesta geenejä. Kuitenkin lapset syövät normaaleina aamu- ja välipaloina muun muassa ranskanleipää voilla ja kermajuustolla, vanukkaita, sokerimuroja ymsyms. Ja herkut sitten siihen päälle, esimerkiksi päivittäisiin aterioihin sisältyy jälkiruoka (jätski, leivos, suklaapatukka tms.). Hurjaa, miten toiset ovat sokeita omalle toiminnalleen. Siksi pitäisikin neuvolan ja terveydenhuollon puuttua napakammin näihin tapauksiin.
Jotkut pitävät edelleen noita suklaamuroja sun muita normaaleina lasten välipaloina. Tosiasiassa niiden syöttäminen aamupalaksi on lähes sama asia, kuin jos lapsi vetäisi heti aamusta napaansa keksiä tai karkkia. Ja minä en tosiaan käsitä, että jos on itse kärsinyt lihavuudesta, niin siirtää saman ongelman lapsillekin.
Noiden epäterveellisten välipalojen lisäksi monissa perheissä syödään hyvin ravinneköyhää ruokaa. Lautasella saattaa joka aterialla olla pelkkää perunaa ja kastiketta tai makaronia ja kalapuikkoja. Ei siis koskaan kasviksia tai salaattia, hyviä hiilareita tai kuitua. Jos tuollaiseen yksipuoliseen syömiseen oppii lapsena, on ruokavaliota hankalaa monipuolistaa aikuisena.
Tätä perustellaan usein lapsen nirsoudella, vaikka oikeasti kyse on vanhempien laiskuudesta.
Älä nyt, onhan se nyt paljon tärkeämpää, että äiti ehtii ahkerasti somettaa ja puolustella lasten suklaansyöntiä ja lihavuutta vauvapalstalla. Kyllä se lapsi ihan hyvin sokerikolalla ja suklaallakin pärjää, kuten äitinsäkin.
Voi kyynel. Hyvä että lapsella on syötävää. Kaikilla lapsilla ei ole.
On näitä nähty useasti, valitettavasti. Ihmiset on pässejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen huomannut että lihavat on usein hirveän tarkkoja ettei lapsi saa makeaa/juuri lainkaan makeaa. Tietävät että heti on ihmiset syyllistämässä että tuokin lihava lihottaa lapsensa samanlaiseksi yms. Moni lihava myös laittaa lapsensa urheiluharrastukseen ja muutenkin vahtii ettei lapsesta vain tulisi lihava.
Ihan sama mistä keskustellaan, niin joku tulee kertomaan, että MINÄ TAAS OLEN HUOMANNUT, ETTÄ ASIA ON JUURI PÄINVASTOIN!!
Fakta on se, että ylipainoisten vanhempien lapset ovat todennäköisemmin ylipainoisia, kuin normaalipainoisten.Mä tiedän yhden sairaalloisen lihavan äidin, joka lapsen saatuaan vannotti, että opettaa hänelle terveelliset elämäntavatja liikunnan ilon. Silti tälläkin lapsella oli jo alle vuoden ikäisenä vauvana suklaapatukat suussa ja kun ihmiset kritisoivat asiaa, äiti loukkaantui verisesti ja kirjoitti puolustuspuheenvuoroja someen. Lähes kaikissa kuvissa, joita äiti someen lapsestaan laittaa on jokin yhteys ruokailuun: yhdessä syödään pullaa, kakkua, jätskiä, juuri puhumaan oppinut lapsi halusi huoltoasemalle ostamaan karkkia jne. Aika haastavaa kasvaa normaalipainoikseksi moisessa ympäristössä.
Tiedän saman tyylisen tapauksen, joka syyttää lasten lihavuudesta geenejä. Kuitenkin lapset syövät normaaleina aamu- ja välipaloina muun muassa ranskanleipää voilla ja kermajuustolla, vanukkaita, sokerimuroja ymsyms. Ja herkut sitten siihen päälle, esimerkiksi päivittäisiin aterioihin sisältyy jälkiruoka (jätski, leivos, suklaapatukka tms.). Hurjaa, miten toiset ovat sokeita omalle toiminnalleen. Siksi pitäisikin neuvolan ja terveydenhuollon puuttua napakammin näihin tapauksiin.
Jotkut pitävät edelleen noita suklaamuroja sun muita normaaleina lasten välipaloina. Tosiasiassa niiden syöttäminen aamupalaksi on lähes sama asia, kuin jos lapsi vetäisi heti aamusta napaansa keksiä tai karkkia. Ja minä en tosiaan käsitä, että jos on itse kärsinyt lihavuudesta, niin siirtää saman ongelman lapsillekin.
Meillä lapsi syö aamuisin muroja, maitoa /jugurttia.
On laihanpuoleinen. Syö muroja koska ei syö puuroa, karkeat ruuat ei mene, puuroa meni vielä kun syötin, mutta en rupea enää 4 vuotiasta syöttämään. Ostamme sellaisia muroja joihin ei ole lisätty etikseen sokeria tai sitä on vähennetty sekä ovat täysjyvää.
Päiväkodissa on yleensä vain puuroa joten lapsi olisi nälissään ruokaan asti jos ei syö kotona. Nirso ja hidas syöjä, vanhemmiten nyt ruokavalikoima laajentunut.
Joten ei murojen syöminen itsessään välttämättä tarkoita että on lihava.
Syön itsekin aamuisin muroja ja olen normaalipainoinen.
Miten tämä liittyy edelliseen viestiin? Kerrot ostavasi sokerittomia täysjyvämuroja, ylemmässä viestissä puhutaan kekseihin verrannollisista suklaamuroista.
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel. Hyvä että lapsella on syötävää. Kaikilla lapsilla ei ole.
Hieman ontuva tuo sinun vertauksesi. Ja jos lapsille alettaisiin esim. kouluissa ja päiväkodeissa tarjota epäterveellistä ruokaa (siis tyyliin pelkkää valkoista makaroonia ja kananugetteja sekä välipalaksi vanukkaita) niin pskamyrsky siitä syntyisi. Miksi sitten kotona on OK syöttää sellaista ruokaa?
Minua ainakin ihmetyttää aina se, miten ihmiset jaksavat aina välittää kaikista asioista niin paljon. Toisaalta monesti ne vaikeat asiat mihin pitäisi jonkun puuttua jäävät sitten ilman kenenkään huomiota.
Onneksi en asio Ikeassa, JYSK mm on parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen huomannut että lihavat on usein hirveän tarkkoja ettei lapsi saa makeaa/juuri lainkaan makeaa. Tietävät että heti on ihmiset syyllistämässä että tuokin lihava lihottaa lapsensa samanlaiseksi yms. Moni lihava myös laittaa lapsensa urheiluharrastukseen ja muutenkin vahtii ettei lapsesta vain tulisi lihava.
Ihan sama mistä keskustellaan, niin joku tulee kertomaan, että MINÄ TAAS OLEN HUOMANNUT, ETTÄ ASIA ON JUURI PÄINVASTOIN!!
Fakta on se, että ylipainoisten vanhempien lapset ovat todennäköisemmin ylipainoisia, kuin normaalipainoisten.Mä tiedän yhden sairaalloisen lihavan äidin, joka lapsen saatuaan vannotti, että opettaa hänelle terveelliset elämäntavatja liikunnan ilon. Silti tälläkin lapsella oli jo alle vuoden ikäisenä vauvana suklaapatukat suussa ja kun ihmiset kritisoivat asiaa, äiti loukkaantui verisesti ja kirjoitti puolustuspuheenvuoroja someen. Lähes kaikissa kuvissa, joita äiti someen lapsestaan laittaa on jokin yhteys ruokailuun: yhdessä syödään pullaa, kakkua, jätskiä, juuri puhumaan oppinut lapsi halusi huoltoasemalle ostamaan karkkia jne. Aika haastavaa kasvaa normaalipainoikseksi moisessa ympäristössä.
Tiedän saman tyylisen tapauksen, joka syyttää lasten lihavuudesta geenejä. Kuitenkin lapset syövät normaaleina aamu- ja välipaloina muun muassa ranskanleipää voilla ja kermajuustolla, vanukkaita, sokerimuroja ymsyms. Ja herkut sitten siihen päälle, esimerkiksi päivittäisiin aterioihin sisältyy jälkiruoka (jätski, leivos, suklaapatukka tms.). Hurjaa, miten toiset ovat sokeita omalle toiminnalleen. Siksi pitäisikin neuvolan ja terveydenhuollon puuttua napakammin näihin tapauksiin.
Jotkut pitävät edelleen noita suklaamuroja sun muita normaaleina lasten välipaloina. Tosiasiassa niiden syöttäminen aamupalaksi on lähes sama asia, kuin jos lapsi vetäisi heti aamusta napaansa keksiä tai karkkia. Ja minä en tosiaan käsitä, että jos on itse kärsinyt lihavuudesta, niin siirtää saman ongelman lapsillekin.
Noiden epäterveellisten välipalojen lisäksi monissa perheissä syödään hyvin ravinneköyhää ruokaa. Lautasella saattaa joka aterialla olla pelkkää perunaa ja kastiketta tai makaronia ja kalapuikkoja. Ei siis koskaan kasviksia tai salaattia, hyviä hiilareita tai kuitua. Jos tuollaiseen yksipuoliseen syömiseen oppii lapsena, on ruokavaliota hankalaa monipuolistaa aikuisena.
Peruna ei ole ravinneköyhää ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, että lapsi oli alle vuoden? Osahan oppii puhumaan vasta lähempänä kahta vuotta.
Mitä merkitystä sillä on, oliko lapsi yhden vai kahden vuoden vanha.
Vierailija kirjoitti:
Minua ainakin ihmetyttää aina se, miten ihmiset jaksavat aina välittää kaikista asioista niin paljon. Toisaalta monesti ne vaikeat asiat mihin pitäisi jonkun puuttua jäävät sitten ilman kenenkään huomiota.
Kyllä tämä monille lihavien lasten äideille tuntuu olevan hyvinkin vaikea asia. Tämä on myös tärkeä asia. Varmasti saisi ihan samanlaisen paskamyrskyn niskaansa, jos tulisi tänne kertomaan, kuinka jotkut vanhemmat kasvattavat lapsestaan takuuvarmaa koulukiusaajaa. Sellaiseenkin puuttumisesta näillä uniikeilla lumihiutaleilla on omasta mielestään tietenkin oikeus loukkaantua.
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel. Hyvä että lapsella on syötävää. Kaikilla lapsilla ei ole.
Eipä tulisi itselleni ainakaan ihan ekana mennä lähettämään kehitysmaihin ruoka-apuna suklaapatukoita... Harvemmin kukaan on aliravittu suklaan puutteen takia.