Hei te hoikat! Kuinka paljon keskimäärin syötte päivässä?
Olen 15 kg ylipainoinen ja aina ajatellut syöväni terveellisesti ja kohtuudella. Paino kuitenkin koko ajan vain nousee, joten pakko on myöntää, että näin ei ole.
Mitä te hoikat, ei hulluna urheilevat, naiset syötte? Kuinka paljon? Kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä määristä. Tai jos joku on ihan laskenut kuinka monta kcal päivässä saatte?
Olisin todella kiitollinen, jos joku jaksaisi kertoa! 🤗
Kommentit (85)
Hienoa ap, että olet kiinnostunut hyvinvoinnistasi. Ylipainoakaan ei ole sinulle tullut hirveästi, joten säätöä hieman elintapoihin, niin siitä se lähtee. Itse syön monipuolisesti ja paljon, mutta ruokavalioni sisältää juureksia ja marjoja melkoisesti. Herkuttelenkin. Päiväni on kuitenkin niin täynnä kaikenlaista hommaa, että en oikeastaan ehdi miettimään ruokaani kuin vasta silloin, kun on nälkä. Älä tee laihtumisesta päivän pääasiaa, vaan tee kaikkea mukavaakin. Itse olen nopea liikkeissäni, mikä jo sellaisenaan varmaan pitää painon kurissa. Päivän aloitan aina juomalla 4 dl huoneenlämpöistä vettä. Siitä en tingi. Se auttaa kuulemma aineenvaihduntaan. Olen jo yli 60 vuotta, mutta huitelen pitkin metsiä
Ikä on yksi tärkeä tekijä. Aineenvaihdunta muuttuu iän myötä. Hormoonit vaikuttaa myös. Toki perimäkin. Annoskoot lienee se tärkein.
Nuorena söin mitä sattuu, ei näkynyt missään, olin laiha, 170/52.
Nyt 40-vuotiaana alkaa jo kertyä painoa, jos ei yhtään seuraa mitä syö.
Nykyään olen toki tyytyväisempi kehooni kuin ennen. Nyt 170/67. En ole laiha tai lihava. Sopiva.
Aamuisin syön yleensä kahvin kanssa 2 leipäpalaa, juustoa, salaattia ja kanamunan noin klo 9.
Lounas on yleensä salaattia tai keittoa klo 11. Siis kohtuudella yksi normaali lautanen. Salaatissa kasvisten kanssa kanaa tai kalaa sekä pähkinöitä.
Välipala jugurtti myslillä ja joskus myös marjoilla tai joku hedelmä.
Päivällinen kotiruokaa niin että puolet lautasesta on salaattia ja kasviksia. Vaikkapa lohta ja perunaa tai makaronilaatikkoa.
Iltapala jää joskus väliin, joskus syön leivän ja teetä tai rahkaa ja marjoja tai smoothien.
Herkkuja noin kaksi kertaa viikossa kohtuudella esim. pari pullaa tai jäätelö tai 100 g karkkia.
Liikuntana hyötyliikuntaa, työmatkoja pyörällä, lapsen kanssa metsässä menoa, kävely kauppaan yms.
Väl
Mä syön välillä aika epäsäännöllisesti. Mut kait se keskiarvo sitten osuu suht oikeaan, kun tässä 169cm/54kg oon pysynyt yo-kirjoituksista asti, kilon korkeintaan kahden tarkkuudella. Nyt jo 51, auts. Kuuntelen kroppaa ja kun olo tuntuu turpealta, syön sen päivän kevyemmin.
Tykkään leivästä. Syön kuitupitoista kaura- tai ruisleipää 2-4 palaa päivässä. Päällä sesamitahnaa ja kurkkua, paprikaa, tomaattia. Tykkään myös hedelmistä, päivä ei onnistu ilman edes yhtä omenaa. Vältän makeaa, tai siis yritän, koska se väsyttää. Silti välillä kyllä ostelen karkkia. Peruspäivään kuuluu myös rahkaa, makeuttamatonta, seassa marjoja ja reilu kourallinen pähkinöitä.
Ruokailuissa lautasella aina n. puolet kasviksia, koska tykkään niistä. Mitä annoskokoihin tulee, ravintola-annokset on keskimäärin liian isoja. Semmoinen 3/4 niistä olis yleensä mulle sopiva.
En juo mehuja tai limuja, alkoa menee ehkä annos kahdessa viikossa. Maito on rasvaista.
MItä vielä... Koitan olla syömättä itseäni ähkyyn, ja juon litrakaupalla kahvia + teetä... Enkä laske kaloreita, mutta punnitsen itseni kyllä aika ajoin. Luulen että toi punnitus on aikas tärkeetä, jotta ehtii reagoida. Noin kerran kuussa riittää.
Aamulla pienen annoksen puuroa tai pari voileipää, joskus paistettua kananmunaa. Päivällä kuppi kahvia ja joku hedelmä. Klo 15-17 välillä lämmin ruoka ja illalla vielä voileipää. Vettä juon koko ajan vesipullosta tai kannusta.
Söisin enemmän, jos olisi varaa ostaa enemmän ja parempaa ruokaa.
Mun eiliset syömiset oli seuraavat:
Aamupala: Kiivi, lasi vettä, kahvi mustana ja ruisleipä jonka päällä juustoa, tomaattia ja kurkkua.
Lounas: Bataatti kurpitsa keitto jonka päällä ruokalusikallinen raejuustoa, vettä ja pala patonkia
Päivällinen: Uunifeta pastaa, salaattia, lasi punaviiniä ja vettä.
Vettä juon ainakin 2 litraa päivässä. Kasviksia/hedelmiä/marjoja joka aterialla.
Kun olin hoikempi söin ihan normaalin kohtuullisesti suunnilleen lautasmallin mukaan ja ehkä pari kertaa viikossa herkkuja, mutta jätin myös usein aterioita väliin. Tunsin selvästi nälkää välillä, mutta en tehnyt asialle mitään.
Nykyään olen siinä lievän ylipainon rajoilla. Syön melko hyvin ja säännöllisesti, mutta sen lisäksi herkkuja on tullut mätettyä paljon enemmän.
Vhh ja pätkäpaasto päivittäin, 2-3 ateriaa päivässä. Kausittain pitempikin paasto.
Noin 1800-2000kcal päivässä. Hh 30-50g, 60-70g prot, vähintään 165g rasvaa.
Olen 165 cm, painan 56 kg. Ikää 55-v. Treenaan kylläkin aika paljon.
Esimerkiksi nyt eiliset syömiset:
Aamupala iso mukillinen kahvia, sokeria, maitoa. Sämpylä jonka päällä Ingmariinia.
Syön yhden lämpimän ruuan päivässä, noin klo 13. Eilen se oli kinkkukiusausta. Lisänä salaattia, tomaattia, paprikaa, kurkkua, raakaa kukkakaalia.
Pari mandariinia meni päivällä.
Iltapalaksi söin palan savuporopiirasta ja salaatin jämät.
Suunnilleen näin tämä toistuu. En käytä juurikaan maitotuotteita, joten kalkkia tabletteina.
Minä en syö ainakaan terveellisesti, mutta pienillä kaloreilla mennään... Monesti on päiviä, kun syön vain veteen tehdyn aamupuuron, muutaman kupin kahvia, joku valmissalaatti ja 2 suklaapatukkaa. Joskus voi mennä pari hapankorppuakin. Minkäs sille voi, jos ei tee mieli. Liikkuminenkin on koiran kanssa lenkkeilyä, ei muuta. Joskus viikonloppuisin voin syödä pizzaa, sipsejä ja pari lasia viiniä enkä muuta.
Kävelkää hyvät ihmiset 5 km päivässä reipasta vauhtia ja syökää säännöllisesti. Käykää säännöllisesti kuntosalilla 3 kertaa viikossa. Jättäkää herkut viikonloppuun ja siinäkin ylenpalttinen mässäily väliin. Olkaa hyvät. Tuossa tiivistettynä miljoonan dieettikirjan paras anti.
En ole koskaan laskenut kaloreita ja punnitsen itseni ehkä kerran pari vuodessa. Olen aina ollut painoindeksin mukaan lievästi alipainoinen, mutta se ei kerro koko totuutta. Todellisuudessa hoikka, nyt keski-iässä melko sopusuhtainen. Liikun joka päivä arjessa, mutta en varsinaisesti urheile.
Aamulla reilusti kahvia punaisella maidolla, ei sokeria. Yleensä joku keksi tai pari.
Kananmuna,
ruisleipä (1-2 palaa), oivariini, kinkkua, juustoa, kasviksia leivällä TAI karjalanpiirakka ja oivariini TAI kaurapuuro, voisilmä, marjoja, (raejuustoa)
Lounas riippuu siitä, mihin aikaan olen syönyt aamupalan, eli milloin tulee nälkä. En syö, ellei ole nälkä. Lounaaksi yleensä pieni annos edellispäivän jämiä tai joku nopea munakas tms. Aika usein jää väliin. Ruokajuomana vesi. Tai joskus tuo aamupala on tavallaan lounas.
Jos lounas on jäänyt väliin, niin aika usein alkuillasta tee (hunajalla) ja jokin pieni välipala (näkkäri, leipä tms., maustamatonta jugurttia tai hedelmä), muulloin välipala jää yleensä väliin.
Illalliseksi jotain oikeaa ruokaa kunnon annos. Yleensä jotain lihaa tai kalaa, kasviksia ja pastaa tai perunaa tai riisiä tms. Usein ruoassa on myös juustoa, joskus lihan tilalta, mutta useammin lisäksi. Kermaa ja voitakin käytän. Ruokajuomana vesi tai viini.
Jos valvon vielä pitkään, niin sitten saatan syödä vielä jotain iltapalaa, ellei sitten jotain herkkuja. Joskus jos lounas jää väliin, syön jo välipala-aikaan päivällisen, ja tällöin syön aina vielä iltapalan. Iltapala vaihtelee. Aika usein siihen kuuluu kaakao.
Alkoholia käytän kohtuudella, en laske. Mutta usein viinilasi arkenakin. Karkkia syön ehkä kerran viikossa aika pienen määrän. Sipsejä en syö juuri ollenkaan ja muita herkkuja aika vähän. Välttelen sokeria, mutta makeutusaineita en syö ollenkaan. En juo yleensä ollenkaan limsoja tai mehuja. Rasvoina käytän voita, oivariinia ja oliiviöljyä. D- ja C-vitamiineja otan myös purkista. D:tä 50mikrog/pv, joskus 100 ja joskus unohtuu, kesällä vähän harvemmin. Syöntikertoja kertyy päivän mittaan yleensä se 3-4. Joskus sitten sen päälle tulee mussutettua jotain pientä, mutta ne määrät on aika mitättömiä.
Kasviksia tähän pitäisi lisätä, muuten aika toimiva minulle. Jos vanhetessa alkaa kertyä ylimääräistä, niin sitten vähennän hiilareista. Proteiinia olen viime vuosina lisännyt ja se näkyy siinä, että lihasmassaa tarttuu herkemmin ja pysyy helpommin. Myös nälkä pysyy poissa ja verensokeri tasaisena.
Itsellä ja vaimolla on näppituntuma, että nuo laskurit (ja ilmeisesti myös suositukset?) antavat ainakin meille aivan yläkanttiset kalorit. Tuntuu, että syömme huomattavasti vähemmän. Oma paino nousee, jos syön yli 2500 kcal, vaikka laskurien mukaan voisi mennä n. 3000 kcal.
Jos tarkan laskennan jälkeen paino ei pysy tai haluttaessa ei lähde laskuun 2-3 viikossa kannattaa pudottaa kalorimäärää selvästi.
Tuota ns. säästöliekkiä, joka sinällään on hieman kiistanalainen ilmiö, ei pidä pelätä. Syy: jos perusaineenvaihdunta hidastuu niin uudessa tasapaino tilassa vain syöt vähemmän suhteessa kulutukseen. What is the problem? Lisäksi tutkimustiedon mukaan vähän kuluttavat (ei siis vähäisesti aktiiviset) elävät pidempään rottakokeissa ja ilmeisesti myös ihmishavainnot tätä tukevat.
Ajatus, että säästöliekillä on koko ajan kauhea nälkä eikä jaksa tehdä mitään ei pitäne paikkaansa.
Aika paljon nähdään esimerkkeja, että millään syömisellä ei nälkä tai ainakaan syömisen halu lähde vaikkei mitään jojoilua olisikaan takana.
Nainen 180cm normaalipainoinen rajalla alipainoiseksi. Aamupala smoothie, ennen lounasta hedelmää, lounaaksi iso proteiinipiroinen salaatti kastikkeella, välipalaksi hedelmää ja illalla jotain pastaa/perunaa ja kastiketta. Teetä ja kahvia juon ja keksejä syön myös. Rusinoita nappailen kourallisen kun tekee mieli makeaa. En näe nälkää näillä enkä koe jääväni herkuttelusta paitsi. Kasvispainotteista on mutta proteiineista en tingi, enkä karppaa
Mitattiin kokonaiskulutus taannoin ja se oli 2015 kcal/vrk. Pituutta 172 cm ja paino 66 kg. Aamupala on usein mustaa kahvia ja sämpylän puolikas. Syön aika kevyen lounaan - yleensä kasviskeittoa. Välipalana lähinnä hedelmiä. Illallisella sitten vähän tukevampi ruoka (kalaa, kanaa, jauhelihaa, kasviksia). Yleensä iltapalaksi riittää mukillinen teetä. En pidä enää makeasta, mutta esimerkiksi juustot ja oliivit maistuvat, välillä rouskuttelen suolapähkinöitäkin. Alkoholia kuluu maltillisesti.
Liikun paljon kävellen ja pyörällä sekä jumppailen kotona. Lihasmassaa pitäisi saadda lisää ja rasvaakin on kertynyt vatsaonteloon, vaikka painoindeksi (jotain 22) muuta voisi antaa aihetta olettaa. Karsisin juustoista, jos olisin tarpeeksi päättäväinen. Toisaalta en käytä mitään flooraa, voita tai oivariinia leivän päällysteenä. Oliiviöljyä ruuanlaitossa ja salaateissa.
Nuorempana paino pysyi 58 kg:ssa vuosikaudet, vakavasti sairastellessa putosi jopa 50 kiloon. Olen 57-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Kävelkää hyvät ihmiset 5 km päivässä reipasta vauhtia ja syökää säännöllisesti. Käykää säännöllisesti kuntosalilla 3 kertaa viikossa. Jättäkää herkut viikonloppuun ja siinäkin ylenpalttinen mässäily väliin. Olkaa hyvät. Tuossa tiivistettynä miljoonan dieettikirjan paras anti.
Kävely ok ja vaikka kotona kahvakuula, mutta kuntosalille en mene nyt enkä koskaan. Ei oo mun juttu nostella painoja, kun toinen oottaa vuoroaan ja hikoaa pöpöjään laitteisiin.
Minä syön ihan mitä tahansa. Paljon lihaa, kermaa, juustoa, suklaata, pullaa, kakkua, makkarapottuja, makaronia, pitsaa, hampurilaisia jne ja en saa mitenkään painoa yli 60kg.
Syön 2-3 kertaa päivässä, aamulla vain kahvia. Tänään esimerksi lounaalla itsetehtyjä naudanlihapullia iso kasa (ainakin 200 G) ja iso kasa keitettyä kukkakaalia (+voita), katson Fatsecretillä makrot ja kalorit ja lounaalla kalorit menee yleensä 600-700 kcal. Vältän eineksiä ja kevyttuotteita, ruoka oikeana ruokana. Lisäksi illalla syön toisen kunnon aterian, se voi olla samanlainen tai sitten teen muuta (lihaa/kalaa/kanaa kasviksilla/juureksilla tai vaikka kermainen/juustoinen sosekeitto), jota syön seuraavana päivänä lounaalla, siinäkin suunnilleen samat kalorit.
Ja välipala saattaa olla vaikkapa marjasmoothie tmv., jos on nälkä. En syö koskaan kellon kanssa vaan nälän mukaan. Ja siis nälkä saa tullakin, ei pakota heti syömään ja pilaa vointia. Vkl herkuttelen usein, esim. juustoilla/punaviinillä/joskus hedelmillä.
Vierailija kirjoitti:
Aamiainen
Kaurapuuro, jonka nesteestä 1/4 osa punaista maitoa + lusikallinen rahkaa + sokeroimatonta hedelmäsosetta + 5 saksanpähkinää + kahvia
Lounas
Kanafile + paljon erilaisia kasviksia joko salattina tai kypsennettynä + rasvaa (juustoa/smetanaa tms). Huom. Syön tuhdihkosti, mutten ähkyyn. Ei koskaan perunaa/pastaa/riisiä
Välipala
Rasvaton rahka + hunajaa + pähkinöitä
Päivällinen
Kuten lounas, mutta enemmän proteiinia vähemmän kasviksia. Kalorimäärä yhteensä vähäisempi kuin lounaalla.
Jos illalla on vielä oikeasti nälkä (yleensä ei), syön palan pelkkää ruisleipää. Tankkaan siis päivällä hyvin, niin illalla ei oikeasti tule kuin satunnaisesti mielitekoja, joihin ei pidä reagoida syömällä. Tavallaan siis pätkäpaastoan 13-14 h / vrk.
N50, 168 cm, 55 kg
Hassua, miksi alapeukkuja? Kertokaa?
Olen 62-vuotias, 167 cm pitkä ja painan 57 kiloa. Paino ei ole pahemmin vaihdellut sitten teini-iän.
Syön aamuisin banaanin, kaksi leipää ilman päällysteitä ja mustaa kahvia. Päivän mittaan syön vähän sitä sun tätä, hyvin epäsäännöllisesti. Yritän joka päivä laittaa ruokaa ja laitankin ja jos se on hyvää, voin syödä paljon. Yleensä otan lisää. Syön aika paljon välipaloja kuten hedelmiä ja voileipiä. Joskus syön karkkia, aika usein pullaa ja jäätelöä.
Syömiseni ei ole kovin terveellistä, mutta uskon, että painoon vaikuttaa hyvin paljon myös se, että olen aika toimelias, en istu kauan paikoillani vaan teen jotain. En katso televisiota tuntikausia ja kävelen aika paljon. Lisäksi nukun säännöllisesti, menen sänkyyn klo 22.00 ja nousen noin seitsemältä. En myöskään juo muuta kuin mustaa kahvia ja vettä.
Vielä se, että inhoan kaikkia majoneesijuttuja, en käytä salaatinkastikkeita enkä lisää sokeria mihinkään.
Näin oli minullakin sinun iässäsi. Mutta älä huoli, tilanne muuttuu vielä, mitä lähemmäs kolmeakymmentä ikä vierii. Nyt saakin sitten jo hieman tarkemmin miettiä mitä suuhunsa pistää 😉
N34