Olen miettinyt lapsen pois antoa...

Ei ole omakohtaista kokemusta mt-ongelmista, mutta epävarmuutta ja syyllisyyttä kasvatusasioissa tunnen monesti. Syyllistyn usein huutamiseen 4-&2-vuotiaille vilkkaille pojilleni, varsinkin uhmaikäinen koettelee hermoja... Sanoisin että meillä on valtaosin positiivinen ja lämmin ilmapiiri kotona, mutta huutaminen pitäisi saada vähenemään. Olen miehen kanssa pohtinut usein, miten saisimme hoidettua tilanteet paremmin, mutta jonkun verran ollaan vielä huudettu. Jäähy on käytössä, mutta tilanteissa joissa esikoinen satuttaa pienempää, on tullut edelleen huudettua.

Halusin vain kertoa että yksinhuoltajana sinulla on varmasti paljon suuremmat paineet kasvattajana. Ihmistä ei ole luotu pärjäämään yksi, eikä ole mikään häpeä jos ei vaan jaksa sitä kaikkea. Ihan meilla ns. normaaliperheilläkin on osittain samat ongelmat ja epäonnistumisentunteet.

Kokonaisilmapiiri on mielestäni tärkeä. Kuullostaa surulliselta jos lämpöä ja rakkautta ei ole juuri ollenkaan.. Onko lapsella elämässään muita tärkeitä aikuisia sinun lisäksi, isovanhempia tai muita? 

Hienoa että olet tiedostanut ongelmat, sekin on jo askel parempaan. Jotenkin tuntuu hurjalta jos määrärahoja löytyy lapsen sijoitukseen, muttei sinun terapiaan ja muihin tukitoimiin. Toivottavasti saat apua ja terapiaa ja lapsi lisää lämpöä ja rakkautta elämäänsä.

Älä ainakaan heti anna lastasi pois, vaadi itsellesi ja lapsellesi ensi kaikki muu apu johon olet oikeutettu (psykoterapia, perhekuntoutus, kotiapu, tukiperhe). Aggressio-ongelmiin voit hakea apua myös Maria-akatemiasta. Jos luovut lapsestasi sinun saattaa olla vaikea saada häntä enää takaisin vaikka paranisit masennuksesta, joten mieti tarkkaan suostutko lapsen sijoittamiseen kodin ulkopuolelle. Jos sijoitus jää ainoaksi mahdollisuudeksi (jos joudut esim.osastohoitoon) niin yritä järjestää sukulaissijoitus jonkun oman sukulaisesi luokse, lapselle voi myös hankkia oheishuoltajan ja hän voi toimia lapsen sijaishuoltajana tarvittaessa. Voimia ja siunausta sinulle ja lapsellesi <3

Minä tein niin noin 10v sitten ja kadun joka päivä. Sosku kannusti lapsen väliaikaiseen huostaanottoon johon sitten suostuin. Se muuttui heti pitkäaikaiseksi eikä perheen yhdistymiselle ole kuulema edellytyksiä. Menetin lapseni kokonaan. Minua ei sen jälkeen autettu, tuettu mitenkään, jäin yksin. Ja minua vihataan ja halveksutaan täällä sen takia. Olen asian kanssa yksin. Saan tavata lastani 2h kerran kk. Lapsi ei pidä minua äitinä. Kadun valintaani! Olisin vain tarvinut tukea ja tukipiiriä silloin (ja nyt) masennukseen ja väkivaltta parisuhteesta irti pääsyyn. Mieti vielä.. Kysy onko mahdollista saada tukiperhettä. Huostaanotto on lopullinen vaikka muuta väittävät kuten minulle väitettiin.

Ap, et saa kunnollista hoitoa mtt:ssa. Sossu taas toimii niin kuin sossu toimii. He tukevat helposti huostaanottoon lähtemisessä mutta eivät tsemppaa (biologista) äitiä. Kuulostat lähinnä masentuneelta ja kovin itsekriittiseltä. Ei sillä, että lapsen lyöminen olisi oikein, mutta ei se tee sinusta täydellisen pahaa ihmistä. Jonkun pitäisi auttaa sinut ylös tuosta suosta. Mtt:n pitäisi se tehdä, mutta ne(kään) palvelut eivät enää Suomessa toimi. Sossun silmissä olet mielenterveysongelmainen, joten erityisesti siksi he pitävät sinua vähän toivottomana tapauksena ja ilahtuvat "yhteistyökykyisyydestäsi", kun mietit lapsen pois antoa. Se on heidän kannaltaan helppoa, mutta usko pois, lapselle jää siitä elämänmittaiset traumat.

Joku sanoi, että olet rohkea, mutta rohkeampaa olisi hakea parempaa hoitoa ja hankkiutua eroon mm. sossusta, joka tukee sinua ajatuksessa, että "niin oletkin, huono ja kelvoton äiti, hyvä, anna lapsi pois".

Voin sanoa, että ne pahimmat tapaukset ovat mielestään virheettömiä äitejä. Näitä ei paljon mielenterveyspalveluita käyttämässä näy.

Eli mielestäsi kunnon hoitoa ei saa mtt:ssä eikä sossun avustuksella, kuitenkin kehoitat hakemaan parempaa hoitoa? Mistä sitä parempaa hoitoa sitten konkreettisesti haetaan?

Jos ap sanoo lyövänsä lasta ja ettei ole rakkautta eikä mitään läheisyyttä niin kyllä se on oikeasti vahingollista lapselle ja pitää miettiä mitkä on oikeat ratkaisut LAPSEN kannalta. Aikuiselle on iso paikka luopua lapsesta mutta vanhempana joutuu tekemään vaikeita päätöskiä. jos ei itsestä ole kunnolliseksi vanhemmaksi niin ei lapsi voi toimia aikuisen tukikeppinä.

Tee minkä tiedät olevan parhaaksi lapselle, ei itsellesi.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 14:03"]

Eli mielestäsi kunnon hoitoa ei saa mtt:ssä eikä sossun avustuksella, kuitenkin kehoitat hakemaan parempaa hoitoa? Mistä sitä parempaa hoitoa sitten konkreettisesti haetaan?[/quote]

Yksityiseltä sektorilta. Myös Kelasta voi hakea psykoterapiaan tukea, mutta siihen tarvitaan lääkärinlausunto. Sen voi hankkia yksityiseltä. Sitten jos raha-asiat eivät millään järjesty, on myös erilaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, joista saa jonkin verran apua. Mutta ei kannata jäädä noiden kaupungin "palvelujen" varaan.

No masentunut saattaa sanoa ettei rakkautta ja läheisyyttä olisi ollenkaan, vaikka olisikin. Masentuneena itsekriittisyys on suurta, jopa siinämäärin ettei kykene näkemään itsessään tai omassa toiminnassaan mitään hyvää vaikka siinä olisikin. Siksen nyt suoraan päättelisi ettei rakkautta ole, jos näin sanoo masentunut ihminen. Tästä syystä ensin masennukseen hoitoa, ja sitten näkee itsekin todellisen tilanteen, uskoisin että rakkautta kuitenkin on, äiti on hakenut apua ja haluaa lapsen parasta, se on rakkautta. Lämpöä ja läheisyyttäkin tulee lisää kun masennus saadaan hoidettua.

Käytännössä apua saa parhaiten yksityiseltä psykiatrilta, käy siellä 1-3 kertaa (maksaa kyllä, mutta kannattaa) ja pyytää b-lausunnon, jolla hakee KELA:n harkinnanvaraista psykoterapiatukea, etsii itselleen sopivan psykoterapeutin ja aloittaa psykoterapian. Lääkityksen hoitaa sama psykiatri kuntoon.

Vertaistuki, erilaiset vertaistukiryhmät (esim.mielenterveysyhdistysten), netin vertaistukipalstat, Maria-akatemia ovat tahoja, joista voi saada lisätukea.

Hei aloittaja.

Älä anna lastasi pois. Sä olet paras äiti hänelle. Kukaan ei synny äidiksi, vaan lapsi kasvattaa äiteyteen. Eikä ne "täydelliset" äiditkään ole täydellisiä. Joskus sitä ei vaan jaksa ja sen vuoksi tulee tahtomattaan tiuskittua lapselle. Sulla on tahto olla hyvä äiti ja se on hyvä lähtökohta. Tarvit nyt todellista ystävää. Mt ei ole todellinen ystävä. Jeesus on todellinen ystävä. Puhu Hänelle kaikki murheesi.

Ja minäkin tahtoisin auttaa ja muitakin varmaan on, jotka tahtoisi ihan konkreettisesti auttaa. Tsemppaaminen ei auta todellisesti, vaan ihan oikea auttaminen. Rukoilin puolestasi, mutta tahtoisin myös auttaa. Parasta on, että sinä ja lapsesi jatkatte yhdessä. Etsi vaan edelleen tukea sille, että voitte jatkaa ja että voitte olla myös onnellisia.

J-P