Miksi pienten lasten äidit rupsahtaa?

ei taida kovin hyviä kavereita olla jos et tiedä.

Ei ole resursseja (aikaa ja jaksamista). Lisäksi raskaus ja synnytys on kovaa rääkkiä kholle, ja myös valvominen jättää merkkinsä.

Kuuleppa niin kauan ku oon kotona, niin mua ei oikeastaan kiinnosta miltä mä näytän ku töihin meno koitta anyways ja siellä on niin tarkat ulkonäkökriteerit. Näillä tarkoitan huoliteltua yleisilmettä, johon kuuluu siistityt hiukset, siisti meikki jne. Kotona pidetään sellaisia vaatteita, jotka ei ahdista. Ei tulis mieleenkään leikkiä lasten kanssa lattialla kireissä farkuissa tai jakkupuvussa..... ainiin. ja kyllä mä harjaan hiukset ku lähden lähikauppaa pidemmälle, mutta ai että mä nautin tästä elämästä ku aamusuihkun jälkeen saa vetää edelleen villasukat jalkaan eikä tartte sukkisten kanssa pelleillä!

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 16:52"]

Kuuleppa niin kauan ku oon kotona, niin mua ei oikeastaan kiinnosta miltä mä näytän ku töihin meno koitta anyways ja siellä on niin tarkat ulkonäkökriteerit. Näillä tarkoitan huoliteltua yleisilmettä, johon kuuluu siistityt hiukset, siisti meikki jne. Kotona pidetään sellaisia vaatteita, jotka ei ahdista. Ei tulis mieleenkään leikkiä lasten kanssa lattialla kireissä farkuissa tai jakkupuvussa..... ainiin. ja kyllä mä harjaan hiukset ku lähden lähikauppaa pidemmälle, mutta ai että mä nautin tästä elämästä ku aamusuihkun jälkeen saa vetää edelleen villasukat jalkaan eikä tartte sukkisten kanssa pelleillä!

[/quote]

 eli tää "rupsahdus" on vaan väliaikaista ku eihä siihen tartte ku kampaajareissun ja vaatekauppakierroksen ku ollaan taas kuosissa! niin ja pakkelit.

Ne on huomannu että on tärkeämpiä asioita kuin itsensä puunaaminen toisia miellyttääkseen.

Väsyttää!

Jos saa nukkua 3-4 tuntia yössä, puolen tunnin - tunnin pätkissä, vuoden ajan, ei oikein jaksa välittää vaatteistaan tai ulkonäöstään. Kaikki voimat tarvitaan siihen, että jaksaa huolehtia vauvasta.

Itselle jäi kengät pieneksi raskauden jälkeen. Ensin olin tietysti liian iso omiin vaatteisiini, sitten imetys laidutti minua siten että vaatteet jäi isoksi. Tiesin kyllä palaavani omiin mittoihini ajan myötä, mutta siihen meni noin 2 vuotta synnytyksestä. Valvomisen myötä ei oikein jaksa lähteä shoppailemaan ja toisaalta heikentynyt taloudellinen tilanne, ei tietenkään kannusta vaateshoppailuun.

Mulla ei ainakaan ole minkäänlaista luontaista mielenkiintoa ulkonäköasioihin. Meikkaan, käyn kampaajalla ja panostaa vaatteisiini tasan siksi, että sosiaaliset paineet vaativat (teen mm. Asiakaspalvelutyötä). Ihan täyttä pakkopullaa ja velvollisuus siis mulle, ei mikään todellinen luontoni, jonka lapsen saatuani kadotan.

Kun vauva syntyy, aion vihdoin ottaa ilon irti kotivuosista ja pukeudun vain tuulipukuun. Kerrankin edes puolittain lupa olla sellainen kuin on ilman että kohdeltaisiin kuin jotain spurgua.

Oon ihmetellyt samaa! Itse oon kyllä saanut pidettyä itseni kondiksessa ja on ihan kivaa näyttää hyvältä edelleen, eli pieni ehostus arkena ei ole ollut mikään mahdottomuus, siihen kun menee se max 5 min... Tsempatkaa mammat, voitte itsekin paremmin jos peilistä ei tuijota takas mammamonsteri!

Tekosyitä ja eniten naurattaa aina toi, että äideillä on tärkeämpää tekemistä kuin laittaa itseään. EI huhhuh. Unohdetaan, että äiti on myös nainen, jonkun vaimo, se oma yksilönsä.

Voisi kuvitella, että se oma elähtänyt peilikuva ei ilahduta. Mulla oli vauva-aikana tapana aina edes pestä ja harjata hiukset ja laittaa ne kiinni. Meikkivoide, kulmaväri, ripsari ja poskipuna. Nappikorvikset ja silitetyt vaatteet. Väsytti niin helvetisti, mutta oma olo oli raikkaampi ja terveempi, kun edes vähän satsasi. Tuntui, että olen osana aikuisten, normaalien ihmisten maailmaa ja yhteiskuntaa, kun välitin itsestäni. Toisaalta se oli se oma aika itselleni - olkoonkin, että vauvat usein huusivat kilpaa kun kävin suihkussa tai laitoin ripsaria. Eivät ne siihen huutoon kuolleet ja olipahan loppupäivä aikaa rehata niiden kanssa.

mulla on keskosina syntyneet kaksoset ja voin vannoa, että ekat puoltoista vuotta väsytti ja joskus myös ihan masensi ja ahdisti.

Minä olen myös keskosina syntyneidän kaksosten äiti, eikä voisi vähempää kiinnostaa että pitäisi ehostaa itseään, en ole mitenkään rupsahtanut, rupsahtaminenhan tarkoittaa sitä että tulee ryppyjä ja hiukset harmaantuu ja kaula ja posket alkaa roikkua. 

Meikannut en ole muutenkaan enää vuosiin ennen lasten syntymää, joskus harvoin laitan ripsiväriä jos on vaikka joku tärkeämpi meno, niitä työttömällä on aika harvoin, sitä helvetin ripsiväriä sitten ei meinaa saada millään pois vaikka millä aineella yrittää hinkata, vesiliukoista joo, liukenee kyllä pitkin naamaa ja tarttuu siihen. Hiukset leikkautan muutaman kerran vuodessa ja sen jälkeen aina värjään, ei ole kovin huonot koskaan, tietysti ennen leikkausta on jonkun aikaa ylikasvaneet, mutta eipä sitä oudompi huomaa kun ei tiedä kuinka lyhyet on olleet leikkauksen jälkeen.

En ole koskaan silittänyt vaatteita, kartan sellaisia vaatteita joita on pakko silittää, täysin turhaa hommaa, keksin kyllä parempaa tekemistä siksi aikaa.

Lihavuus on mun pahin ongelma, ja varmaan jos saisi laihdutettua niin sitten sitä rupsahtaisi, näyttäisin varmaan 20 vuotta vanhemmalta kun naama rypistyisi.

No, eipä sen väliä vaikka rupsahtaisikin, mun ei tarvi ketään miellyttää, mulle on niin moni asia tärkeämpi kuin ulkonäkö. Tottakai haluan näyttää ihmismäiseltä, mutta en halua nähdä vaivaa sen eteen. Ostan vaatteita jotka mahtuu päälle ja joista tykkään, se riittää.

Samaa olen miettinyt. Itselläni kaksi lasta pienellä ikäerolla ja aina silti jaksanut panostaa ulkonäköön. Meikkasin ja meikkaan edelleen päivittäin, laitan hiukset ja panostan vaatteisiin. Ensimmäinen lapseni oli helppo, toinen ei. Oli koliikkia ja refluksiongelmaa, jatkuvaa huutoa ja valvottuja öitä. SILTI jaksoin panostaa itseeni. Aikaa meikkaamiseen ja tukan laittoon otin vaikka väkisin. Ja mieskin oli tyytyväinen kun vaimo ei rupsahtanut :) okei myönnän, että vauvan synnyttyä ensimmäisen kuukauden käytin raskausvaatteita, jotka olivat liian isoja. Mutta en halunnut ostaa uusia vaatteita koska aloin heti laihduttaa muutamat ylimääräiset kilot pois, jotta mahduin taas vanhoihin vaatteisiini. Ja vauvan ollessa kuukauden ikäinen mahduin niihin.

ei mun tarvitse "panostaa" mun ulkonäköön. olen täysin tyytyväinen siihen ihmiseen joka katsoo peilistä kun herään. tietty pesen itseni, harjaan hampaat ja hiukset. valmis! meikkaan vain juhliin ja silloin se piristääkin paljon. mun olemus ei siis rakennu mihinkään kampaamokäynteihin eikä kosmetiikkaan. nautin lapseni kanssa olosta ja äitinä olosta =) p.s. enkä ole rupsahtanut 

Aikansa kutakin. Minusta oli vaan niin turkasen turhaa tällätä meikkiä naamariin, jos sen näki vain taaperoikäiset lapseni ja mies, jonka kanssa ollaan oltu yksissä jo 27 vuotta, ja joka sinä aikana on ehtinyt nähdä minut paljon rupsahtaneemmassakin kondiksessa...

Ja täytyy muuten sanoa, että iho voi vauvaloman ja hoitovapaan aikana paremmin kuin koskaan ennen tai jälkeen, kun ei joka päivä pakkeloinut.

Tilanne muuttui taas, kun palasin töihin. Ei ne meikkaustaidot mihinkään olleet hävinneet...

Joten: ulkonäkönsä ja vaatteensa on aika järkevää sovittaa tilanteen mukaan. Arkena kotosalla ei panna edustusvaatteita tai meikkejä! Puhdas toki olin ja olen aina, vaatteet puhtaat ja silitetyt, mutta meikkaaminen menee jo neuroosin puolelle, jos sitä ilman ei muka ole "raikas ja TERVE olo" (huh huh, 12!)

Pienten laste äideillä on muutakin tekemistä, kuin vahdata itseään peilistä?

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 17:53"]

Meikkaaminen menee jo neuroosin puolelle, jos sitä ilman ei muka ole "raikas ja TERVE olo" (huh huh, 12!)

[/quote]

Komps. Minustakin on aika hullua, että joku ihminen tuntee olonsa rupsahtaneeksi, epäsiistiksi ja epäviehättäväksi ilman meikkiä! Mies näkee teidät kumminkin aamuin ja illoin ilman meikkiä, voi kauhiaa mikä riski parisuhteelle - niinkö? JUU EI.

Jokainen tyylillään ja varmaan jossain perähikiällä sitten ihan todella istutaan koko mammaloma pirtissä neljän seinän sisällä.

Itse en mitenkään kilpaa meikannut muiden kanssa, mutta jos lähdin lasten kanssa keskustaan lounaalle tai muskariin tai kylään kaverille, niin en olisi voinut raahustaa paikalle aivan seinästä revittynä. Kaikki muutkin laittautuivat ja näyttivät näteiltä.

Turha ottaa mitään löylyjä nyt kenenkään tästä. Sanoin, että kukin tavallaan.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 17:53"]

Aikansa kutakin. Minusta oli vaan niin turkasen turhaa tällätä meikkiä naamariin, jos sen näki vain taaperoikäiset lapseni ja mies, jonka kanssa ollaan oltu yksissä jo 27 vuotta, ja joka sinä aikana on ehtinyt nähdä minut paljon rupsahtaneemmassakin kondiksessa...

Ja täytyy muuten sanoa, että iho voi vauvaloman ja hoitovapaan aikana paremmin kuin koskaan ennen tai jälkeen, kun ei joka päivä pakkeloinut.

Tilanne muuttui taas, kun palasin töihin. Ei ne meikkaustaidot mihinkään olleet hävinneet...

Joten: ulkonäkönsä ja vaatteensa on aika järkevää sovittaa tilanteen mukaan. Arkena kotosalla ei panna edustusvaatteita tai meikkejä! Puhdas toki olin ja olen aina, vaatteet puhtaat ja silitetyt, mutta meikkaaminen menee jo neuroosin puolelle, jos sitä ilman ei muka ole "raikas ja TERVE olo" (huh huh, 12!)

[/quote]

12 tässä. Jos luit tekstini, niin huomasit kun kirjoitin, että joskus ihan masensi. Siitä syystä siisti ulkoinen olemus teki itselleni terveemmän olon :)

Selkiskö?

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 17:55"]

Pienten laste äideillä on muutakin tekemistä, kuin vahdata itseään peilistä?

[/quote]Minullakin on muuta tekemistä. Silti minulla on uhrata päivästäni vartti hiusten laittoon ja meikkaamiseen. Haluan näyttää kauniilta ja arvostan muissa ihmisissä samaa.