Teinitytön käytös vie voimat

Ei teini-ikä ole mikään syy sille, miksi lapselle pitäisi sallia huono käytös tai varsinkaan sellainen käytös jossa suhtautuu halveksuvasti vanhempiin tai muihin auktoriteetteihin.

Kyllä sitä voi ihan normaalisti komentaa jos sen käytös ei miellytä, ja jos se ei tottele niin sitten määräät rangaistuksen tms. Mahdollisen rangaistuksen on syytä olla riittävän kova, jotta lapsi ottaa sen vakavasti ja tapahtuu ns. nöyrtyminen.

Täällähän aina jankutetaan vauvoista ja niiden mystisestä IHANUUDESTA tuituituituitui pikku VAUVELI. Tuliko yllätyksenä, että se ty.perä vauva ei ole teinistä ja aikuisesta erillinen laji?

Toi on paha vaihe, mun sisko oli samanlainen. Ja mikään ei riittänyt, vaikka eteen tuotiin kaikki. Käytiin ihan perheterapeutilla asti ja siellä sanoinkin suuni puhtaaksi hänen käytöksestään. Ei kyllä auttanut, mutta suoraan sanominen helpotti omaa oloa. Auttaisiko teillä, jos pitäisitte ihan kaksistaan tyttöjen päivän. Pääsisi hetkeksi pois arjesta ja antaisit jakamatonta aikaa tytölle, illalla vaikka kasvonaamiot naamaan ja jalkahoito kotona, pääsisitte vähän juttelemaan

Kerron tapauksen, joka tilanteestanne tulee mieleen, ja miten se hoidettiin.

Kun serkkuni oli teini, hänen velipuolensa ammuttiin kuoliaaksi. Serkkuni oli tästä todella järkyttynyt, sillä veljekset olivat läheisiä. Serkkuni äiti eli tätini oli huolissaan poikansa välillä hyvinkin aggressiivisesta käytöksestä surutyössään. Niinpä hän päätti hakea apua - mutta niin, ettei poika saisi tietää, kuinka paljon äiti näki vaivaa löytääkseen juuri sopivan terapeutin (joka oli muuten erikoistunut kuoleman aiheuttaman surun käsittelyyn!)

Äiti ehdotti pojalle, että käy juttelemassa koulukuraattorin kanssa, jos siltä tuntuu (poika oli silloin vaihto-oppilaana Amerikassa). Poika suostui tapaamaan "kuraattoria" kerran viikossa, ja tarvittaessa äiti sai samalta terapeutilta ohjeita siihen, kuinka menetellä, kun poika alkaisi käyttäytyä taas huonosti.

Kerran äiti soitti terapeutille, jonka vastaus kuului: "En pidä äänensävystäsi. Soita minulle myöhemmin uudelleen."

Ehkä tärkein neuvo, jonka äiti sai vaikeisiin tilanteisiin, oli seuraava: "ELLEI SINULLA OLE TEINILLE MITÄÄN HYVÄÄ SANOTTAVAA, ÄLÄ SANO HÄNELLE MITÄÄN." Kun äiti kykeni pitämään tästä kiinni, sen sijaan että olisi provosoitunut ja lisännyt vettä myllyyn, tilanne alkoi muuttua. Poika alkoi pikku hiljaa luottaa siihen, ettei hänen paha olonsa - kolle hän ei voinut mitään - ollut kielletty.