Lue keskustelun säännöt.
Raskaana 23rv ja mies ei halua isäksi
21.11.2013 |
Olen ihan shokissa. Mies ei haluakaan isäksi. Miten näin voi käydä ei ole totta :(
Kommentit (63)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies suostui vihdoin juttelemaan. Kertoi että hän ei voi olla lapsen biologinen isä, koska hänelle on tehty vasektomia jo ennen meidän seurustelun aloitusta. -AP
Toivon, että kaikki menee hyvin odotusta myöten, ja että lapsi saa kasvaa kaikesta huolimatta rakkauden ja välittämisen ilmapiirissä. Ennen kaikkea toivotan äidille sydämestäni jaksamista ja onnea: uskon että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Joskus mies voi saada jonkunlaisen alkushokin vauvantulosta, mutta humaani ja inhimillinen ihminen ei voi sysätä kaikkea vastuuta sinun hartioillesi. Tuo juttu on osa rakkautta, jos mikään on sitä ollakseen!
T.M
HAHAHA samanlainen pettäjä kuin kaikki muutkin!!!! Olisi pitänyt arvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään usko että tämä oli aloituksen tekijältä.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 16:34"]
Mies suostui vihdoin juttelemaan. Kertoi että hän ei voi olla lapsen biologinen isä, koska hänelle on tehty vasektomia jo ennen meidän seurustelun aloitusta. -AP
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikea ap täällä, tuo numero 37 oli jonkun keksimä vitsi.
Minulla ei ole ollut mitään avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä ole miehellänikään sen puoleen. Olemme olleet mielestäni kauhean onnellisia tähän asti. Niin olen luullut.
Tilanne on nyt se että mies lähti mökille viikonlopuksi. Sanoi että tarvitsee omaa aikaa. Minä olen aivan poikki ja tämä tilanne aiheuttaa hirveää surua, mutta kutsuin nyt muutamia kavereita kylään syömään joulutorttuja. En vain jaksa pyöritellä asiaa mielessäni koko viikonloppua.
Ymmärtääkseni mies lähti mökille yksin. Sanoin että minun puolestani voi mennäkin, kai tähän tilanteeseen täytyy tolkku saada vaikka sitten viikonlopun mittaisella etäisyyden ottamisella. -Oikea ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin viestinne uudestaan. KIITOS. Ihania neuvoja ja piristyksiä, ihan sekopäistä mutta tuntuu kuin en olisikaan ihan yksin ongelmieni kanssa. -Ap
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 17:46"]
Ja päästit sen sitten menemään??
[/quote]
Tuskin sitä miestä kannattaa sinne kotiin kahlita, viimestään siinä ahdistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei AP, minä olen samoilla viikoilla kuin sinä. Oman mieheni mielenmyrsky ei ole ihan samaa luokkaa kuin tässä kertomasi, mutta juuri viime viikolla tuo mökötti ja purki sydäntään siitä, miten häntä ahdistaa ja harmittaa tuleva vastuu. Ei halunnut kokeilla vauvan potkuja kun ehdotin. Ei ylipäänsä halunnut keskustella asiasta enempää.
Lapsi on kylläkin toivottu ja tekemällä tehty (taustalla yksi keskenmeno) ja SUURIMMAN OSAN AJASTA mies suhtautuu asiaan positiivisesti. Luulen kuitenkin, että hyvin mielikuvitustasolla vielä toistaiseksi. Nämä ahdistusoireet alkoivat samaa tahtia näkyvän vauvamahan ja ikäviksi käyvien raskausoireiden kanssa. Tiedän kuitenkin, että miehestä tulee hyvä ja vastuuntuntoinen isä, kunhan saa asian selvitettyä päässään. Tietysti minua odottavana äitinä harmittaa se, että miehellä on ikään kuin valinnan paikka, minun osaltani se juna meni jo kauan sitten.
Ehkä miehesi kokee samantyyppistä kriisiä, järeämpänä vain? En vielä heittäisi kirvestä kaivoon miehen isyyden suhteen.
No et tosiaan ole yksin ongelmiesi kanssa. Ei se ole sattumaa, että pienten lasten vanhemmilla on paljon parisuhdeongelmia, koska vauvan tulo on aivan aidosti kriisi. Luulen ettei teidän tilanteessa ole mitään sellaista, mitä moni nainen ei olisi kokenut omassa suhteessaan. Vaikka sulla ei ole mitään syytä panikoida (asiat voivat vielä järjestyä) niin valitettavan usein raskausajasta jää vähän paha maku suuhun, ja sen muistaa vielä kauan sen jälkeen kun mies on sen unohtanut.
Mutta elämä jatkuu, ja sulla on kohta ihana lapsi, ja huomaat että pärjäät kaikesta huolimatta, kävi miten kävi. Koska aivan varmasti pärjäät, äitiys antaa voimia niissäkin tilanteissa, missä ilman lasta olisi ihan murusina. Pärjäät kuten me muutkin ollaan pärjätty, ja jonain päivänä huomaat olevasi onnellinen nainen. :)
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 17:57"]
Luin viestinne uudestaan. KIITOS. Ihania neuvoja ja piristyksiä, ihan sekopäistä mutta tuntuu kuin en olisikaan ihan yksin ongelmieni kanssa. -Ap
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies avasi keskustelun kolme päivää positiivisen raskaustestin jälkeen sanomalla: "Mitä me olemme menneet tekemään?!" Raskaus oli saanut alkunsa IVF-hoidolla ja sitä ennen oli psri vuotta yhdessä vauvaa tahkottu. Mies kuitenkin keskustelujen jälkeen rauhoittui vähitellen, ossllistui hienosti loppuraskauteen (vaikka välistä yhä oli ahdistunut miten hyvä isä osaisi olla) ja nyt on ollut oikein hyvin mukana vauvan hoidossa. Vauva 1 kk.
Tsemppiä ap:lle, miesten paniikki on tyypillistä, koita jaksaa keskustelujen avulla tukea häntä, vaikka oletkin surullinen ja hajottaa.
Meilläkin vauva on saatu vasta hoidoilla. Mies alun perin oli se, joka vauvaa alkoi haluta, itse olisin voinut elää loppuelämäni lapsettomana. Lähdin sitten kuitenkin miehen takia hoitoihin, ja lopulta tulin raskaaksi. Eipä siinä mitään, minulla ei juuri mitään raskausoireitakaan ollut, mutta kerran raskauden puolivälissä mieheni (joka siihen saakka oli ollut onnesta soikeana) sanoi, että ehkä olisikin ollut parempi jättää lapsi tekemättä. Olin ihan puulla päähän lyöty. Jälkeenpäin mies sanoi, että niin hermostutti, osaisiko hän varmasti olla hyvä isä ja vastuullinen ja kasvattaa lapsesta kunnon ihminen. No, lapsi syntyi aikanaan, ja nykyisin en tahdo saada lasta edes syliini, kun mies häärää niin innoissaan vauvan kanssa. Mies syöttää, vaihtaa vaipat, leikkii, katsoo telkkua, päristelee kilpaa vauvan kanssa, käy kaiken maailman vauvakerhoissa... Ehkä ap:nkin tapauksessa on kyse vain siitä, että miestä pelottaa oma epävarmuus? Ja mitä tulee tuohon feikki-ap:hen, vasektomia ei aina ole lopullinen vaan joskus siemenjohtimet voivat kasvaa itsestään takaisin yhteen.
:) Ihana kuulla että muillakin on ollut tälläistä, öh ramppikuumetta... Ehkä se vielä tästä. Minulla ei vain ole ketään tuttua kenelle tietäisin käyneen näin. Nyt lähden lämmittämään glögiä ja saunaa. Hyvää viikonloppua kaikille, kiitos kuin jaoitte tarinanne! Ap
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 22:48"]
Olen ihan shokissa. Mies ei haluakaan isäksi. Miten näin voi käydä ei ole totta :(
[/quote]
Mies on järkyttynyt ja säihkähtänyt uutisesta. Mies pelkää itselleen tuntematonta uutta asiaa ja torjunta on vaistomainen reaktio. Ehkä siinä on myös sitä että mies kokee tavallallaan olevansa yksinään kasvotusten valtavan vastuun kanssa joka muuttaa koko loppuelämän. Kerro miehelle että olet yhä se sama ihminen vaikka saattekin lapsen ja vaikka se niin kummalliselta naisesta kuulostaakin niin miehen ei tarvitse kantaa vastuuta lapsesta yksinään.
Mieli voi muuttua kun tunteet tasaantuvat ja isäksi tuleminen voi ruveta tuntumaan hyvältä jutulta. Jos on mieleinen nainen ja lapsi tulossa asiat ovat hyvällä mallilla.
Eiköhän miehesi tokene kun saa viikonlopun yli miettiä tuntojaan. Raskausaika voi olla isille todella vaikeaa ja pelottavaakin. Tietystikään se ei ole helppoa äidille, mutta monesti äitien on helpompi käsitellä raskautta ja tulevaa vauvaa käsitteleviä tunteita ja ajatuksia. Kyllä ne isät kuitenkin pääsevät paniikistaan yli ajan kanssa. Meillä mies ei keskustellut koskaan raskaudesta, hän ei kokeillut vauvan liikkeitä kädellä ja vatsani oli hänen mielestään vastenmielinen. Hänen oli vauvan synnyttyä vaikea hyväksyä vauvaa omakseen ja vastata hänen viestihinsä. Nyt vauvamme on 10kk ja mies on aivan loistava isä. Hän rakastaa poikaamme täysillä ja osaa hoitaa häntä siinä missä minäkin. Miehellä vaan kesti kauemmin käsitellä asiaa. Raskaus ja imetys lähensi minua ja vauvaa, mutta aiheutti samalla miehelleni ulkopuolisen olon. Miehille on varmasti myös vaikea hyväksyä että kaikki asiat pyörii äidin ja vauvan ympärillä, varmasti kaikki isät tuntevat olonsa ulkopuoliseksi jossain vaiheessa, edes vähän.
Älä siis ole liian huolissasi. Meillä ainakin erittäin vaikeasta alusta huolimatta on mieheni ottanut isänroolinsa lopulta vastaan ja kantaa vastuunsa. Mielestäni hän pärjää poikamme kanssa paremmin kuin hyvin ja on loistava isä.
Aika näyttää miten käy..paljonhan niitä on miehiä jotka on sitä lasta tekemässä mutta kun se tuleekin niin kiinnostus lopahtaa ja jatketaan muualle, kenties uutta väsäämään. Niin se vaan menee, meitä on moneksi. Mutta selvää on että ei ihan normi tunteet omaava empaattinen mies noin käyttädy, paljon on tunneköyhyyttä ihmisissä niin miehissä kuin naisissakin, kaikista ei vaan tule hyviä vanhempia.
Surkeeta kokea tuollaista. Ei ole itselle noin käynyt enkä tunne muitakaan.
ymmärrän ap pettymyksesi..olisin itsekin. Olisi kiva jos pitäisit tätä keskustelua myöhemminkin yllä ja kertoisit kun olet saanut miehen kanssa juteltua.