Naiset elokuvissa, mitä mieltä näistä miesten mielipiteistä?
Ruotsissa on otettu käyttöön luokitus siitä, miten elokuvissa kohdellaan naisia. Jos elokuvassa on vähintään 2 naista, joilla on nimi ja he juttelevat keskenään ja vielä muusta kuin miehistä, elokuva saa merkinnän A.
Yllättävän moni elokuva ei saa tuota A merkintää.
Mutta mitä ajattelette mihistä, jotka kommentoi aisaa näin:
-Älkää nyt ihan tosiaan jaksako enää tätä. Viasat boikottiin.
-Vain Ruotsissa voidaan keksiä jotain näin typerää.
-Kai te vittu tiedätte että Daily Mail valehtelee joka jutusta puolet? Tää koko kokeilu on parin leffateatterin itse valitsema sosiaalinen kokeilu johon ei ole siis missään nimessä pakko osallistua. Tarrat ovat vain osoitus siitä kuinka harvassa leffassa on minkäänlaisia naishahmoja. Että pahottakaa nyt kaikki joukolla mielenne asiasta joka ei koske teitä mitenkään.
-Provosointivaroitus: Keksin juuri ratkaisun Euroopan talouskriisiin. Todetaan yhdessä, että tällaiseen aikaansa tuhlaavat ihmiset voisi siirtää tekemään jotain tuottavaa ja hyödyllistä
-Jos Bechdelin testi vaikuttaa oudolta, niin kannattaa ehkä miettiä että minkä takia niin harva elokuva tuntuu sen läpäisevän. Ei nimittäin paljoa vaadita.
Lähde: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/bechdel%20feministitesti-11410
Miksi miehet reagoi tähän niin vihaisesti? Keneltä se olisi pois, jos elokuvissa naisetkin olisi ihmisiä??
Kommentit (162)
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:55"]
Star Wars (Leia), Sormusten herra (Eowyn, joka käytännössä ratkaisi homman tappamalla yhden pääpahiksen, Galadriel), 2 Harry Potteria (Hermione, aika olennainen ja päihittää kundit), Juokse Lola juokse.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:38"]
Jos se on niin huono, niin miksi kuitenkin hyvin harva elokuva sen läpäisee? Eihän se nimittäin paljoa vaadi. Ja kerro minulle leffa, jossa on vahvoja naishahmoja, joka ei tuota läpäise. Yleensä niitä on vain yksi tai naiset eivät keskenään juttele, kuin korkeintaan tietenkin miehistä. Ovat siis niitä pakollisia naishahmoja, harvemmin edes hyvin kirjoitettuja.
[/quote]
[/quote]
harry pottereissa on kyllä aika paljon muitakin naisia kuin Hermione ja kyllä ne toisilleen juttelee muusta kuin miehistä. Noita muita leffoja en tunne kovin hyvin.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:51"]
Tämä testi ei kerro ovatko naiset toimijoina, riittää että heitä on kaksi, heillä on nimet ja he puhuvat keskenään muusta kuin miehistä. Vaikka vaihtavat reseptejä.
Eli mikä tahansa c-luokan leffa saa merkinnän (tai k-18 seksielokuva) kun siinä on pari nimellistä naista puhumassa asiaa muutaman hetken.
[/quote]
Ei se merkintä itsessään mitään kerrokaan, mutta se kertoo jo paljon, jos se puuttuu. Siitä tässä on kyse. Ja se puuttuu monesta.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:44"]
Minusta taas antaa hyvin huonosti osviittaa, juuri liiallisen yksinkertaisuuden takia. Monissa elokuvissa naiset esitetään pinnallisna hömppinä tai muuten stereotypisesti ja esineellistäen mutta ne läpäisevät testin. Minusta liian moni tällainen elokuvaa saa nyt hyväksytyn merkinnän=minusta testi on huono.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:32"]
12, totta kai testi on puutteellinen. Kuten tuossa kopioimassani Hesarinkin jutussa sanotaan: "Bechdelin testi ei mittaa sitä, onko elokuva laadukas tai viljeleekö se sukupuolistereotypioita".
Mutta se on helppo ja halpa tehdä elokuvalle. Stereotyyppisyyden arviointi on jo huomattavasti vaikeampaa arvioida, ja altis kiistelylle.
Se antaa silti osviittaa.
7
[/quote]
[/quote]
Silti se kiinnittää huomiota minusta OIKEAAN ASIAAN ja nostaa tietoisuutta siitä. Jo se on ansio.
7
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:51"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:31"]
MIelestäni testi on huono ja liian yksnkertainen: mikä tahansa elokuva jossa kaksi naista puhuu keskenään shoppailusta läpäisee testin. Sekä sitten on hyväksi tasa-arvolle?
Ja kaikkiin elokuviin ei tosiaan kaivata väkisin naishahmoja, esim. jos elokuva kertoo esim. munkkiluostarista, Vietnamin sodasta jne. niin pitäiskö sinne väkisin tunkea jotain kiintiönaishahmoja? Mites leffat joissa on on vahvoja naishahmoja joka päihittää monet miehet mutteivät kommunikoi keskenään, sekö on huonompi tasa-arvolle kuin leffa jossa stereotypiset naiset puhuvat lähinnä miehistä mutta myös shoppailusta?
[/quote]
Ei tietenkään kaikkiin elokuviin tarvita naishahmoja, mutta jos naisena haluaisit katsoa elokuvaa, jossa on naisija toimijoina, voit halutessasi jatkossa sellaisen valita. Lisätieto elokuvan ominaisuuksistahan tuo on, ei muuta.
PS: Aika harvinaisia taitavat olla elokuvat, jossa olisi useita "vahvoja naishahmoja joka päihittää monet miehet mutteivät kommunikoi keskenään".... Koska sellaiset hahmot ovat siten mukana tarinassa vain suhteessa päätoimijoihin, jotka ovat siis kas kummaa miehiä. Eli sivuroolissa, ytimekkäästi.
7
[/quote]
Tämä testi ei kerro ovatko naiset toimijoina, riittää että heitä on kaksi, heillä on nimet ja he puhuvat keskenään muusta kuin miehistä. Vaikka vaihtavat reseptejä.
Eli mikä tahansa c-luokan leffa saa merkinnän (tai k-18 seksielokuva) kun siinä on pari nimellistä naista puhumassa asiaa muutaman hetken.
[/quote]
Ei se nyt ihan noinkaan ole.
Toimijuus tarkoittaa, että kyseiset hahmot omaavat ns. elämää miesten ulkopuolellakin, eivät siis ole miesten toiminnan kohteita tai todistajia.
Kuten sanoin, tuo ei kerro elokuvan sovinistisuudesta paljoa, mutta jotain sentään ja kiinnittää huomiota tärkeään asiaan.
Lähinnä ihmettelen, miksi se sinua ärsyttää. Jätä huomiotta, jos ei kiinnosta.
7
Juu, mutta 2 potteria ei silti läpäise tätä laatutestiä.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:55"]
Star Wars (Leia), Sormusten herra (Eowyn, joka käytännössä ratkaisi homman tappamalla yhden pääpahiksen, Galadriel), 2 Harry Potteria (Hermione, aika olennainen ja päihittää kundit), Juokse Lola juokse.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:38"]
Jos se on niin huono, niin miksi kuitenkin hyvin harva elokuva sen läpäisee? Eihän se nimittäin paljoa vaadi. Ja kerro minulle leffa, jossa on vahvoja naishahmoja, joka ei tuota läpäise. Yleensä niitä on vain yksi tai naiset eivät keskenään juttele, kuin korkeintaan tietenkin miehistä. Ovat siis niitä pakollisia naishahmoja, harvemmin edes hyvin kirjoitettuja.
[/quote]
[/quote]
harry pottereissa on kyllä aika paljon muitakin naisia kuin Hermione ja kyllä ne toisilleen juttelee muusta kuin miehistä. Noita muita leffoja en tunne kovin hyvin.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:31"]
MIelestäni testi on huono ja liian yksnkertainen: mikä tahansa elokuva jossa kaksi naista puhuu keskenään shoppailusta läpäisee testin. Sekä sitten on hyväksi tasa-arvolle?
Ja kaikkiin elokuviin ei tosiaan kaivata väkisin naishahmoja, esim. jos elokuva kertoo esim. munkkiluostarista, Vietnamin sodasta jne. niin pitäiskö sinne väkisin tunkea jotain kiintiönaishahmoja? Mites leffat joissa on on vahvoja naishahmoja joka päihittää monet miehet mutteivät kommunikoi keskenään, sekö on huonompi tasa-arvolle kuin leffa jossa stereotypiset naiset puhuvat lähinnä miehistä mutta myös shoppailusta?
[/quote]
Samaa mieltä. En keksi mitä lisäarvoa tämä tuo katsojalle, aha tässä elokuvassa on väh kaksi keskenään puhuvaa naista, kiva tietää. Ei kai kukaan valitse elokuvaa pelkästään sillä perusteella. Tai tee elokuvaa.
[/quote]
Njaa. Kyllä minä ainakin mieluummin katson elokuvan naisten kokemuksesta kuin jonkun miehisen itsetutkiskelun tai jätkäuho-leffan. Tuo testi antaa osviittaa elokuvan luonteesta.
7
Naisten pitäisi varmaan kunnostautua elokuvaohjaajina ja tuottajina niin niitä naisia tulisi luonnostaan mukaan. Nyt näin ei tosiaan ole.
No esim. Sormusten Herrassa on, mutta asuvat eri maissa eivätkä (yllättäen siksi) puhu keskenään. Kyllä minusta Eowyn ja Galadriel ovat paljon tasa-arvoisempi hahmoja kuin joku shopaholic yms.
Chick filckeihin testi siis ei sovi (moni stereotypisoiva läpäisee koska naiset sattuvat pouhumaan hiuksista, rakennekynsistä yms), ns. miesten elokuvat (esim. miehet vanhkilassa tai sodassa) eivät läpäise, moni esineellistävä pornoelokuva varmaan läpäisee (2 naista puhuu keskenään jotain 'nuole minu'-juttua), elokuvat joissa on vain 1-2 hahmoa (nainen tai mies ja nainen) eivät läpäise koska ei ole naisia jotka keskustelevat keskenään, elokuva jossa on vain yksi nainen ei läpäise (ihan sama vaikka nainen olisi millainen huippuhahmo) jne.
Minusta testi on huono, se yksinkertaistaa liikaa. Vähän sama kuin jos toteaisi että kaikki elokuvat joissa on seksiä ovat pornoa.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:55"]
Star Wars (Leia), Sormusten herra (Eowyn, joka käytännössä ratkaisi homman tappamalla yhden pääpahiksen, Galadriel), 2 Harry Potteria (Hermione, aika olennainen ja päihittää kundit), Juokse Lola juokse.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 16:38"]
Jos se on niin huono, niin miksi kuitenkin hyvin harva elokuva sen läpäisee? Eihän se nimittäin paljoa vaadi. Ja kerro minulle leffa, jossa on vahvoja naishahmoja, joka ei tuota läpäise. Yleensä niitä on vain yksi tai naiset eivät keskenään juttele, kuin korkeintaan tietenkin miehistä. Ovat siis niitä pakollisia naishahmoja, harvemmin edes hyvin kirjoitettuja.
[/quote]
[/quote]
"Vahvoja naishahmoja", siis monikossa. Miksi noissa ei ole useampia? Lola nyt oli erilainen leffa, eikä niin tunnettu tai Hollywood-tuotantoa.
[/quote]
Nälkäpeli-elokuvan ensimmäinen osa tuntui erilaiselta ja vaikuttavalta sen takia, että siinä oli mielenkiintoinen nainen pääosassa. Ja Jennifer on todella hyvä näyttelijä.
Tuli mieleen tämä Stephen Kingin lausunto Hohdon elokuvaversiosta.
"Shelley Duvallin näyttelemää Wendy Torrencea King pitää yhtenä elokuvahistorian naisvihamielisimmistä hahmoista.
- Hänen tehtävänsä on vain kiljua ja olla tyhmä. En kirjoittanut hahmosta sellaista."
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:11"]
No esim. Sormusten Herrassa on, mutta asuvat eri maissa eivätkä (yllättäen siksi) puhu keskenään. Kyllä minusta Eowyn ja Galadriel ovat paljon tasa-arvoisempi hahmoja kuin joku shopaholic yms.
Chick filckeihin testi siis ei sovi (moni stereotypisoiva läpäisee koska naiset sattuvat pouhumaan hiuksista, rakennekynsistä yms), ns. miesten elokuvat (esim. miehet vanhkilassa tai sodassa) eivät läpäise, moni esineellistävä pornoelokuva varmaan läpäisee (2 naista puhuu keskenään jotain 'nuole minu'-juttua), elokuvat joissa on vain 1-2 hahmoa (nainen tai mies ja nainen) eivät läpäise koska ei ole naisia jotka keskustelevat keskenään, elokuva jossa on vain yksi nainen ei läpäise (ihan sama vaikka nainen olisi millainen huippuhahmo) jne.
Minusta testi on huono, se yksinkertaistaa liikaa. Vähän sama kuin jos toteaisi että kaikki elokuvat joissa on seksiä ovat pornoa.
[/quote]
Jokainen saa tietenkin keksiä paremman testin, mutta niin kauan kuin näinkin moni leffa ei sitä läpäise, niin asian tuominen esille pistää ajattelemaan. Itse olen todennut katsovani "miesleffoja" siitä yksinkertaisesta syystä, että hyviä naisrooleja on elokuvissa hyvin harvoin. Mielelläni katsoisin niitäkin.
En yhtään ihmettele miesten kommentteja. Naisille on prinsessasatuja, hääsatuja, rakkaussatuja, nainen voi lukea, harrastaa, katsoa, kehitellä satuja eikä kukaan kyseenalaista naisen mielenterveyttä jos naisella on muutakin elämää.
Miesten viimeinen yleisesti hyväksytty keino kokea satu on elokuva. Eräs vanhempi herrasmies, jonka seurana päädyin katsomaan ajan kuluksi Bond-leffan totesi kun ihmettelin muutamaa asiaa että ei pidä ottaa niin vakavasti, nämä ovat miesten satuja. Ja heitin ne aivot narikkaan ja tajusin että oikeassahan tuo herrasmies oli, nehän ovat satuja. Miehille. Toinen sadun muoto miehille on urheilun seuraaminen. Vaikeuksia, voittoja, unelmien murskaamista, unelmien saavuttamista.
Ei ihme että miehet voivat nykyään niin pahoin kun sadutkin heiltä ollaan kieltämässä.
35, älä nyt ihan reikiä päähäsi puhu. Miehetkö ilman satuja...?! Miehillehän on lukemistoja (tex willereistä aikuissarjakuvaan), tee-se-itse -kuvastoja (pornolehdet), asialehtiä. Kirjallisuudessa miehen ääni on myös täysin yliedustettu samalla lailla kuin elokuvissakin: valtaosa romaanihenkilöistä on miehiä, tätä on tutkittukin.
Minkä lisäksi fakta: tuo Bechdelin testi ei kiellä tai sensuroi yhtikäs mitään. Se vaan antaa lisätietoa katsojille siitä, onko ko. elokuvassa naishahmoja, joihin mahdollisesti samaistua tai joiden ajattelua ja toimintaa voi tulkita oman sukupuolikokemuksensa valossa vähän toisella intensiteetillä kuin miesten.
Jatkossakin se sun "herrasmiehesi" saa miessatunsa aivan samalla lailla. Mutta ehkä meille naisillekin tulee vähän enemmän naishahmoja elokuviin.
7
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:28"]
En yhtään ihmettele miesten kommentteja. Naisille on prinsessasatuja, hääsatuja, rakkaussatuja, nainen voi lukea, harrastaa, katsoa, kehitellä satuja eikä kukaan kyseenalaista naisen mielenterveyttä jos naisella on muutakin elämää.
Miesten viimeinen yleisesti hyväksytty keino kokea satu on elokuva. Eräs vanhempi herrasmies, jonka seurana päädyin katsomaan ajan kuluksi Bond-leffan totesi kun ihmettelin muutamaa asiaa että ei pidä ottaa niin vakavasti, nämä ovat miesten satuja. Ja heitin ne aivot narikkaan ja tajusin että oikeassahan tuo herrasmies oli, nehän ovat satuja. Miehille. Toinen sadun muoto miehille on urheilun seuraaminen. Vaikeuksia, voittoja, unelmien murskaamista, unelmien saavuttamista.
Ei ihme että miehet voivat nykyään niin pahoin kun sadutkin heiltä ollaan kieltämässä.
[/quote]
Onhan se hirveetä, kun naisiakin pitää nykyisin kohdella ihmisinä... Pitääkin muistaa, että Bondit ja muut on tehty vain miehille, ei sinne naisia haluta katsomoon. Ei tarvitse ihmetellä, mistä miehet saavat asenteensa, kun leffoissa naiset ovat vain koristeena.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:28"]
En yhtään ihmettele miesten kommentteja. Naisille on prinsessasatuja, hääsatuja, rakkaussatuja, nainen voi lukea, harrastaa, katsoa, kehitellä satuja eikä kukaan kyseenalaista naisen mielenterveyttä jos naisella on muutakin elämää.
Miesten viimeinen yleisesti hyväksytty keino kokea satu on elokuva. Eräs vanhempi herrasmies, jonka seurana päädyin katsomaan ajan kuluksi Bond-leffan totesi kun ihmettelin muutamaa asiaa että ei pidä ottaa niin vakavasti, nämä ovat miesten satuja. Ja heitin ne aivot narikkaan ja tajusin että oikeassahan tuo herrasmies oli, nehän ovat satuja. Miehille. Toinen sadun muoto miehille on urheilun seuraaminen. Vaikeuksia, voittoja, unelmien murskaamista, unelmien saavuttamista.
Ei ihme että miehet voivat nykyään niin pahoin kun sadutkin heiltä ollaan kieltämässä.
[/quote]
Höpöhöpö. Entäs jos nainen ei halua tehdä noita höpöhöpöjuttuja, vaan haluaa myös katsella elokuvia? Mikä sitä miestä estää tekemästä samaa kuin nainen? Selitä.
Niin ja saduista: niissäkin valtaosa sankareista on... kappas vaan: miehiä!
Astrid Lindgren oli oikeasti aika vallankumouksellinen, kun kehitti Peppi-hahmon. Mutta edelleen Peppi on harvinainen poikkeus satuhahmoissa.
7
Huvikseni testasin mitkä elokuvat läpäisevät. Nämä eivät:
-Wall-E
-The Hurt Locker (naisohjaaja sai Oscarin tästä)
-Citizen Kane
-Brokeback mountain
-Gravity
-Amélie
-Avatar
-Sherlovk Holmesit
-Rango
-The Sting
-Lara Croftit
-Leijonakuningas
-Shrek
-Toy Story 1-2
-Nemoa etsimässä
-Das Boot
En nyt sano että nämä olisivat kaikki jotain laatuleffoja tai tasa-arvon jalokiviä, testailin vaan mitä mieleen tuli.
Mä luen paljon ja lapsena suosikkeja oli sadut joissa oli vahvoja naishahmoja. En mä koskaan kokenut että niistä olisi pulaa. Mutta mä luin paljon fantasiaa, siinä genressä on usein vahvoja tyttö/naishahmoja. Esimerkkejä Pepin lisäksi Ronja, Ce'Nedra+Polgara, jo aiemmin mainittu Eowyn, Eilonwy, Granny Weatherwax+Susan Death+Nanny Ogg+Tiffany Aching, Hermione jne.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:39"]
Niin ja saduista: niissäkin valtaosa sankareista on... kappas vaan: miehiä!
Astrid Lindgren oli oikeasti aika vallankumouksellinen, kun kehitti Peppi-hahmon. Mutta edelleen Peppi on harvinainen poikkeus satuhahmoissa.
7
[/quote]
40, totta kai. Ei se, että elokuva näkee maailman miesten silmin tee elokuvasta huonoa - välttämättä - mutta sukupuolisesti yksipuolisen kyllä.
Olen itse sarjakuvafani, ja panin jo muksuna 70-luvulla merkille, että esim. Tinteissä ei ole oikeastaan ollenkaan naisia. Naisia vaan ei pidetty mielenkiintoisina eikä toimijoina ja seikkailijoina. Yllättävän vankasti tuo ajattelu vallitsee yhä vieläkin, ja minusta se on - naisena ja tytön äitinä - se on ikävä asia.
7
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:47"]
Mä luen paljon ja lapsena suosikkeja oli sadut joissa oli vahvoja naishahmoja. En mä koskaan kokenut että niistä olisi pulaa. Mutta mä luin paljon fantasiaa, siinä genressä on usein vahvoja tyttö/naishahmoja. Esimerkkejä Pepin lisäksi Ronja, Ce'Nedra+Polgara, jo aiemmin mainittu Eowyn, Eilonwy, Granny Weatherwax+Susan Death+Nanny Ogg+Tiffany Aching, Hermione jne.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 17:39"]
Niin ja saduista: niissäkin valtaosa sankareista on... kappas vaan: miehiä!
Astrid Lindgren oli oikeasti aika vallankumouksellinen, kun kehitti Peppi-hahmon. Mutta edelleen Peppi on harvinainen poikkeus satuhahmoissa.
7
[/quote]
[/quote]
En sano, että heitä ei olisi, mutta ovat selvästi määrällinen vähemmistö.