Minkä ikäisinä hyväksyitte, että ette ole enää nuoria naisia?

joo 34 olen, sopeuduttava:)

Olen 35 ja hyväksyin muutama vuosi sitten. Ulkonäkökeskeinen saa tosin mun puolesta olla vaikka satavuotiaana ja puleerata itseään, se ei ole iästä kiinni. Ja pukeutua miten tykkää. Kauneusleikkaukset ja nuoruuden ihannointi on sitten toinen juttu, mutta kyllä sitä voi viisikymppisenä pukeutua kuin teini jos nyt tykkää siitä tyylistä, ei se aukottomasti merkkaa et on joku ogelma iän kanssa. Mä tahtoisin ite ajella vielä potkulaudalla koska se olisi hauskaa mut kuvittelen et se ei sovi mun iälle enkä tahdo et muut luulee et mä haluun olla joku teini...

Pikkuhiljaa siinä kolmevitosen tienoilla aloin ajattelemaan itseäni enemmän keski-ikäisyyttä hipovana kuin nuorena naisena. Tunne oli ennemminkin helpottava kuin kamala, joten minun ei ole tarvinnut hyväksyä asiaa :).

Toinen juttu sitten on, että näytän niin kakaralta, että saan jatkuvasti kuulla juttuja 70-80-luvusta kommentilla, että sä et tainnut olla silloin syntynytkään. Tai ehkä näytänkin keski-ikäiseltä, joka vimmatusti yrittää roikkua nuoruuden viime rippeissä.

Hyväksyin? Olen ollut aina sinut ikäni kanssa, jotenkin en vaan ymmärrä kysymystäsi. Jossain vaiheessa olisin todennut, etten ole enää nuori nainen?...hm....olisiko sitten äitiys saanut tuntemaan minut aikuiseksi, en oikein tiedä.

Aika lailla olen hyväksynyt nyt 35 vuotiaana. Tavallaan on vuosi vuodelta helpompi olla. Nuoruus oli minulle hirvittävän vaikeaa aikaa alusta loppuun. Nyt alan jo tuntea itseni ja on niin paljon helpompi olla.

Välillä mietityttää se, riitänkö miehelle vielä kun ikä alkaa näkyä...

Aika lailla olen hyväksynyt nyt 35 vuotiaana. Tavallaan on vuosi vuodelta helpompi olla. Nuoruus oli minulle hirvittävän vaikeaa aikaa alusta loppuun. Nyt alan jo tuntea itseni ja on niin paljon helpompi olla.

Välillä mietityttää se, riitänkö miehelle vielä kun ikä alkaa näkyä...

VIimeistään siinä vaiheessa kun esikoinen meni kouluun, eli olin 26v. Nyt kun nuorimmaiset menee kolmen vuoden päästä kouluun, tulen tuntemaan itseni mummoksi, ja toki voin silloin jo ollakin mummo kun olen jo nyt saman ikäinen kuin äitini kun minä sain esikoiseni. En käsitä miksi kolmekymppisistä puhutaan nuorina, he ovat olleet aikuisia jo yli vuosikymmenen...

Olin 21. Olen aina kärsinyt ikäkriiseistä, ens vuonna tulee 40 täyteen ja tuntuu niin  väärältä.

Tänään kun katsoin peilistä ja perse roikkui polvissa.

T. 25v.

Joo oon neljäkolme ja hyväksyin jo n 30v sen , et iän myötä maanvetovoima ja muut tekijät alkaa vaikuttaa.. Olenko luopunut jostain? Joo huolitelluista käsistä, kynnet nykyään lyhyet ..Lisää on tullu antiage tuotteet.. Tarviiko ihnisen nyt muuttua jotenkin? On mitä on ja täs iäs kyl pukeutukin miten tykkää... tykkää siitä toiset tahi ei...en minäkään muita arvostele.

Minua luullaan aina n. 10v nuoremmaksi kuin olen. Olen nelikymppinen. 36-vuotiaana ajattelin, että jaahas, neljäkymppiän on lähempänä kuin 30v - siinä se kai tuli se tajuaminen että nuoruus alkaa olla itseä nuorempien juttu (vaikka minut esim. töissä luokitellaan edelleen "nuoreksi"). 

On ihan kivaa olla keski-ikäinen. Ei tarvi alkaa joka kotkotuksiin, ja kun tulee kriisi, ymmärtää että ei siihen kannata hajota, vaan ennemmin tai myöhemmin asia selviää tavalla tai toisella. On kivaa kun töitä, vakiintunut parisuhde, pikkuvauva-aika ohi, rahaakin enemmän kuin persaukisena opiskelijana, ikä ei vielä paina kuitenkaan jne...

up

Nyt 33-vuotiaana. Mutta ei se tarkoita ulkonäkökeskeisyydestä luopumista, vaan entistä kovempaa panostusta asiaan. Hyväksyminen tarkoittaa sitä, etten yritä mahdotonta eli näyttää alle 30-vuotiaalta ja pyrin löytämään ulkonäköesikuvia 40+ naisista. Olen rupsahtanut ikäisekseni.

En ymmärrä, mitä hyväksymistä siinä on. En ole edes ajatellut asiaa. Ikäkausi  kerrallaan, sama osa meillä kaikilla. Varmaan viimeistään 35-vuotiaana tunsin nuoruuden olevan ohi  kaikilla elämänalueilla, paitsi tietenkin hyvin paljon iäkkäämpien seurassa. 

Tässä vasta rupeaa käsittämään itsensä naiseksi tytön sijaan.

T. 20 v.

Nuori nainen oli varmasti siihen asti kun sain esikoisen 27v. ja sen jälkeen olen ollut aikuinen nainen ja äiti-ihminen ;)

Nyt olen keski-ikäinen 44v ja hyvältä tuntuu niinkuin on tuntunut koko ajan koska en yritä tavoitella ikuista nuoruutta vaan nautin tästä päivästä ja olen OK!

Ehkä tänä vuonna kun täytin 30. Aiemmin joku mainitsi, että parikymppiset ei koe omaavansa yhteisiä puheenaiheita tämänikäisten kanssa, mutta vaikka itse koen olevani paljon aikuisempi kuin tuon ikäiset ja ettei minulla ole heidän kanssaan mitään yhteistä, kiinnitin juuri huomiota että sen ikäiset juttelee mulle kuin vertaiselleen! Kamalaa. En tiedä näytänkö nuoremmalta vai vaikutanko ikäistäni epäkypsemmältä mutta pelkään tuon ikäisten seurassa aina ikäkyselyjä, koska hävettää kun joku on saattanut pitää minua vain vähän vanhempana ja sitten täytyy sanoa olevansa jo näin vanha. Ja sitten ne varmaan miettivät, että eikö mun pitäisi olla jo seesteinen ja aikuinen. Ainakin omasta mielestäni pitäisi.

Oikeastaan nyt vasta, 38- vuotiaana!! Tajusin, että olenkin jo kohta nelikymppinen. Pidän kyllä huolta ulkönäöstäni, urheilen ja yritän nukkua tarpeeksi. Olen ihan hyvässä kunnossa ikäisekseni, huomaa kyllä että elintavat alkaa näkyä tässä iässä. Väsymys ja stressi näkyy heti naamasta ;). En silti haluaisi olla enää parikymppinen, ihanaa olla Nainen.:)

Olen aina hyväksynyt ikäni, mutta 27-vuotiaana tunsin itseni tavallaan vanhaksi, koska minulla oli vaikea elämäntilanne. Nyt olen 43. Ihana ikä tämäkin. 

Koen itseni vielä "tytöksi" nyt 26-vuotiaana :O Varmaankin tuo nuori nainen -vaihe alkaa minulla sitten kolmenkympin jälkeen? On kyllä lohdullista lukea tästä ketjusta, että moni kuitenkin kokee itsensä positiivisella tavalla nuoreksi esim. nelikymppisenä. Itse olen lapseton (eivätkä ne kuulu suunnitelmiin) eikä perinteinen parisuhdekaan innosta. Olen myös taiteellinen, joten ehkä nuo asiat ja pätkätyöläisyys vaikuttavat siihen, että koen itseni samaksi kuin opiskeluaikoina.