Mies petti. Hankkisitko vauvan siitä huolimatta?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ajattelet olevasi vanha? Olet parhaimmassa iässä. Nyt vaan eteenpäin!

Muutto Saksaan. Nehän etsii siellä kotirouvia ja niilläkin on pätäkkää sekä tyylitajua. Otat sitten exän iloksi selfien uuden miehen kanssa ;)

Ehdottomasti ja useita. Tuollainen h u o r i p u k k i luuseri vaihtoon, kunnon mies tilalle ja sitten lisääntymään.

Riippuu teidän suhteen tilasta ennen pettämistä. Itse en ole kerrasta poikki - ihmisiä enkä näitä kerran pettäjä aina pettäjä - hokijoita. Jos mies katuu ihan hitosti ja haluaisi myös lapsia sun kanssa niin pitäisin sen vaihtoehdon auki. Koska joskus ihmiset mokaa omien kriisien takia muttei se tarkoita ettei niihin voisi enää koskaan luottaa. Tietenkään mustavalkoiset ihmiset eivät ajattele näin, heille yksi toisen ihmisen virhearviokin on sitä että se ihminen on iäksi pilalla.

Jos lasten saaminen on sulle todella tärkeää niin anna mahdollisuus vielä nykyiselle suhteelle. Miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan. Lasten suhteen sulla on kiire.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu teidän suhteen tilasta ennen pettämistä. Itse en ole kerrasta poikki - ihmisiä enkä näitä kerran pettäjä aina pettäjä - hokijoita. Jos mies katuu ihan hitosti ja haluaisi myös lapsia sun kanssa niin pitäisin sen vaihtoehdon auki. Koska joskus ihmiset mokaa omien kriisien takia muttei se tarkoita ettei niihin voisi enää koskaan luottaa. Tietenkään mustavalkoiset ihmiset eivät ajattele näin, heille yksi toisen ihmisen virhearviokin on sitä että se ihminen on iäksi pilalla.

Jos lasten saaminen on sulle todella tärkeää niin anna mahdollisuus vielä nykyiselle suhteelle. Miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan. Lasten suhteen sulla on kiire.

Ukon voi lähettää petturi naiselle. Ottaa ite tilalle paremman. Molempi parempi 👍

Aika karua tehdä lapsia ajatuksella, että "miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan". Ja karua nimenomaan niitten syyttömien lasten takia. Vaikka vanhemmilla ois miten paska suhde, niin kyllä ne lapset pääsääntöisesti haluaa heidän kumminkin pysyvän yhdessä ja ero tuntuu pahalta lapsista. Lasten ajatusmaailma on myös minä-keskeinen, tarkoittaen sitä että aina siellä pienessä mielessä pyörii se, että johtuuko vanhempien ero ja riidat minusta, rakastaako ne enää minua kun eroavat jne. Sellaistako sinä ihan ehdoin tahdoin haluat omille lapsillesi? 

Puhumattakaan sitten siitä, että se sikiö kyllä kärsii jo siellä kohdussa ollessaan, jos odottavalla äidillä on  stressiä ja pahaa mieltä vaikka just sen parisuhteen takia. Näillä asioilla on ihan kauaskantoisia seurauksia, jopa koko lapsen eliniän. 

Ja sitten jos vielä jatketaan, niin aina se eroaminen ei onnistu aikuisilta asiallisesti, vaan lapset joutuu sijaiskärsijöiksi. Toisesta vanhemmasta puhutaan pahaa tai udellaan sen menemiset ja tekemiset, tai toiselle vanhemmalle aiheutetaan kiusaa lasten kautta joka taas aiheuttaa niille syyttömille lapsille ties mitä mielenterveysongelmia, kun joutuu tätä läpi elämään. Ja mitäs jos se uusi isä-/äitipuoli ei jostain syystä kertakaikkiaan siedä näitä lapsipuoliaan?

Ymmärrän, että joskus se ero vain tulee ja on väistämätön, joskus jopa ainoa oikea ratkaisu. Mutta sitä en ymmärrä, että niitä lapsia tehdään sillä ajatuksella, että "ainahan sitä voi sitten erota". Ja ihan omasta kokemuksesta tässä puhun, mulle on tapahtunut tuo kaikki ylläoleva ja vielä vähän enemmän. En soisi sitä kenellekään, kaikkein vähiten viattomille ja syyttömille lapsille. 

Miksi?

Tuo yksi kerta pettämistä ei ole se pahin asia.

Itse en hankkisi lapsia, mikäli mies on älyllisesti tyhmä, laiska, köyhä ilman omaisuutta tai päihdeongelmainen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo yksi kerta pettämistä ei ole se pahin asia.

Itse en hankkisi lapsia, mikäli mies on älyllisesti tyhmä, laiska, köyhä ilman omaisuutta tai päihdeongelmainen.

Joita on sinkkuna. Idiootin voi jättää oman onnensa nojaan.

Eroa, ala säästämään ja hommaa lapsi keinohedelmöityksellä. YH:t, joilla ei ole exiä riesana on paljon halutumpia kuin ne, joiden pitää sopia exien kanssa tapaamisista yms. Ja sinä säästämisaikana ehkä löydätkin jo uuden rakkauden.

Taidat olla aika typerä akka suoraan sanottuna, luokkaa jotain amiksen käynyt läpi just ja just. mietit edes tämmöistä. Kukaan normiälyllä varustettu nainen ei kysyisi tuollaista edes

Kuinka sä voit antaa sen painaa sua kun se on painanut jotain *uoraa sun aikanasi? Hyi saatana. Arvosta itseäsi hyvä nainen.

Vierailija kirjoitti:

Aika karua tehdä lapsia ajatuksella, että "miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan". Ja karua nimenomaan niitten syyttömien lasten takia. Vaikka vanhemmilla ois miten paska suhde, niin kyllä ne lapset pääsääntöisesti haluaa heidän kumminkin pysyvän yhdessä ja ero tuntuu pahalta lapsista. Lasten ajatusmaailma on myös minä-keskeinen, tarkoittaen sitä että aina siellä pienessä mielessä pyörii se, että johtuuko vanhempien ero ja riidat minusta, rakastaako ne enää minua kun eroavat jne. Sellaistako sinä ihan ehdoin tahdoin haluat omille lapsillesi? 

Puhumattakaan sitten siitä, että se sikiö kyllä kärsii jo siellä kohdussa ollessaan, jos odottavalla äidillä on  stressiä ja pahaa mieltä vaikka just sen parisuhteen takia. Näillä asioilla on ihan kauaskantoisia seurauksia, jopa koko lapsen eliniän. 

Ja sitten jos vielä jatketaan, niin aina se eroaminen ei onnistu aikuisilta asiallisesti, vaan lapset joutuu sijaiskärsijöiksi. Toisesta vanhemmasta puhutaan pahaa tai udellaan sen menemiset ja tekemiset, tai toiselle vanhemmalle aiheutetaan kiusaa lasten kautta joka taas aiheuttaa niille syyttömille lapsille ties mitä mielenterveysongelmia, kun joutuu tätä läpi elämään. Ja mitäs jos se uusi isä-/äitipuoli ei jostain syystä kertakaikkiaan siedä näitä lapsipuoliaan?

Ymmärrän, että joskus se ero vain tulee ja on väistämätön, joskus jopa ainoa oikea ratkaisu. Mutta sitä en ymmärrä, että niitä lapsia tehdään sillä ajatuksella, että "ainahan sitä voi sitten erota". Ja ihan omasta kokemuksesta tässä puhun, mulle on tapahtunut tuo kaikki ylläoleva ja vielä vähän enemmän. En soisi sitä kenellekään, kaikkein vähiten viattomille ja syyttömille lapsille. 

Juu, lapset ovat itsekkäitä ja minäkeskeisiä, ja sitä ruokkimalla kasvaa myös itsekkäitä ja minäkeskeisiä aikuisia. Lapset eivät tosiaan päätä vanhempiensa parisuhteista suuntaan tai toiseen, jos päättäisivät niin ei eroperheitä olisi niin paljon. Lasten teko on aina itsekästä, ja tämä syytön ja viaton lapsi ei koskaan tule elämässään saamaan kaikkea mitä haluaa, joten ei se ero nyt kaikkein pahin asia ole. Nykylapsista harvat tulevat saamaan varallisuutta tai edes kunnon töitä ja todennäköisesti ilmasto vain huononee. Ei tässä yhtälössä se pikku piltin suojelu erolta ole ehkä se suurin juttu.

Miksi me ihmiset aina pelätään pahinta?

Itse otin riskin ja erosin 31-vuotiaana avomiehestäni. Pelkäsin etten löydä ketään enkä saa lapsia. Puoli vuotta erosta ja tapasin nykyisen aviomieheni. Mentiin naimisiin ja pullakin on uunissa. Uusi mies tienaa sitä paitsi tuplasti enemmän kuin aikaisempi, vaikka rahapuoltakin stressasin.

Vierailija kirjoitti:

Aika karua tehdä lapsia ajatuksella, että "miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan". Ja karua nimenomaan niitten syyttömien lasten takia. Vaikka vanhemmilla ois miten paska suhde, niin kyllä ne lapset pääsääntöisesti haluaa heidän kumminkin pysyvän yhdessä ja ero tuntuu pahalta lapsista. Lasten ajatusmaailma on myös minä-keskeinen, tarkoittaen sitä että aina siellä pienessä mielessä pyörii se, että johtuuko vanhempien ero ja riidat minusta, rakastaako ne enää minua kun eroavat jne. Sellaistako sinä ihan ehdoin tahdoin haluat omille lapsillesi?

--

Ymmärrän, että joskus se ero vain tulee ja on väistämätön, joskus jopa ainoa oikea ratkaisu. Mutta sitä en ymmärrä, että niitä lapsia tehdään sillä ajatuksella, että "ainahan sitä voi sitten erota". Ja ihan omasta kokemuksesta tässä puhun, mulle on tapahtunut tuo kaikki ylläoleva ja vielä vähän enemmän. En soisi sitä kenellekään, kaikkein vähiten viattomille ja syyttömille lapsille. 

Niin eli sun mielestä : jos ei ole satavarma että haluaa elää koko loppuelämän jonkun kanssa niin ei saa hankkia lapsia? Vai riittääkö että sitoutuisi edes 15-18 vuodeksi? Vai onko sekin tuomittavaa koska lapsenlapsilla pitää olla ehjä mummola jossa on se pappakin, tietysti jossain idyllisellä maaseudulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika karua tehdä lapsia ajatuksella, että "miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan". Ja karua nimenomaan niitten syyttömien lasten takia. Vaikka vanhemmilla ois miten paska suhde, niin kyllä ne lapset pääsääntöisesti haluaa heidän kumminkin pysyvän yhdessä ja ero tuntuu pahalta lapsista. Lasten ajatusmaailma on myös minä-keskeinen, tarkoittaen sitä että aina siellä pienessä mielessä pyörii se, että johtuuko vanhempien ero ja riidat minusta, rakastaako ne enää minua kun eroavat jne. Sellaistako sinä ihan ehdoin tahdoin haluat omille lapsillesi?

--
Ymmärrän, että joskus se ero vain tulee ja on väistämätön, joskus jopa ainoa oikea ratkaisu. Mutta sitä en ymmärrä, että niitä lapsia tehdään sillä ajatuksella, että "ainahan sitä voi sitten erota". Ja ihan omasta kokemuksesta tässä puhun, mulle on tapahtunut tuo kaikki ylläoleva ja vielä vähän enemmän. En soisi sitä kenellekään, kaikkein vähiten viattomille ja syyttömille lapsille. 

Niin eli sun mielestä : jos ei ole satavarma että haluaa elää koko loppuelämän jonkun kanssa niin ei saa hankkia lapsia? Vai riittääkö että sitoutuisi edes 15-18 vuodeksi? Vai onko sekin tuomittavaa koska lapsenlapsilla pitää olla ehjä mummola jossa on se pappakin, tietysti jossain idyllisellä maaseudulla.

Unohdin, ettei tällä palstalla suurin osa ymmärrä lukemaansa. Boldasin sulle nyt tuon yhden lauseeni tuolta, lue sitä niin kauan, että ymmärrät mitä se tarkoittaa. 

Naisen pitää aina lapsia tehdessään olla valmis kantamaan niistä vastuu yksin. Miksipä siis et tekisi lasta itsellisesti niinkuin minä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika karua tehdä lapsia ajatuksella, että "miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan". Ja karua nimenomaan niitten syyttömien lasten takia. Vaikka vanhemmilla ois miten paska suhde, niin kyllä ne lapset pääsääntöisesti haluaa heidän kumminkin pysyvän yhdessä ja ero tuntuu pahalta lapsista. Lasten ajatusmaailma on myös minä-keskeinen, tarkoittaen sitä että aina siellä pienessä mielessä pyörii se, että johtuuko vanhempien ero ja riidat minusta, rakastaako ne enää minua kun eroavat jne. Sellaistako sinä ihan ehdoin tahdoin haluat omille lapsillesi?

--

Ymmärrän, että joskus se ero vain tulee ja on väistämätön, joskus jopa ainoa oikea ratkaisu. Mutta sitä en ymmärrä, että niitä lapsia tehdään sillä ajatuksella, että "ainahan sitä voi sitten erota". Ja ihan omasta kokemuksesta tässä puhun, mulle on tapahtunut tuo kaikki ylläoleva ja vielä vähän enemmän. En soisi sitä kenellekään, kaikkein vähiten viattomille ja syyttömille lapsille. 

Niin eli sun mielestä : jos ei ole satavarma että haluaa elää koko loppuelämän jonkun kanssa niin ei saa hankkia lapsia? Vai riittääkö että sitoutuisi edes 15-18 vuodeksi? Vai onko sekin tuomittavaa koska lapsenlapsilla pitää olla ehjä mummola jossa on se pappakin, tietysti jossain idyllisellä maaseudulla.

Miksi naisilta halutaan viedä oikeus päättämiseen? Kuulun niihin jotka erosi ja sai tilalle ihanaakin ihanamman miehen kuka haluaa vain sen yhden naisen (mun) kanssa perheen. Ihmeessä suositan hakeutumaan näytille. Mullekin tarjoutui toinen toistaan kultaisempia ehdokkaita jopa varallisuuksia omaavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika karua tehdä lapsia ajatuksella, että "miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan". Ja karua nimenomaan niitten syyttömien lasten takia. Vaikka vanhemmilla ois miten paska suhde, niin kyllä ne lapset pääsääntöisesti haluaa heidän kumminkin pysyvän yhdessä ja ero tuntuu pahalta lapsista. Lasten ajatusmaailma on myös minä-keskeinen, tarkoittaen sitä että aina siellä pienessä mielessä pyörii se, että johtuuko vanhempien ero ja riidat minusta, rakastaako ne enää minua kun eroavat jne. Sellaistako sinä ihan ehdoin tahdoin haluat omille lapsillesi? 

Puhumattakaan sitten siitä, että se sikiö kyllä kärsii jo siellä kohdussa ollessaan, jos odottavalla äidillä on  stressiä ja pahaa mieltä vaikka just sen parisuhteen takia. Näillä asioilla on ihan kauaskantoisia seurauksia, jopa koko lapsen eliniän. 

Ja sitten jos vielä jatketaan, niin aina se eroaminen ei onnistu aikuisilta asiallisesti, vaan lapset joutuu sijaiskärsijöiksi. Toisesta vanhemmasta puhutaan pahaa tai udellaan sen menemiset ja tekemiset, tai toiselle vanhemmalle aiheutetaan kiusaa lasten kautta joka taas aiheuttaa niille syyttömille lapsille ties mitä mielenterveysongelmia, kun joutuu tätä läpi elämään. Ja mitäs jos se uusi isä-/äitipuoli ei jostain syystä kertakaikkiaan siedä näitä lapsipuoliaan?

Ymmärrän, että joskus se ero vain tulee ja on väistämätön, joskus jopa ainoa oikea ratkaisu. Mutta sitä en ymmärrä, että niitä lapsia tehdään sillä ajatuksella, että "ainahan sitä voi sitten erota". Ja ihan omasta kokemuksesta tässä puhun, mulle on tapahtunut tuo kaikki ylläoleva ja vielä vähän enemmän. En soisi sitä kenellekään, kaikkein vähiten viattomille ja syyttömille lapsille. 

Juu, lapset ovat itsekkäitä ja minäkeskeisiä, ja sitä ruokkimalla kasvaa myös itsekkäitä ja minäkeskeisiä aikuisia. Lapset eivät tosiaan päätä vanhempiensa parisuhteista suuntaan tai toiseen, jos päättäisivät niin ei eroperheitä olisi niin paljon. Lasten teko on aina itsekästä, ja tämä syytön ja viaton lapsi ei koskaan tule elämässään saamaan kaikkea mitä haluaa, joten ei se ero nyt kaikkein pahin asia ole. Nykylapsista harvat tulevat saamaan varallisuutta tai edes kunnon töitä ja todennäköisesti ilmasto vain huononee. Ei tässä yhtälössä se pikku piltin suojelu erolta ole ehkä se suurin juttu.

Missä sanoin, että lapset päättää vanhempiensa parisuhteesta? Opettele sinäkin ymmärtämään lukemaasi, niin saattaa ihan se omakin elämä helpottua. 

Vierailija kirjoitti:

Naisen pitää aina lapsia tehdessään olla valmis kantamaan niistä vastuu yksin. Miksipä siis et tekisi lasta itsellisesti niinkuin minä?

Ota huomioon ettei kaikki halua tarkoituksellisesti alkaa yksinhuoltajaksi.

Kummallahan tavalla niitä vaurioituneita ihmisiä tulee, sillä, että aikuisena vähän harkitsee millaisen ihmisen kanssa lapsensa tekee, vai sillä, että aikuinen ihminen ei kertakaikkiaan välitä paskaakaan millaisen ihmisen kanssa lapsensa tekee kun "ainahan voi kumppania vaihtaa"? Kysyn vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika karua tehdä lapsia ajatuksella, että "miehen voi aina vaihtaa myöhemmin, jos homma ei toimikaan". Ja karua nimenomaan niitten syyttömien lasten takia. Vaikka vanhemmilla ois miten paska suhde, niin kyllä ne lapset pääsääntöisesti haluaa heidän kumminkin pysyvän yhdessä ja ero tuntuu pahalta lapsista. Lasten ajatusmaailma on myös minä-keskeinen, tarkoittaen sitä että aina siellä pienessä mielessä pyörii se, että johtuuko vanhempien ero ja riidat minusta, rakastaako ne enää minua kun eroavat jne. Sellaistako sinä ihan ehdoin tahdoin haluat omille lapsillesi?

--
Ymmärrän, että joskus se ero vain tulee ja on väistämätön, joskus jopa ainoa oikea ratkaisu. Mutta sitä en ymmärrä, että niitä lapsia tehdään sillä ajatuksella, että "ainahan sitä voi sitten erota". Ja ihan omasta kokemuksesta tässä puhun, mulle on tapahtunut tuo kaikki ylläoleva ja vielä vähän enemmän. En soisi sitä kenellekään, kaikkein vähiten viattomille ja syyttömille lapsille. 

Niin eli sun mielestä : jos ei ole satavarma että haluaa elää koko loppuelämän jonkun kanssa niin ei saa hankkia lapsia? Vai riittääkö että sitoutuisi edes 15-18 vuodeksi? Vai onko sekin tuomittavaa koska lapsenlapsilla pitää olla ehjä mummola jossa on se pappakin, tietysti jossain idyllisellä maaseudulla.

Unohdin, ettei tällä palstalla suurin osa ymmärrä lukemaansa. Boldasin sulle nyt tuon yhden lauseeni tuolta, lue sitä niin kauan, että ymmärrät mitä se tarkoittaa. 

Kummasti sun kaltaisia mielipiteitä heittelevät ei ikinä osaa vastata kysymyksiin. Ne on siis nuo missä on kysymysmerkit ja joissa ehdotetaan miten näistä asioista todennäköisesti ajattelet, ihan noin avuksi.

Mun mielestä se nyt vaan on realismia että kumppanin voi aina vaihtaa jos se ei olekaan enää sopiva. Niin ihmiset tekee oikeassa elämässä. Mutta jos odottelee jotain tosi täydellistä voi jäädä lapset saamatta, ja moni kuitenkin pitää omia lapsia tärkeimpänä asiassa elämässään, ei jotain tiettyä kumppania joka voi vaihtua. Karua ehkä mutta totta.