Miten oppia pitämään ihmisten seurasta?

Olet introvertti, joten toimintasi on mielestäni täysin hyväksyttävää.

onpa kuuma

- no niin on / todellakin, vaikka näytti ettei kesää tulekaan / no nyt on kesä

- kukkiakin pitänyt joka päivä kastella ettei kuole

- joo / mitä kukkia sinulla on? / kannattiko niitä hankkia

- koirakin läähättää vaan

- ai jaa, voi raukkaa / onko se paksuturkkinen? / kai sä annat sille vettä?

- mut vesi on lämmintä, kiva uida

- joo mä oon kans nyt käyny uimas joka päivä / täytyy nauttia kun voi / mä inhoon uimista

- kauankohan tätä hellettä piisaa

- jaa-a, eilen ainakin säätiedotuksessa sanottiin et pahenee vaan / viimeistään talvella lienee mennyttä kesää / mä mikää ennustaja ole

- jartsa sano ettei muista koska ois ollut näin pitkään hellettä

- joo en mäkään muista/ ei ole vuosiin ollut /onko se jartsa joku tärkeekin tyyppi?

- ja jartsan äiti sano ettei sekään muista

- ok / mäkin oon kuullut, että vanhemmat sanovat noin, aika outo sää /kukas se sen mutsi sit on?

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 22:13"]

Olen erakkoluonne, aina ollut. Aina ollut se 1-2 hyvää kaveria joita tapaa silloin tällöin. Käytännössä muutaman kerran vuodessa. En ole koskaan viihtynyt suurissa ihmisjoukoissa enkä nauti smalltalkaamisesta vieraiden tai puolituttujen kanssa. En halua käydä ryhmäliikuntatunneilla enkä ainakaan siellä tehdä paritehtäviä tai muutenkaan puhua kenenkään kanssa. Olen jättänyt väliin erinäisiä kissanristiäisiä, kuten rippijuhlat, penkkarit, valmistujaiset ym, koska minusta juhlissa sukulaisten kanssa lätinä ei ole kivaa vaan uskomattoman tympeää ja mielelläni teininäkin "hävisin" ne lahjarahat siitä ilosta että saa olla rauhassa. En aina vastaa puhelimeen ja FB kirjoitan hyvin harvoin mitään.

Vähitellen olen käsittänyt että näin ei pitkälle pötkitä. Lapsena sai vielä olla introvertti ja ujo ja teininä se oli jopa suotavaa (vs bileissä hilluva pissis), mutta nyt aikuisena saan jatkuvasti negatiivista palautetta olemisestani.

Minusta ei pidetä, minua pidetään outuna. Ärsytän ihmisiä. Useampi kuin yksi puolituttu nähnyt tarpeelliseksi arvostella, kutsua tosikoksi, tylsäksi, ylimieliseksi jne. Monet pitävät myös kylmänä ja itsekkäänä, ja itsekäs tietyllä tapaa olenkin kun en jaksa koko ajan antaa itsestäni jotain ulkomaailmalle vaan viihdyn rauhassa itsekseni. Minut on jätettykin, koska ei ole tarpeeksi laajaa kaveripiiriä. Parisuhteeseen pääsy yleensäkin on vaikeaa, koska olen huono tutustumaan ihmisiin. (Kahden kesken tutun ihmisen kanssa jaksan kyllä puhua kiinnostavasta aiheesta vaikka 5h putkeen.) Työelämässä olen huomannut, että menestyneimpiä ovat ne jeesmiehet ja -naiset, jotka jaksavat kertoa hauskoja juttuja, pyytää heti kaikki työkaverit fb-ystäviksi ja muutenkin ovat kiinnostuneita kammoamastani verkostoitumisesta.

Introverttiyteni/ujouteni/erakkomaisuuteni tai miksi sitä nyt haluaakaan sanoa ei olisi ongelma ellen oikeasti kärsisi siitä. En minä ole mielestäni kylmä ja ylimielinen huono ihminen, sosiaaliset suhteet on vaan mulle vaikeita ja kuormitun niistä helposti. Tuntuu vaan raskaalta ajatella, että loppuelämä pitäisi feikata enkä voisi olla itseni. Tekohymy naamalla pitäisi mennä luokkakokoukseen halimaan ihmisiä joiden elämä ei kiinnosta tippaakaan, baarissa pitäisi jaksaa flirttailla ja kikatella, työpaikalla pitäisi olla innoissaan tykypäivistä ja firman pikkujouluista..Mua ei todellakaan kiinnostanut esimerkiksi opiskeluaikoina jokasyksyinen ventovieraiden kanssa sen läpikäynti missä kukakin on ollut kesätöissä ja minne matkustanut, toisaalta seurasin vähän kateellisena vierestä kun supliikimmat kaverini uppoutuivat keskusteluun näiden vieraiden kanssa ja itse vaan nökötin siinä sivummalla vartin ajan odottamassa.

Eli miten voisi opetella olemaan sosiaalisempi? Tai edes erakko sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla? Oppiiko smalltalkista pitämään jos sitä vaan sitkeästi jatkaa? Humalassa olen kyllä välillä erittäinkin viihdyttävä ja tulen joskus heittäneeksi suorastaan säkenöivän älykkäitä ja osuvia kommentteja, mutta en viitsisi kaappijuopoksikaan alkaa.

Enkä mielestäni ole selkeä Asperger tai vastaava, vaan kykenen ihan asialliseen keskusteluun ja jopa lohkaisemaan vitsin, mutta koen tyhjänpäiväisen lätinän säästä tms hyvin turhanpäiväiseksi ja "henkisesti" rasittavaksi.

[/quote]

Kuulostipa pitkälti samanlaiselle kuin omakin tausta... Small talk ja säästä jauhaminen on niin turhaa, ketä kiinnostaa sää ellei ole joku harvinaisempi luonnonilmiö tms? Samoin se on tympivää että elämässä ja työelämässä pärjäävät ne jotka ovat sosiaalisia ja jatkuvasti korostavat itseään, mutta eivät siltä esittämiseltä saa niin paljon tehtyä, siinä missä hiljaisempi ja ahkerampi hoitaa hommat ilman kiitosta. En ole facebookissa sillä en näe yhtään syytä miksi olisin, sähköposti ja puhelinkin on keksitty enkä halua tuoda elämääni nettiin tai kirjoittaa sinne tyhjänpäiväisyyksiä. Minäkin kaipaisin ystäviä yhdessä tekemiseen, mutta tuntuu vaikealle luoda uusia kaverisuhteita, kaipa minussa on jotain ärsyttävää kun kerran ei seura tunnu kelpaavan... Mieheni kyllä on sanonut, että jos moni tuntisi minut paremmin he ymmärtäisivät miten hyvä tyyppi olen, ehkä se on siinä että on vaikea saada niitä syvällisempiä kaverisuhteita... Pitäisi olla kiinnostunut siitä säästä ja osata viedä keskustelua tai kuunnella loputtomiin..

Olisi niin mukavaa jutella jonkun kanssa jotain muutakin, voin jutella ties kuinka paljon jos aihe on yhtään kiinnostava tai ihminen läheisempi. Jotenkin tuntuu niin älyvapaalle juurikin se small talk joka on vaan yksinkertaisia asioita, en osaa sanoa mitään fiksua tai hauskaa tuollaisissa tilanteissa, toisin kuin sitten kun puhutaan enemmän...Olen kyllä sosiaalinen jos seura miellyttää, on vaan vaikea löytää samanhenkistä seuraa... Se small talk vaan jää aina siihen ja ei sitten tule sitä kaverisuhdetta saatua luotua, olen tosin huomannut ettei ne muutkaan niin sosiaalisia ole kun ovat uusien ihmisten kanssa tekemisissä vaan niillä on ne vanhat piirit. Jotenkin ihmettelen ja kadehdin ihmisiä jotka ovat näitä seuramiehiä/naisia jotka kailottavat juttujaan ja muut kuuntelevat vaikka niillä ei usein mitään kummoista sanottavaakaan ole. Miten oppisi olemaan kiinnostunut ihmisistä ja heidän puheenaiheistaan vaikka ne ei itseä alkuun niin kiinnostaisikaan? Miten saada ystäviä?

Tää maailma pyörii liikaa sosiaalisuuden ympärillä. Melkein joka työpaikassakin pitäis olla iloinen, avoin ja sosiaalinen... no hitto kun en ole?!

Viitonen täällä aamupalan ääressä vielä pohtii asioita. Itse olen hankkinut sellaisen koulutuksen, että saisin tehdä töitä yksin.Silti olen joutunut olemaan joskus aikoinaan jopa puhelivaihteessa ja valtion virastojen asiakaspalvelussa, kun en muuta työtä saanut. Inhosin sitä, mutta selvisin hengissä. Nykyisessä työssäni saan tehdä töitä yksin ja vain harvoin käy joku asiakas. Palaverejekaan ei pidetä ja firman ulkopuolisilta olen säästynyt. Meillä palaverien sijaan asiat ratkaistaan tässä ja nyt, kun on pieni firma, niin se onnistuu. 

Olen jonkun verran koettanut harrastusten parissa osallistua yhteisiin juttuihin, mutta aina tulee sellainen olo, että olen ulkopuolinen. Minä kun en ole mikään älykkö, joka osaa keskustella kauhean syvällisiä. Mutta en tykkää turhanpäiväisestä jutustelusta, enkä siitäkään, että setvitään muiden ihmisten asioita ja tekemisiä. Mistä sitten haluan keskustella? No voisi olla ihan vaan vaikka hiljaa. Minusta olisi kiva, jos joku lähtisi kanssani lenkille ihan vaan vaikka seuraksi, muttai ei siinä ole koko ajan pakko kälättää. Tai olisi kiva saada ruoka- tai kahviseuraa, sellaista, jonka kanssa ei koko ajan puhuta jotain. Jotain tietysti, yleensä ne aiheet tulevat itsestään oman mielenkiinnon kohteista. Jaksan kyllä kuunnella, jos joku puhuu talon rakentamisesta, hevosesta tai lapsistaan, vaikka mikään noista ei ole itselleni ajankohtaista. Kuuntelu onkin minulle paljon helpompaa kuin itse juttelu. Toisaalta kun en mielelläni puhu poikani sairauksista (aikuinen), niin minut leimataan sulkeutuneeksi ja sitähän olenkin. Mutta kun en halua kuulostaa valittavalta, mitä varmaan nytkin teen kun tämän kirjoitin. 

En osaa oikein neuvoa, sillä olen itse samanlainen. Mulla on tosin sellainen kokemus, että lapsena ja teininä minua ahdisteltiin enemmän tämän asian takia. Kyseltiin jatkuvasti, että miksi kavereita ei ole ja oltiin kuskaamassa milloin millekin psykologille. Aikuisilla on lupa olla koti- ja perhekeskeisiä, eikä minun odoteta joka päivä viettävän töiden jälkeen aikaa työkavereiden kanssa. Tai kutsuvan heitä viikonloppuisin yökylään.Toki se herättää ihmetystä, että pikkujoulut ja muut vastaavat eivät kiinnosta, mutta yleisesti aikuisilla on mielestäni lapsia enemmän vapautta seuraelämän suhteen.

Jos oikeasti tarvitsisit muita ihmisiä niin et olisi noin erakko. Nyt vaan et tarvitse ketään kun elämä sujuu muutenkin. Mikäs siinä.Jos ei nauti muista niin ei nauti.

Täällä ilmoittautuu vielä yksi introvertti. Kuulostaa niin tutulta, että teksti olisi voinut olla omalta näppikseltäni. Viihdyn yksin, ahdistun ryhmätöistä, inhoan small talkia. En ole ujo enkä vihaa ihmisiä, mutta pidän kommunikoimista ja sosiaalisena olemista työläänä ja rasittavana. Ruokataolla luen mieluummin hyvää kirjaa kuin hölötän ihmisten kanssa. Ystäviä on vain pari, mutta heidän seurassa vietän mielellään aikaa ja olen jopa puhelias.

En tiedä onko se välttämättä ongelma jos ei siitä itse kärsi. Työelämä kyllä suosii ekstrovertteja, mutta joillain aloilla sillä on vähemmän väliä. Esimerkiksi teknisillä aloilla työskentelee keskivertoa enemmän introvertteja, joten siellä introverttius ei ole niin outoa. Samanhenkisten duunikavereiden kanssa on helpompi työskennellä, kun kumpikaan ei koe tarvetta vääntää väkisin keskustelua ja välillä vallitsee silti yhteisymmärrys.

Jos haluat kehittyä sosiaalisemmaksi, sun täytyy mennä mukavuusalueesi ulkopuolelle. Aloita vaikka vaihtamalla muutama sana päivittäin duunikavereidesi kanssa. Hyvä idea on myös sanoa joku mukava asia jollekin ihmiselle päivittäin, kehaise vaikka duunikaverisi kampausta tms.

Draamatunnit on tosi hyvä idea, olen itse käynyt. Aseta itsellesi vaikka 3 kk haaste käydä siellä. Sieltä oppii varmuutta ja ilmaisua. Ennen kaikkea siellä "joutuu" laittamaan itsensä likoon ja tekemään itsensä tarkoituksella naurettavaksi. Se tuntuu aluksi tosi vaikealta, mutta tuo myös arkielämään valtavan määrän varmuutta kun itsensä munaaminen (tahallaan tai vahingossa) ei enää pelota.

Toinen hyöty on, että sosiaalisessa kanssakäymisessäkin on kyse eräänlaisesta draamasta, tai koreografiasta. Kun opit luontevaksi peruskoreografiassa, pystyt myös improvisoimaan ja poikkeamaan siitä mielesi mukaan. Hauskat ja kiinnostavat ihmiset ovat juuri niitä, jotka osaavat improvisoinnilla ja tilannetajulla viedä vaikka sääkeskustelun perusuran ulkopuolelle tai lähestyä sitä poikkeavasta näkökulmasta. Voit oppia itse tuomaan keskusteluun sellaista sisältöä tai viemään sitä suuntaan, jossa se on kiinnostavampi kuin perussääkeskustelu.

En usko, että persoonaansa voi hirveästi muuttaa tai itseään voi pakottaa pitämään ihmisistä. Voit kuitenkin muuttaa käytöstäsi, suhtautumistasi ja toimintatapaasi. Itse ajattelen sosiaalisuutta ikäänkuin takkina, jonka vedän päälleni tiettyä tilannetta varten. Esimerkiksi pikkujoulut ovat yleensä piinallisia. Kun opit sosiaalisesti sulavaksi, voit mennä sinne, viipyä pari tuntia, hurmata ihmiset ja lähteä kotiin. Kotona voit riisua takin, vetäytyä hyvän kirjan tai leffan pariin ja ladata rauhassa akkuja.

Puolison löytäminen on introvertille vaikeaa. Samanhenkisiä ihmisiä on paljon, mutta introvertit harvemmin liikkuvat ihmisten ilmoilla tai tulevat juttelemaan tuntemattomille. Suosittelen etsimään netistä. On mahtavaa kun on samanhenkinen puoliso. Tuntuu hyvältä kun tietää, että toinen on siinä lähellä tarvittaessa, mutta kumpikaan ei häiritse toista. 

Näet ap muut ihmiset liian mustavalkoisesti. Samoin itsesi.

Keskustelut on tenniksen pelaamista, heitetään toiselle pallo jonkun lauseen muodossa, ja etsitään yhteistä pelikenttää.

 Pelkkä lause "näytät ihan pandakarhulta", kun toinen itkee ja ripsarivaluu, ja ikäviä uutisia on tullu, saattaa muuttaa tilanteen ihan toiseksi ja molempia alkaa naurattaa, sellasista pienistä toteamuksista ystävyys tai hyvä keskustelu alkaa.

Eli haetaan jotain yhteista tekijää, tai taphtumaa, muutamalla harjoitus pallolla.  Kaikissa ihmisissä on jotain mielenkiintoista, ja lasten kanssa on tosi kiva keskustella, oletko koittanut?