Lue keskustelun säännöt.
Olen 52 v ja nyt on iskenyt kuolemanpelko
20.09.2020 |
Olen ollut peloton koko ikäni. Ei ole ollut keski-iän kriisiä, enkä ole koskaan pelännyt kuolemaa.
Tilanne muuttui vuosi sitten. Se alkoi isäni kuolemasta täysin yllättäen, sitten äidiltäni löytyi levinnyt syöpä, sitten poikani oli kaksi viikkoa teholla, sitten kuoli tuo, tämä ja hän. En edelleenkään pelkää omaa kuolemaa, vaan läheisteni kuolemaa.
Olen alkanut myös pelkäämääm ikääntymistä. Ennen olen aina ajatellut, että aina minulla töitä riittää. Mutta nyt havahduin, että mistä tämän ikäinen saisi töitä? Entä kun on sivusta katsonut. Omien vanhempien heikentymistä, niin tajuaa itsellä saman olevan edessä. Mitä jos en jaksa tehdä töitä loppuun asti? Kun olen seurannut läheisen masennusta, johon ei mistään löydy apua - mitä jos masennun läheisteni vuoksi, niin kua minua auttaa?
Tällaisia ajatuksia... vertaistukea?
Kommentit (63)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin erilaisia me yli viiskymppisetkin olemme, kun pohdimme omaa vanhenemistamme.
Oma mottoni on ollut pitkään Tuu-tikin viisaus Tove Janssonin kirjasta Taikatalvi: "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi." Ajattelen, että minulla on vielä vaikka mitä edessäni, kunhan vain näen mahdollisuudet ja tartun niihin. Mitä tahansa kivaa voi tapahtua. Ja tapahtuukin edelleen!
Olen 51-vuotias ja hyvin sisäistänyt, että kaikki muuttuu, kaikesta ja kaikista on ennen pitkää luovuttava ja minunkin elämäni päättyy, aikanaan. Perheessämme on ollut vakavia sairauksia ja olemme myös menettäneet niille läheisiä. Monenlaista surua ja murhetta on koettu matkan varrella. Mutta silti en saata tuhlata tätä elämän lahjaa pelkäämiseen ja murehtimiseen. Maarit Feldt-Rannan sanoin: "Jonain päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän."
”kaikki muuttuu, kaikesta ja kaikista on ennen pitkää luovuttava”.
Tämä. Ja se on tuskaista.
Niin erilaisia me yli viiskymppisetkin olemme, kun pohdimme omaa vanhenemistamme.
Oma mottoni on ollut pitkään Tuu-tikin viisaus Tove Janssonin kirjasta Taikatalvi: "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi." Ajattelen, että minulla on vielä vaikka mitä edessäni, kunhan vain näen mahdollisuudet ja tartun niihin. Mitä tahansa kivaa voi tapahtua. Ja tapahtuukin edelleen!
Olen 51-vuotias ja hyvin sisäistänyt, että kaikki muuttuu, kaikesta ja kaikista on ennen pitkää luovuttava ja minunkin elämäni päättyy, aikanaan. Perheessämme on ollut vakavia sairauksia ja olemme myös menettäneet niille läheisiä. Monenlaista surua ja murhetta on koettu matkan varrella. Mutta silti en saata tuhlata tätä elämän lahjaa pelkäämiseen ja murehtimiseen. Maarit Feldt-Rannan sanoin: "Jonain päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän."