Meillä ei tarjoilla teetä. Olenko töykeä vierailleni?
Meillä käy usein kahvivieraita. Sukulaisia, ystäviä, tuttavia, virallisempia kestittäviä. Kahvia on aina tarjolla. Teetä juo todella harva ja meillä tee vanhentui aina kaappiin. Se jo kertoo siitä, kuinka harvoin kukaan sitä teetä joi. Teehän ei ihan heti mene vanhaksi.
Heitin nyt taas kaikki päivämäärän ohittaneet teet pois ja ajattelin, ettei enää tarjota teetä. Ihan turha ostaa sitä, kun ei kulu ja menee vain vanhaksi.
Teenjuojat: mitä ajattelet, jos kylässä kahvipöydästä ei saa teetä?
Kommentit (106)
Harmi sinällään, mutta voin toki juoda vettä tai mehua mieluummin.
Kahvi saa mulla mahan kipeäksi enkä mielellänisitä juo edes kylässä, kun joudun kärvistelemään pitkään sen ansiosta.
Tietenkin teillä eriasia jos teevieraita ei edes juuri käy.
Ei haittaa, sitten voi juoda vettä tai mehua jos on. Ei meilläkään ole kahvinjuojille mitään. Juodaan ainoastaan teetä ja aina on kelvannut vieraillekin. Kahvinkeitin kyllä on, mutten osaa edes tehdä sillä kahvia. On pitänytkin siirtää pois kaappeihin viemästä tilaa keittiötasolla.
Olen "teenjuoja". Aina on vaihtoehtona vaan kahvi tai tee, jolloin minun tulee olla teenjuoja, kun kahvi on pahempaa. Tuntuu, että ihmiset pitävät minua lapsellisena, jos pidän enemmän pelkästä kylmästä vedestä, mehusta tai limpparista. Eli sinulle, olisin iloinen, vaikket tarjoaisi teetä, useimmasta talosta löytyy kuitenkin se vesihana. Niin, en vihaa teetä. Keitän sitä itselleni melkein joka aamu, mutta muuhun aikaan päivästä en siitä niin välitä.
En mitään, kyllä minulle kelpaa vaikka pelkkä vesikin tai tuoremehu tai vastaava. Jos kukaan muu ei sitä teetä juo, niin yhtä ihmistä varten ei tarvitse pakettia hankkia. Tosin nythän kaupasta löytyy niitä minipakkauksiakin :).
Suuttuisin tietenkin. Olen tottunut juomaan vihreää pakurikääpäteetä luomuhunajalla ja panisin välit poikki, jos sellaista ei löydy kaapista
No, onhan se vähän. Kaupasta saa myös semmoisia pieniä pakkauksia, joissa on ehkä kymmenisen teepussia. Tai jos käyt joskus Ikeassa, voit santsata sieltä muutaman teepussin ja säilöä vaikka minigrip-pussiin. Ylipäätään tee kannattaa säilöä jossain vähän ilmatiiviimmässä rasiassa, varsinkin jos sitä käytetään harvoin. Teehän nyt ei varsinaisesti pilaannu, menettää vain aromiaan vanhetessaan.

Meillä ei ennen juotu teetä, mutta oli sitä vieraille tarjolla. Sen sijaan minusta oli hankalaa tarjoilla teenjuojille: eikös oikeat teenjuojat vaadi haudutettua ja kaikilla hienouksilla. Pitää olla joku pieni teekannu, jossa haudutetaan ja sitten sihdin läpi kaadetaan kuppiin? En oikein osaa tuommoista.
Nykyään meillä on pussiteetä ja jos joku teenjuoja tulee, niin voisiko tuota tarjota? Osa tyytyy limppariin, sitähän on yleensä muutenkin juhlissa ja lapsia varten.
No ei kukaan vaadi haudutettua teetä. Ihan pussitee ja kuuma vesi riittää.
Kotona minäkin haudutan mutta en vaadi sitä keneltäkään muulta.
Olen huomannut, että se ainut teenjuoja, joka meille kerran vuodessa eksyy, haluaisi juoda aina eri teetä kuin mitä on tarjolla. En ole vieläkään keksinyt, mikä olisi se "perustee", joka kelpaisi kaikille samoin kuin Juhlamokka kahvinjuojille. Joku juo vain rooibosteetä, joku vain vihreää teetä, joku vain marjateetä ja joku juo teetä, jos on valkoista teetä. Olen siis aina ostanut jonkun sekoituspakkauksen, josta teet vähitellen kyllä vähenevät, muttei sellainen 24 teepussin pakkaus kulu edes kolmessa vuodessa.
Ei talous tähän teen roskikseen heittämiseen kaadu, mutta tuntuu vain niin tyhmältä ostaa turhaa.
ap
Perus tee pussit ei paljon maksa ja säilyy tosi kauan. Ei ole iso investointi. Itse haluaisin emäntänä, että kaikki viihtyvät meillä.
Mä olen teenjuoja ja juon sekä pussi- että haudutettua teetä. Ei tarvitse olla mitään teekannuja ja hienouksia. Jos ei itse juo teetä, kannattaa ostaa vaikka tavallista mustaa teetä (esim. Clipper-merkkinen on hyvää markettilaatuisista). Se maistuu useimmille.
Jossain yo-juhlissa tai häissä on minusta asiallista että teekin on haudutettu ja yhtä hyvin tarjoiltu kuin kahvi.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 09:39"]
Tee on halpaa ja sitä saa pienissä paketeissa, joten on se minusta melko töykeää jos ei voi vierasvarana yhtään teetä pitää. Teetä voi pitää pakastimessa kuten kahviakin, jolloin se ei niin vanhene. Mä en pysty juomaan kahvia koska se vie yöunet ja tekee mut hermostuneeksi. Olen kiitollinen jos saa teetä toisten juodessa kahvia. Mutta juon sitten vettä jos ei muuta juomaa saa.
[/quote]
Mikä olisi sellainen perustee, joka kaikille teenjuojille kelpaisi? Meillä on usein ollut teetä tarjolla, mutta teenjuojat eivät ole sitä juoneet, koska on ollut vääränlaista.
ap
lahjahevosen suuhun jne. jos joku haluaa hienoja haudutettuja teelaatuja niin tehköön kotonaan :) kuten moni teenjuoja ja minäkin teetä mieluummin juovana, sitä otetaan mitä on tarjolla. jos ei ole teetä niin sitten mehua, vettä jne. eri asia miten asia esitetään että menenkö toista kertaa juomaan ;)
en minäkään halua olla hankala vieras..
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 09:42"]
Meillä ei ennen juotu teetä, mutta oli sitä vieraille tarjolla. Sen sijaan minusta oli hankalaa tarjoilla teenjuojille: eikös oikeat teenjuojat vaadi haudutettua ja kaikilla hienouksilla. Pitää olla joku pieni teekannu, jossa haudutetaan ja sitten sihdin läpi kaadetaan kuppiin? En oikein osaa tuommoista.
Nykyään meillä on pussiteetä ja jos joku teenjuoja tulee, niin voisiko tuota tarjota? Osa tyytyy limppariin, sitähän on yleensä muutenkin juhlissa ja lapsia varten.
[/quote]
Joo, just tuommoisia me teenjuojat ollaan! Erikoislaitteet pitää olla!
Mä arvostan hyvää ja kunnollista teetä, mutta kyllä mulle kylässä kelpaa ihan mikä vaan tee. Kahviakin jossain vaiheessa join, mutta nyt olen raskaana enkä kykene.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 09:42"]
No, onhan se vähän. Kaupasta saa myös semmoisia pieniä pakkauksia, joissa on ehkä kymmenisen teepussia. Tai jos käyt joskus Ikeassa, voit santsata sieltä muutaman teepussin ja säilöä vaikka minigrip-pussiin. Ylipäätään tee kannattaa säilöä jossain vähän ilmatiiviimmässä rasiassa, varsinkin jos sitä käytetään harvoin. Teehän nyt ei varsinaisesti pilaannu, menettää vain aromiaan vanhetessaan.
[/quote]
Ohiksena - tarkoittanet santsaamisella hamstraamista ja varastamista. Ällö asenne sulla: neuvot hankkimaan teevaraston rohmuamalla baarista/ravintolasta teepusseja. Kuule, niitä on varattu yksi per asiakas. Jos niitä ottaa sakki tavakseen hamstrata kotiinsa maksamatta, hintaa nostetaan eli tuo sun neuvosi tietää hinnannousua rehellisille asiakkaille.
Toivottavasti sulla ei yleisemminkin ole noin "venyvä" moraali...
Itse olen teenjuoja eikä meilläkään ole tarjota kahvia kahvinjuojille. En odota, että muuallakaan olisi teetä jos isäntäväki ei sellaistaitse juo. Yleensä pidän sitä paitsi omat teepussit mukana, koska en halua juoda mitään noita halpoja perus-pussi-Liptoneita enkä ylipäätään teetä jossa on teelehtiä mukana (välttelen kofeiinia).
kyllä teenjuojana olen tottunut siihen, että kunnollista teetä saa vain kotona. ei sellaista kyläpaikkaa tai kahvilaa olekaan, missä saisi hyvää teetä. tämä on vaan fakta.
tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että kun menen kylään ja jos teetä tarjotaan, kiitän kauniisti ja juon sen kiitollisena, oli millaista hyvänsä. olen hyväksynyt, että teen laatu ei ole monellekaan tärkeää niin kuin se on minulle, eikä tarvitse ollakaan. jos teetä ei ole, juon vettä, no problem.
ikävää jos sun vieraille ei kelpaa se tee mitä on, mielestäni osoittaa huonoa tilanteen hallintaa heiltä.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 09:52"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 09:42"]
No, onhan se vähän. Kaupasta saa myös semmoisia pieniä pakkauksia, joissa on ehkä kymmenisen teepussia. Tai jos käyt joskus Ikeassa, voit santsata sieltä muutaman teepussin ja säilöä vaikka minigrip-pussiin. Ylipäätään tee kannattaa säilöä jossain vähän ilmatiiviimmässä rasiassa, varsinkin jos sitä käytetään harvoin. Teehän nyt ei varsinaisesti pilaannu, menettää vain aromiaan vanhetessaan.
[/quote]
Ohiksena - tarkoittanet santsaamisella hamstraamista ja varastamista. Ällö asenne sulla: neuvot hankkimaan teevaraston rohmuamalla baarista/ravintolasta teepusseja. Kuule, niitä on varattu yksi per asiakas. Jos niitä ottaa sakki tavakseen hamstrata kotiinsa maksamatta, hintaa nostetaan eli tuo sun neuvosi tietää hinnannousua rehellisille asiakkaille.
Toivottavasti sulla ei yleisemminkin ole noin "venyvä" moraali...
[/quote]
No en itse harrasta tuota, mutta jos ap on haluton pitämään teevarastoja kaapissaan, niin parempi sitten hankkia pari yksittäistä pussia. Ja voihan niistä maksaakin kassalla.
Eikös muuten Ikeassa kuulu santsikuppi hintaan?