Nainen: Oletko koskaan jättänyt hyvää miestä?

Kyllä 13 vuoden avioliiton jälkeen. Hän oli periaatteessa erinomainen aviomies ja isä: työteliäs, uskollinen, toi rahat kotiin, ei juonut eikä rellestänyt eikä raivonnut minulle tai lapsille. Eikä myöskään osannut arvostaa ja rakastaa minua.

Eipä kaduta, löysin miehen jossa toteutuu tuo kaikki:D Myös keskinäinen näkyvä rakkaus, arvostus ja intohimo

Olin juuri eronnut 6 vuoden suhteesta (omasta halustani) kun tapasin ihanan miehen sattumalta. Tapailtiin n. puoli vuotta kyseisen miehen kanssa ja se oli mahtavaa. Oltiin kuin toisillemme luodut. Ja se oli pelottavaa. Edellisessä suhteessani avokkini ei arvostanut minua eikä kunnioittanut minua ihmisenä ja olin jotenkin kadottanut itseni sekä ilmeisesti itsearvoni ja -tuntoni. Tämän takia ajattelin etten ansaitse tätä uutta miestä joka kohteli minua todella arvostavasti, joten lopetin tapailun.

Onneksi viisastuin muutaman kuukauden päästä ja tämä mies otti minut avosylin vastaan, vaikka olin ollut täysi idiootti ja oikutellut niin kuin joku toinenkin tässä ketjussa. Tunnen edelleen piston sydämessäni kun ajattelen kuinka lähellä se oli etten antanut itseni tuntea onnea koska ajattelin etten sitä ansaitse. Nykyään olemme naimisissa ja pienen lapsen onnelliset vanhemmat. Ja joka ainut päivä olen kiitollinen siitä etten poistanut miestäni elämästäni lopullisesti.

Sama kuin 10, mutta ilman onnellista loppua. 18-24 ikävuosina deittaillut miehet ovat olleet sikoja ja riistäneet osan itsekunnioituksestani. Tiedän olevani arvokas ja ansaitsevani hyvää, mutta alitajuntani ei sitä usko ja se heijastuu juuri tähän vähäpätöiseen fiilikseen täydellisten miesten kanssa. Olen tapaillut sittemmin kahta ihanaa miestä ja on jopa tullut huono omatunto kaikista niistä ihanista huomionosoituksista mitä olen osakseni saanut. Olen kävellyt pois ja sittemmin katunut.

Jätin huonon miehen, ja kun sen jälkeen löytää hyvän miehen, sitä osaa arvostaa, eikä päästä irti.

Kahdesti olen jättänyt hyvän miehen, ei vaan itselläni ollut sitä oloa että tämä on nyt se mun tulevien lasteni isä. Onneksi jätinkin, lasteni isä löytyi sitten 31-vuotiaana ja hyvä ja ihana mies on hänkin. Minulla on käynyt hyvä tuuri miesten suhteen.

En ole jättänyt. Minulla on ollut hyvä syy kun olen sen tehnyt.

Ensirakkaus nuorena oli ok, mutta hän itse alkoi etääntyä minusta ja siksi tein riuhtaisun irti tyylillä joka ei ollut mukava, mutta kyseessä ei ollut mikään "hyvän miehen jättäminen".

Olen jättänyt monta hyvää miestä nuorena. En oikein itsekään tiedä miksi, jotenkin nämä erot liittyivät myös omiin ongelmiini, huonoon itsetuntoon, ajatukseen etten ansaitse rakkautta, jne. Oikuttelu ja hyvien miesten huono kohtelu kuului myös kuvioon.

Olin kuitenkin onnekas, sillä loppujen lopuksi tapasin vielä yhden hyvän miehen, nykyiseni, joka ei suostunut jätettäväksi. Sieti ja kesti oikutteluni, ja jossain vaiheessa opin normaaliksi. Mies on pysynyt matkassa nyt n. 15 vuotta ja ellei olisi, niin varmaan katuisin noita aikaisempia eroja, mutta tässä tilanteessa en. 

Huono puoli asiassa on, että nuo jättämäni hyvät miehet eivät yhtä lukuunottamatta sitten koskaan ole vakiintuneet eivätkä perustaneet perhettä, olen ollut heille viimeinen pidempi suhde :-/ Tästä koen huonoa omatuntoa aika usein. 

Olen, mutta ne ovat olleet sellaisia kevyitä tapailusuhteita, joissa itselläni ei koskaan tunteet kunnolla heränneet.

Olen. Siksi koska olen sitoutumiskammoinen. Kaduttaa.. Kyllä. Parissa miehessä ollut kaikki kohdallaan.

Mä olen nyt naimisissa miehen kanssa kenet meinasin jättää oman identiteettikriisini keskellä, koska en älynnyt kuinka mahtava mies tässä onkaan kyseessä. Lapsirakas, kohtelias, hyvätapainen, koulutettu ja nk. "varmassa" työssä, hellä ja halaava, pitkä ja komea,hyvin pukeutuva, eikä omista yhtään vihamiestä koska on kaikille niin kiltti. Ei käytä alkoholia paljoa (en edes muista koska olen nähnyt kännissä hänet) eikä tupakoi. Ainoita huonoja puolia voisi olla se että on joskus HIEMAN liian looginen, järkeistää asioita mutta ne huonot puolet on oikeasti niin olemattomat että saan olla joka päivä onnellinen siitä, että juuri minä saan hänen kanssaan olla. Mies huomioi minua erityisesti joka päivä, ja arjen keskellä juuri huomaan miten hieno kumppani hän on. Entiset naisystävänsä vuosia sitten aivan taatusti katuvat sitä että pettivät häntä nuoruuden tyhmyyksissään, mieheni on sanonut että he yrittivät ihan tosissaan saada häntä takaisin mutta ei voi kuulema antaa anteeksi pettämistä. Tiedän näistä entisistä naisista sen verran,että eivät ole juuri onnistuneet miesvalinnoissaan ja itselläkin on joskus parikymppisenä ollut se asenne, että kyllä niitä hyviä miehiä siellä on. Mutta ei oikeasti ole, kannattaa pitää kiinni jos sellaisen löytää ja vaalia sitä rakkautta. Voihan se toki olla, että mieheni ei ole entisilleen ollut yhtä ihana kuin minulle, mutta ei ihminen niin radikaalisti muutu suhteeseen tultaessa että jotain ei olisi tallella. Ja perusluonteeltaan mieheni nyt vaan on aivan ihanan lempeä. Hänen äitinsä on samanlainen laupea sielu, joten varmaankin on poikakin saanut hellyyttä lapsena ja osaa nyt antaa sitä vaimolleen. :)

Montakin hyvää olen jättänyt.

Vaikka miehet ovat olleet hyviä, he eivät ole olleet oikeita minulle.