Lue keskustelun säännöt.
Yksi yhteinen piirre kaikissa tuntemissani alkoholistien lapsissa
19.09.2020 |
Semmoinen jonkinasteinen rajaton käytös. Tähdennän että tuntemani ovat menestyneitä ehkä perfektionismiin asti itse. Mutta ovat aina neuvomassa kaikkia ja puuttumassa muiden elämään sellaisella epämääräisen kiusallisella tavalla. Esim jos jostain asiasta sanotaan että on epäterveellistä niin sellaisen välttelyä tuputetaan kaikille. Semmoista ohjailua ja kontrollointia tavallaan. Puolisoilla rankkaa kun koko ajan härpitään ja närpitään.
Kommentit (77)
No joo. Alkoholistien lapset ottavat vastuun aikaisin itsestään ja vanhemmistaan. Älä juo, sinulla on aamulla töitä, minulla koulu. Kun nämä ovat turhaa, syyttää lapsi itseään ja yrittää olla täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen erään ison sisarusparven, jotka ovat alkoholistin lapsia. Vanhin heistä on juuri tuollainen, että tykkää neuvoa muita, varsinkin niitä nuorempia sisaruksiaan. Muissa en ole tätä piirrettä huomannut, ainakaan näin voimakkaana.
Isäni oli alkoholin suurkuluttaja tai alkoholisti ja äitini alistuva, arka, miellyttämisen haluinen, tunnekylmä, mutta meitä lapsia kohtaan ylisuojeleva ihan pakko-oireisuuteen asti.
En tunnista itsestäni ap:n kuvailemaa ihmistä. Olen sosiaalisesti ahdistunut, ujo, huonoitsetuntoinen "anteeksi, että olen olemassa" -tyyppi. Koen itseni näkymättömäksi ja ylimääräiseksi ihmiseksi. Minulla on taipumusta ylikiltteyteen ja miellyttämiseen. En saa ääntäni kuuluville missään. Olen joutunut pomottavien päällepäsmäreiden silmätikuksi monella työpaikalla.
Ap, et varmaan tunne kovinkaan monia alkoholistien lapsia, kun väität heitä kaikkia noinkin samanlaisiksi. Minä tunnen. Ja muutamasta löytyy näitä piirteitä, joita sanot omilla tuntemillasi olevan kaikilla.
Näitä piirteitä on myös todella monella ei alkoholistin lapsella...
Minkälaisissa piireissä liikut, kun tunnet niin monta alkoholistien lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisissa piireissä liikut, kun tunnet niin monta alkoholistien lasta?
Kaikki Suomessa tuntee. Kaikille ei ehkä voi kertoa olevansa alkoholistien lapsi, kun kuvittelevat että ovat jotenkin tällaisen yläpuolella.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisissa piireissä liikut, kun tunnet niin monta alkoholistien lasta?
Ei tsiisus.. kuinka suppeassa piirissä tämännkommentin kirjoittaja pyörii? Missä ihmeen "piirissä"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen alkoholistin lapsi ja enemmän miellyttäjä kuin päsmäröijä. En siis ole osannut puolustautua.Kotona oli niin arvaamatonta että kannatti olla huomaamaton. Niin pahaksi tilanne ei mennyt että olisin joutunut huolehtimaan itse itsestäni, äitini ei ollut alkoholisti ja juova isäkin työssäkäyvä.
Vierailija kirjoitti:
On joutunut kantamaan vastuuta liian pienenä liian monista asioista. On pärjännytkin kun on vaan kontrolloinut ympäristöä. Ei osaa olla tekemättä sitä, tuottaa ahdistusta jos asiat tapahtuu ”väärin”.
Kohdallani tämä pitää paikkansa. Esim. työpaikalla ahdistun, jos asiat eivät ole järjestyksessä tai jäävät tekemättä. Ärsyttää suurpiirteisyys ja tunnen syyllisyyttä siitä, jos joku muu jättää jotain hoitamatta ja asiat sakkaa. Työstän jatkuvasti mantraa " minun ei tarvitse ottaa vastuuta kaikesta". Tämä on vaikeaa toteuttaa.
Kotona näkyy siinä, että yritän ennakoida kaiken. Ja yleensä näen mielessäni sen, että edessä on jotain pahaa, käy huonosti tms.
Joku tuossa puhuu piiristä, minä elän ihan tavallista, keskiluokkaista perhe-elämää. En tiedä naapureista, juovatko vai eivät. Tai heidän lähtökohdistaan. Onko tämä oikea piiri vai väärä piiri? Kuka sen luokittelee ja miksi pitäisi?
Elämä ei ole helppoa menneisyyden taakan kanssa. Vielä vaikeampaa siitä tekee se, että ihmisillä ei ole aitoa ymmärrystä taustoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisissa piireissä liikut, kun tunnet niin monta alkoholistien lasta?
Ei tsiisus.. kuinka suppeassa piirissä tämännkommentin kirjoittaja pyörii? Missä ihmeen "piirissä"?
Et vastannut kysymykseen. Ilmeisesti yritit taivastelullasi ohittaa ja kieltää ettei piirejä ole olemassakaan?
Minusta - aiheesta vähän poiketen - on omituista, etteivät ammattilaiset nykypäivänäkään informoi alkkareiden lapsia suoraan ja vahvasti ongelman periytyvyydestä - koska se on geneettistä ja vahvaa. Jo ensimmäisten kännikokeilujen yhteydessä pitäisi olla taottuna kalloon, että minulla on suuri mahdollisuus tulla tästä touhusta riippuvaiseksi, ja yhtä ongelmaiseksi kuin vanhempanikin. Olen usein tätä ammattilaispiireissä painottanut; kertokaan nuorille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisissa piireissä liikut, kun tunnet niin monta alkoholistien lasta?
Ei tsiisus.. kuinka suppeassa piirissä tämännkommentin kirjoittaja pyörii? Missä ihmeen "piirissä"?
Et vastannut kysymykseen. Ilmeisesti yritit taivastelullasi ohittaa ja kieltää ettei piirejä ole olemassakaan?
Noh, pyörin tavallisten ihmisten "piireissä", jos nyt haluat luokitella. TuttavaPiiriin mahtuu sekä alkoholistien aikuisia lapsia, kuin myös ei-alkoholistien lapsia. Heissä on "ylempää keskiluokkaa, alempaa keskiluokkaa, vähävaraisia, työssäkäyviä, työttömiä, sairaseläkeläisiä". Oikeastaan en edes tiedä kaikkien taustoja niin tarkkaan, että onko jollain vanhempi ollut alkoholisti.
Minun piirileikkiin pääsevät kaikki mukaan. Mutta öriseviä humalaisia en voi sietää.
Yksinhuoltajan alkoholistiäidin luota olen kouluttautunut, rakentanut elämäni ja olen nykyään hyvin toimeentuleva, perheellinen keski-ikäinen nainen. En ole alkoholisti, enkä ole absolutisti. Enkä hyväksy kännijuomista enkä jatkuvaa kilistelyä joka asian verukkeella, oli se sitten kaljabäkki tai kuoharilasi tai fiinimpi shampakka.
Olen alkoholistin lapsi ja olen vähän kuvatun kaltainen. Toisaalta mieheni on myös, ja hän taas ei ole tuollainen besser wizzer. Meillä molemmilla siis alkoholisti-isät. Vai lasketaanko meitä tähän joukkoon, kun molempien isät on alkaneet juoda vasta meidän lasten ollessa vanhempia? Omat vanhempani olivat jo kauan sitten eronneet kun huomasin isän juovan ja olin yläasteikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei. Mun lapsen isä on alkoholistin lapsi ja alkoholisti itsekin. Hän vastustaa kaikkia auktoriteetteja, ei välitä laista, on ollut vuosia työtön, koska mitä järkeä mennä töihin kun yhteiskunta maksaa elämisen muutenkin. Vastustaa ns. oravanpyörää ja lampaana olemista viimeiseen asti. Moraali ja arvomaailma ovat täysin keskivertoihmisen vastakohdat. Hän ei esimerkiksi pysty ymmärtämään, miksi lapsen seurassa on oltava selvinpäin tai miksi lapsiperheen kotiin ei tuoda huumeita, tai miksi lapselle on hyvä opettaa ettei laittomuuksia pidä tehdä eikä huijaaminen ole oikein. Näitä esimerkkejä olisi loputtomasti. Koko ajatus- ja arvomaailma on jotenkin aivan kieroutunut, tavallaan millään ei ole hänelle mitään väliä ja vähiten sillä, mitä hän opettaa omalle lapselleen.
Hänellä on myös vankkumaton usko omaan ylivertaisuuteensa. Kuvittelee olevansa viisaampi kuin kukaan muut ja luulee, ettei kukaan huomaa hänen juoneen vaikka makaisi lattialla kuset housuissa. Selvinä jaksoina sitten aloitellaan ties mitä yliopistokoulutuksia ja yrityssuunnitelmia. Tyyppi on junnannut nyt kymmenisen vuotta paikallaan eikä yksikään suunnitelma ole edennyt, aina ne kaatuvat uuteen ryyppyputkeen. Silti mitään kykyä arvioida omia kykyjä tai omaa sairautta ei ole.
Minä olen alkoholistiperheen lapsi, keskimmäinen. Alkoholin suurkuluttaja on lähes koko kotonaoloajan
vähintään pienessä pöllyssä tai krapulassa, eli ei se persoona, joka hän normaalisti, eli selvinpäin on. Lapsen on vaikea suhtautua vanhempaan, joka ei ole läsnä ja on lisäksi ailahtelevainen. Ja se häpeä, minkä näin vanhempieni olemuksessa krapulassa ollessaan. Ja kun vanhempi on selvinpäin, niin siihenkään ei voi luottaa, kun se kohta kuitenkin juo. Kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, aiheuttaa epävarmuutta, turvallisuus puuttuu.
Itse huomaan olevani "varmistaja", ajattelen asioita pidemmälle jaksolle ja pelkään tapahtumia, jotka saattavat tapahtua. Jos nyt on asiat hyvin, niin kohta ei varmasti ole. Siksi esim. lopetan usein suhteenkin se takia, että joku asia saattaa mennä suuntaan, jota en halua tai katso voivani hallita. Haluan ongelmatilanteista mahdollisimman nopeasti pois.
Ja olen erittäin hyvä huomaamaan ihmisten mielentilat, siihen oppi jo lapsena. Vältän riitatilanteita olemalla sopeutuva ja joustava itseni kustannuksella, minulle sopii ja kaikki käy. En uskalla kertoa mitä minä haluan tai tarvitsen, koska pelkään (olen varma), että toinen sanoo, että jos tämä ei sovi, niin erotaan. Ja pidemmän päälle tällainen syö minua ja pienenen edelleen...eli en pysty luottamaan toiseen ihmiseen, siihen, että kelpaan tällaisena kuin olen. Ja siksi minä olen aina se jättäjä, pakenen.
Mutta neuvoja en todellakaan ole. Ratkaisukeskeinen kylläkin, en ollenkaan hyvä kuuntelija vaan pyrin aina jollain tavoin ratkaisemaan toisen ihmisen ongelman, esim. esittämällä ko. asiaan toisen näkökulman. Vai onko se neuvomista? Haluan vain, että asiat on hyvin läheisilläni, koska lapsuudessani oli niin paljon epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta.
Älä leiki tutkijaa, kun et sellainen ole.
Lueskeskelin netistä, ja löysin pari juttua jossa tämä yhdistetään niihin lapsiin, jotka alkavat pitää huolta sisaruksistaan. Ei välttämättä vanhin, usein esim. keskimmäinen mutta kuitenkin.
Elämässä luodaan itse turva rutiinien kautta. Rutiinit on se turva, eikä sitä oikeastaan siis ole. Lapsi voi saada kehua vain tuosta "pärjäämisestä" ja "osaamisesta" ja toisaalta myös moitetta. Pikkuvanhuus huomataan ja siihen kannustetaan. Sitä muodostuu kaveripiirissäkin varhain sellaiseksi, joka tietää ja osaa.
Neuvominen johtaa parempiin rutiineihin ja turvaan. Siihen että ei tule ongelmia ja moitteita. Ja siitä ajattelee saavansa hyväksyntää.
Jos ap tuntee menestyneitä alkoholistien lapsia, niin sellaisilla yllä oleva kehityskulku on voinut hyvinkin olla mahdollinen. Jossain vaiheessa vain pitäisi osata päästää irti siitä muiden neuvomisesta, koska sillä karkoittaa muut ihmiset aika helposti.
Vierailija kirjoitti:
Okei. Mun lapsen isä on alkoholistin lapsi ja alkoholisti itsekin. Hän vastustaa kaikkia auktoriteetteja, ei välitä laista, on ollut vuosia työtön, koska mitä järkeä mennä töihin kun yhteiskunta maksaa elämisen muutenkin. Vastustaa ns. oravanpyörää ja lampaana olemista viimeiseen asti. Moraali ja arvomaailma ovat täysin keskivertoihmisen vastakohdat. Hän ei esimerkiksi pysty ymmärtämään, miksi lapsen seurassa on oltava selvinpäin tai miksi lapsiperheen kotiin ei tuoda huumeita, tai miksi lapselle on hyvä opettaa ettei laittomuuksia pidä tehdä eikä huijaaminen ole oikein. Näitä esimerkkejä olisi loputtomasti. Koko ajatus- ja arvomaailma on jotenkin aivan kieroutunut, tavallaan millään ei ole hänelle mitään väliä ja vähiten sillä, mitä hän opettaa omalle lapselleen.
Hänellä on myös vankkumaton usko omaan ylivertaisuuteensa. Kuvittelee olevansa viisaampi kuin kukaan muut ja luulee, ettei kukaan huomaa hänen juoneen vaikka makaisi lattialla kuset housuissa. Selvinä jaksoina sitten aloitellaan ties mitä yliopistokoulutuksia ja yrityssuunnitelmia. Tyyppi on junnannut nyt kymmenisen vuotta paikallaan eikä yksikään suunnitelma ole edennyt, aina ne kaatuvat uuteen ryyppyputkeen. Silti mitään kykyä arvioida omia kykyjä tai omaa sairautta ei ole.
Puhut isästäsi, alkoholistista joka on alkoholistin lapsi. Väistät itse. Minkälainen olet itse?
Vierailija kirjoitti:
En minäkään tunnista itseäni yhtään tuollaiseksi toisten neuvojaksi ja päällepäsmäriksi. Enkä niitä lapsuusajan ystäviänikään, joitten isät oli alkoholisteja. Silloin niin monet isät oli tosiaan kovia juomaan ja jotkut aivan rappiollakin, koska olivat niitä sodalle nuoruutensa menettäneitä.
Itse ajattelen, että se trauma, mikä minulle tästä lapsuudesta jäi, esiintyy sellaisena jatkuvana asioitten varmistamisena. Omaa elämääni minä siis kontrolloin, en toisten. Koska lapsena kaikki oli aina epävarmaa, en voi enää sietää epävarmuutta elämässäni. Minun on tiedettävä, että asiat sujuu ja menee niin, niinkuin ne on tarkoitus mennä. En voi sietää viime hetkien peruutuksia, en suunnitelmien äkillisiä muutoksia, en odottelua, jos en tiedä mistä se johtuu, en mitään epävarmuustekijöitä. Pyrin aina varmistamaan asioita, se rassaa vain minua itseäni.
Toiset elää hälläväliä-elämää. minä kuljen mahdollisimman selkeää ja tasaista polkua.
Tämä.
Ja itsellä se, että muihin ihmisiin ei luota helposti.
Minusta tuntuu että itse vedän puoleeni noita, jotka osaisivat elää minun elämääni paremmin, ja olen alkoholistien lapsi. Annan itsestäni jotenkin epävarman kuvan, enkä osaa heti tukkia niiden neuvojien suuta, vaan joku kaverisuhde muodostuu helposti sellaiseksi että minua ollaan aina neuvomassa. Olen myötäilevä niissä tilanteissa.
Sen kyllä voin myöntää että esim. tällä palstalla lähestyn ihmisten ongelmia ratkaisukeskeisesti, vaikka ehkä kaipaavat lähinnä tsemppausta. Livenä en sitä mielestäni niin paljon tee, koska oikeassa elämässä kun tuntee ihmisen tietää ettei se ongelma ole koskaan yksinkertainen.