Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies muuttui lapsen myötä :(
16.11.2013 |
Meillä on nyt muutaman kuukauden ikäinen lapsi, joka ei ollut mikään yllätys, vaan suunniteltu ja innolla odotettu. Perheonneani varjostaa se, että mies on muuttunut omituiseksi lapsen syntymän jälkeen. Onko muille läynyt samalla tavalla? Onko tilanne jäänyt pysyväksi?
Olin sairaalassa yhteensä 5 päivää. Mies kävi katsomassa muutaman kerran, kun sitä erikseen pyysin. Joka kerta myöhästyi vähintään puoli tuntia sovitusta ajasta ja lähti heti kun mahdollista kiirettä ja väsymystä valitellen. Hänellä ei siis ollut mitään pakollista menoa noina päivinä, hän on opiskelija. Nihkeästi suostui pitämään lasta sylissä ja kun kysyin, haluaisiko hän kokeilla esim. syöttöä tuttipullosta tai pukemista, hän vastasi joka kerta nyreästi ei. Jälkikäteen valitteli, kun minä painostin häntä käymään sairaalassa. Monet muut isät käytännössä asuivat osastolla ja osallistuivat innolla vauvan hoitoon. Kuvittelin, että mieheni olisi samanlainen, sillä ennen hän on ollut todella vastuuntuntoinen, tukea antava ja empaattinen.
Kotona sama nyreä meininki jatkui. Ei halunnut kokeilla mitään vauvan hoitoon liittyvää kuin vasta viikon jälkeen. Valitti koko ajan väsymystään, kun helppo vauvamme heräsi vain kahdesti yössä syömään, minkä jälkeen nukahti heti. Mies ei ollut kotona ekana iltana kotiintulon jälkeen, koska harrastuksessa oli pakollinen juttu. Kun kolmen päivän päästä olisi tarjoutunut ensimmäinen mahdollisuus olla yhdessä kotona perheenä, hänen oli päästävä johonkin puolitutun bileisiin, vaikka oli aiemmin sanonut, ettei edes pidä koko tyypistä. Sanoi olevansa pari tuntia poissa, mutta olikin kuusi...
Vastaava meno on jatkunut. Tekee jatkuvasti tuota, että sanoo olevansa poissa vain pari tuntia, ja tulee kotiin 10-12 tunnin päästä ilmoittamatta itsestään mitään missään vaiheessa. Harrastukset ja kissanristiäiset ovat yhtäkkiä kaikki kaikessa, vaikka ei aiemmin niistä niin perustanut. Lupautuu kaiken maailman turhiin projekteihin jatkuvasti, ettei vapaa-aikaa perheen kanssa jäisi. Niinä päivinä kun on kotona, on koko päivän tietokoneella. Ei tee kotitöitä juuri lainkaan, vaikka aiemmin teki niitä paljon oma-aloitteisesti.
Lisäksi hän on todella poissaoleva. Keskustelumme tuntuvat siltä kuin pitäisin monologia. Bilettäminen ja juominen on alkanut kiinnostaa uudella tavalla. Aiemmin kävi ehkä pari kertaa vuodessa viihteellä.
Ennen synnytystä kuvittelin, että pystymme jakamaan vanhemmuuden puoliksi, sillä yliopisto-opiskelijana hänellä on vain pari pakollista luentoa viikossa, eikä tälle syksylle edes saanut paljoa kursseja. Olen yrittänyt puhua tilanteesta suuttumatta tai syyllistämättä, mutta hän ei tunnu tajuavan sitä, miten toimii. Näyttää vain surulliselta, eikä sano juuta eikä jaata. En enää jaksa yrittää, ihan sama, antaa aikuisen tehdä omat päätöksensä. Nyt lähti viikonlopuksi ryyppäämään toiselle paikkakunnalle, vaikka itsekin valitteli sitä, että rahat ovat vähissä eikä häntä kauheasti edes kiinnostaisi. Lähimmät sukulaisemme asuvat satojen kilometrien päässä, enkä vielä tunne paikkakunnaltamme juuri ketään, joten melko yksinäinen olo on. Olen niin pettynyt, sillä kukaan ei olisi uskonut, että hänestä tulisi tuollainen.
Kommentit (72)
Ei millään pahalla, mutta voisit miettiä oletkohan se myös sinä itse, joka olet muuttunut?
Minulla on käynyt ainakin kahden lapsen kanssa sillai että olen ollut hormonihöyryissäni tosi outona melkein koko vauvavuoden. Olen muuttunut tosi tunneherkäksi, ripustautuvaksi tossukaksi, vaikka oikeesti olen tosi skarppi ihminen. Ehkä mies on huomannut sinussa oudon muutoksen, luulee sitä pysyväksi ja on säikähtänyt koko hommaa.
Sitten miehet voi ajatella asioita myös omasta mielestä hassusta vinkkelistä, hän voi esim. opiskelijana kokea suurta (taloudellista) vastuuta lapsesta ja sinusta. Jos työnäkymät ei ole niin ruusuiset, hän saattaa olla ahdistunut ja masentunut tilanteesta. Ehkä hän kokee sellaista huonommuutta isänä.
Miehesi vaikuttaa sellaiselta tunnolliselta ja herkältä tyypiltä, että tällainen voisi tulla kyseeseen.
Vinkkinä en juuri voi muuta sanoa, kuin että anna olla niin paljon kuin mahdollista. Ota huomioon että voit huomaamatta itse olla hyvin vaativa ja yliherkkä, vaikka se olisi hankala itse myöntää. Kyllä se siitä, toivotaan parasta! Ajattele että vauva-aika on joka tapauksessa erityistapaus, ja lyhyt aika. Älä vaadi mieheltä paljon, kun et näytä sitä kuitenkaan saavan. Kyllä se siitä alkaa sujua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 13:45"]
Ei millään pahalla, mutta voisit miettiä oletkohan se myös sinä itse, joka olet muuttunut?
Minulla on käynyt ainakin kahden lapsen kanssa sillai että olen ollut hormonihöyryissäni tosi outona melkein koko vauvavuoden. Olen muuttunut tosi tunneherkäksi, ripustautuvaksi tossukaksi, vaikka oikeesti olen tosi skarppi ihminen. Ehkä mies on huomannut sinussa oudon muutoksen, luulee sitä pysyväksi ja on säikähtänyt koko hommaa.
Sitten miehet voi ajatella asioita myös omasta mielestä hassusta vinkkelistä, hän voi esim. opiskelijana kokea suurta (taloudellista) vastuuta lapsesta ja sinusta. Jos työnäkymät ei ole niin ruusuiset, hän saattaa olla ahdistunut ja masentunut tilanteesta. Ehkä hän kokee sellaista huonommuutta isänä.
Miehesi vaikuttaa sellaiselta tunnolliselta ja herkältä tyypiltä, että tällainen voisi tulla kyseeseen.
Vinkkinä en juuri voi muuta sanoa, kuin että anna olla niin paljon kuin mahdollista. Ota huomioon että voit huomaamatta itse olla hyvin vaativa ja yliherkkä, vaikka se olisi hankala itse myöntää. Kyllä se siitä, toivotaan parasta! Ajattele että vauva-aika on joka tapauksessa erityistapaus, ja lyhyt aika. Älä vaadi mieheltä paljon, kun et näytä sitä kuitenkaan saavan. Kyllä se siitä alkaa sujua.
[/quote]
Se äidin hormonihirviöisyys ei varmaan kuitenkaan olisi isää estänyt tulemasta laitokselle, vaan selvinnyt vasta vähän myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 10:04"]
Niin. Vaihtoehdot
a) ero, yksi ihana lapsi
b) ero, kaksi ihanaa lasta. Tai hyvällä tuurilla enemmän.
Kumman sinä valitsisit? Minä valitsisin b:n, aina ja aina. Lapsellekin ero on helpompi kun on sisaruksia.
[/quote]
Varmaan aika monessa rotkon partaalla roikkuvassa perheessä se että EI lisättäisi taakkaa hankkimalla sitä toista tai kolmatta tai neljättä lasta kun asiat on edellisenkin jäljiltä selvittämättä, voisi myös olla ratkaiseva tekijä. Se elämänhallintansa jo yhdestä lapsesta menettänyt ihminen voisi päästä tasapainoon ja pysyä mukana muutoksissa, kun pikkulapsivaiheen yli päästäisiin nopeasti ja elämä alkaisi rauhoittua... Jolloin saattaisi käydä niin, ettei sitä eroa tulisi ollenkaan eikä sen ensimmäisen lapsen tarvitsisi siitä erosta selvitä, ja niitä sisaruksiakin voisi miettiä sitten kun isäkin on kärryillä.
[/quote]
Av:lla paheksutaaan myös sitä että alkaa uuden miehen kanssa "heti" tekemään lapsia. Kuitenkin paheksutaan myös sitä jos sen toisen lapsen tekee siinä vanhassa liitossa vaikka ero olisi tulossa. Onko siis ainoa oikea tapa lisääntyä ydinperheessä ja vaikka KAIKILLA on kurjaa; minulla, miehellä ja lapsella/lapsilla, niin jatketaan sitä yhdessäoloa? Ja vaikka tapaisi uuden miehen ennen kuin lisääntyminen on iän takia mahdotonta, ja tekisi hänen kanssaan sen toisen lapsen, ei voi ikinä tietää kestääkö sekään. Kun ei ikinä voi tietää etukäteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Ehkä vauvan syntymä laukaisi jonkinlaisen identiteettikriisin. On ihan eri asia suunnitella perheen perustamista ja odottaa yhdessä innoissaan vauvaa kuin se kun tilanne konkretisoituu eli vauva syntyy. Se tuntuu varmasti lopulliselta, etenkin jos olette nuoria. Ehkä hänelle on tullut joku vimmainen pakko elää "menetettyä" nuoruutta tms. Lapsensaaminen on iso asia ja ilmeisesti miehesi on tajunnut sen jälkijunassa. Nainenhan valmistautuu elämänmuutokseen paljon konkreettisemmin, koska vauvan potkiminen muistuttaa päivittäin siitä että sieltä on ihan oikeasti tulossa ihan oikea ihminen joka muuttaa ainakin spontaanien tempausten mahdollisuutta elämässä.
Tai sitten miehelläsi on joku toinen.
Oli syy mikä tahansa, vaikuttaa siltä että hän on nyt jänistämässä.
En voi muuta kun ihmetellä mikä naisia vaivaa. Kannattaa vähän miettiä kenet isäksi valitsee. Ensin kannattaa seurustella monta vuotta, mennä kihloihin ja naimisiin. Ja kihlaus miehen OMASTA ALOITTEESTA, ei naisen vonkausta. Siitä tietää että mites on tosissaan ja valmis sitoutumaan ehkä perheeseenkin. Itse en voisi kuvitellakaan että tekisin lasta nykyisen mieheni kanssa vaikka olemme olleet jo 4 vuotta yhdessä. Syynä huono 2500e palkka/kk ja se ettemme ole naimisissa.
Olen ehkä vain liian järkevä lisääntymään. Miesten mielestä nainen myös menettää arvonsa synnytyksen jälkeen ja lapsettomat naiset alkavat kiinnostaa. Etenkin jos kyseessä nuori opiskelija kundi jolla ei edes töitä ole. Varmasti ahdistaa olla perheen isä ja laskea jokaista euroa. En ihmettele että hakee muualta tarvitsemaansa vapautta jotta ahdistus helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet miehet nauttivat isyyden mielikuvasta, jotkut nauttivat lasten kanssa olemisesta mutta hyvin harvat nauttivat siitä arkisesta ja ajoittain hyvinkin raskaasta vanhemman roolissa toimimisesta. Valitettavasti läheskään kaikki eivät osaa erottaa näitä asioita toisistaan, ja silloin niitä lapsia hankitaan ihan vääristä syistä.
Kunpa entistä useampi mies uskaltaisi sanoa: en halua isäksi.
vastuuttomuus ja suoraan sanoen huono ja paska vanhemmuus on tosi yleistä. Mutta jotenkin jotkut voivat vaan välttää vastuunsa kaikesta vaativasta ja epämukavasta tässä elämässä, koska aina sitten joku muu kantaa sen vastuun.
Uraansa ja harrastuksiinsa vauva-aikaa pakenevat ihmiset on mun mielestä vaan paskoja kaikin puolin, siinä ei ole mitään seliteltävää, että oma lapsi ei ole arvoasteikossa minkään arvoinen. Ja se, ettei pysty ymmärtämään puolison väsymystä ja tunteita, kertoo täydellisestä empatiakyvyn puutteesta. Kertakaikkiaan yököttäviä ihmisenkuvatuksia ja mitään hyvää en tällaisille toivo! He eivät oikeasti pysty ymmärtämään, että jonkun on pakko olla vauvan lähellä vuorokauden jokaisena minuuttia, vauvaa ei voi hoitaa sillä perusteella että jaksanko, viitsinkö, menetänkö hyvän työtarjouksen tai hyvät bileet, vauva ei säily hengissä ilman hoitajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelle vasektomia on helpoin ja edullisin tapa kantaa vastuunsa. Suosittelen lämpimästi jo kuuden vuoden kokemuksella. Älkää, miehet, antako valtaa tässä asiassa naisen käsiin, ei edes rakastamanne naisen. Abortista ritiely on varmin tapa tuhota hyvä suhde.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 15:03"]
Miehelle vasektomia on helpoin ja edullisin tapa kantaa vastuunsa. Suosittelen lämpimästi jo kuuden vuoden kokemuksella. Älkää, miehet, antako valtaa tässä asiassa naisen käsiin, ei edes rakastamanne naisen. Abortista ritiely on varmin tapa tuhota hyvä suhde.
[/quote]
No tässä tapauksessa ei kyllä mies voi väittää että nainen olisi sabotoinut ehkäisyä, jos yhdessä ovat päättäneet lapsenhankinnasta. Miehen vaan on niin paljon helpompi perua koko homma ja sanoa "aprillia, en mä haluukaan" siinä vaiheessa kun lapsi on syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 15:30"]
No tässä tapauksessa ei kyllä mies voi väittää että nainen olisi sabotoinut ehkäisyä
[/quote]
Ei tässä sabotoinnista ollut kysymys vaan päätösvallasta. Miehen kannattaa aina olla oman elämänsä herra.
En ymmärrä miksi jäät odottelemaan ja katsomaan tuollaista käytöstä. Nyt viimeistään olis aika jo vähän suuttua ja kysyä suoraan mikä hänellä on ongelmana? Jos homma jatkuu, on mies paras laittaa ulkoruokintaan seuraavalla reissulla. Nostat vaan kamat oven eteenja vaihdat lukon. Voihan tuosta ukolle jo mainitakin etukäteen, ettei tule yllätyksenä.
Helpompaa elämäsi on kun otat homman omiin käsiisi. Kaikista ei kai ole vastuuta kantamaan ja isyyteen. Elämä on yleensä paras opettaja tuollaisissa tilanteissa, sulla vaan on nyt ratkaisun avaimet käsissäsi.
Alue: Aihe vapaa
No itse tekisin näin:
1) Pitäisin todella tiukan ja syyllistävän puhuttelun kun kerran olet jo koittanut lempeämmin. Sanoisin ainakin seuraavat asiat:
- Mies ei voi pakoilla omaa lastaan, vaikka miten ottaisi päähän tai väsyttäisi niin vastuu on kannettava
- Ymmärrän, että lapsi on suuri muutos enkä oleta, että lapseen pitäisi heti rakastua tai siitä pitäisi tykätä, mutta velvollisuudet on vain hoidettava
- Sinä et jaksa yksin ja tarvitset apua
- Pidemmän päälle tämä johtaa sinun katkeroitumiseesi ja eroon
- Et odota mitään maata mullistavaa isyyttä vaan ihan sitä, että välillä myös ottaa syliin
2) En tosiaankaan odottaisi mitään huimaa isyyttä tai nopeaa asenteen muuttumista. Aloittaisin miehen ja vauvan suhteen hoitamisen siten, että päivittäin jättäisin heidät kahdestaan kun käyn suihkussa tai lykkäisin vaatteet ja vauvan miehelle ja sanoisin, että vaihda vaatteet ja vaippa, minun on mentävä vessaan jne.