Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies muuttui lapsen myötä :(
16.11.2013 |
Meillä on nyt muutaman kuukauden ikäinen lapsi, joka ei ollut mikään yllätys, vaan suunniteltu ja innolla odotettu. Perheonneani varjostaa se, että mies on muuttunut omituiseksi lapsen syntymän jälkeen. Onko muille läynyt samalla tavalla? Onko tilanne jäänyt pysyväksi?
Olin sairaalassa yhteensä 5 päivää. Mies kävi katsomassa muutaman kerran, kun sitä erikseen pyysin. Joka kerta myöhästyi vähintään puoli tuntia sovitusta ajasta ja lähti heti kun mahdollista kiirettä ja väsymystä valitellen. Hänellä ei siis ollut mitään pakollista menoa noina päivinä, hän on opiskelija. Nihkeästi suostui pitämään lasta sylissä ja kun kysyin, haluaisiko hän kokeilla esim. syöttöä tuttipullosta tai pukemista, hän vastasi joka kerta nyreästi ei. Jälkikäteen valitteli, kun minä painostin häntä käymään sairaalassa. Monet muut isät käytännössä asuivat osastolla ja osallistuivat innolla vauvan hoitoon. Kuvittelin, että mieheni olisi samanlainen, sillä ennen hän on ollut todella vastuuntuntoinen, tukea antava ja empaattinen.
Kotona sama nyreä meininki jatkui. Ei halunnut kokeilla mitään vauvan hoitoon liittyvää kuin vasta viikon jälkeen. Valitti koko ajan väsymystään, kun helppo vauvamme heräsi vain kahdesti yössä syömään, minkä jälkeen nukahti heti. Mies ei ollut kotona ekana iltana kotiintulon jälkeen, koska harrastuksessa oli pakollinen juttu. Kun kolmen päivän päästä olisi tarjoutunut ensimmäinen mahdollisuus olla yhdessä kotona perheenä, hänen oli päästävä johonkin puolitutun bileisiin, vaikka oli aiemmin sanonut, ettei edes pidä koko tyypistä. Sanoi olevansa pari tuntia poissa, mutta olikin kuusi...
Vastaava meno on jatkunut. Tekee jatkuvasti tuota, että sanoo olevansa poissa vain pari tuntia, ja tulee kotiin 10-12 tunnin päästä ilmoittamatta itsestään mitään missään vaiheessa. Harrastukset ja kissanristiäiset ovat yhtäkkiä kaikki kaikessa, vaikka ei aiemmin niistä niin perustanut. Lupautuu kaiken maailman turhiin projekteihin jatkuvasti, ettei vapaa-aikaa perheen kanssa jäisi. Niinä päivinä kun on kotona, on koko päivän tietokoneella. Ei tee kotitöitä juuri lainkaan, vaikka aiemmin teki niitä paljon oma-aloitteisesti.
Lisäksi hän on todella poissaoleva. Keskustelumme tuntuvat siltä kuin pitäisin monologia. Bilettäminen ja juominen on alkanut kiinnostaa uudella tavalla. Aiemmin kävi ehkä pari kertaa vuodessa viihteellä.
Ennen synnytystä kuvittelin, että pystymme jakamaan vanhemmuuden puoliksi, sillä yliopisto-opiskelijana hänellä on vain pari pakollista luentoa viikossa, eikä tälle syksylle edes saanut paljoa kursseja. Olen yrittänyt puhua tilanteesta suuttumatta tai syyllistämättä, mutta hän ei tunnu tajuavan sitä, miten toimii. Näyttää vain surulliselta, eikä sano juuta eikä jaata. En enää jaksa yrittää, ihan sama, antaa aikuisen tehdä omat päätöksensä. Nyt lähti viikonlopuksi ryyppäämään toiselle paikkakunnalle, vaikka itsekin valitteli sitä, että rahat ovat vähissä eikä häntä kauheasti edes kiinnostaisi. Lähimmät sukulaisemme asuvat satojen kilometrien päässä, enkä vielä tunne paikkakunnaltamme juuri ketään, joten melko yksinäinen olo on. Olen niin pettynyt, sillä kukaan ei olisi uskonut, että hänestä tulisi tuollainen.
Kommentit (72)
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 08:43"]
En usko, että liittyisi mitenkään toiseen naiseen. On miehillä kuule muitakin syitä käyttäytyä oudosti suhteessa. Outo käytös alkoi juuri synnytyksen jälkeen, joten sen täytyy liittyä vauvaan. Mies luultavasti vain kokee uuden tilanteen ahdistavaksi ja yrittää blokata sen mielestään, kun ei tiedä mitä tehdä. Onko hän sellainen ihminen, joka ei tykkää uusista asioista ja niihin pitää totutella pitkään? Se kertoisi jo paljon sillä lapsen saaminen on kaikkein suurin uusi asia jonka ihminen voi kokea.
[/quote]
Joo, syy voi olla tuo, mutta silti: aikuisen ihmisen pitää skarpata ja kantaa vastuunsa. Mitä jos äitikin alkaisi ahdistua asiasta ja viilettää myös kartsalla. Kuka sitten lapsen hoitaisi? Vietäisiin mummolaan kasvatettavaksi ja haettaisiin sitten koulunalkamisen kynnyksellä 'kotiin'?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että moni nainen ymmärtää miehen ahdistuksen. Se on silti vaan epäreilua luistaa siitä tilanteesta. Kenenkään ei ole pakko tulla isäksi. Ketään ei edes voi tehdä isäksi vasten tahtoa. Se on vähän myöhäistä alkaa katumaan siinä vaiheessa, kun lapsi on jo maailmassa.
Jos on noin paljon vihaa ihmisessä sisällä, että jaksaa oikein tulla vauva palstalle avautumaan, niin ei kaikki muumit kyllä ole kotona :D
Kierrät varmaan kaikennäköisiä keskustelupalstoja paremman tekemisen puutteessa ja purat ongelmasi niihin. Ihmisuhteesi ovat heikkoja ja internet koko elämäsi. Aamulla mietit, että milleköhän palstalle sitä menisi tänään kirjoittamaan ja purkamaan pahaa oloa. Jos saisi vaikka jotakuta tänään oikein loukattua? Siinäpä sinulla elämäntehtävä! :)
Harva varmaan kommenteistasi loukkaantuu, kun tekstistä huomaa heti, että tarkoituksesi on lähinnä ärsyttää ihmisiä, kerjätä huomiota ja säälittävällä tavalla yrittää aiheuttaa pahaa oloa. Jossain vaiheessa hamassa tulevaisuudessa ehkä hyvällä tuurilla tajuat, että "hei, ketään ei kiinnosta".
Liian nuorena isäksi? Yleensä siinä kolmenkympin hujakoilla ihminen alkaa olla sopivan kypsä vanhemmaksi. Poikkeuksiakin tietysti on.
Täällä aina pelotellaan, että mies pettää, oli tilanne mikä tahansa. Minä en nyt uskoisi, että miehesi pettää.
Minulle kävi niin, että miea muuttui aivan samalla taavalla, kuin sinun miehesi. Muutoksia alkoi näkyä jo esikoisemm raskausaikana, viimeisellä kolmanneksella. Ihme menoja, kaikki aikataulut aina pettivät, kaikki muu, kuin oma perhe meni etusijalle. Se oli shokki, ihana empaattinen ja huolehtiva mies oli muuttunut välinpitämättömäksi mulkuksi.
Ajattelin silloin masennuksen mahdollisuutta ja puhuinkin siitä hänelle, mutta pyöritteli vain silmiään. Minä hoidin vauvan valittamatta täysin yksin ja silti mies oli vittuuntunut ja koko ajan väsynyt. Jotenkin arki siinä vain pyöri ja saimme toisenkin lapsen tehtyä. No, sitten mies lähti, kun toinen lapsemme oli syntynyt. Ja silloin sai sanotuksi mikä vaivaa, se että tajusi menettäneensä minut. Juu kuulostaa idioottimaiselta, mutta masentuneen miehen päässä tämä ajatus oli paisunut järkyttäviin mittasuhteisiin. Aivan epäloogisia ajatuksia hänellä liittyi tähän. Minä olin kuulemma muuttunut, en enää harrastanut mitään, en käynyt kavereiden kanssa missään, en ollut enää spontaani seksin suhteen :D. No, jos hän olisi edes kerran suostunut jäämään vauvan kanssa kahden, olisin voinut käydä vaikka salilla. Mutta koska tämä oli silminnähden miehelle ärsyttävää, vaikeaa ja väsyttävää, aika pian lakkasin ärsyttämästä miestä toiveillani.. Ja se seksi, kai nyt aikuisen miehen olisi pitänyt tajuta, että se seksin spontanius saa nyt hetken odottaa, kyllä siihenkin taas on aikansa. Kuitenkin yritin suunnutella seksimahdollisuuksia, mutta silloin miehellä ei ollutkaan himoja ja tunnelman kuulemma tappoi se tunne, että vauva voisi herätä toisessa huoneessa.. Ja kun minusta oli kuulemma tullut niin väsynyt ja energiaton :D. Niinpä, jospa mies olisi joskus vaikka edes kerran hoitanut vauvaa yöllä tai olisin joskus päässyt tuulettumaan.. Ehkä en olisi ollut niin väsynyt. Niin ja mies sanoi kerran, että hänestä tuntuu, että jää paitsi kaikesta kivasta, konserteista ja pelireissuista, jos ei lähde mukaan. Ei vaan mies ajatellut, että kun on kotoa pois, jää hän paitsi lastensa ainutkertaisista kehitysvaiheist. Kummankaan ensiaskeleita ei ole nähnyt eikä kuullut ekoja sanoja jne. Sääliksi käy kyllä..
Vuosi on erosta ja minä voin hyvin. Olen järjestänyt itselleni suuren tukijoukon niin kavereista kuin välillä palkatuistakin lastenhoitajista. Mies on edelleen masentunut, nukkuu kämpässään, ryyppää ja huitelee milloin missäkin. Toista naista ek ainakaan tähän päivää mennessä ole näkynyt.
Ehkä voit vielä pelastaa liittosi, jos nyt soitat perheasiain neuvottelukeskukseen ja varaat ajan pariterapeutille. Se on ilmaista! Koeta keskustella miehellesi niin, että et suoraan sano mikä hänen tekemisissään sinua ärsyttää vaan kerro mistä hänen tekemisestään tekisi sinut iloiseksi, käännä siis syyttely mielummin positiiviseksi keskusteluksi "kulta, tulisin tosi iloiseksi, jos katsoisit vauvaa tunnin, että voisin käydä lenkillä" ja kiität häntä sen jälkeen, kehut häntä miten hienosti hoitaa vauvaa ja kehut kaikesta pienestäkin. Kuulostaa naurettavalta, mutta positiivinen kannustaminen tuntuu kaikista hyvältä. Hänestä varmasti tuntuu nyt kamalalta, tietää on jatkuva pettymysten aiheuttaja.
Ja jos saisit jonkun katsomaan vauvaa pariksi tunniksi, menkää yhdessä jonnekin vaikka syömään ja jutelkaa ihan jostain muusta! Näytä miehelle, että vauva ei tarkoita sitä, että parisuhde on kuollut ja kuopattu vaan että sinä järkkäät teille parisuhdeaikaa, että sinuakin kiinnostaa pitää kiinni myös teidän kahdenkeskeisestä suhteesta. Mies on luultavasti nyt tunteidensa kanssa ihan hukassa. Toki voit olla ylpeä ja ajatella, että sinähän et aikuista miestä ala käsitellä, kuin taaperoa TAI sitten autat miestäsi selkiyttämään ajatuksiaan.
Paljon tsemppiä! Niin ja minulla on siis uusi ihana mies tässä nyt :). Että vaikka se ero tuntui ensin maailmanlopulta, nyt elämä hymyilee. Muista, että asiat aina järjestyvät tavalla tai toisella!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 09:29"]
Minä hoidin vauvan valittamatta täysin yksin ja silti mies oli vittuuntunut ja koko ajan väsynyt. Jotenkin arki siinä vain pyöri ja saimme toisenkin lapsen tehtyä.
[/quote]
On kyllä kerta toisena jälkeen käsittämätöntä lukea minkälaisissa tilanteissa ihmiset tekevät LISÄÄ lapsia.
Kyllä mies käyttäytyy huonosti ja epäreilusti ap:ta kohtaan.
Ehkä tuota voi ymmärtää siten, että mies on ehkä aika nuori, "melankolinen", ehkä yksinäinen, eikä taida olla lähipiirissä paljon isän malleja, joista näkisi miten tuoreen isän kuuluisi tai ei kuuluisi toimia ja suhtautua. Ei ole kavereita jotka ihmettelisivät mitä se ukko tekee joka viikonloppu bilettämässä, kun kotona on vaimo ja vauva. Eli mies on varmaan aika hukassa ja ajattelee ettei ole millään tavalla pätevä isäksi kun ei tiedä koko hommasta yhtään mitään. Ehkä mies on kuvitellut että kun se vauva syntyy, niin hän muuttuu siinä samassa the isäksi joka automaattisesti tekee oikeat asiat ja jaksaa ja huolehtii kaikesta, mutta mitään muutosta ei ole tullut, sen sijaan väsyttää ja masentaa ja on marraskuukin ja opinnot ei etene ja mitä nyt vielä. Ehkä synnytyskin oli aika jännä juttu ja sairaalat vähän kammottaa tms. Itsesäälissään mies sitten ehkä luulee, että lapsen äiti on päinvastoin kokenut täydellisen muutoksen ja tietää kaikesta kaiken luontaisesti, vaikka yhtä lailla se äitikin varmasti on ihmeissään ja jos jotain jostain asioista tietääkin, se johtuu ihan siitä että on opetellut itselleen uusia taitoja ja tietoja, ja se opettelu olisi miehellekin ihan mahdollista... Defenssinä mies sitten vetäytyy, ei ole kotona, ja uskottelee itselleen, että nainen on se hurahtanut nalkuttaja, vauva on naisen projekti eikä hänen oikeastaan edes kuulu siihen osallistua, hänhän on mies talossa joten hänen täytyy tehdä niitä tosi tärkeitä miesten juttuja kuten ennenkin ja pitää kiinni itsenäisyydestään jos akka koittaa nalkuttaa. Mies voi myös kuvitella oikeasti, että ehkä hän voi tosiaan luistaa koko tämän "vaiheen" yli, ehkä mitään ei ole tapahtunutkaan jos hän nyt vain on poissaoleva. Ehkä hän kuvittelee että tulee joku rewind-hetki, jossa voi palata vaikka sinne synnytyksen jälkeiseen aikaan ja sitten ottaa uusiksi koko vauvahomma ilman epäonnistumisia, helpompaahan se olisi kuin myöntää tosiasiat, menetetty aika ja omat kämmäykset, tarttua toimeen ja yrittää oppia olemaan isä takamatkalta.
Noista mitä ap kertoi, niin osa on kyllä törkeitä, itsekkäitä tekoja mieheltä. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta miehillä en tiedä, mutta voihan kuka vain isojen elämänmuutosten äärellä masentua tai muuten mennä vähän sekaisin.
Ap ehkä kuitenkin tuntee miehensä, mikä häntä voisi auttaa siinä tilanteen tajuamisessa, jos oletetaan että on jotain mitä ap voi sanoa joka muuttaisi tilanteen...
Onko parasta keskittyä vain itseensä ja lapseen, järjestää teidän arki sujuvaksi ja antaa miehen huolehtia itsestään, ja odotella että kyllä se siitä joskus tokenee.
Auttaako dramaattinen shokkihoito, jos sanot että olet huomannut ettei mies selvästikään enää siedä sinua synnytyksen jälkeen, että varmaan on toinen nainen kun luuhaa yökaudet muualla eikä pysty kotonakaan peittämään inhoaan, otetaan saman tien ero kun et kestä enää tätä hyljeksintää ja loukkauksia, olet nyt niin romuna tästä avioliiton hajoamisesta, että parempi että poika jää isälleen ainakin viikoksi, jatketaan sitten vuoroviikkosysteemillä kun saat itsesi kuntoon ja olet löytänyt jonkun asunnon...
Tai pitäisikö mies oikeasti pistää selkä seinää vasten, ja kysyä milloin hän aikoo lopettaa itsesäälinsä ja tajuaa että hänellä on nyt oikea oma lapsi maailmassa ja kello tikittää koko ajan. Millainen isä hän haluaa olla, se on ihan oma valinta. Aikooko hän joskus herätä ja ruveta ottamaan vastuuta, vai aikooko juosta niissä bileissä vielä pitkäänkin. Ja mitä perheen pitäisi sillä välin tehdä, odotella että isä rauhoittuu vai huomaisiko hän edes, jos koti onkin jonain päivänä tyhjä.
Tai auttaako paremmin se, jos unohdat hetkeksi kaikki ne loukkaukset, osoitat täydellistä hyväksymistä ilman taka-ajatuksia, ja puhut miehelle et niinkään itsestäsi vaan hänestä ja lapsesta, että olet todella huolissasi voiko mies huonosti ja voitko jotenkin auttaa, että hänen olisi helpompi olla ja jaksaisi kiinnostua lapsestaan, mitä voisit tehdä eri tavalla tai hänen puolestaan, että hän pystyisi olemaan sellainen isä kuin varmastikin haluaa olla. Jos vaikuttaa siltä, ettei mies usko itseensä, niin voit yrittää vakuuttaa että jos hän jaksaisi yrittää, hän varmasti huomaisi pystyvänsä olemaan paras isä lapselleen, koska hän on ennenkin ollut niin huolehtivainen ja huomaavainen.
Kaikki ihmiset kaipaa sitä hyväksyntää, ja sillä voi olla valtava merkitys. Jos miehellä on yhtään järkeä päässään, niin hänellä on käsitys siitä miten pieleen on mennyt. Silloin sen uuden alun saamiseksi olisi hyvä jos ainakin hetkeksi voisi mokat unohtaa ja yrittää ensin luoda uutta parempaa suhdetta isän ja lapsen välille, ennen kuin alkaa käydä läpi niitä loukkauksia ja mokia. Mutta jos mies ei itse osoita mitään aloitteellisuutta tai liikuttuneisuutta tai ymmärrystä, niin kovemmat keinot ja rajojen veto on varmaan myös tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Vaihtoehdot
a) ero, yksi ihana lapsi
b) ero, kaksi ihanaa lasta. Tai hyvällä tuurilla enemmän.
Kumman sinä valitsisit? Minä valitsisin b:n, aina ja aina. Lapsellekin ero on helpompi kun on sisaruksia.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 09:34"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 09:29"]
Minä hoidin vauvan valittamatta täysin yksin ja silti mies oli vittuuntunut ja koko ajan väsynyt. Jotenkin arki siinä vain pyöri ja saimme toisenkin lapsen tehtyä.
[/quote]
On kyllä kerta toisena jälkeen käsittämätöntä lukea minkälaisissa tilanteissa ihmiset tekevät LISÄÄ lapsia.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 10:04"]
Niin. Vaihtoehdot
a) ero, yksi ihana lapsi
b) ero, kaksi ihanaa lasta. Tai hyvällä tuurilla enemmän.
Kumman sinä valitsisit? Minä valitsisin b:n, aina ja aina. Lapsellekin ero on helpompi kun on sisaruksia.
[/quote]
Varmaan aika monessa rotkon partaalla roikkuvassa perheessä se että EI lisättäisi taakkaa hankkimalla sitä toista tai kolmatta tai neljättä lasta kun asiat on edellisenkin jäljiltä selvittämättä, voisi myös olla ratkaiseva tekijä. Se elämänhallintansa jo yhdestä lapsesta menettänyt ihminen voisi päästä tasapainoon ja pysyä mukana muutoksissa, kun pikkulapsivaiheen yli päästäisiin nopeasti ja elämä alkaisi rauhoittua... Jolloin saattaisi käydä niin, ettei sitä eroa tulisi ollenkaan eikä sen ensimmäisen lapsen tarvitsisi siitä erosta selvitä, ja niitä sisaruksiakin voisi miettiä sitten kun isäkin on kärryillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monella naisella on sellainen kokemus, ettei se mies tule ikinä olemaan kärryillä. Se aika, jolloin lapsia voidaan tehdä, on loppupeleissä lyhyt. Naisesta voi tuntua, ettei vaan ole aikaa odotella nelikymppiseksi asti sitä että mies ehkä alkaa nauttia perhe-elämästä. Siinä on suuri riski jäädä yksilapsiseksi.
Periaatteessa olen kanssasi aivan samaa mieltä. Pitäisi ajatella, että tässä ollaan yhdessä, samassa veneessä, ja huolehditaan toisistaan. Mutta usein se ensimmäinen raskausaika ja vauva-aika on rikkonut jotain, vienyt naiselta uskon siihen että mies enää rakastaa ja välittää. Silloin nainen ottaa siitä suhteesta sen minkä pystyy. Ei siinä vaiheessa enää aiotakaan olla enää yhdessä.
Ja itse en ole siis näin tehnyt, ja oli aika jolloin en ymmärtänyt ystäviäni jotka näin tekivät. Mut nyt ymmärrän, ja vaikka se ehkä on jollain lailla väärin, niin on se inhimillisestä näkökulmasta ymmärrettävää. Lapset on kuitenkin parasta maailmassa.
51
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 10:04"]
Niin. Vaihtoehdot
a) ero, yksi ihana lapsi
b) ero, kaksi ihanaa lasta. Tai hyvällä tuurilla enemmän.
Kumman sinä valitsisit? Minä valitsisin b:n, aina ja aina. Lapsellekin ero on helpompi kun on sisaruksia.
[/quote]
Varmaan aika monessa rotkon partaalla roikkuvassa perheessä se että EI lisättäisi taakkaa hankkimalla sitä toista tai kolmatta tai neljättä lasta kun asiat on edellisenkin jäljiltä selvittämättä, voisi myös olla ratkaiseva tekijä. Se elämänhallintansa jo yhdestä lapsesta menettänyt ihminen voisi päästä tasapainoon ja pysyä mukana muutoksissa, kun pikkulapsivaiheen yli päästäisiin nopeasti ja elämä alkaisi rauhoittua... Jolloin saattaisi käydä niin, ettei sitä eroa tulisi ollenkaan eikä sen ensimmäisen lapsen tarvitsisi siitä erosta selvitä, ja niitä sisaruksiakin voisi miettiä sitten kun isäkin on kärryillä.
[/quote]
En tiedä voisko olla vähän samanlainen juttu kun mulla, tosin mulla kyseessä siskon lapsi. Ollaan tosi läheisiä siskon kanssa (viettää paljon aikaa meillä), ja odotin ihan yhtä lailla hänen lapsensa syntymää kuin kuuta nousevaa, podin itsekin vauvakuumetta ja kuvittelin miten ihanaa elämä vauvan kanssa olisi, ja olin valmis hoitamaan lasta ihan koska vain :) MUTTA heti kun se lapsi syntyi, iskikin totuus vasten kasvoja, se elämä vauvan kanssa olikin IHAN MUUTA kuin olin kuvitellut.. Suoraan sanottuna vítutti, kun joskus vauvaa päädyin hoitamaan. Tietenkin rakastan lasta tosi paljon, mutta kyllä se rankkuus painaa vaakakupissa enemmän. Voin vain ajatella, että thank god emme miehen kanssa ehtineet laittaa omaa lasta alulle, katellaan sit kymmenen vuoden päästä uudestaan..
Haluan vain sanoa, että joillekkin ihmisille se vauva-arki voi tulla aikamoisena järkytyksenä, niin tuli mullekkin, vaikkei kyseessä edes ollut oma lapsi. Jotkut on tosi luonnostaan pikkuvauvojen kanssa, mutta mä en esimerkiks todellakaan osaa olla, mikä tuli aika ihmetyksenä itsellekin, kun tuun kuitenkin pikkulasten kanssa hyvin juttuun ja työskentelenkin lasten parissa. Tietenkin myöhästä itkeä kun paskat on housuissa ja miehen pitää tietenkin vastuunsa kantaa, mutta veikkaan että jotain tämöstä on saattanut tapahtua, valitettavasti... Bileet ja kissanristiäiset on syy päästä pois itkevän ja valvottavan vauvan luota. Varmaan miestä itseääkin harmittaa, kun ei osaakkaan olla vauvan kanssa luonnollisesti, ei saa siihen mitään kontaktia, ei vaan jaksa ja osaa olla sen kanssa, ja se sit teillä purkaantuu noin. Tuli ehkä haukattua liian iso pala ja nyt kaduttaa. :(
Tsemppiä kuitenkin ap! eiköhän se iloksi muutu, lapsen kasvaessa kun mieskin vähän ehtii tutustumaan pienokaiseensa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tilanteesi ja olen kokenut tuon saman. Minun ex-mieheni oli melankolisuuteen taipuvainen ja vauva-aikana se vain voimistui. Pahinta oli se, että hän kuvitteli olevansa läsnä ja "hyvä isä" Kyllä hän olikin, mutta n.10 min päivässä. Muuten masennus otti vallan. Tietokone, yö-valvomiset, juhlinnat ja kaikki muu ylimääräinen toiminta, mitä piti haalia itselleen siihen tlanteeseen. Hän ei nähnyt vauva-aikaa lahjana eikä positiivisena asiana. Se oli rasite. Olin yksinäisempi kuin koskaan. Kaikki energia meni perheen pitämiseen koossa ei mihinkään nautintoon. Lopulta päädyimme kokeilemaan asumuseroa, ja siinä tilanteessa huomasimme olevamme onnellisempia. Molemmat tapasivat asumuseronaikana uudet kumppanit ja päädyimme lopulliseen eroon. En ole koskaan katunut tätä eroa. Tämä oli meille kaikille paras ratkaisu. Yritimme hakea apua perheneuvolasta, mutta jonot sinne oli aivan kohtuuttoman pitkät (6kk), akuutissa tilanteessa se tuntui ylivoimaisen pitkältä ajalta odottaa apua. Näin vuosia myöhemmin on helpompi nähdä kyseinen tilanne ja olen vieläkin sitä mieltä, että ero oli meille oikea ratkaisu. Jos meillä olisi ollut hyvä tukiverkosto, apua heti saatavilla ja unta. Ehkä olisimmekin selvinneet tuosta, mutta näin ei käynyt. Nyt molemmilla on uudet perheet ja uudet ongelmat :D voimia sulle ja toivottavasti asiat ratkeaa!
Masennus, alkoholi, pelit, pettäminen ym.. juu ovat ongelmat, mutta suurimpana ongelmana pidän miesten huonoa itsetuntoa. Mistä tämä sitten johtuu? Luulen, että meistä naisista. Eli miesten äidit eivät ole osanneet tehdä töitään! Paapotaan, paapotaan, miehet eivät saa tarpeeksi vastuuta kun ovat tottuneet liikaan hienosteluun. Anopit hirteen :D !!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 10:31"]
En tiedä voisko olla vähän samanlainen juttu kun mulla, tosin mulla kyseessä siskon lapsi. Ollaan tosi läheisiä siskon kanssa (viettää paljon aikaa meillä), ja odotin ihan yhtä lailla hänen lapsensa syntymää kuin kuuta nousevaa, podin itsekin vauvakuumetta ja kuvittelin miten ihanaa elämä vauvan kanssa olisi, ja olin valmis hoitamaan lasta ihan koska vain :) MUTTA heti kun se lapsi syntyi, iskikin totuus vasten kasvoja, se elämä vauvan kanssa olikin IHAN MUUTA kuin olin kuvitellut.. Suoraan sanottuna vítutti, kun joskus vauvaa päädyin hoitamaan. Tietenkin rakastan lasta tosi paljon, mutta kyllä se rankkuus painaa vaakakupissa enemmän. Voin vain ajatella, että thank god emme miehen kanssa ehtineet laittaa omaa lasta alulle, katellaan sit kymmenen vuoden päästä uudestaan..
Haluan vain sanoa, että joillekkin ihmisille se vauva-arki voi tulla aikamoisena järkytyksenä, niin tuli mullekkin, vaikkei kyseessä edes ollut oma lapsi. Jotkut on tosi luonnostaan pikkuvauvojen kanssa, mutta mä en esimerkiks todellakaan osaa olla, mikä tuli aika ihmetyksenä itsellekin, kun tuun kuitenkin pikkulasten kanssa hyvin juttuun ja työskentelenkin lasten parissa. Tietenkin myöhästä itkeä kun paskat on housuissa ja miehen pitää tietenkin vastuunsa kantaa, mutta veikkaan että jotain tämöstä on saattanut tapahtua, valitettavasti... Bileet ja kissanristiäiset on syy päästä pois itkevän ja valvottavan vauvan luota. Varmaan miestä itseääkin harmittaa, kun ei osaakkaan olla vauvan kanssa luonnollisesti, ei saa siihen mitään kontaktia, ei vaan jaksa ja osaa olla sen kanssa, ja se sit teillä purkaantuu noin. Tuli ehkä haukattua liian iso pala ja nyt kaduttaa. :(
Tsemppiä kuitenkin ap! eiköhän se iloksi muutu, lapsen kasvaessa kun mieskin vähän ehtii tutustumaan pienokaiseensa :)
No huhu mistä näitä kaikenymmärtäviä tulee? Että tsemppiä vaan? Mieskin ehtii vähän tutustumaan pienokaiseensa? Ei se voi mennä noin, "mies" on lapsen isä ja käyttäytyy kuin teini ja sinkku! Kyllä teoista ja niiden jättämisistä on seuraus, aina. Ainoa tapa jos puhe ei auta on laittaa mies kypsymään ihan yksin, saa rauhassa bilettää ja chattaillä. Näin äiti saa keskittyä ihan vaan siihen mikä on tärkeää ja mahdollisesti tuore isä tajuaa typeryytensä ja jos ei niin äiti saattaa löytää joskus oikean miehen!
[quote author="Vierailija" time="17.11.2013 klo 18:21"]
Puhuttu jo tosiaan on. Ei oikein tunnu tajuavan, että se oli ehkä elämäni pahin loukkaus, kun minä olen synnyttänyt meille ihanan pienen prinssin ja toinen vain kitisee, että painostan häntä tulemaan sairaalaan katsomaan meitä. Olenko vain liian herkkä? Onhan niitä sellaisiakin miehiä, jotka ovat oikeasti paskoja, esim. juoppoja tai väkivaltaisia.
- Ap
[/quote]
Olen eronnut samantapaisesta syystä. En tiedä, eivätkö miehet tajua, että tuo on se hetki, jolloin naista voi loukata pahiten. Siitä ei vain pääse yli. Ja miksi siitä pitäisikään päästä. Mies osoittaa siinä todellisen luonteensa ja sen, millaiset arvot hänellä on. Onko hänestä ylipäänsä mieheksi.
Valitettavasti miehen muuttumista synnytyksen jälkeen ei voi tietää etukäteen (näitähän on, jotka saman tien syyttävät naista, että mikset valinnut miestä paremmin). Toki miehellä voi olla jotain isyysmasennusta tms., kuten äitikin voi masentua, eikä sitä voi tietää etukäteen, mutta fiksuus punnitaankin siinä, hakeutuuko hoitoon ja kantaako vastuunsa vai ei.
29: Olen ajatellut vähän samaa. En jaksa enää tehdä mitään psykologisia syväanalyyseja, jos toista ei vain yksinkertaisesti kiinnosta ottaa vastuuta itsestään ja perheestään. Ehkä tämä ei olekaan enää minun ongelmani, kun olen jo yrittänyt asiasta puhua, eli tehdä kaiken voitavani.
37: Varmistelin mieheltä monta kertaa, että hän varmasti haluaa lapsen nyt, eikä sitten ala lapsen synnyttyä vääntämään mitään sellaista, että ei hän olisi ollutkaan vielä valmis.
47: Mies täyttää kohta 30.
31,48 ja 55: Kiitos omakohtaisten kokemusten jakamisesta
50: Olen yrittänyt tuota 3. ehdottamaasi vaihtoehtoa. Olen ollut hyvin ymmärtäväinen, enkä ole kertonut suoraan siitä kuinka pahalta jotkut hänen tekemänsä asiat ovat tuntuneet, etten provosoisi häntä. Syyllistämistä olen pyrkinyt välttämään viimeiseen asti, koska hän onnistui repimään sitä jo tuona sairaala-aikana sanomisistani, vaikka kyselin vain, voisiko hän tulla meitä katsomaan ja onko hänen ihan pakko mennä ja tehdä kaikkia asioita juuri nyt, kun kannattaisi ottaa rennosti ja keskittyä vauvaan. Olen myös kysellyt, että voisinko tehdä jotain toisin, jotta hänellä olisi parempi olo, mutta en kuulemma voisi.
Monet ehdottivat, että menisimme pariterapiaan. Se olisi varmasti hyvä juttu, mutta olen melko varma, että mies ei siihen suostu. Neuvolaankaan ei suostu tulemaan.
Muutamat ovat myös puhuneet siitä, että ehkä lapsiperhe-elämän rankkuus tuli yllätyksenä. Meidän vauvamme on sieltä helpommasta päästä. Ei itke paljoa, ja kun itkee, itkulle löytyy aina helposti syy, jolla tilanteen saa korjattua. Muutamilla kavereillamme on lapsia, ja olemme viettäneet aikaa heidän perheidensä kanssa, joten miehellä luulisi olleen melko realistinen kuva lapsiperheen elämästä. Raskausaikana hän kyselikin näiden perheiden iseiltä paljon siitä, millaista elämä lasten kanssa on. Mies pitää lapsesta, puhuu hänelle kuinka ihana hän on jne. Vaippoja vaihtaa pyynnöstäni välillä silloin, kun sattuu kotona olemaan.
[quote author="Vierailija" time="16.11.2013 klo 20:35"]
Mies ymmärtää nyt viimein, mihin tuli ryhtyneeksi. Hnen elämänsä on nyt peruuttamattomalla tavalla muuttunut ja todennäköisesti (hänen näkökulmastaan) huonompaan suuntaan. Karun oivalluksen lisäksi häntä kalvaa syyllisyys tunteistaan. Kukapa haluaisi huomata olevansa aivan paska isä? Kyllä minäkin tuossa tilanteessa tarttuisin pulloon.
[/quote]
Anteeksi nyt mutta sielläkö taas joku vela huhuilee elämäntotuuksiaan???
Ihan oikeasti, kyseessä on nyt aika tuore tapahtuma. Olen itsekin nähnyt nuorehkon isän toimivan juuri ap:n kuvailemalla tavalla, ja siihen ei liittynyt mitään muita naisia. En siis sano, etteikö ap:n miehen kohdalla näin voisi olla, mutta ei se mikään välttämättömyys ole.
Jotkut miehet vaan menevät ihan sekaisin vauvan synnyttyä, ja sillä huonolla tavalla. ON ihan turha sössöttää mitään huonosta isyydestä tai elämän pilalle menemisestä, kun kyseessä on nyt mies, joka on työntänyt hännän koipien väliin ja ei edes osaa/uskalla/pysty yrittämään. Eli ei ole edes kokeillut.
Mitä asialle sitten pitäisi tehdä? En oikeasti tiedä. Kyseinen tuntemani tapaus päätyi eroon jo vauva-aikana, mutta oikeastaan heti sen jälkeen isä alkoi kyetä isyyteen, ja on ollutkin lopulta aina hyvä isä. Hassua on se, että heilläkin oli " vuosisadan rakkaustarina" täynnä rakkautta ja hellyyttä, ja sitten se tuhoutui miehen toimesta täysin kun vauva syntyi.
Tämä nyt oli varmaan sekavaa, mutta pointti kai oli: jotkut miehet reagoi noin. Ja se on ihan perseestä ja todella epäreilua naista kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="17.11.2013 klo 14:52"]
Mies katuu lasta. Ehkä teidän kannattaisi erota, aloite on sulla. Mies varmadti helpottuisi.
[/quote]
Ei vittu sentään mitä neuvoja???!!!??? Oletteko te aikuisia ihmisiä, jotka näitä aivopierujanne ilmoille murjaisette???
Että pitäisi vauva-aikana erota, että mies saisi helpottua, kun ei se sitten ollutkaan niin kiva heti alkuun se vauva??
Silläkö se isyys loppuu sitten? Sekö tuossa tilanteessa on tärkeintä, ettei isukkia nyt elämänmuutos vähän ahdistaisi?
Ehkä sitten kannattaa kokeilla jotain kovempaa keinoa. Jos mies on kuitenkin (ainakin ennen ollut) sellainen "herkkä", niin uhkaisin ensin ja kertoisin sitten että (siihen pehmeään puoleen vedoten, koska uskoisin että mies kuitenkin haluaa kaikesta huolimatta pysyä yhdessä ja olla hyvä isä ja puoliso) että rakastan häntä ja haluan pitää perheen yhdessä, mutta jos hän ei edes aio yrittää vaan aikoo jatkaa tuota käsittämätöntä törppöilyään, niin tällä tavalla ei voi jatkua, miehen pitää päättää mitä haluaa. Sanoisin vielä, että vaikka ei ole muuta tehnyt synnytyksen jälkeen kuin ollut välinpitämätön ruikuttava kakara, niin vielä on mahdollisuus osoittaa olevansa muutakin, mutta ikinä ei tule saamaan anteeksi jos NYT valitsee oman surkeutensa ja biletyksen perheensä yli. Siis että kaikki ei ole vielä menetetty, ratkaisu on miehen käsissä, hänen tarvitsee vain osoittaa että valitsee perheensä ja sitten jatketaan siitä, ja mies siihen ihan varmasti pystyy. Tekisin aivan selväksi sen missä on vika, ettei hänelle jää harhaluuloa että sitä jotenkin kasvettiin erilleen tai vaimo alkoi vaatia mahdottomuuksia tai vaimo vain varoittamatta otti ja lähti. Mutta johonkin väliin tunkisin myös sitä, että häneltä ei vaadita mitään yli-inhimillistä ja hän pystyy kyllä ne odotukset täyttämään ihan helposti, koska on oikeasti hyvä ja rakas ihminen.
Alue: Aihe vapaa
Kun sanoit tuon että miestä ärsyttää jos hänen tietokone-aikaansa häiritään.. Tuli mieleen että mies tosiaan juttelee jossain facebookissa naisten kanssa ja joutuu aina poistamaan sivuhistoriat kun sinä tulet paikalle... siksi häntä ärsyttää,kun ei saa rauhassa jutella... onhan tottakai muitakin syitä...