Muita perheensä mustialampaita ja rakkaudenkerjäläisiä?

Rajan toisella puolella asiat selviää sitten joskus, jos ei saa tässä elämässä asiaan selvyyttä.

Onko sinulla lapsia? Omien lasten kautta saattaisi voida eheytyä, kun on kohde jota rakastaa ja jotka rakastavat takaisin.

On lapsia. Olen vain heillekin joskus inhottava kun omat traumat pukkaa pintaan. Tosin pyydän aina anteeksi, halaan ja sanon rakastavani. Silti syyllinen olo.

Terapiassa kävin monta vuotta. Tosin terapeutti ei varmaan täysin ymmärtänyt tilannettani mikä oli omakin syy kun varmaan kaunistelin asioita.

Ap

Usein perheestä on hoidossa väärä henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Usein perheestä on hoidossa väärä henkilö.

Totta. Ja välillä tuntuu kuin olisi jossain Kafkan romaanissa.

Totuus pitää hyväksyä, eikä muiden lasten asema välttämättä ole ollut sen ruusuisempi, vaikka sinulle on niin näyttäytynyt, väkivaltaa on monenlaista ja kokemuksella voin sanoa, että jokainen perheenjäsen saa siitä osansa tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein perheestä on hoidossa väärä henkilö.

Totta. Ja välillä tuntuu kuin olisi jossain Kafkan romaanissa.

Niin oletkin ..

Zinc

Mutta mikä on asian pointti ?

Tiedän tunteen. Aina yrittänyt parhaani mutta ikinä se ei ole riittänyt. Suvun musta lammas olen ollut aina, koska olen niin erilainen kuin muut ja siksi on aina kohdeltu kuin friikkiä. Sitten ollaan muka niin ihmeissään kun saan tarpeekseni ja kilahdan, koska ei kukaan muu kilahtele. No ei kai, kun niille ei ole kaadettu paskaa niskaan jatkuvalla syötöllä.

Sama. Otin sitten miehen, joka syytää sitä rakkautta minuun kaksin käsin.

Täällä kohtalotoveri. Oma perhe on korjannut minua, ihana puoliso ja lapset. Vasta kolmikymppisenä opin luovuttamaan vanhempieni suhteen. Enää en odota heiltä mitään. Ei kannata, liian kauan yritin kelvata ja saada rakkautta. Ei sitä ikinä siitä suunnasta tule.

Miksi. Vaikea ymmärtää. Olin kiltti, rauhallinen lapsi.

Muut saman kokeneet, lähetän täältä halauksen teille! Toivon, että löydätte elämässänne rakkautta muualta. Se korjaa aikuisenakin vielä.

Tässäkin ketjussa ap on inhottava lapsilleen eikä saa heiltä rakkautta. Olen kokenut saman, omia lapsia ei voi rakastaa,eikä varsinkaan saada heiltä vastarakkautta, se on aivan liian iso tehtävä lapsille, jotka ovat vanhemmillaan pääasiassa kasvatettavina, eivät rakastettavina. Rakkaus on sivutuote, kasvatus kaiken a ja o ja ykkönen vanhemmille.

Jos lapsi on tottelematon, eli ei tee, miten sanotaan, minä en ainakaan sellaiselta lapselta tule rakastetuksi enkä saa mitään rakkautta. Pikemminkin siinä alkaa vaan inhoamaan sellaista vaikeutta omaan elämään tuovaa i d i o o t t i a, vaikka lapsi totellessaan kiva ja rakas olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kohtalotoveri. Oma perhe on korjannut minua, ihana puoliso ja lapset. Vasta kolmikymppisenä opin luovuttamaan vanhempieni suhteen. Enää en odota heiltä mitään. Ei kannata, liian kauan yritin kelvata ja saada rakkautta. Ei sitä ikinä siitä suunnasta tule.

Miksi. Vaikea ymmärtää. Olin kiltti, rauhallinen lapsi.

Muut saman kokeneet, lähetän täältä halauksen teille! Toivon, että löydätte elämässänne rakkautta muualta. Se korjaa aikuisenakin vielä.

Ihanaa että olet saanut rakastavan perheen! Olen miettinyt tuota miksi kiltti ja helppo lapsi niin usein on se syrjitty ja jopa halveksittu. Se luonteeltaan hankalin ja vaativin lapsi tuntuu olevan rakastetuin, sitä yritetään miellyttää ja sen suosiota ostaa.

Sen olen oppinut että loputon kiltteys, nöyryys ja miellyttämisyritykset eivät auta, ne vain pahentavat asiaa. Lyökää nyrkkiä pöytään ainakin kuvaannollisesti, lopettakaa miellyttäminen ja puhukaa suunne puhtaaksi, niin vaikeaa kun se onkin. Sitten välit poikki. On turha jatkaa ja katkeroitua. Ette mahda sille mitään että olette saaneet sellaiset vanhemmat mutta loputtomiin ei kannata ryömiä ja rakkautta kerjätä. Se pitää etsiä muualta.

Tästä ketjusta voisi olla sinulle apua:

  https://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_ai…