Miksi 2 lasta heti peräkkäin?

tottkai jokainen tyylillään, mutta nyt tästä keskustelusta olen saanut sen kuvan että kenelläkään ei itse asiassa olekaan kovinkaan vaikeaa 2 lapsen kanssa pienellä ikäerolla....



Missäköhän ne kaikki väsyneet mammat on (joihin normaalisti törmää usein)?



Kaikilla vaan on niin ihanaa kun lapset leikkivät yhdessä jaäidit jaksaa loistavasti....



Kumma juttu!?



ap

toiset. Onhan noita yhdenkin lapsen äitejä, jotka valittavat väsymystään.

mikä on ap:n ongelma... Vaikka itse olen halunnut (ja saanutkin) lapset lyhyellä ikäerolla, ei se minulta ole pois jos joku toinen haluaa lapset harvakseltaan.



Ja se jaksaminen -ja etenkin siitä valittaminen- on niin persoonakohtaista, että sillä ei ole mun kokemuksen mukaan mitään tekemistä ikäeron kanssa. Jotkut jaksaa enemmän ja jotkut taas valittaa vähemmän. Meitä on moneen junaan.



Oletkos ap hieman kateellinen meille " pienten ikäerojen äoideille" , jotka kuitenkin jaksavat ihan ok, ovat positiivisia, tyytyäisiä elämäänsä ja ystävällisiä myös muille äideille:) Asennetta positiivisemmaksi, ei nimittäin tunnut olevan tuo sinun elämäsi nyt oikein aurinkoista vaikka lapsia pienellä ikäerolla et omaakaan :D

siksi monet yrittää varmuuden vuoksi saada mahdollisimman pian sen kakkosen, ettei putoaisi sellaiseen kuoppaan että on 3-vuotiaan esikoisen kanssa työttömänä, tulee raskaaksi ja saa minimipvrahat kakkosen kanssa. Ja jos kolmas halutaan, myös sen perään.



***että tehdään rahan takia, en todellakaan!

todella yksinäinen. Siksi halusin pienen ikäeron.

Eikä tarvitse miettiä, että tehdäänkö vielä lapsia vai ei. Muutaman vuoden päästä nämä ovat jo isoja muksuja, ja sitten ei tarvitse enää miettiä vaippoja, imetystä tai soseita!

Hyvin ollaan jaksettu, me olemme valvoneet vauvojen kanssa muutamat ekat kuukaudet, mutta ne unohtuu äkkiä. Sen jälkeenkin tietty ollaan heräilty normaaleja lapsiperheen heräämisiä, mutta jos niitä koko ajan kauhistelee, odottaa loppuvaksi ja laskee, että viime yönäkin heräsin niin ja niin monta kertaa, niin sitten ne kyllä tuntuukin raskailta. Ja imetin kaikkia yli vuoden, muttei se mitään yövalvomista vaadi pikkuvauvavaiheen jälkeen! (Ja imetyksen aikana toki voi myös tulla raskaaksi, kuten minulle on kaksi kertaa käynyt. :D)

Vierailija:

Perinteinen työnjako:

- mies uhraa aikanasa työlle ja kotona ei juuri näy

- eli vaimo tekee kaiken kotona marttyyrimaisesti, tyytyen osaansa, osa jopa nauttii tästä roolista, mutta suuret riidat tulevat sitten kun ja jos nainen joskus palaa työelämään ja miehen EHKÄ pitää jotain tehdä.

Toivottavasti näin ei olisi kovin usein! Meillä miestä näkyy kotona paljonkin, hänen työaikansa on 8-16. Itse en ole mitenkään marttyyrimaisesti kotona, vaan elän elämäni parasta aikaa! Kotityöt tehdään yhdessä siinä kun ehditään ja jaksetaan. Lasten kanssa luetaan ja käydään kylässä, mutta muun leikin tuollainen sisaruskatras hienosti organisoi keskenään. Mahtava mielikuvitus lapsilla, nytkin heillä on tuossa eläintarha pystyssä, ja äiti voi rauhassa kököttää koneella, kun on pienimmäinenkin hienosti otettu leikkiin mukaan. Kyllä meilläkin toki tapellaan, mutta se on vain elämää ja sekin taito on opittava.

Tuotta vaippa-argumenttia lyhyiden ikäerojen vastustamisessa en ole koskaan ymmärtänyt... Mikä ihme niissä vaipoissa niin vaivaa aiheuttaa, etteikö kestäisi paria vaippalasta yhtä aikaa muutaman kuukauden? En ymmärrä.

Eli loppukaneettina totean: meidän perheelle lyhyet ikäerot sopivat mitä mainioimmin! Ja nyt vaihdan nuorimmaisen vaipan ;-) ja sitten koko pesue päiväunille.

en jaksa kuunnella teiän valituksia.

ite tienne valitsitte.

Siis jos omaa normaalilla empatialla ja älyllä varustetun miehen tai tukiverkoston. Minä rentoudun avoimen yliopiston kursseilla. Ne muutamat tunnit viikossa kun kukaan ei pyydä mitään ja saa puhua aikuisten juttuja aikuisten kanssa on todellinen pelastus. Sen jälkeen jaksaa olla ihmeen tehokas kotona ja virtaa riittää ihan uudella tavalla.

esikoinen ilmoitti tulostaan hieman yllättäen ja " jouduin" pitämään välivuoden opiskeluissa.



pian esikoisen syntymän jälkeen aloimme laskea koska seuraavan voisi tehdä (meille oli selvää että haluamme ainakin kaksi lasta)? koska koulusta sai olla yhtäjaksoisesti vain kaksi vuotta pois päätimme tehdä kuopuksen heti perään. vaihtoehtona olisi ollut viiden vuoden ikäero.



nyt kun lapset ovat kaksi ja kolme vuotiaita olemme mielestämme tehneet hyvän päätöksen.

veljekset ovat loistavaa seuraa toisilleen. esim tarhaan totuttelu kävi helposti kun oli veli turvana. pakko



myöntää etten suosittele tällaista lasten tekotahtia kovin heikko hermoiselle, mutta hengissä siitä vauva-taapero arjesta selvittiin! :)

Meillä lapset tasan vuoden ikäerolla eikä ole koskaan ollut raskasta. Vilpittömästi voin sanoa, että aloin viihtyä kotona lasten kanssa paremmin, kun sain kunnolla tekemistä (=toinen syntyi), lapset ovat olleet aivan pienestä asti parhaita kavereita ja täällä metsän keskellä sitä osaa arvostaa.



Lapset eivät ole sen enempää joutuneet luopumaan mistään kuin lapset isommallakaan ikäerolla joutuisivat. Isoissa ikäeroissakin aina ensimmäinen saa eniten huomiota ja toinen on aina kakkonen. Esikoinen on saanut olla vauva siinä missä pikkukakkonenkin. Mustasukkaisuutta on esiintynyt tosi vähän, lasten välisiä kinoja toki on mutta pääasiassa leikkivät iloisesti yhdessä.



Antaisit nyt ap kaikkien elää omien toiveidensa mukaan. Sulla ei oikeasti ole mitään todisteita siitä, että pienen ikäeron lapset voisivat huonommin tai heistä tulisi epäonnistuneempia ihmisiä kuin isolla ikäerollakaan.



Väsymys voi yllättää jo yhden lapsen äidin, ei siinä tarvita kahta lasta pienellä ikäerolla, kuten tunnut yleistävän. Myös isojen ikäerojen äidit voivat uupua...paitsi tietenkin täydelliset av-äidit!

Vierailija:

Onneksi on vuoden ikäerolla niin se huutosirkus kesti tosiaan vain sen nelisen vuotta. Nukahtamislääkkeillä sain vuodessa korjattua unirytmin ja sitten rupes risoon nukkuminen ja nyt meille tulee taas vauva!

Vasta nyt kun esikoinen on 3,5v alamme toista harkitsemaan. Ei nähty mitään järkeä siinä että poltetaan itsemme loppuun 2 pienen kanssa, yhdessäkin oli riittämiin. Kyllä sitä omaa jaksamista pitää oikeasti miettiä, eikä tehdä vain leikkikaveria äkkiä sisarukselle. Kyllä monesti tännekin kirjoitan, että mitäs piti tehdä toinen heti perään, että turha on sitä väsymystä sitten valittaa. Kyllä jokainen järkevä ihminen tajuaa, että kahdessa pienessä on tuplasti enemmän töitäkin!! Et sitten jos päättää haluta lapset lyhyillä ikäeroilla, on turha valitella mitään. Ehkäisykin on keksitty ja ilman seksiä voi olla, jos ei ehkäisy kiinnosta.

MUTTA jos sinä et jaksa, älä viitsi yleistää sitä koskemaan kaikkia äitejä! Jokainen tyylillään. Mulla on monta äitituttavaa, joilla on yksi lapsi ja ovat aivan nääntyneitä...

Usein lisäksi huomaan, että monet alle ½ vuoden ikäiset äidit jo haaveilevat toisesta vauvasta. Naurattaa kun ajattelenkin mitä heillä on vielä näkemättä. Kuvittelevat kai että kun nyt ekan vauvan kanssa menee niin hyvin niin on se toinenkin heti perään hankittava. Eivät ajattele miten rankkaa voi olla 1-vuotiaan kanssa joka on juuri oppinut kävelemään. Tai 2-vuotiaan uhmakkaan kanssa.



Nauttisivat nyt ensin rauhassa siitä ekasta vauvastaan ja vasta sitten muutaman vuoden jälkeen hankkisivat sen toisen.



Toki lapsista on seuraa toisilleen sitten kun vähän kasvavat mutta ei pelkästään. Meillä ainakin kaksoset riitelevät hirveästi ja se vasta rankkaa on!

Ei minua ainakaan häiritse pieni uhmis. Aika herttaista kun toinen on ihan hermoraunio hormonimyrskyissään. Aina ne on nopeasti sylissä rauhoittuneet kun on sanonut, että äiti ja isä ymmärtää että aina ei ole helppoa pienelläkään. Odotetaan hetki ja sitten asiat onkin taas ihan ok.

Mä taas en ymmärrä äitejä, jotka haluavat ensin yhden vauvan kasvavan isoksi ja sitten heittäytyä taas samaan pikkuvauvarumbaan...

Silloin ei esikoinen ymmärrä vielä olla mustasukkainen ja äiti on kuitenkin ehtinyt jo imettää ihan tarpeeksi. Ja kokemuksesta voin sanoa, että kyllä pienellä ikäerolla lapsista tulee läheisempiä toisilleen. Mulla on 1,5v vanhempi veli, jonka kanssa ollaan tosi läheisiä oltu aina ja ollaan edelleen, kun taas 8v vanhemman siskon kanssa vain soitellaan pari kertaa kuussa.

Vierailija:

Kyllä jokainen järkevä ihminen tajuaa, että kahdessa pienessä on tuplasti enemmän töitäkin!!

Sillä sekunnilla kun meidän toinen syntyi alkoi kaikki olemaan koko ajan vain helpompaa. Ei tietenkään kaikilla näin, mutta meillä kyllä. Et tietenkään usko, koska olet jo toisin päättänyt, mutta on olemassa myös erilaisia malleja ajatella, kuin se, minkä olet omassa päässäsi kehitellyt.

Meidän lapsi on aina vaikuttanut ulkopuolisille tavalliselta vauvalta. Ja itsekin luulin niin pitkään. Sitten ihmettelin vain, miksi minulla tuntuu olevan niin paljon rankempaa kuin muilla. Nyt kun meidän tilanne on alkanut selviämään, niin tajuan, ettei se ole omasta asenteesta kiinni.

[/quote]

--- ajattele että meitä on muitakin! Meidänkin tyttö vaikuttaa niin normaalilta ja itsekin luulin että se vika on vain minussa kun hoito tuntui niin rankalta. NO nyt kun tyttö on lähes 5-v niin onkin selvinnyt, että tyttö onkin jonkinlainen erityislapsi. Ettei se vika olekaan mussa ja miehessä kun mikään ei tunnu menevän lapselle perille... Eikä tyttö ole edes ainut lapsemme, ja muut lapset olen kyllä saanut opetettua tavoille.

Tämä on seikka, joka hyvin nopeasti erottaa jyvät akanoista ja aiheuttaa vakaviakin ongelmia jopa helpon vauvan kanssa. SItä on taas sitten juuri tämän tyyppisten kirjoittajien hankala ymmärtää

Sitten taas ihmisten odotukset esimerkiksi puolison suhteen saattavat olla hyvinkin erilaisia. Toiset eivät odota puolisolta juuri mitään, toiset taas paljonkin apua ja puolisoiden toimintakyvyt voivat vaihdella suurestikin.

itse olin tilanteessa, jossa puolisolta ei herunut sellaista apua kuin olisin tarvinnut eli kunnon lepoa edes joskus, itsenäisyyttä vauvan hoitoon, ettei äidin tarvitse olla isin apuri jne.

nÄmä ovat taas sellaisia seikkoja, jotka ainakin minulle tulivat yllätyksenä: Itse suhtauduin vauvaan rauhallisesti ja luottavaisesti, mies taas sukunsa kanssa äärimmäisen ylihysteerisesti ja ylihuolehtivasti kontrolloiden jokaisen jokaista liikettä. Sen sijaan itsenäiseen kotityöhön tai että jos mies olisi edes joskus voinut tehdä jotain enemmän kuin minä - mieheni ei pystynyt.. Tämä on ollut kasvun paikka 30-v parille ja syyllistäjiä tähänkin löytyy enemmän kuin ymmärrystä (hyväksytympää on, että mies katoaa töihin, jolloin hänen kotiosallistumista ei edes vaadita, jolloin konflkitia ei edes synny)

Vierailija:

Jos odottaa saavansa nukkua kahdeksan tunnin tauottomia unia ja jos odottaa saavansa tehdä mitä haluaa, niin totta kai tuntuu rankalta.

vaan miehen kanssa oli sopimus, että hän valvoi joka kolmannen yön, minä en muuta kuin imettänyt ja nukuin korvatulpat päässä. Hyvin se mies jaksoi töissä käydä vaikka vähän valvoikin ja hyvin jaksoin minäkin.

Tosi usein nämä jaksamisasiat ovat kiinni järjestelystä. Eri asia, jos on viisi lasta ja yksinhuoltajana, mutta puhunkin nyt siitä, kun on kaksi aikuista hoitamassa niitä lapsia.

.