Miksi 2 lasta heti peräkkäin?

Viiden vuoden ikäerolla lapsista ei ole toisilleen kaveriksi kuin vasta aikuisiällä! Ei isomman sisaruksen ole tarkoituskaan olla mikään lastenvahti! Vrt. mitä ap kirjoitti siitä, että isompi " tykkää hoitaa pienempäänsä" .



Meillä ikäeroa 2 v 8 kk, on ollut tosi hyvä. Lapsista on oikeasti seuraa toisistaan, ja esikoinen ei ollut ihan vauva, kun koupus syntyi.

sanoo, että tämä on kamala muoti, tämä lapsia 2 vuoden ikäerolla, koska se on pahin mahdollinen ikäero!! lpasilla on sillä ikäerolla eniten sisaruuskateutta ja enioten tappeluita. Isompi tuntee itsensä helpoimmin syrjäytetyksi. Hyvin pieni ikäero tuotta sen ettei isompi oikein tajuakaan, että tuohon tupsahti mun paikalle vauva, isompi ikäero sen, että isompi sopeutuu helpommin esikoisen rooliin...



meille tulee kakkonen aikaisintaan, kun esikoinen on 3,5-v, koska hän on ollut koliikkivauva ja nk. high need -baby. meidän on pakko saada jotenkin perhe-elämä tasapainoon ja univelkoja pois ennen seuraavaa pakkausta, joka tietenkin voi olla rauhallinen tapaus. Mutta myös samanlainen vaativa pakkaus kuin tämä eka.

mitä tarkitit 1 lapsen jaksamisella?



Helpompaa minulla on kun poika on vuoden ja saan kesityttyä vain häneen. On oppinut nukkumaan yöt melkein aina heräilemättä. Imetyksen olen jo lopettanut.



Poika on koko ajan nurkissa pyörimässä, syö siis johtoja ja on koko ajan paikoissa tekemässä jotain mitä ei saisi.



Ja tähän jos tulisi pieni vauva joka veisi kaiken huomion.... enhän ehtisi katsomaan isomman perään kun imettäisin vauvaa.

En voisi koko ajan lopettaa syöttämistä siksi että pitää kaivaa kiviä toisen suusta yms.

kun alkaa olla jo omia juttuja kavereiden kanssa ja pienempi sisarus vaan riippuu jaloissa. Olisinpa itsekin osannut sanoa äidilleni aikoinaan, että hoitaa oman kakaransa kun sellaisen on mennyt hankkimaan.

Vierailija:

Viiden vuoden ikäerolla lapsista ei ole toisilleen kaveriksi kuin vasta aikuisiällä! Ei isomman sisaruksen ole tarkoituskaan olla mikään lastenvahti! Vrt. mitä ap kirjoitti siitä, että isompi " tykkää hoitaa pienempäänsä" .

nukkui täydet yöt 4kk iästä. Ei sairastellut, ei valvottanut. Vauvakuume iski vauvan ollessa 8kk ja raskaaksi tulin 7 kk päästä. Ikäeroa melkein tasan 2v. Vauvan syntyessä esikoinen osasi syödä ja pukea itse. Vaipat oli vielä käytössä, mutta ne jäi pois muutaman kuukauden kuluttua. Kuopus valvotti aika pitkään, mutta silti ehdin viettämään aikaa esikoisen kanssa, eikä hän jäänyt vähemmälle huomiolle.

Nyt lapset 3,5 ja 1,5 ja leikkivät hienosti yhdessä. Vielä mahtuvat istumaan tuplarattaissa vierekkäin, joten kulkeminenkin on helppoa.

Molemmat nukkuvat täydet yöunet ja omassa huoneessaan.

Univelkaa ei ole, nyt saan nukkua!!

Ei harmita yhtään että ikäero jäi (sun mielestäs) pieneksi...



[size=3]tosin kolmannelle lapselle annetaan lupa tulla vasta muutaman vuoden kuluttua :)[/size]

on normaali osa elämää. samoin kotitöiden tekeminen jne!

Koulukin on niin rankkaa ja kesätyöt niin rankkaa. Normaalia elämää joutua välillä huolehtimaan muistakin kuin itsestään. Tekee hyvää vaan jos kohtuullisuus muistetaan.



Aiheeseen, olen miettinyt samaa. Ymmärrän, että toisille vanhemmille pieni ikäero sopii hyvin. Mutta jos vuoden ikäisen esikoisen kanssa jo pinna kireällä, miksi tehdä toinen ja pistää esikoinen sitten hoitoon kun ei jaksa ja valittaa vaan?



Ikäerojen paremmuuteen ei pysty edes ammattilainen ottamaan kantaa. Pari vuotta ei ole sen parempi tai pahempi kuin yksi tai kolmekaan vuotta. Kaikki on täysin lapsista ja perheestä kiinni.

vielä 11 kuukauden iässä näytti, että ei opi koskaan irti vellipullosta. Oli kuin ihana rauha olisi laskeutunut maahan nuorimmaisen synnyttyä. Vihdoinkin oli aikaa tiskata, siivota, pestä pyykkiä, rentoutua. Nuorimmainen oli leppoisa ja tyytyväinen vauva ja esikoinen puuhasteli lattialla paljon tyytyväisempänä ( ei ollut ennen osoittanut elettäkään leikkiä ) kun vauva makasi siinä vieressä. Kyllä minulle nuorimmainen merkitsee yhden elämäni mustimman vuoden loppumista.

7





"

Poika on koko ajan nurkissa pyörimässä, syö siis johtoja ja on koko ajan paikoissa tekemässä jotain mitä ei saisi."

Koittakaa nyt oikeasti jaksaa hoitaa omat lapsenne niin ne jaksaa sitten hoitaa omat lapsensa. Kamalaa kun pitäisi päivähoidon, omien lasten ja isovanhempien hoitaa lapsia, kun vanhemmat ei itse viitsi.

itsellä asenteet eivät kuitenkaan riitä kahden alle kaksivuotiaan hoitamiseen. Omasta kokemuksesta tuo valinta johtaa useaan seikkaan jota itse en halua:



Perinteinen työnjako:

- mies uhraa aikanasa työlle ja kotona ei juuri näy

- eli vaimo tekee kaiken kotona marttyyrimaisesti, tyytyen osaansa, osa jopa nauttii tästä roolista, mutta suuret riidat tulevat sitten kun ja jos nainen joskus palaa työelämään ja miehen EHKÄ pitää jotain tehdä.



Minun asenne on kuitenkin viimeisen päälle feministinen, hommat on hoidettava 50-50 tai siis 50-60 niin pitkälle kuin se on mahdollista miehen kanssa, muussa tapauksessa mielummin asun sitten yksin lasten kanssa.



Toiseksi taidan olla " urakeskeinen" . Verrattuna moniin kavereihini ensinnäkin minulla on työ, toiseksi minulla on mielenkiintoinen työ ja kolmanneksi minulla on hyvin kannustava työyhteisö. Neljänneksi, ikäni ja koulutukseni sekä muiden elämänvalintojen puolesta en ole ehtinyt ryvettyä töissä, sen sijaan " ura" on alussa. (mistään varsinainsesta urasta ei voida puhua)

Vierailija:

mitä tarkitit 1 lapsen jaksamisella?

Helpompaa minulla on kun poika on vuoden ja saan kesityttyä vain häneen. On oppinut nukkumaan yöt melkein aina heräilemättä. Imetyksen olen jo lopettanut.

Poika on koko ajan nurkissa pyörimässä, syö siis johtoja ja on koko ajan paikoissa tekemässä jotain mitä ei saisi.

Ja tähän jos tulisi pieni vauva joka veisi kaiken huomion.... enhän ehtisi katsomaan isomman perään kun imettäisin vauvaa.

En voisi koko ajan lopettaa syöttämistä siksi että pitää kaivaa kiviä toisen suusta yms.

stereot, johdot, kaapit ym ym ihan rauhassa. Onhan se vaikeaa kun ei aseta lapselle rajoja.

Ekaa tehtiin pari vuotta ennen kuin tärppäsi (luomuna, ihme kyllä). Raskaus (kuukautisten puuttuminen) hoitaa endometrioosin tilapäisesti pois, joten lääkärimme suositteli että toinen kannattaa tehdä aika pian perään ettei endometrioosi ehdi kehittyä vielä kovin hankalaksi, jolloin voi estää hedelmöittymisen kokonaan. Tulin uudestaan raskaaksi kun esikoinen oli 8 kk, eli ikäeroa lapsillamme on 1,5 vuotta (eka loppuvuodesta 04, toka keväällä 06).

Jos odottaa saavansa nukkua kahdeksan tunnin tauottomia unia ja jos odottaa saavansa tehdä mitä haluaa, niin totta kai tuntuu rankalta. Mutta ei minua suoraan sanottuna ole tavallinen yöheräily vaivannut. Keskimmäisellä oli koliikkia ja silloin joutui jo jaksaminen koetukselle, mutta en missään tapauksessa olisi jäänyt marttyyrinä pinnistelemään, vaan miehen kanssa oli sopimus, että hän valvoi joka kolmannen yön, minä en muuta kuin imettänyt ja nukuin korvatulpat päässä. Hyvin se mies jaksoi töissä käydä vaikka vähän valvoikin ja hyvin jaksoin minäkin.



Tosi usein nämä jaksamisasiat ovat kiinni järjestelystä. Eri asia, jos on viisi lasta ja yksinhuoltajana, mutta puhunkin nyt siitä, kun on kaksi aikuista hoitamassa niitä lapsia.

Minulla on kolme aika pienillä ikäeroilla (1v6kk ja 1v 8kk) ja olen varmasti iloinen kun kuopus pääsee vaipoistaan, mutta en minä nyt olisi lastensaantia lykännyt sen vuoksi, että jonkun aikaa on vähän rankempaa. Ei se _niin_ rankkaa ole ollut, vaikka on ollut korvatulehduskierteet ja sitä koliikkia ja kukaan ei ole ollut " helppo vauva" . Eihän vauvan tarvitsekaan olla helppo ja vaivaton. Eikä isommankaan.



Mieluummin minä näin olen tehnyt kuin että aloittaisin aina kolmen vuoden välein tavallaan alusta koko shown. Ja kun on vielä käynyt niin hyvä tuuri, että ne lapset ovat tulleet kaikki alle 7kk tilauksesta.

En ole enää aivan nuori, joten siinäkin oli yksi syy ehkä pienille ikäeroille. En halunnut olla raskaana enää lähempänä neljää- kuin kolmeakymppiä.

Valvoin 4,5 v, molemmat olivat koliikkivauvoja, mutta silti en vaihtaisi väsyvuosiani pois, kun huomaan kuinka rakkaita lapset ovat toisilleen ja leikkivät hienosti yhdessä. Nyt ovat 5 ja 3,5, mutta ovat leikkineet yhdessä hienosti siitä saakka, kun toinen oppi kävelemään. Siihen saakka oli kyllä yhtä taistelua!

Täytyy sanoa, että ei hänestä ollut minulle leikkikaveriksi eikä muutenkaan seuraksi kuin vasta joskus teini-iässä ja oikeastaan vasta parikymppisenä. Itse muutin jo siinä vaiheessa pois kotoa. Oma lapsuuteni oli erittäin yksinäinen, sillä asuimme paikassa, jossa muita lapsia ei ollut. Vanhempien vuorotyön takia emme usein edes voineet kyläillä jne.



Omille lapsilleni halusin juuri tästä syystä pienemmän ikäeron, eli 2 v 2 kk (tarkoitus oli noin 1,5 vuoden ikäero). Enkä kyllä kadu ratkaisua ollenkaan. Nuorempi on nyt vuoden ikäinen ja sisarukset ovat juuri alkaneet leikkimään keskenään. Olen hyvin tyytyväinen omaan ratkaisuuni.

sitten konttaamaan. Sitä enne ei ole ollut tarvetta kieltää häntä menemästä ja tekemästä jotakin mitä ei saisi.



Tässä on nyt pari viikkoa kielletty ja en kyllä voi sanoa että olisin lapseni tässä ajassa saanut kuriin kun kerra joka päivä löytää jotain uutta.



Että kyllä minä lastani komennan ja opetan ja toivottavasti saan hänet kuriinkin. =)



ap

Me suunnitellaan toista lasta nyt kun esikoinen on 7kk. Syinä mulla on se, että haluaisin että molemmat saavat olla pitkään kotona hoidossa ja näin lyhenisi se aika,joka täytyy elää vaan miehen palkalla. Hankalampaa on jos oon 3 vuotta kotona, käväisen töissä ja taas 3 vuotta kotona.



Ja musta tuntuu, että on helpompaa " kestää" se raskas vauva-aika nyt heti uudestaan, kuin että välillä tottuisi pitkiin uniin ja omaan aikaan. Sitten siitä täytyy taas luopua uudestaan. Meillä poika huusi refluksia ekat 4kk ja mieluummin otan sen riskin nyt heti, että seuraavallakin se saattaa olla, koska myöhemmin en ehkä enää uskalla ollenkaan. Nyt on ainakin vielä tuoreessa muistissa miten siitä ollaan jo keran selvitty.

tehdä niin.



Heti joku taas luuli että laitan vanhemman lapsen orjatyöhön... niinpä tietenkin! =)



ap

rankkaa oli aluksi n. vuosi,

eikä mitään ylitsepääsemättömän rankkaa vaan ihan vaan väsymystä ym...

kun kuopus oli n. vuoden,

alkoi yhteiset leikit.

ovat kaverukset ja laikkivät välillä tuntitolkulla jotain kivaa yhdessä...

toki meillä myös tapellaan ja nahistellaan usein!





mutta meille tämä oli alusta asti selvää,

haluttiin tehdä lapset peräkkäin.

eikä kaduta yhtään!

nyt muksut 4 ja 5,

kokoajan helpottaa heidän kanssaan.



vauvaa en mistään hinnasta ottaisi enää tähän itkemään ja valvottamaan!! =)





jokainen siis tyylillään, hyvä ap!!!

minulla ilmeisesti ole sisaruksia niin on. Veljiä ja ikäerolla 1v8kk, 8v ja 10v.



Olen paljon läheisempi nuorempien veljieni kanssa kuin vanhimman. Ei se ole mikään automaatio että sisruksista tulee kaverit. Meillä ianakin oli aina ihan omat kaverit, ainoastaan tapeltiin yhdessä!



Sen takia tiedänkin ettei se riitä syyksi tehdä heti lasta jotta ryhtyvät 3-4 vuoden päästä kavereiksi....



ap