Lue keskustelun säännöt.
Miksihän Tove Jansson ja kumppaninsa luopuivat Klovharun kesistä niin aikaisin?
18.09.2020 |
Luin jutun, jossa kerrottiin, että olivat hyvin surullisia, jopa vihaisia, alun 70-vuotiaina, kun eivät enää pystyneet elämään luodolla vanhuutensa vuoksi. Jäin miettimään.
Rahaa pariskunnalla oli. Mökki oli edelleen asuttava kuten ennenkin. Veneellä pääsi maihin ja takaisin. Mikään muu ei muuttunut kuin ikä. Mikä sai noin tärkeästä paikasta luopumaan?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten Toven ja Tuulikin suhteeseen suhtauduttiin aikanaan? Homoseksuaalisuushan oli laitonta vielä silloin kun tapasivat, mutta ilmeisesti lesboutta on aina katsottu jotenkin läpi sormien? Kun he kuitenkin olivat yhdessä hyvin avoimesti?
Heitä varmaan pidettiin ystävinä, jotka viihtyivät keskenään. Uskon, että tilanne oli naisille helpompi, koska he olivat - ja ovat - usein pienipalkkaisia.
Kaupungissa heillä oli kuitenkin omat erilliset asunnot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saaressa pitää olla ketterä ja pystyä liikkumaan kun ollaan noin karussa paikassa.
Heillä oli paljon rahaa. Olisivat voineet rakennuttaa vaikka pyörätuolilla kuljettavat reitit.
Työkaverini teetti sellaiset mökilleen, kun meni huonompaan kuntoon.
Voi tulla aika massiiviset ramppisysteemit, jos on vähänkään korkeuseroja tontilla.
Pyörätuolista käsin on myös hankala rantautua. Tai tyrkätä vene vesille tai laittaa se kiinni. Kerätä polttopuita jne. Tai voihan sitä aina kunnon sataman laivalaitureineen rakennuttaa. Mutta silloinkin tarvitaan avustajia liikkumiseen, siirtymiseen laivasta laiturille.
Vierailija kirjoitti:
katsoin jonkun dokkarin jossa tove sanoi että hän alkoi pelkäämään merta. syytä ei sanonut.
Tämän minäkin muistan ja ei varmaan sanonut syytä kun ei sitä itsekkään ymmärtänyt, oli hyvin hämmästynyt kuinka "minä aloin pelkäämään merta".
Harullehan ei ollut silloinkaan varsinaisesti täysin sallittua rakentaa. Jos muistan oikein, Tove teki perustukset ja räjäytykset salaa, kun päätteli että anteeksi saa helpommin kuin luvan. Aika aikaansa kutakin kumminkin, ihan kiva että tuo pala kulttuurihistoriaa on siellä, mutta että jokainen ulkoluoto ei ole kokenut samaa...
Ymmärrän muuten aika hyvinkin tuon, että alkaa pelätä merta. Itselläni on sellainen kokemus olemassa, että törmäsin kerran karhuun todella, todella tutussa metsässä. Vaikka mitään ei varsinaisesti tapahtunut eikä se tosiaankaan ollut aggressiivinen, pelästyi varmasti yhtä paljon kuin minä, niin se metsä ei ole sen jälkeen ole ollut minulle sama. Etenkin hämärän laskeutuessa sydän nousee kurkkuun ja pelottaa. Kummallinen tunne, kun tuttu paikka muuttuu omassa mielessä niin toiseksi, vaikka mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Ymmärtää tavallaan, että se "vaara" on ollut siellä aina, itse ei ole vaan kiinnittänyt siihen huomiota.
Eikö ole heillä sydän särkynyt kun on lähtenyt saarelta viimeisen kerran ja tiennyt ettei koskaan enää palaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saarella ei ole huussia. Roikkuivat köyden varassa meressä kun tuli hätä. Ihme systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Saarella ei ole huussia. Roikkuivat köyden varassa meressä kun tuli hätä. Ihme systeemi.
Niin ETTÄ MITÄ?!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan nähnyt sen mökin saunaa? On kuulemma mökin alla, tikapuut menee keittiön lattian luukusta.
Tästä oli jossain dokkarissa. Kuulostaa äärimmäisen huonolta idealta, koko mökki varmaan aivan mätä.
Toisaalta lämmittäminen kuivattaa ja ilma vaihtuu. Tuon ajan saunoissa ei ole kovinkaan paljon kosteutta kun suihkuna toimii sanko.
Varmaan heillä terveysongelmia. Jos saa jonkun kohtauksen niin ei sinne saa nopeasti apuakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saarella ei ole huussia. Roikkuivat köyden varassa meressä kun tuli hätä. Ihme systeemi.
Joo, näinhän se taisi olla. Nykyisin pitäisi varmaan kompostoidakin. Mutta olihan jätehuoltokin sitä, että tyhjät säilykepurkit laskettiin mereen säkissä, jossa oli kiviä painona. Hauskaa, että Jansson yhdistetään Itämeren suojeluun. En kirjoittanut tätä ivaillakseni, olen suuri Tove Jansson -fani, tarkoitin vain, että ajat muuttuvat!
Vierailija kirjoitti:
Saarella ei ole huussia. Roikkuivat köyden varassa meressä kun tuli hätä. Ihme systeemi.
Pakko sanoa mutta ei olisi meikäläisestä viettämään pidempiä aikoja Klovharulla. Enkä todellakaan ole 70-kymppinen! Hatun nosto Tovelle ja Tuulikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko käynyt saaressa!?!?
Se sijaitsee noin niinkun aika ulkona merellä ja vähänkin kovemmalla tuulella vaikea päästä maihin! Haluat siis istua saaren vankina 75-vuotiaana ja kulkea tuiskussa liukkaan kallion yli ulkohuussin. kerätä sadevettä kun mukaan otettu vesi loppui eikä kukaan pääse saareen tai pois sieltä paskalla kelillä. Haluat myös 75-vuotiaana raahata sinne niin paljon purkkimuonaa että pärjää niinä päivinä kun ei pääse pois. Ja polttopuita haluat myös sinne ikäihmisenä raahata veneellä, kallioden yli.
Mut joo, olen miettinyt samaa että miksi eivät enää käynet siellä edes kesäisin jonkun sukulaisen kanssa. Rahasta puheenollen, niin hehän eivät omistaneet saaren vaan sen omisiti kyläyhteisö, joissa taisi olla satoja jäseniä. Myynti ei olisi noin vain onnistunut. Mutta rahalla olisi saanut tietty kunnon laiturin ja sellaisen proomun että voi avata jonkun laidan ja päästä kävellen maihin.
En ollut koskaan kuullutkaan että Tovella oli naispuolinen elämänkumppani. Ajattelin ensin että hienoa ettei tästä ole kohuttu, mutta ehkä se sitten on ollut kuitenkin liian suuri tabu ja jotenkin julkinen salaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole heillä sydän särkynyt kun on lähtenyt saarelta viimeisen kerran ja tiennyt ettei koskaan enää palaa?
Useimmilla meistä on omat rakkaat kotipaikkamme tai muut "sydämen valitut" paikat. Ne, joilla on kunnia elää vanhoiksi, alkavat suhtautua elämään ja luopumiseen usein hieman toisella tavalla. Suuri osa vanhoista ihmisistä ei pärjää enää kotonaan tai kesäpaikassaan, ja aika harva esim. kuolee kotonaan. Ei minulla ole kokemusta siitä, miltä tuntuu lähteä omalta rakkaalta saareltaan tai kodistaan viimeistä kertaa, mutta sellaisia kokemuksia on varmasti useimmilla vanhoilla ihmisillä.
Olen viettänyt yön Klovharulla ja kerran yrittänyt rantautua sinne mutta tuuli väärästä suunnasta eikä sinne päässyt. Saari on todella kaukana, kuten moni on jo tässä ketjussa todennut, ja vaatii melkoista sitkeyttä ja kuntoa jotta siellä voisi viettää pidempiä aikoja. Minulle oli vajaa vuorokausikin jo ihan liikaa, vaikka melko hyvässä kunnossa olenkin eikä ikääkään paljon ole.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan nähnyt sen mökin saunaa? On kuulemma mökin alla, tikapuut menee keittiön lattian luukusta.
Mä olen käynyt saarella joskus vuosia sitten ja liikkuminen oli minullekin hankalaa vaikka olin silloin vasta kolmekymppinen. Kuten joku tuolla mainitsikin, laituria ei ollut. vaan veneestä hypättiin suoraan kalliolle. Mökki itsessään ole kuin leikkimökki ja tosiaan pieniä tikapuita pitkin luukusta alas saunaan. Ulkona tuuli otti mukaansa kaiken, kun ei ollut mitään kasvustoa suojana, ihan todella karu paikka.
Alla oleva teksti on lainattu tästä blogista: https://meriharakka.net/2014/08/04/kesaretki-klovharun-saarelle/
"Mökki, joka Tovella ja Tootilla kuulemma toimi erityisesti työtilana – he nukkuivat usein kallionkoloon pystytetyssä teltassa, sillä näin oli helpompaa, työhuone pysyi työhuoneena ilman, että sitä aamulla tarvitsi erikseen siivota päiväkuntoon – oli tietysti myös kiinnostava. Mökissä oli ikkunat kaikkiin ilmansuuntiin ja sen alle sopivasti jääneessä kallionkolossa oli sauna ja pesutilat, joihin pääsi lattialuukusta tai ulkokautta pienestä kallioiden välisestä solasta."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole heillä sydän särkynyt kun on lähtenyt saarelta viimeisen kerran ja tiennyt ettei koskaan enää palaa?
Useimmilla meistä on omat rakkaat kotipaikkamme tai muut "sydämen valitut" paikat. Ne, joilla on kunnia elää vanhoiksi, alkavat suhtautua elämään ja luopumiseen usein hieman toisella tavalla. Suuri osa vanhoista ihmisistä ei pärjää enää kotonaan tai kesäpaikassaan, ja aika harva esim. kuolee kotonaan. Ei minulla ole kokemusta siitä, miltä tuntuu lähteä omalta rakkaalta saareltaan tai kodistaan viimeistä kertaa, mutta sellaisia kokemuksia on varmasti useimmilla vanhoilla ihmisillä.
Onhan monilla nuorillakin vaikeita luopumisen kokemuksia. Lapsuudenkoti myydään tai muu tuttu paikka, menettää terveytensä tai vanhempansa. Kovaa se on, mutta minkä teet? Silloin on mennyt elämä aika hyvin, jos vanhaksi asti sai pitää rakkaan paikkansa. Tove ja Tuulikki varmasti tämän ymmärsivät niinkuin moni muukin vanha ihminen, eivätkä nostaneet meteliä mistään sydämen särkymisestä.
"Mikään muu ei muuttunut, kuin ikä"
Niin, se ikä onkin aika merkittävä muutos. Tove oli jo liki kahdeksankymppinen ja Tuulikkikin jo 75 vuotias. Melkoisia teräsnaisia ovat olleet, että ovat jaksaneet tuohonkin ikään asti kaksistaan resuta karulle puuttomalle kallioluodolle kilometrien päähän mantereesta, pieneen mukavuuksia vailla olevaan mökkerööön. Täytyy myös muistaa, että tuosta on aikaa jo liki 30 vuotta ja tämän päivän ihmiset ovat tuon ikäisinä keskimäärin parempikuntoisia, kun 80-90-luvun vanhukset.
Olen aina halunnut olla lesbo.
t. mies