Raskaampaa menettää vaimo kuin avovaimo?

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 08:40"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:41"]

Vanhempani ovat avopari, ja isäni rakastaa äitiäni niin paljon että jos äitini kuolisi, isäni kuolisi suruun varmaan parin kuukauden sisään.

Kyllä se on ihan rakkauden määrästä kiinni kuinka raskaasti menetyksen kokee, ei siviilisäädystä.

[/quote]

Älä ole naivi ja lapsellinen.

Ei ihmiset oikeassa elämässä kuole suruun leskeksi jäätyään :D

Moni ottaa kuule uuden puolison vielä sen jälkeen ja rakastuu uudelleen.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Se on hyvinkin mahdollista.

[/quote]

No kukaan minun leskeksi jäänyt tuttuni ei ole kuollut heti miehen kuoleman jälkeen. Vaikka ovat rakastaneetkin, Kun ihmisellä on kyky rakastua uudelleenkin.

Kaksi leskiystävääni on mennyt naimisiin uudestaan.

Ja vanhoista ihmisistä esim. äiti, ei kukaan ole kuollut miehensä kuoleman jälkeen.

'

Onneksi täällä ei leskivaimoa polteta roviolla miehensä kuoleman jälkeen. Jotenkin järkyttävää, että lapset ajattelevat vanhemmistaan niin, että isä kyllä kuolee varmaan, kun se rakasti äitiä niin paljon. 

antakaa vanhemmillenne oikeus jatkaa elämäänsä puolison kuoleman jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:09"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 08:40"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:41"]

Vanhempani ovat avopari, ja isäni rakastaa äitiäni niin paljon että jos äitini kuolisi, isäni kuolisi suruun varmaan parin kuukauden sisään.

Kyllä se on ihan rakkauden määrästä kiinni kuinka raskaasti menetyksen kokee, ei siviilisäädystä.

[/quote]

Älä ole naivi ja lapsellinen.

Ei ihmiset oikeassa elämässä kuole suruun leskeksi jäätyään :D

Moni ottaa kuule uuden puolison vielä sen jälkeen ja rakastuu uudelleen.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Se on hyvinkin mahdollista.

[/quote]

No kukaan minun leskeksi jäänyt tuttuni ei ole kuollut heti miehen kuoleman jälkeen. Vaikka ovat rakastaneetkin, Kun ihmisellä on kyky rakastua uudelleenkin.

Kaksi leskiystävääni on mennyt naimisiin uudestaan.

Ja vanhoista ihmisistä esim. äiti, ei kukaan ole kuollut miehensä kuoleman jälkeen.

'

Onneksi täällä ei leskivaimoa polteta roviolla miehensä kuoleman jälkeen. Jotenkin järkyttävää, että lapset ajattelevat vanhemmistaan niin, että isä kyllä kuolee varmaan, kun se rakasti äitiä niin paljon. 

antakaa vanhemmillenne oikeus jatkaa elämäänsä puolison kuoleman jälkeen.

[/quote]

Ne ei varmaan ole sitte rakastaneet puolisoaan tarpeeksi, jos ei ole kuolema hetkauttanut ja ovat jatkaneet elämäänsä, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Jos oikeasti ja aidosti rakastaa, ei pysty jatkamaan elämää toisen menettämisen jälkeen. On sitten naimisissa tai ei.

Epäilen että surun määrä riippuu kuitenkin enemmin siitä, kuinka paljon on avo-/aviopuolisoaan rakastanut. Tosin en tiedä, kun en ole kumpaakaan menettänyt. Ehkä myös oma sen hetkinen elämäntilanne vaikuttaa surun määrään.

Nämä on kyllä aina yhtä hämmentäviä kysymyksiä.

Nyt vain mietin vanhempiani jotka ovat olleet yhdessä yli 40-vuotta ja menivät vasta tämän vuoden alussa naimisiin. Eli ennen vuoden alkua tunteet ja rakkaus on ollut epäaitoa ja sellaista seurustelua, mutta nyt ollaan sitten oikeasti rakastuneita? Niinkö?

Ja kyllä he kävivät maistraatissa ihan vain juridisista syistä. Tosin tästä avioitumisestä ei edes tiedä muut kuin minä, sukunimetkin säilyi ennallaan. Aikovat sitten joskus kertoa muillekin, mitäpä tuosta enää numeroa tekemään.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:40"]

Jotkut menee naimisiin Raamatullisista syistä. Itse en aikoinani tehnyt niin, mutta uskoon tultuani uudistimme liittomme Jumalan edessä ja lupasimme Jeesuksen kanssa rakastaa toisiamme. Jumala ei meitä aikoinaan yhdistänyt, vaikka kirkossa pappi meidät vihkikin ja vakuutti, että Jumala on teidät nyt yhdistänyt, vaikka kumpikaan meistä ei ollut tuolloin uskossa. Jumala ei yhdistä uskomattomia ihmisiä, eikä myöskään uskovaa ja epäuskoista. Seon aina oma valinta, jos niin on. Erota ei silti pidä, vaikka olisikin epäuskoinen puoliso, vaan johdattaa puolisoaan Jeesukselle.

J-P

J-P

[/quote]

Mielenkiintoinen teksti. Onko todellakin näin että pitäisi olla uskossa jos kirkossa menee naimisiin? Kestävätkö uskovaisten avioliitot paremmin? Mikä on eroamis prosentti uskovaisilla? Millä ihmeen tavalla tulee uskoon? Onko se kotoa perittyä vai voinko minkäkin tulla uskoon? Sanoisin näin että uskon puute on se mikä minua vaivaa. Se vois olla aika makee juttu kokea jotain mikä rauhoittais ja lois uudet arvot. 

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:23"]

Nämä on kyllä aina yhtä hämmentäviä kysymyksiä.

Nyt vain mietin vanhempiani jotka ovat olleet yhdessä yli 40-vuotta ja menivät vasta tämän vuoden alussa naimisiin. Eli ennen vuoden alkua tunteet ja rakkaus on ollut epäaitoa ja sellaista seurustelua, mutta nyt ollaan sitten oikeasti rakastuneita? Niinkö?

Ja kyllä he kävivät maistraatissa ihan vain juridisista syistä. Tosin tästä avioitumisestä ei edes tiedä muut kuin minä, sukunimetkin säilyi ennallaan. Aikovat sitten joskus kertoa muillekin, mitäpä tuosta enää numeroa tekemään.

[/quote]

Miten niin hämmentäviä. Oletko jotenkin toisten mielipiteistä riippuvainen, vai pitääkö sinun mielestä kaikkien olla samaa mieltä.

'

Minusta asiassa ei ole mitään ongelmaa. Minulle avioliitto merkitsi ja merkitsee sitä, että halusin naimisiin sen miehen kanssa, jota rakastan. Samoin miehelleni avioliitto oli pyhä, Kumpikin on asunut avoliitossa ja se avopuoliso ei kummallekaan ole ollut tärkeä. 

Jollekin toiselle avoliitto on juuri se juttu ja se on heidän elämää.

Mikä tässä on sinusta hämmentävää. Ihmiset onneksi saavat ajatella asioista eri tavalla ja asiat saa merkitä eriä jokaiselle.

Jos vanhemmillesi avioliitto oli vain juridinen seikka, on sinun kuitenkin yritettävä ymmärtää, että se ei ole sitä kaikille. Toisille se on osoitus rakkaudesta tai osoitus halusta sitoutua tai mitä kellekin.

Minulle avopuolison kuolema ei olisi ollut niin raskas, kuin aviopuolison, koska en olisi rakastanut häntä tarpeeksi, mennäkseni hänen kanssaan naimisiin. Olen aina ajatellut, että jos joskus rakastan jotakuta tarpeeksi, hänen kanssaan menen naimisiin. Joten aviomies on se, ketä rakastin niin paljon, että menin naimisiin. Avopuolisoa vain sen verran, että minulle riitti, kun asuttiin yhdessä.

Mutta tämä on minun käsitykseni.Minulle ei ole mitään hämmentävää siinä, että sinun vanhempasi ajattelivat toisella tavalla. Yritä sinäkin oppia ymmärtämään, että ihmiset ajattelevat eri arvoista eri tavoin.

Voi mahoton, kun vetasit herne-maissi-paprikat nenään.0

Miksi minä en saa hämmentyä?? Justhän minä tässä yritän ymmärtää miten se rakkauden määrä olisi vähempää ennen avioliittoa jos kuitenkin alusta asti on tiennyt että hänen kanssaan haluaa olla loppuiän. Se minua hämmentää, että rakkaden määrää ja menetyksen määrää arvioidaan jonkun aamenen tai paperinpalan perusteela.

Ja ymmärrän varsin hyvin että toiset haluaa mennä naimisiin heti kun ovat sen oikean löytäneet. Toisille riitää se yhdessä oleminen ja kaiken jakaminen muutenkin. Ei minua kiinnosta muidn mielipiteet esim. siitä ollaanko me puolisoni kanssa oikeasti rakatuneita vai ei. Se on meidän välinen asia ja ei kuulu muille piirun vertaa.

Mutta kuten sanoin, minua hämmentää se tunteiden väheksyminen. Ja ajattelina asiaa selkeästi vanhempieni kautta. Olen nimittäin 100% varma että äidilleni isäni menettäminen viimevuona olisi ollut ihan yhtä raskasta kuin tänäkin vuonna. Ei kai kukaan voi kenenkään surun määrää arvioda millään muotoa.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:36"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:23"]

Nämä on kyllä aina yhtä hämmentäviä kysymyksiä.

Nyt vain mietin vanhempiani jotka ovat olleet yhdessä yli 40-vuotta ja menivät vasta tämän vuoden alussa naimisiin. Eli ennen vuoden alkua tunteet ja rakkaus on ollut epäaitoa ja sellaista seurustelua, mutta nyt ollaan sitten oikeasti rakastuneita? Niinkö?

Ja kyllä he kävivät maistraatissa ihan vain juridisista syistä. Tosin tästä avioitumisestä ei edes tiedä muut kuin minä, sukunimetkin säilyi ennallaan. Aikovat sitten joskus kertoa muillekin, mitäpä tuosta enää numeroa tekemään.

[/quote]

Miten niin hämmentäviä. Oletko jotenkin toisten mielipiteistä riippuvainen, vai pitääkö sinun mielestä kaikkien olla samaa mieltä.

'

Minusta asiassa ei ole mitään ongelmaa. Minulle avioliitto merkitsi ja merkitsee sitä, että halusin naimisiin sen miehen kanssa, jota rakastan. Samoin miehelleni avioliitto oli pyhä, Kumpikin on asunut avoliitossa ja se avopuoliso ei kummallekaan ole ollut tärkeä. 

Jollekin toiselle avoliitto on juuri se juttu ja se on heidän elämää.

Mikä tässä on sinusta hämmentävää. Ihmiset onneksi saavat ajatella asioista eri tavalla ja asiat saa merkitä eriä jokaiselle.

Jos vanhemmillesi avioliitto oli vain juridinen seikka, on sinun kuitenkin yritettävä ymmärtää, että se ei ole sitä kaikille. Toisille se on osoitus rakkaudesta tai osoitus halusta sitoutua tai mitä kellekin.

Minulle avopuolison kuolema ei olisi ollut niin raskas, kuin aviopuolison, koska en olisi rakastanut häntä tarpeeksi, mennäkseni hänen kanssaan naimisiin. Olen aina ajatellut, että jos joskus rakastan jotakuta tarpeeksi, hänen kanssaan menen naimisiin. Joten aviomies on se, ketä rakastin niin paljon, että menin naimisiin. Avopuolisoa vain sen verran, että minulle riitti, kun asuttiin yhdessä.

Mutta tämä on minun käsitykseni.Minulle ei ole mitään hämmentävää siinä, että sinun vanhempasi ajattelivat toisella tavalla. Yritä sinäkin oppia ymmärtämään, että ihmiset ajattelevat eri arvoista eri tavoin.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:09"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 08:40"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:41"]

Vanhempani ovat avopari, ja isäni rakastaa äitiäni niin paljon että jos äitini kuolisi, isäni kuolisi suruun varmaan parin kuukauden sisään.

Kyllä se on ihan rakkauden määrästä kiinni kuinka raskaasti menetyksen kokee, ei siviilisäädystä.

[/quote]

Älä ole naivi ja lapsellinen.

Ei ihmiset oikeassa elämässä kuole suruun leskeksi jäätyään :D

Moni ottaa kuule uuden puolison vielä sen jälkeen ja rakastuu uudelleen.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Se on hyvinkin mahdollista.

[/quote]

No kukaan minun leskeksi jäänyt tuttuni ei ole kuollut heti miehen kuoleman jälkeen. Vaikka ovat rakastaneetkin, Kun ihmisellä on kyky rakastua uudelleenkin.

Kaksi leskiystävääni on mennyt naimisiin uudestaan.

Ja vanhoista ihmisistä esim. äiti, ei kukaan ole kuollut miehensä kuoleman jälkeen.

'

Onneksi täällä ei leskivaimoa polteta roviolla miehensä kuoleman jälkeen. Jotenkin järkyttävää, että lapset ajattelevat vanhemmistaan niin, että isä kyllä kuolee varmaan, kun se rakasti äitiä niin paljon. 

antakaa vanhemmillenne oikeus jatkaa elämäänsä puolison kuoleman jälkeen.

[/quote]

Kyse ei olekaan minun tunteistani, vaan vanhempieni tunteista. Eivät he tarvitse lupaa minulta elää elämäänsä niin kuin haluavat. Heillä olisi ilman muuta myös oikeus jatkaa elämää kumppaninsa kuoleman jälkeen. Valitettavasti en vain ole ollenkaan varma, että kumpikaan pystyisi siihen.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:42"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:37"]Avoliittolaisia pidetään usein vain pitkän linjan seurustelijoina.[/quote]

Joita he ovatkin. Minäkin elän pitkässä avoliitossa. Suhde voi hyvin ei tee mieli vilkuilla sivuille, saati erota, mutta en halua naimisiin, koska en osaa ajatella tätä suhdetta loppuiän suhteena. En tiedä, osaanko ajatella niin mistään suhteesta.

[/quote]

Puhu vain omasta puolestasi. Minä en ainakaan ole mikään pitkän linjan seurustelija. Tiedän todellakin löytäneeni sen oikean.

Sinulle "Mielenkiintoinen teksti".

Ei kirkossa tarvitse mennä naimisiin. Se voi olla mikä tahansa muu paikka. Uskovilla avioliitto kestää paremmin, kuin uskomattomilla, tai uskonnollisilla, koska Jeesus Kristus on se liittoa ylläpitävä voima.

Monet on menneet naimisiin rakkaudesta, mutta todenneet, että rakkaus on kuitenkin kylmennyt, se on loppunut. Tai se on vaihtanut kohdetta. Rakastua voi elämänsä aikana vaikka kuinka monesti ja yhtä monesti se voi myös loppua. On ero rakastumisen tunteella ja rakkaudella. Inhimillinen rakkaus ei välttämättä kestä. Kestävää on vain Jumalan rakkaus ja meiltä kysytään vain tahtoa. Tahdotko rakastaa? Ei kysytä tunnetta, vaan tahtoa rakastaa. Jumala kyllä sen rakkauden antaa, jopa niin, että myös tunnet, että rakastat. Mutta tähän tarvitaan usko Jeesukseen. Tai paremmin, Jeesuksen usko. Usko, jonka Jumala lahjoittaa. Uskon voit saada, kun rukoilet ja etsit Herraa. Ei ole mitään uskoontulokaavaa, vaan ihan vapaasti rukoillen. Mutta tahto pitää olla tässäkin asiassa. Jumala vaikuttaa tahtoa ja tekemistä. Sekin on jo Jumalan teko, että alamme etsiä Herraa, sillä kukaan ei voi tulla Jumalan tykö, jollei Jumala häntä kutsu, vedä puoleensa. Kun Jumala kutsuu, niin älä sulje sydäntäsi, vaan anna sen tapahtua. Uskon voi ottaa vastaan ihan kiittämälläkin. Usko on Jumalan lahja. Se on armoa. (Efesolaiskirje 2:8)

J-P

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 10:25"]Uskovilla avioliitto kestää paremmin, kuin uskomattomilla, tai uskonnollisilla, koska Jeesus Kristus on se liittoa ylläpitävä voima.

J-P

[/quote]

Ei, vaan koska uskonnollisen yhteisön ympäristön paine on niin kova, että huonosta, jopa väkivaltaisesta suhteesta ei uskalleta erota, ettei joudu koko yhteisön hylkimäksi.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:11"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:09"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 08:40"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:41"]

Vanhempani ovat avopari, ja isäni rakastaa äitiäni niin paljon että jos äitini kuolisi, isäni kuolisi suruun varmaan parin kuukauden sisään.

Kyllä se on ihan rakkauden määrästä kiinni kuinka raskaasti menetyksen kokee, ei siviilisäädystä.

[/quote]

Älä ole naivi ja lapsellinen.

Ei ihmiset oikeassa elämässä kuole suruun leskeksi jäätyään :D

Moni ottaa kuule uuden puolison vielä sen jälkeen ja rakastuu uudelleen.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Se on hyvinkin mahdollista.

[/quote]

No kukaan minun leskeksi jäänyt tuttuni ei ole kuollut heti miehen kuoleman jälkeen. Vaikka ovat rakastaneetkin, Kun ihmisellä on kyky rakastua uudelleenkin.

Kaksi leskiystävääni on mennyt naimisiin uudestaan.

Ja vanhoista ihmisistä esim. äiti, ei kukaan ole kuollut miehensä kuoleman jälkeen.

'

Onneksi täällä ei leskivaimoa polteta roviolla miehensä kuoleman jälkeen. Jotenkin järkyttävää, että lapset ajattelevat vanhemmistaan niin, että isä kyllä kuolee varmaan, kun se rakasti äitiä niin paljon. 

antakaa vanhemmillenne oikeus jatkaa elämäänsä puolison kuoleman jälkeen.

[/quote]

Ne ei varmaan ole sitte rakastaneet puolisoaan tarpeeksi, jos ei ole kuolema hetkauttanut ja ovat jatkaneet elämäänsä, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Jos oikeasti ja aidosti rakastaa, ei pysty jatkamaan elämää toisen menettämisen jälkeen. On sitten naimisissa tai ei.

[/quote]

Särkyneen sydämen oireyhtymä (eli Takotsubon kardiomyopatia) ei ole yhteydessä siihen kuinka paljon kumppaniaan on rakastanut, vaan siihen kuinka herkästi sydän reagoi äkilliseen voimakkaaseen stressiin.

Lähinnä se on iäkkäiden naisten vaiva, mutta voi tulla myös muillekin. Eikä sitä pysty ennakoimaan kenelle se tulee ja kenelle ei.

Ainoa, joka olet tunteita väheksynyt, olet sinä itse

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:46"]

Voi mahoton, kun vetasit herne-maissi-paprikat nenään.0

Miksi minä en saa hämmentyä?? Justhän minä tässä yritän ymmärtää miten se rakkauden määrä olisi vähempää ennen avioliittoa jos kuitenkin alusta asti on tiennyt että hänen kanssaan haluaa olla loppuiän. Se minua hämmentää, että rakkaden määrää ja menetyksen määrää arvioidaan jonkun aamenen tai paperinpalan perusteela.

Ja ymmärrän varsin hyvin että toiset haluaa mennä naimisiin heti kun ovat sen oikean löytäneet. Toisille riitää se yhdessä oleminen ja kaiken jakaminen muutenkin. Ei minua kiinnosta muidn mielipiteet esim. siitä ollaanko me puolisoni kanssa oikeasti rakatuneita vai ei. Se on meidän välinen asia ja ei kuulu muille piirun vertaa.

Mutta kuten sanoin, minua hämmentää se tunteiden väheksyminen. Ja ajattelina asiaa selkeästi vanhempieni kautta. Olen nimittäin 100% varma että äidilleni isäni menettäminen viimevuona olisi ollut ihan yhtä raskasta kuin tänäkin vuonna. Ei kai kukaan voi kenenkään surun määrää arvioda millään muotoa.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:36"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:23"]

Nämä on kyllä aina yhtä hämmentäviä kysymyksiä.

Nyt vain mietin vanhempiani jotka ovat olleet yhdessä yli 40-vuotta ja menivät vasta tämän vuoden alussa naimisiin. Eli ennen vuoden alkua tunteet ja rakkaus on ollut epäaitoa ja sellaista seurustelua, mutta nyt ollaan sitten oikeasti rakastuneita? Niinkö?

Ja kyllä he kävivät maistraatissa ihan vain juridisista syistä. Tosin tästä avioitumisestä ei edes tiedä muut kuin minä, sukunimetkin säilyi ennallaan. Aikovat sitten joskus kertoa muillekin, mitäpä tuosta enää numeroa tekemään.

[/quote]

Miten niin hämmentäviä. Oletko jotenkin toisten mielipiteistä riippuvainen, vai pitääkö sinun mielestä kaikkien olla samaa mieltä.

'

Minusta asiassa ei ole mitään ongelmaa. Minulle avioliitto merkitsi ja merkitsee sitä, että halusin naimisiin sen miehen kanssa, jota rakastan. Samoin miehelleni avioliitto oli pyhä, Kumpikin on asunut avoliitossa ja se avopuoliso ei kummallekaan ole ollut tärkeä. 

Jollekin toiselle avoliitto on juuri se juttu ja se on heidän elämää.

Mikä tässä on sinusta hämmentävää. Ihmiset onneksi saavat ajatella asioista eri tavalla ja asiat saa merkitä eriä jokaiselle.

Jos vanhemmillesi avioliitto oli vain juridinen seikka, on sinun kuitenkin yritettävä ymmärtää, että se ei ole sitä kaikille. Toisille se on osoitus rakkaudesta tai osoitus halusta sitoutua tai mitä kellekin.

Minulle avopuolison kuolema ei olisi ollut niin raskas, kuin aviopuolison, koska en olisi rakastanut häntä tarpeeksi, mennäkseni hänen kanssaan naimisiin. Olen aina ajatellut, että jos joskus rakastan jotakuta tarpeeksi, hänen kanssaan menen naimisiin. Joten aviomies on se, ketä rakastin niin paljon, että menin naimisiin. Avopuolisoa vain sen verran, että minulle riitti, kun asuttiin yhdessä.

Mutta tämä on minun käsitykseni.Minulle ei ole mitään hämmentävää siinä, että sinun vanhempasi ajattelivat toisella tavalla. Yritä sinäkin oppia ymmärtämään, että ihmiset ajattelevat eri arvoista eri tavoin.

[/quote]

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:59"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:09"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 08:40"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:41"]

Vanhempani ovat avopari, ja isäni rakastaa äitiäni niin paljon että jos äitini kuolisi, isäni kuolisi suruun varmaan parin kuukauden sisään.

Kyllä se on ihan rakkauden määrästä kiinni kuinka raskaasti menetyksen kokee, ei siviilisäädystä.

[/quote]

Älä ole naivi ja lapsellinen.

Ei ihmiset oikeassa elämässä kuole suruun leskeksi jäätyään :D

Moni ottaa kuule uuden puolison vielä sen jälkeen ja rakastuu uudelleen.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa. Se on hyvinkin mahdollista.

[/quote]

No kukaan minun leskeksi jäänyt tuttuni ei ole kuollut heti miehen kuoleman jälkeen. Vaikka ovat rakastaneetkin, Kun ihmisellä on kyky rakastua uudelleenkin.

Kaksi leskiystävääni on mennyt naimisiin uudestaan.

Ja vanhoista ihmisistä esim. äiti, ei kukaan ole kuollut miehensä kuoleman jälkeen.

'

Onneksi täällä ei leskivaimoa polteta roviolla miehensä kuoleman jälkeen. Jotenkin järkyttävää, että lapset ajattelevat vanhemmistaan niin, että isä kyllä kuolee varmaan, kun se rakasti äitiä niin paljon. 

antakaa vanhemmillenne oikeus jatkaa elämäänsä puolison kuoleman jälkeen.

[/quote]

Kyse ei olekaan minun tunteistani, vaan vanhempieni tunteista. Eivät he tarvitse lupaa minulta elää elämäänsä niin kuin haluavat. Heillä olisi ilman muuta myös oikeus jatkaa elämää kumppaninsa kuoleman jälkeen. Valitettavasti en vain ole ollenkaan varma, että kumpikaan pystyisi siihen.

[/quote]

Lapset harvoin tietävät vanhempien parisuhteesta ja tunteista kaikkea. Lapset naivisti kuvittelevat,että vanhemmat ovat aina ja vain rakastaneet toisiaan ja eivät selviä ilman toista.

Et voi todellakaan tietää aikuisten ihmisten parisuhteesta kaikkea, vaikka oletkin heidän lapsi.

Monelle lapselle on suoranainen shokki, kun leskivanhempi alkaa seurustelemaan tai vanhemmat eroavat. Ollaan jopa loukkaantuneita, että miten isi voi ottaa uuden vaimon, vaikka rakasti äitiä niin äärettömästi.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:27"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 23:25"]

Tuskimpa se pelkkä papin aamen ihmisestä sen rakkaampaa tekee, vai mitä? 

[/quote]

Miksi ihmiset menevät naimisiin, jos sillä ei ole mitään vaikutusta tunteisiin?

[/quote]

Avioliitto on juridiikkaa, ei rakkautta.

Jos avomieheni menehtyisi, tuskin yhtään itkisin. Mutta jos olisimme ehtineet käydä vaikka maistraatissa puoli tuntia sitä ennen ja sieltä palatessamme hän jäisi vaikka auton alle ja kuolisi, niin itkisin itseni näännyksiin. Kyllä se niin suuresti lisää rakkautta kun saa ne virallistetun parisuhteen paperit byrokratian käsiteltäviksi.

En ihan heti keksi mitään tekopyhempää kuin sen väitteen että avoliitto ei ole yhtä vakava parisuhde kuin avioliitto.

Kukaan ei lähde muuttamaan saman katon alle pelkän "kokeilun" vuoksi, kyllä siinä ollaan aivan tosissaan. Avoeron ja avioeron välillä ei ole tunnetasolla mitään eroa, myös avoeronneilla voi olla lapsia. Eronnut se on avoeronnutkin.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 11:08"]

Jos avomieheni menehtyisi, tuskin yhtään itkisin. Mutta jos olisimme ehtineet käydä vaikka maistraatissa puoli tuntia sitä ennen ja sieltä palatessamme hän jäisi vaikka auton alle ja kuolisi, niin itkisin itseni näännyksiin. Kyllä se niin suuresti lisää rakkautta kun saa ne virallistetun parisuhteen paperit byrokratian käsiteltäviksi.

[/quote]

Jos en välittäisi miehestä niin paljoa, että olisin halunnut hänen kanssaan  naimisiin, en häntä surisi niin paljoa.

Mutta mies, kenen kanssa olisin halunnut sitoutua, olisi minulle niin rakas, että surisin.

Avomies nyt on.....avomies. Totta kai sitä asuinkumppania surisi. Poikaystävä on toki rakas, mutta..aviomies eri, koska häntä olisi rakastanut niin paljon, että ei pitäisi vain kämppiksenä

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 11:11"]

En ihan heti keksi mitään tekopyhempää kuin sen väitteen että avoliitto ei ole yhtä vakava parisuhde kuin avioliitto.

Kukaan ei lähde muuttamaan saman katon alle pelkän "kokeilun" vuoksi, kyllä siinä ollaan aivan tosissaan. Avoeron ja avioeron välillä ei ole tunnetasolla mitään eroa, myös avoeronneilla voi olla lapsia. Eronnut se on avoeronnutkin.

[/quote]

No kyllä suurimmalla osalla ihmisiä on näitä kokeilusuhteita ollut elämänsä varrella. Itsekin olen nuorena ehtinyt kahden nuoren miehen kanssa asua avoliitossa. Toisen kanssa pari vuotta opiskeluaikana ja toisen kanssa asuttiin yhdessä vuosi. Ei ne niin kamalan vakavia suhteita olleet.

Tässä on asiaa miehen ja naisen kanssakäymisestä, seurustelusta ja avioliitosta Jumalan näkökulmasta.

http://datauni.pp.fi/public_html/huittistenvapaasrk/partala4.3.2006.mp3

J-P