Solukämpät eivät kelpaa suomalaisille opiskelijoille

Itse sekä myös kaikki opiskelukaverit asuttiin soluissa 2000-luvun alussa, eikä kellään ollut ongelmia opiskelurauhan, siisteyden tms. kanssa. Kämppikset olivat samanikäisiä suomalaisia opiskelijatyttöjä. Tuolloin ei myöskään yksinkertaisesti voinut olla liikenteessä "hyi en ikinä mene soluun" -asenteella, sillä solu oli ainoa vaihtoehto, johon oli varaa kun muutti pois kotoa (poislukien toki opiskelija-asuntosäätiön yksiöt, mutta niitä ei heti uutena opiskelijana saanut).

No onhan solu ihan kammottava asumismuoto

Vierailija kirjoitti:

Solu on paskamainen asumismuoto, eikä siitä tee hyvää se, että jossain opiskelija asuu vielä paskemmin.

2000-luvun alussa monet pk-seudulla opiskelevista asuivat soluissa. Minäkin. Nyttemmin olen keskustellut aiheesta parin 20-vuotiaan kanssa. Heistä yksi asui solussa ja kaksi kantakaupungissa (Kallio ja Taka-Töölö). Asumistuen voisi lopettaa kokonaan. Opiskelijat ja työttömät voisivat asua soluissa.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijat ovat kämppänsä ansainneet, heistä tulee tulevaisuuden veronmaksajia, toisin kuin näistä ikieläteistä, joita tänne haalitaan lähinnä sossun asiakkaiksi lopun elämäänsä.

Miten kyseiset henkilöt eroavat opiskelijoista? Kummatkin kuuluvat kuitenkin asumistuen piiriin. Sama koskee työttömiä.

Asuin reilut puolitoista vuotta solukämpässä yo-kylässä 90-luvun taitteessa. Ensimmäinen puoli vuotta oli kamalaa. Tulin valmiiseen kaveriporukkaan kolmanneksi (oikeastaan neljänneksi, sillä yhden kämppiksen pikkusisko asui sisarensa huonessa pimeästi). Tämä isosisko oli ketjupolttaja ja minä tupakoimaton varsinainen tupakanvihaaja, joten siitä tuli ongelmia. Selvitimme ongelmat niin, että ketjupolttaja tupakoi huoneessaan ja keittiössä avoimen ikkunan edessä ja minä kärsin omat kärsimykseni hiljaa mielessäni (kenen TYS:in neropatin mielestä oli älynväläys laittaa tupakoivia ja tupakoimattomia samaan asuntoon?!). Pimee pikkusisko oli kova bilettämään ja muutkin tykkäsivät kutsua kavereita kylään, mutta onneksi useimmiten viikonloppuisin, jolloin minä olin kotikaupungissani. Yhden kerran jouduin olemaan Turussa viikonloppuna enkä paljon nukkunut... Onneksi huoneiden ovet olivat lukittavia. En paljon tykännyt siitäkään, että pimeellä pikkusiskolla ei tietenkään ollut soluasunnon avainta ja isosiskon avain roikkui postiluukun sisäpuolella. Noiden kolmen muun kaveripiiri oli laaja ja pelkäsin aina, että joku kertoo jollekulle vieraalle asiasta ja sitten kämppä on äkkiä tyhjä, kun varkaina sisään saavutaan. Onneksi sentään niin ei käynyt.

Puolen vuoden jälkeen keväällä tuo porukka häipyi kuka minnekin ja sain kaksi uutta kämppistä. Ne olivat molemmat kivoja, hiljaisia ja kaikkein tärkeintä, kumpikin tupakoimattomia. Seuraava reilu vuosi meni ihan kivasti draamoja välttäen, ja sitten muutinkin poikaystäväni kanssa yhteen ja sillä tiellä olemme avioparina vieläkin.

Omien kokemuksieni perusteella en yhtään ihmettele, että soluasumista halutaan välttää ja yksiöitä suositaan. Soluasuminen sopii vain kauan ennestään toisensa tunteneille ihmisille, joilla on samantapaiset tavat ja tottumukset. Muuten viihtyminen asunnossa on varsinaista onnenkauppaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kimppakämpät ovat ihmisen sosiaaliselle elämälle miljoona kertaa paremmat kuin omassa kopissa yksin kökkiminen. Tietennkin jos on jo vakiintuneessa parisuhteessa opiskelemaan mennessä, kimppa-asuminen ei ehkä innosta.

Itsekin olen asunut kimpassa ulkomailla opiskellessani, ja jossain harjoitteluissa Suomessakin, ja siinä tutustuu kyllä ihmisiin ihan eri tavalla. Rahasta en tässä yhteydessä edes puhuisi.

Vihaan sosiaalisuutta eikä soluasuminen minua miksikään muuttanut. Oma asunto on ehdottomasti oltava.

Ymmärrän kyllä, mutta ei niihin yhteisiin pippaloihin mikään pakko ole osallistua. Ystäviä silti saa, ja ihan rehellisesti olen sitä mieltä, että muiden ihmisten tuki ja seura auttaa useimpiin ongelmiin ja haasteisiin. Yhdessä löytyy paremmin nais-/miesseuraa, työpaikkoja ja vaikka sohva.

Itselle sattui soluihin sellaisia reikäpäitä kämppiksiksi että en ihmettele, että nykyään kukaan ei niissä halua asua.

Vierailija kirjoitti:

Itse sekä myös kaikki opiskelukaverit asuttiin soluissa 2000-luvun alussa, eikä kellään ollut ongelmia opiskelurauhan, siisteyden tms. kanssa. Kämppikset olivat samanikäisiä suomalaisia opiskelijatyttöjä. Tuolloin ei myöskään yksinkertaisesti voinut olla liikenteessä "hyi en ikinä mene soluun" -asenteella, sillä solu oli ainoa vaihtoehto, johon oli varaa kun muutti pois kotoa (poislukien toki opiskelija-asuntosäätiön yksiöt, mutta niitä ei heti uutena opiskelijana saanut).

Ei minullakaan ollut vaihtoehtoa. Ongelmia oli sekä siisteyden että rauhan kanssa. Mutta ehdottomasti pahinta olivat vieraat ihmiset kotonani, joiden kanssa oli pakko kohteliaisuudesta jutella vähän väliä.

Miten opiskelu on "laiskuutta ja velttoutta" ?

Oletko sinä koskaan oikeasti opiskellut, vai pelkästään lusmuillut? Jos olisit, tietäisit, että asia ei ole noin.

Tämä aloitus on kiihottamista kansanryhmää (opiskelijat) vastaan.

Suomalaiset ei tykkää toisista ihmisistä ja ärsyyntyvät pienestä. Siksi pitää olla oma yksiö.

Vierailija kirjoitti:

Asuin reilut puolitoista vuotta solukämpässä yo-kylässä 90-luvun taitteessa. Ensimmäinen puoli vuotta oli kamalaa. Tulin valmiiseen kaveriporukkaan kolmanneksi (oikeastaan neljänneksi, sillä yhden kämppiksen pikkusisko asui sisarensa huonessa pimeästi). Tämä isosisko oli ketjupolttaja ja minä tupakoimaton varsinainen tupakanvihaaja, joten siitä tuli ongelmia. Selvitimme ongelmat niin, että ketjupolttaja tupakoi huoneessaan ja keittiössä avoimen ikkunan edessä ja minä kärsin omat kärsimykseni hiljaa mielessäni (kenen TYS:in neropatin mielestä oli älynväläys laittaa tupakoivia ja tupakoimattomia samaan asuntoon?!). Pimee pikkusisko oli kova bilettämään ja muutkin tykkäsivät kutsua kavereita kylään, mutta onneksi useimmiten viikonloppuisin, jolloin minä olin kotikaupungissani. Yhden kerran jouduin olemaan Turussa viikonloppuna enkä paljon nukkunut... Onneksi huoneiden ovet olivat lukittavia. En paljon tykännyt siitäkään, että pimeellä pikkusiskolla ei tietenkään ollut soluasunnon avainta ja isosiskon avain roikkui postiluukun sisäpuolella. Noiden kolmen muun kaveripiiri oli laaja ja pelkäsin aina, että joku kertoo jollekulle vieraalle asiasta ja sitten kämppä on äkkiä tyhjä, kun varkaina sisään saavutaan. Onneksi sentään niin ei käynyt.

Puolen vuoden jälkeen keväällä tuo porukka häipyi kuka minnekin ja sain kaksi uutta kämppistä. Ne olivat molemmat kivoja, hiljaisia ja kaikkein tärkeintä, kumpikin tupakoimattomia. Seuraava reilu vuosi meni ihan kivasti draamoja välttäen, ja sitten muutinkin poikaystäväni kanssa yhteen ja sillä tiellä olemme avioparina vieläkin.

Omien kokemuksieni perusteella en yhtään ihmettele, että soluasumista halutaan välttää ja yksiöitä suositaan. Soluasuminen sopii vain kauan ennestään toisensa tunteneille ihmisille, joilla on samantapaiset tavat ja tottumukset. Muuten viihtyminen asunnossa on varsinaista onnenkauppaa.

Hmm. On tainneet soluasumiset muuttua pariin otteeseen 30 vuoden aikana.... Enää ei tupakoida, saati saa tupakoida sisällä. Ja muutenkin tulee nopeasti häätö, jos jotain hämärää tapahtuu.

Soluasuminen voi olla ihan kivaa, jos kämppiksen kanssa osuu kemiat kohdilleen, tai tunnetaan jo ennestään. Mutta sitten kun kämppis on ihan erilainen ihminen, yhteisten tilojen jakaminen on yhtä helvettiä. Pitäisi myöntää, että aika on ajanut solujen ohi.

Ehkä suomalaiset eivät ole yhtä kivoja kämppiksiä kuin britit.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei ikinä pitäisi joutua asumaan solussa. Kenenkään. Ikinä.

P.S. Asumistuki kuului ennen opintotukeen. Sen irroittaminen siitä huononsi suurimman osan asumistukea selvästi. Itse saan 0 e sillä puolisoni käy töissä. Ennen uudistusta sain 250 e/kk.

Äläpäs nyt yleistä. Asuin koko opiskeluaikani solussa / kimppakämpässä ja se oli todella kivaa aikaa! Ekan työpaikan saatuani muutin yksiöön ja inhosin sitä hiljaisuudessa yksin kökkimistä.

Onhan se aika koomista, että opiskelijoita varten rakennetaan hyville paikoille edullisia yksiöitä, koska solukämpissä eläminen olisi ihan kamalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten opiskelu on "laiskuutta ja velttoutta" ?

Oletko sinä koskaan oikeasti opiskellut, vai pelkästään lusmuillut? Jos olisit, tietäisit, että asia ei ole noin.

Tämä aloitus on kiihottamista kansanryhmää (opiskelijat) vastaan.

Kiihottamista kansanryhmää vastaan? Vertaatko opiskelijoita juuutalaisiin? Objektiivinen fakta on, että joka neljäs euro tulee velkahanasta ja asumistuki maksaa vuosittain valtiolle 1,61 miljardia (!!) euroa.. Kyllä siihen pitää jollain tavalla puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin reilut puolitoista vuotta solukämpässä yo-kylässä 90-luvun taitteessa. Ensimmäinen puoli vuotta oli kamalaa. Tulin valmiiseen kaveriporukkaan kolmanneksi (oikeastaan neljänneksi, sillä yhden kämppiksen pikkusisko asui sisarensa huonessa pimeästi). Tämä isosisko oli ketjupolttaja ja minä tupakoimaton varsinainen tupakanvihaaja, joten siitä tuli ongelmia. Selvitimme ongelmat niin, että ketjupolttaja tupakoi huoneessaan ja keittiössä avoimen ikkunan edessä ja minä kärsin omat kärsimykseni hiljaa mielessäni (kenen TYS:in neropatin mielestä oli älynväläys laittaa tupakoivia ja tupakoimattomia samaan asuntoon?!). Pimee pikkusisko oli kova bilettämään ja muutkin tykkäsivät kutsua kavereita kylään, mutta onneksi useimmiten viikonloppuisin, jolloin minä olin kotikaupungissani. Yhden kerran jouduin olemaan Turussa viikonloppuna enkä paljon nukkunut... Onneksi huoneiden ovet olivat lukittavia. En paljon tykännyt siitäkään, että pimeellä pikkusiskolla ei tietenkään ollut soluasunnon avainta ja isosiskon avain roikkui postiluukun sisäpuolella. Noiden kolmen muun kaveripiiri oli laaja ja pelkäsin aina, että joku kertoo jollekulle vieraalle asiasta ja sitten kämppä on äkkiä tyhjä, kun varkaina sisään saavutaan. Onneksi sentään niin ei käynyt.

Puolen vuoden jälkeen keväällä tuo porukka häipyi kuka minnekin ja sain kaksi uutta kämppistä. Ne olivat molemmat kivoja, hiljaisia ja kaikkein tärkeintä, kumpikin tupakoimattomia. Seuraava reilu vuosi meni ihan kivasti draamoja välttäen, ja sitten muutinkin poikaystäväni kanssa yhteen ja sillä tiellä olemme avioparina vieläkin.

Omien kokemuksieni perusteella en yhtään ihmettele, että soluasumista halutaan välttää ja yksiöitä suositaan. Soluasuminen sopii vain kauan ennestään toisensa tunteneille ihmisille, joilla on samantapaiset tavat ja tottumukset. Muuten viihtyminen asunnossa on varsinaista onnenkauppaa.

Hmm. On tainneet soluasumiset muuttua pariin otteeseen 30 vuoden aikana.... Enää ei tupakoida, saati saa tupakoida sisällä. Ja muutenkin tulee nopeasti häätö, jos jotain hämärää tapahtuu.

Edelleen tupakoidaan, vaikka ei sisätiloissa. Tupakoijat haisevat lialta ja köyhyydeltä. 

ohis

Jos ei kelpaa, voi hankkia omilla rahoillaan asunnon. Veronmaksajien ei tarvitse noita "neitejä" palvella. 

En käsitä, miksei opiskelijoille voi rakentaa yksiöitä. Valtaosa halusi yksiöön silloinkin kun maksettiin opintotuen asuislisää, eli isommalla asumistuella ei ole merkitystä.

19-vuotiaana asuin puolisen vuotta solussa. Se riitti vaikka asunto olikin halpa. Yksi asukkaista oli asunut aiemmin yksiössä ja valitti kaikista elämisen äänistä ja pienestäkin sotkusta meille muille. Kämppisten poikakaverit hengailivat asunnossa käytännössä koko ajan, mikä oli melko häiritsevää. Vuokranantaja oli outo vanha setä. Hän saattoi esim. tulla omilla avaimilla sisään asuntoon ennalta varoittamatta. Lisäksi asunnossa oli sokerimuurahaisia, huono ilmanvaihto ja epäilen että myös jonkin asteinen kosteusvaurio. Muutin silloisen poikaystävän kanssa yhteen heti kun löydettiin kaksio. Puolison tulot vaikuttivat alentavasti silloiseen asumislisääni ja jouduin nostamaan opintolainan tappiin, että pystyin opiskelemaankin eikä tarvinnut käydä töissä 12 kk vuodessa. Opiskelijoiden asumistuki on vaan hyvä asia.