Miksi nykypäivänä perhe ahtaa elämän täyteen lasten harrastuksia jne.

Meillä toisella on treenit kolme kertaa viikossa ja 1-2 peliä päälle, lisäksi ehtii olla kavereiden kanssa ja nuorisotalolla monta tuntia viikossa. Toisella on kahdet trrenit viikossa ja yksi taideharrastuskerta viikossa, on kaiken muun ajan kavereiden kanssa ulkona tai nuokkarilla. Minulla on omaa aikaa tuntikausia iltaisin ja joka toinen viikonloppu ja lapsillakin on tosi paljon aikaa puuhailla omiaan. Eli ei yhtään stressaavaa.

Meillä lapset 9 ja 6v.ja heillä on yksi kodin ulkopuolella oleva harrastus; kuvataidekerho. Siellä käyvät kerran viikossa ja tykkäävät ja odottavat milloin on tiistai ja kerho taas:) Ei puhettakaan väsymyksestä.

Luulen, että monet vanhemmat menevät massan mukana ja ajatellaan, että paljon harrastuksia=panostusta lapseen=hyvä vanhemmuus. 

Itse en näin ajattele. Lapset tarvii rauhaa ja lepoa ja vapaata olemista ja leikkiä enemmän kuin mitään muuta. Nykyään lapsillakin on jo stressiä ja suorituspaineita. 

Me kyllä harrastetaan sitten perheenä paljon. Käydään pyöräilemässä, askarellaan kotona, tehdään luontoretkiä ja käydään uimahallissa. Saan näin viettää enemmän aikaa lasteni kanssa ja he näkevät minusta muunkin kuin selän (autolla ajaessa harrastuksesta toiseen)

Luetaan myös ja nyt kelien ollessa kurjia, katsotaan paljon koko perheen elokuvia.

Lapset osaa leikkiä ja touhuta keskenään, näin oli jo kun olivat pieniä. Ja myös sääntöjä ja rajoja meillä on ja olen keskimääräistä suomalaista äitiä tiukempi kasvattaja. Mutta myös rakkautta ja huolenpitoa paljon

Nro 12n viesti on aivan kun mun kirjoittama!

Tsemppiä meille valitsemallamme tiellä ;)

Enemmmän kuin oman ajan puutteesta olisin huolissani lasten oman ajan puutteesta jos harrastuksia on joka päivälle. Siinä jää vähemmän aikaa olla lapsi. Se on hyvä jos on harrastus, mutta jos niitä on monta niin kyllä se pidemmän päälle voi olla uuvuttavaa kun ei koskaan ehdi vaan olla. Muutenkin lasten harrastusten suorituskeskeisyyskin tympii. Tyttö harrastaa kilpaurheilua ja välillä on sellainen olo, että mitä siinä on järkeä, mutta on vaikea löytää sitten tytöstä tarpeeksi haastavaa jumppaa jota olisi pari kertaa viikossa ilman sitä kilpailua. Sellainen fiilis, että spagaattien sun muiden opettaminen on turhaa jos ei niistä voi saada mainetta ja kunniaa.

Ennen kouluikää isommilla ipanoilla oli kerran viikossa jumppa ja nyt kouluikäisenä kummallakin on yksi harrastus johon kulkevat lähes aina itsenäisesti, että jos ei olisi tuota yhtä pienempää niin omaa aikaa olisi ruhtinaallisesti. Lasten kaveripiirissä on kyllä paljon lapsia joilla on paljon harrastuksia, eivät koskaan edes ehdi kavereiden kanssa leikkimään muualla kuin koulussa kun vapaa-aika on täynnä harrastuksia. Kukin perhe tavallaan. Itse lapsena koin, että oli kivaa kun ehti leikkiä kavereiden kanssa niin mielelläni haluan suoda saman omille lapsillenikin.

Viestini lähti siitä, että useissa liikunta-aiheisissa ketjuissa mammat väittää, ettei ole edes puolta tuntia aikaa kotona jumpata. Lapset vaativat näissä tapauksissa ilmeisesti jatkuvaa ja keskeytymätöntä huomiota äidiltään 24/7. En minä muista koskaan olleeni niin huomionkipeä lapsi, etten puolta tuntia olisi viihtynyt yksin.

Ja toinen juttu näissä liikunta-aiheisissa ketjuissa on se, että lapsi ilmeisesti vaatii, että vanhempi on mukana myös harrastuksissa katsomassa ja kannustamassa hänen kuperkeikkojaan tai piirtelyä, sillä äideillä ei ole edes harrastusten aikana omaa aikaa käydä 30 minuutin lenkillä.

Tätä tässä lähinnä ihmettelin, otsikko tosiaan vähän harhaanjohtava. AP

Minulla oli lapsena paljon harrastuksia ja olen kiitollinen vanhemmilleni, että sain harrastaa. Sain yhdestä harrastuksestani ammatin.

Ongelmat tämän suhteen ehkä kasaantuvat yksinhuoltajille joilla useampi lapsi?

Meillä ainakin oli todella raskasta kun piti eron jälkeen yksin kuljettaa vanhinta lasta urheiluharrastukseen monta kertaa viikossa ja raahata pienempiä mukana. En kuitenkaan halunnut että lapsi joutuu harrastuksen lopettamaan. Tästä on 1,5 vuotta ja nyt lapsi kulkee itse harrastukseensa.

Nuorempien lasten suhteen pystyn miettimään heidän harrastuksensa niin että otan jo etukäteen huomioon tarkemmin kuinka paljon harrastus vie aikaa, kuinka usein se on jne. Tällä hetkellä yksi kerran viikossa oleva harrastus riittää heille. Itse en todellakaan jaksa olla joka ilta menossa johonkin, pitää olla myös aikaa yhdessä kotona lasten kanssa vapaasti puuhailla.

Tunnen myös yhden äidin jonka lapset ovat 1-vuotiaana aloittaneet harrastusurakkansa ja myös 2v vietiin 3 kertaa viikossa päiväkodista 10h päivän jälkeen suoraan harrastukseen. Isompi lapsi harrastaa vielä enemmän, molemmat vanhemmat kuljettavat lapsia harrastuksiin joka ilta. Tämä on jo liioittelua jota en ymmärrä.

Kyllä minulla ja meillä miehen kanssa on ihan omaa aikaakin jo hyvin vaikka tuo 11v käy 3-4x viikossa harrastamassa. Kesäaikaan menee itse, näin kurjemmilla keleillä viedään ja haetaan kun matkaa on n 3 km suuntaansa. Paljon tapaa ystäviään joko meillä tai kavereilla, osaa olla omissa oloissaan välillä eikä muutenkaan roiku lahkeessa koko aikaa.

Joskun menen itse salille sillävälin kun lapsi on harrastuksessa - siinä on 1,5h hyvää aikaa treenata tai mennä kotiin vaikka siivoamaan. Ihmettelen jos joku ei ehdi lapsen harrastuksen aikana tekemään mitään itsekseen??

Koulusta tulee kaseja ja ysejä, joten kouluun ei niin tarvitse panostaa. Meidän lapsilla on myös paljon energiaa ja osa harrastuksista on koulun jälkeen, joten heitä ei tarvitse erikseen kuskata. En ole halunnut lapsilleni kilpalajeja, joissa on tiukat aikataulut vaan kyse on enemmänkin näytelmäkerho, kuviskerho, partio ja soittaminen tyyppisistä harrastuksista. Lapset saa niistä niin paljon, että en henno kieltääkään lapsia.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 09:56"]

niin jos on illalla tunnin kestävä harrastus niin jää silti vielä useampi tunti aikaa, meillä lapset kotona ovat itsekseen, ei keksitä ohjelmaa, piirtävät tai lukevat. tai ovat koneella.

[/quote]Aivan, eikä kolmekaan tuntia ole "koko päivä". Usein tähän samaan reissuun yhdistetään muiden lasten viemisiä, kun juniori viedään treeneihin, niin samalla viedään kesimmäinen salille ja vanhin talille. Itse ehtii pitkälle juokulenkille. Matkoineen tuo kestää pari-kolme tuntia ja jokainen on saanut omaa aikaa ja vielä jää aikaa rentoon yhdessä olemiseen kotona.

Kyllä se on niin päin että säännöllisyys tuo aikaa tehdä asioita. Jos ei ole mitään mikä on "pakko" tedä, niin kaikki aika menee jonninjoutavaan vetelehtimiseen.

Osasyy siihen harrastuksiin kuljettamiseen on myös se, että lapsi ei harrasta sille valmentajalleen tai opettajalleen vaan vanhemmalleen, ei niitä futispelejä pelata että "haluun näyttää valkulle", vaan "haluun näyttää iskälle". Eli siellä harrastuksen parissa vierehtää vanhemmilta jo senkin "takia" useampi tunti viikossa.. meillä on kolme lasta, yhteensä 11 harrastusta ja vain kaksi niistä on sellaisia, että vanhempia ei todellakaan toivota paikalle. Eli mulla on omaa aikaa, kun lapset on pedissä. Ei siinä mitään ongelmaa ole, hyvin ehdin omia juttuja.

Ja ap:lle sen verran, että ikinä en oo ymmärtänyt laspettomien vinkunaa siitä, että "kun on niin karmee kiire koko ajan".. MIHIN teillä on kiire? Itse olette kiireen itsellenne luoneet, ei teitä kukaan muu käske tai teiltä mitään odota.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 22:37"]

Aina kun tulee puhettä äitien ajankäytöstä, ketjuihin ilmestyy Pyhiä Mammoja paasaamaan, kuinka heillä on niin ja niin monta harrastusta lapsella ja kuinka omaa aikaa ei ole ollenkaan silloin, kun lapset ovat hereillä. Eli koko aika, joka ollaan poissa töistä kuluu lasten ympärillä. Onko tämä enää tervettä?

En minä ainakaan muista, että omat vanhempani olisivat pitäneet minulle seuraa joka ainoan hereilläolohetkeni. Päiväkoti-ikäisenä vietin aikaa ihan omissakin oloissa leikkien, enkä odottanut että vanhempani ovat jatkuvasti vierelläni seuraamassa puuhastelujani. Vanhempana harrastuksia oli kerran viikossa baletti, toisena pianonsoitto. Nämäkin tosin vasta kouluikäisenä, jolloin pystyin kulkemaan niihin omatoimisesti.

Miten siis voi olla, ettei äideillä ole puolta tuntia omaa aikaa päivässä? Siis kotona ollessa?

t. Lapseton

[/quote]

Tässä yksi pyhä mamma.  Mulla on 5, 8 ja 10 v lapset.

Vanhin harrastaa joukkueurheilulajia, jossa treenit on 4krt/vko ja päälle pelejä melkein viikottain. On tosi hyvä ja haluaa kehittyä lajissa, jonka on ihan itse valinnut, joten kuskata täytyy.

Keskimmäisellä on kaksi harrastusta, joista molemmat kerran viikossa.

Kuopuksella on myös kaksi harrastusta, joista toinen päiväkotipäivän aikana.

Että ei mun mielestäni meidän lapset paljoa harrasta. Mutta kun on 3 lasta, niin tuleehan siitä sitä kuskaamista.

Tässä puhutaan nyt useimmiten alle kouluikäisten harrastusmääristä. 

Mutta tiedättekö, että urheiluseuroissa harrastaminen on nykyään ihan tosi tavoitteellista, halusi sitä tai ei. Ei 10-vuotias poika voi juurikaan pelata futista missään jengissä niin, että kävisivät vähän pelailemassa pari kertaa viikossa. Vaikka olisi päivän selvää, että kenestäkään joukkueen pojasta ei tule seuraavaa Teemu Pukkia, on harkkoja silti helposti sen neljä kertaa viikossa, ehkä juoksutreenit siihen päälle, pelejä viikonloppuisin ja sitten niitä ihania turnauksia, joihin kyselemättä velvoitetaan myös vanhemmat töihin. Jos haluat pelata futista (tai lätkää tai muuta vastaavaa) vaikkakin vaan ihan harrastusmielessä ja kuulua joukkueeseen, tämä on homman nimi. Jos tässä on liikaa tai homma ei sovi aikatauluihin, joukkue ei ole oikea osoite. 

Optimaalista tietysti olisi asua jalkapallokentän tai jäähallin välittömässä läheisyydessä, mutta aina näin ei ole. Toisaalta talviaikaan treenit on milloin missäkin salissa, kenttävuorojakin on aika laajalla alueella, puhumattakaan niistä pelimatkoista ja niiden kyydityksistä. Kyllä tällainen ihan harmitonkin harrastaminen oikeasti sitoo aika paljon vanhempiakin. Ja toisaalta, jos lapsen kuuluu liikkua sen kaksi tuntia päivässä, tällainen pallon perässä juokseminen ja samalla joukkuetaitojen oppiminen on aika hyvä tapa siihen. Ja kun poika itse sitä haluaa, olisi musta kohtuutonta oman mukavuudenhalun nimissä kieltäytyä siitä kolmen k:n roolista (kuljettaja, kustantaja, kannustaja).

Mutta kun tämä futista pelaava poika ei ole ainoa lapsemme. Tyttö ratsastaa ja soittaa pianoa, rakastaa molempia harrastuksiaan ja on niissä aidosti hyvä. Tallilla olisi vaikka joka päivä, soittoharrastukseen kuuluu myös teoriaopinnot, nekin tulee hoitaa mikäli mielii musiikkiopistossa soittaa. Mutta opisto on se elin, joka vaan ilmoittaa missä tämän laajan kunnan tiloissa soitto- tai teoriatunnit ovat, heitä ei kiinnosta lainkaan millaisten kulkuyhteyksien päässä nämä ovat oppilaan kodista. Jo alusta asti tehdään selväksi, että musiikinopiskelussa vanhemmilla on tärkeä rooli tässä samaisessa kolmessa K:ssa. 

Kun pakettiin lisätään matkatyötä tekevä puoliso, on sanomattakin selvää, että mun iltani ovat melkolailla lasten aikatauluihin sidonnaiset. 

Mutta jalkapallo, ratsastus ja pianonsoitto. Musta ne kuulostaa hyvinkin tervehenkisiltä ja hyviltä harrastuksilta. Lapseni eivät harrasta niitä minun toiveestani eikä minun kunnianhimoisten tavoitteideni vuoksi vaan siksi, että nauttivat niistä ja haluavat niissä käydä. Minusta olisin melko itsekäs, jos kieltäisin tai asettuisin jarruksi oman vapaa-ajanvähyyden vuoksi. Joo, että aika täyteenahdettu on tosiaan meidän perheen kalenterit, mutta ei ahtamisen ilosta tai siitä, että voisin naapureille kehuskella kuinka meidän perheen huikeat mukulat harrastaa. Vaan siksi, että lapseni haluavat näitä harrastaa ja minä haluan ja myös koen velvollisuudekseni tukea heitä siinä.

Nykyään monet vanhemmat ovat nostaneet lapset jalustalle ja kaikki perheessä sujuu lasten ehdoilla. Lisäksi kuvitellaan, että lapsella pitää olla mahdollisimman monta harrastusta jo eskari-iässä. Milloin lapsi saa olla lapsi? Puuhailla kavereiden kanssa pihalla tai pulkkamäessä tai mitä kaikkea kivaa ainakin ennen mukuloina keksittin.

Jos ennen halusi harrastaa jotain, niin se piti valita siten, että pystyi itse kulkemaan harrastukseensa, ei vanhemmat kuskanneet. Ja kai me maaseudun kakarat oltiin niin yksinkertaisiakin, ettei tullut mieleen harrastaa jotain erityistä. Pienempänä kaytiin pyhäkoulussa ja tyttö-/poikakerhossa ja muu aika vietettiin ulkona puuhaillen.Isompana jumpattiin, pelattiin lentistä ja pesistä - omatoimisesti suurimmaksi osaksi. Kesäiltaisin saattoi muutama aikuinenkin liittyä peliin.

Tärkeää oli olla vaan, tekemättä mitään erityistä. Istuskeltiin perhen kesken, juotiin iltakahvit tai -teet ja joskus paistettiin vaikka lettuja tai köyhiä ritareita. Ja juteltiin kaikenlaista. Minä olen niin vanhaa ikäpolvea, ettei lapsuudessani ollut telkkaria, vaan kuunneltin radiota: kunnelmia, hupailuja, musiikkia, luentaa (olen siten tutustunut mm. Tuntemattomaan sotilaaseen jo alakouluikäisenä).

Joskus tuntuu, että nykyvanhemmat eivät osaa olla lastensa kanssa tekemättä jotain "hyödyllistä". Lasten hienoista harrastuksista on tullut jonkinlaista kilpavarustelua. Myös osa harrastusten järjestäjistäkin on sortunut liikaa totisuuteen. Urheilua tai musiikkia ei voi enää harrastaa omaksi huviksi, vaan pitää koko ajan treenata enemmän ja enemmän ja pyrkiä joukkueeseen tai orkesteriin. Lapsi ei enää koe iloa harrastuksestaan. Katsokaapa vanhemmat, miten totisia lapset ovat pelatessaan tai soittaessaan. Ei siellä nauru raiu eikä ilo pirskahtele. Tuskanhiki ja petymyksen kyyneleet ovat tavallisempia. Voi lapsiparkoja ja voi vanhempia.

Tässä voisi nostaa esiin sen, että harrastuksia on joka lähtöön. Monelle harrastus tarkoittaa urheilua, ja vaikka sitä ei voisikaan ehkä harrastaa seurassa ilman kilpailua (mikä on kyllä valitettavaa!), voi kavereiden kanssa potkia palloa pihalla ja tehdä muutakin ihan kotona tai omatoimisesti pihalla. Kun olin lapsi, harrastuksiksi kyllä laskettiin mm. lukeminen ja postimerkkien kerääminen (joita muuten harrastan edelleen). Monilla on ihan kummallinen kuva, että jos lasta ei käytetä ohjatussa harrastuksessa, se potkii vaan ostarin kulmilla mummoja tai pelaa kotona tietokoneella (joka muuten sekin on hyvä harrastus tietyin ehdoin).

Ja sitten niitä ohjattujakin harrastuksia on erilaisia. Lapseni esim. pelaa shakkia mitä tapahtuu sekä ohjatussa kerhossa että omin päin kotona (onko näistä siis toinen harrastus ja toinen ei?), ja sitä kautta pääsee kilpailemaankin, jos haluaa, mutta ei todellakaan ole pakko.

Sivuhuomiona muuten vielä se, että paljon hoetaan, että "lapsen täytyy saada olla lapsi", millä kai tarkoitetaan käytännössä vapaata leikkiä yms., ja se olisikin hyvä ujuttaa maanisten harrastajaperheiden tajuntaan, mutta kyllähän toisaalta lapsetkin haluavat tehdä muuta kuin leikkiä ja juosta vapaasti. Esim. tuota shakkia pelataan ihan säännöillä ja siinä pitää aika tiukasti keskittyä, ja voin sanoa, että alle kouluikäinenkin nauttii. Eli en nyt ihan sitäkään allekirjoita, että rankan koulun ja päivähoidon lisäksi lapsella ei saisi olla mitään "ohjattua". Oma ketjunsa aihe muuten olisi sekin, miksi ihmeessä iskostamme lastemme mieliin, että esim. koulu on rankkaa ja väsyttävää ja tylsää, ei millään tavalla inspiroivaa. (No fyysisen väsymyksen ja lepohetkien tärkeyden ymmärrän, mutta miksi se koetaan niin henkisesti kuluttavaksi?)

Kuinka paljon OIKEASTI on vaikka alle 9-vuotiaita lapsia, joilla on enemmän kuin 2 harrastusta? Ehkä yksi kahdestakymmenestä.

Olen itse saanut lapsena ja nuorena harrastaa mm. pianonsoittoa, kuvataidekoulua ja tanssia, miksi en antaisi lapsilleni samaa mahdollisuutta?

Tänä päivänä työelämän vaatimukset ovat muuttuneet, vanhemmuuden vaatimukset ovat muuttuneet ja lasten vapaa-ajanvietto on muuttunut. Liikuntaharrastus ei ole vaihtoehto, vaan pakko, niin että lapseni selviävät terveinä läpi elämän.

Vanhemmilla on kiire. 20 vuottta sitten olisin ehkä lähettänyt 8-vuotiaan bussilla yksin tanssitunnille, mutta nyt elämme maailmassa, jossa ekaluokan vanhempainillassa opettaja hämmästyi, kun kuuli, että osa lapsista tulee yksin kouluun. Siis muutaman korttelin kävelymatkan! 30 vuotta sitten, olisin pankin sulkeutumisaikaan hätistänyt asiakkaan ulos. Mutta nyt hoidan neuvottelun loppuun, niin että myyntitavoitteet täyttyvät, eikä asiakas reklamoi huonosta palvelusta ja juoksen päiväkodille.

Maailma muuttuu, mutta lasten harrastukset, ei ole merkki muutoksesta huononpaan.

Mua aina naurattaa, kun kuulen näistä hukassa olevista vanhemmista, joiden kaikki aika kuluu näihin lasten kuskaamisiin. Siis ettekö te muuten pääse pätemään? Ottaisitte oppia ranskalaisilta, he eivät anna lasten pompotella vanhempiaan mielesnä mukaan, puhumattakaan siitä, että vanhemmat uhraisivat kaiken vapaa-aikansa johonkin lapsen HARRASTUKSEEN. Mutta tehkää vaan elämästänne kiireistä ja eläkää lapsen kautta, huomaatte sitten 20 vuoden kuluttua, että puolison kanssa ei ole mitään yhteistä eikä mitään puhuttavaa. Koko elämä on ollut vaan lapset lapset lapset ja niiden harrastukset. Säälittävää. Meillä on muuten 2 lasta, joista toinen ei vielä hararsta mitään (alle kouluikäinen ei tosiaankaan tarvitse harrastusta). Toinen harrastaa erästä urheilulajia 2-4 kertaa viikossa ja onneksi ei ole kinunnut muuta harrastusta. Meillä on katsokaas omaa ja parisuhdeaikaakin :). Kaveripiirissä näitä suorittajavanhempia löytyy useampia ja he aina ihmettelvät, että miten teillä on aikaa sille ja sille. Niin ja vielä huomiona, että niiden lapset on juuri sellaisia, että koko ajan pitää olla jotain heille järjestettyä ohjelmaa, mitään ei osata tehdä oma-aloitteisesti. Sitten kitistään, että ei ole mitään tekemistä ja kiukutellaan. Tällöin vanhempi alkaa heti huolestuneena ehdottelemaan, että no tee sitä, tätä ,ota kännykkä/tabletti/tietokone, kato telkkua, koita kestää 5 min, sit äiti lähtee kuskaa sua sun treeneihin kultapieni! Get-a-life. Ugh.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 14:42"]

Meillä on muuten 2 lasta, joista toinen ei vielä hararsta mitään (alle kouluikäinen ei tosiaankaan tarvitse harrastusta). Toinen harrastaa erästä urheilulajia 2-4 kertaa viikossa ja onneksi ei ole kinunnut muuta harrastusta. Meillä on katsokaas omaa ja parisuhdeaikaakin :).

[/quote]

Entä jos olisi kinunnut? Entä jos se sinun nuorempi lapsesi kinuaakin? Kiellätkö, jotta jää riittävästi omaa ja parisuhdeaikaa? Sanotko, ettei äiti nyt kulta millään viitsi sitoutua ja ruveta kuskailemaan?

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 15:10"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 14:42"]

Meillä on muuten 2 lasta, joista toinen ei vielä hararsta mitään (alle kouluikäinen ei tosiaankaan tarvitse harrastusta). Toinen harrastaa erästä urheilulajia 2-4 kertaa viikossa ja onneksi ei ole kinunnut muuta harrastusta. Meillä on katsokaas omaa ja parisuhdeaikaakin :).

[/quote]

Entä jos olisi kinunnut? Entä jos se sinun nuorempi lapsesi kinuaakin? Kiellätkö, jotta jää riittävästi omaa ja parisuhdeaikaa? Sanotko, ettei äiti nyt kulta millään viitsi sitoutua ja ruveta kuskailemaan?

[/quote]

No, mä olen ainakin sanonut muksuilleni hyvin selkeästi, että musta ei tule jääkiekkomutsia. Kieltäydyn ehdottomasti uhraamasta vapaa-aikaani johonkin niin aivottomaan kuin jatkuvaan kuskaamiseen, vapaaehtosorjana toimimiseen ja kaukalon laidalla roikkumiseen. En suostu. Piste.

Minun ystäväni poika ei saa pelata jääkiekkoa, kun ystäväni on niin päättänyt. Mitä siitä, vaikka lapsi on todella urheilullinen, rakastaa luistelua, kaikki ystävät pelaavat jääkiekkoa ja lapsen isä olisi valmis hoitamaan talkoovuorot. En ole varma onko kyse ystäväni piheydestä (rahaa hänellä on, mutta saita kuin mikä) vai siitä, että hän pelkää oman vapaa-aikansa kärsivän lapsen harrastuksen vuoksi. Olen todella pahoillani lapsen puolesta, mutta lapset eivät voi vanhempiaan valita.