Pariutumisen markkina-arvo, katsoiko kukaan ohjelmaa?
YLE-Areenalla pyörii ihmisten pariutumista käsitelevä ohjelma Avara Ihmisluonto. Ohjelmassa professori Kirsti Lonkka vahvistaa, että markkina-arvoteoria vaikuttaa parinvalintaan. Mitäs tähän sanotte?
Joku ei tainnut pitää aiheesta, sillä aihetta käsittelevä ketju sensuroitiin viime yönä. Taitaa olla tavanomaista tällä palstalla, joten tehdään uusi kun asia on vielä hyvässä muistissa.
Ohjelmassa kerrotaan, että naiset arvostavat parinvalinnassa statusta, valtaa, pituutta ja varallisuutta miehet taas ikää ja ulkonäköä. Tämähän jo tiedettiin. Sen lisäksi kumpikin sukupuoli pykii hankkimaan itselleen itseä hiukan paremman partnerin.
Mielenkiintoinen osa oli parinvalintaa käsittelevä leikkimielinen koe, jossa kolme miestä ja kolme naista oli arvotettu valokuvien perusteella etukäteen eri luokkiin. Itse arvioin henkilöt nopeasti samalla tavalla kuin raatikin. Miehistä herrat A ja B olivat itsevarmoja alfoja, herra C taas alistuva beeta. Naisista neiti C erottautui helposti, sen sijaan neidit A ja B olivat suhteellisen tasavahvoja.
Kokeessa henkilöitä pyydettiin valitsemaan itselleen pari. Tarkoituksena oli puolileikillään tutkia markkina-arvoteorian paikkansapitävyyttä. Koe poikkesi etukäteisarvostuksesta heti alkuvaiheessa, kun herra B kiirehti valitsemaan neiti C:n. Sen jälkeen A valitsi B:n ja onnekkaalle herra C:lle jäi neiti A, joka ei ollut yhtään tyytyväinen tilanteeseen.
Mielenkiintoista kokeessa oli se, että neiti B kohensi asemiaan hymyilemällä ja olemalla avoimen näköinen kun taas A näytti vakavaa aatelisnaamaa heikentäen asemaansa. Herra C ei pystynyt käyttämään fyysistä pituusetuaan mitenkään hyväkseen, vaikka siitä yleensä on kovasti etua. Kukaan naisista ei antanut rukkasia ja kukaan ei saanut useampaa kuin yhden partnerin. Käytännössä herrat B ja A hoitivat parinvalinnan, johon muut tyytyivät.
http://areena.yle.fi/tv/2050900
Kommentit (24)
Joo eipä noista miehistä mun mielestä yksikään noussut yli muiden ulkonäöltään. A ja B ei vaate- ja hiustyyleiltään miellyttäneet yhtään. Heti huomasin, ettei erityisesti A:n kanssa tulisi mitään, kun kaulassa risti ja päällä tyylitön nahkatakki (tuo pukeutumistyyli kertoo, että luultavasti elämänarvoiltakin ollaan ihan erilaisia). B oli vaatetyyliltään vähän parempi, muttei silti iskenyt mitenkään erityisen vahvasti. C taas oli aivan liian isokokoinen. Pienikokoisena naisena en pidä liian isokokoisista miehistä, vaikka pituus monien muiden mielestä on hyvä piirre.
Jos ihan ulkonäön perusteella noista jonkun kanssa pitäisi lähteä treffeille ja katsoa tuleeko hommasta mitään, niin B:n kanssa lähtisin kokeilemaan. Ulkonäön perusteella tämä voisi olla eniten elämänarvoiltaan samankaltainen. Tämä veikkaus voi tosin mennä ihan väärin ja tyyppi paljastuisikin heti ensi treffeillä aivan vääränlaiseksi mulle.
Mun mielestä nämä markkinaarvohöpötykset on täyttä roskaa. Ihmisillä on erilainen maku ja katsovat puolisossa eri asioita (onneksi). "Markkina-arvo" voi miehillä vaikuttaa siihen saako yhdenillanjuttuja baarista, mutta pysyvämpään pariutumiseen sillä ei ole juurikaan vaikutusta. Ainakin minä ja kaikki ystäväni (miehet ja naiset) haluavat parisuhteen ihmisen kanssa, jolla on samalaiset mielenkiinnon kohteet, elämänarvot ja toiveet elämältä. Ulkonäkö tulee kaukana näiden asioiden jälkeen.
Näistä miehistä vielä... A ja B KUVITTELIVAT olevansa alfauroksia, mutta todellisuudessa eivät olleet. He olivat toki fyysisesti paremmannäköisiä kuin C, mutta miehellä se ei riitä. Itse arvostan koulutusta ja hyvää asemaa työmarkkinoilla. Ei tulisi mieleenkään ottaa työtöntä miestä riesaksi, vaikka olisi miten hyvännäköinen.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 16:37"]
Näistä miehistä vielä... A ja B KUVITTELIVAT olevansa alfauroksia, mutta todellisuudessa eivät olleet. He olivat toki fyysisesti paremmannäköisiä kuin C, mutta miehellä se ei riitä. Itse arvostan koulutusta ja hyvää asemaa työmarkkinoilla. Ei tulisi mieleenkään ottaa työtöntä miestä riesaksi, vaikka olisi miten hyvännäköinen.
[/quote]
Juu, eivät olleet koulutetun oloisia ja lihakset puuttui. Lisäksi lyhyitä.
Markkinataloudessa kaikkeen haetaan sitä markkina-arvoa. Kun katsoo vanhoja pariskuntia, jotka ovat jo eläneet yhdessä pitkään ja katselee heidän kuviaan, sillä markkina-arvolla ei ole elämässä mitään merkitystä, vaan rakkaudella.