Olin lapseni palaverissa päiväkodissa, paikalla oli 6 ihmistä
Päiväkodin johtaja, molemmat lastentarhanopettajat, erityisopettaja ja toimintaterapeutti. Kun saavuin maski päällä, johtaja nauroi minulle, että näytän hassulta.
Kukaan muu ei pitänyt maskia. Pyysin palaveria järjestettävän etänä, mutta se olisi kuulemma liian hankalaa. Lapseni asia oli akuutti, ymmärrän sen että palaveri piti pitää pikaisesti, mutta en ymmärrä miksi minun piti olla fyysisesti läsnä.
Onko ohjeistukset päiväkodeissa jotenkin muuttuneet?
Kommentit (36)
Koronatoimia on monenlaisia. Palaverijärjestelyt on vain yksi niistä, eikä sen perusteella voi vetää johtopäätöksiä muusta toiminnasta.
Paljon riippuu myös ko. päiväkodin sijainnista. Suomessa on runsaasti paikkakuntia, joilla koronaa ei käytännössä ole ollenkaan. Silti valtakunnallisia ohjeistuksia noudatetaan lähtökohtaisesti samoin.
Tässä tapauksessa lapsen asian hoitaminen tehokkaimmalla mahdollisella tavalla katsottiin tärkeämmäksi kuin tiukat koronatoimet.
Huoltajana olisin tyytyväinen, että noinkin moni oli pystynyt irtautumaan lapseni palaveriin. Ihmettelen kyllä vain, että ketä jäi palaverin ajaksi lapsiryhmään pyörittämään toimintaa. Joten onkohan tarina sittenkään totta?
Henkilökunta on varmasti todella huolissaan lapsen hyvinvoinnista, joten siksi ei ole järjestetty etäpalaveria. Lapsen tilanne kuulostaa pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Asia kyllä kuulostaa siltä että maskin käyttö on varmaan pienimpiä murheita. Tärkeämpi varmaan hoitaa sen lapsen asiat kuntoon. Mutta tietysti jo siitä voi jotain päätellä, jos huoltajaa kiinnostaa enemmän maski kuin oma lapsi, niin jossain on vikaa.
Miksi olet ilkeä? Kyseessä oli päiväkodissa tapahtunut asia, haluttiin ksi varmistaa, ettemme tee rikosilmoitusta.
Siinä palaverissa ei taatusti ole ollut paikalla yhtäkään lastentarhanopettajaa. Sellaisia ei ole enää olemassa.

Silloin palaverissa ei ole mukana noin suurta määrää henkilökuntaa, vain johtaja ja yksi lastentarhanopettaja. Kuulostaa siltä, että lapsesi hyvinvoinnista ollaan erityisen huolestuneita. Tarina kuulostaa muutenkin epäuskottavalta, vaikuttaa siltä, että haluat vain mollata varhaiskasvatuksen väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia kyllä kuulostaa siltä että maskin käyttö on varmaan pienimpiä murheita. Tärkeämpi varmaan hoitaa sen lapsen asiat kuntoon. Mutta tietysti jo siitä voi jotain päätellä, jos huoltajaa kiinnostaa enemmän maski kuin oma lapsi, niin jossain on vikaa.
Miksi olet ilkeä? Kyseessä oli päiväkodissa tapahtunut asia, haluttiin ksi varmistaa, ettemme tee rikosilmoitusta.
No nyt muuttui tarina vähän liian epäuskottaviksi.
Ei sulla edes ole lasta kivikissa.
Vierailija kirjoitti:
Koronatoimia on monenlaisia. Palaverijärjestelyt on vain yksi niistä, eikä sen perusteella voi vetää johtopäätöksiä muusta toiminnasta.
Paljon riippuu myös ko. päiväkodin sijainnista. Suomessa on runsaasti paikkakuntia, joilla koronaa ei käytännössä ole ollenkaan. Silti valtakunnallisia ohjeistuksia noudatetaan lähtökohtaisesti samoin.
Tässä tapauksessa lapsen asian hoitaminen tehokkaimmalla mahdollisella tavalla katsottiin tärkeämmäksi kuin tiukat koronatoimet.
Huoltajana olisin tyytyväinen, että noinkin moni oli pystynyt irtautumaan lapseni palaveriin. Ihmettelen kyllä vain, että ketä jäi palaverin ajaksi lapsiryhmään pyörittämään toimintaa. Joten onkohan tarina sittenkään totta?
Koronatoimenpiteet maskit ja muut ovat tosiaan tartuntatilanteesta riippuvaisia.
Jos paikkakunnalla ei ole tautia eikä altistuksia, niin ei tarvitse olla niin huolissaan kuin muissa tapauksissa.
Ja eläähän ap:n lapsikin koko ajan tuossa päiväkodissa, hän aivan varmasti tuo tartunnan kotiin juuri noista ihmisistä jos niin on mennäkseen.
Ja ap toimi oikein, jos seudulla koronaa on. Maskia ei tarvitse pitää seuduilla eikä paikoilla missä tarttumisvaara on pieni.
Eihän se tauti mistään itsestään tartu, aina oltavat jossakin se pisara josta tarttu taituu pääasiassa tarttuu.
Myös pinnoilta tarttuu tietenkin.
Tyylipuhdas provo.
Ja mammat vastailee.
Taustalla voi ihan hyvin olla tilanne,jossa halutaan varmistaa,että mahdollisen rikoksen uhri ei tee tikosilmoitusta. Tämä selittäisi myös johtajan ylimielisen naureskelun. Typerys. Lastensuojeluun ovat taatusti olleet yhteydessä, oma selusta kun pitää aina turvata mahdollisia syytöksiä vastaan,erityisesti,jos ne ovat aiheellisia. Yhteydenpidosta lasuun ei tokikaan kerrota asianosaisille ennenkuin on kohteen jo myöhäistä reagoida. Nämä akat osaavat valehtelun jalon taidon,mestarimanipuloitsijoita.
Vierailija kirjoitti:
Tyylipuhdas provo.
Ja mammat vastailee.
Minua taas ärsyttää nämä provon huutajat. Joka ikinen asia on provo ja missään ei ole voinut sattua mitään mistä täällä voisi keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Siinä palaverissa ei taatusti ole ollut paikalla yhtäkään lastentarhanopettajaa. Sellaisia ei ole enää olemassa.
Niin, älkää alapeukuttako turhaan, vaan opetelkaa nykyiset ammattinimikkeet ja termit oikein:
varhaiskasvatuksen opettaja (vo)
varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo)
Nämä muuttuneet vuonna 2018
Lastentarhoja ja -seimiäkään ei ole olemassa, vaan ne muuttui päiväkodeiksi jo 1973.
Ne ”päiväkodin tätit” on kuulkaas todennäköisesti maistereita.
En ole eläessäni ollut sellaisessa palaverissa vanhemman kanssa, jossa on ollut kaksi lastentarhanopettajaa paikalla. Enkä sellaisessa missä on päiväkodin johtaja paikalla. Sellaisessa kyllä missä on neuvolan terveydenhoitaja, toimintaterapeutti, varhaiskasvatuksen opettaja, puheterapeutti ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
En usko että missään tapauksessa kenenkään etua palvelee, jos paikalla on kaksi opettajaa ja johtaja paikalla, sillä jo itsessään moniammatillisessa palaverissa puhutaan niin tärkeitä asioita, ettei yhdellekään "turhalle" henkilölle siellä ole tilaa. Siksi hieman epäilen nyt aloitusta.
T. Vakaope
Joku jo vastakin sinulle, mutta tapaus kuulostaa tosiaan niin vakavalta ja vaikealta, ettei sitä sen takia haluttu järjestää etänä. Asiaan liittyy varmasti sellaisia kuvioita, joiden takia he halusivat tavata sinut henkilökohtaisesti. Vaikea kuitenkaan uskoa, että johtaja olisi nauranut sinulle. Mutta jos näin on, niin asiasta voi tehdä valituksen.