En lapsena saanut ikinä kotiin Doris-keksejä koska olivat muka niin kallita ja äiti piti leipomiaan pikkuleipä parempina, kun muutin omilleni mätin Doriksia naamaan kuin hullu

Itse olin ärsyyntyny jos oli vaan dorikseja. Vaadin dominoja (mintti!) ja ennenkaikkea bastogneja.

Mutta meillä olikin segelbåteni, pihviä joka päivä jos vaan huvitti.. parhaimmillaan (pahimmillan?) 7 venettä, saari jne.

Semmosta se on kun molemmat vanhemmat tienaa enemmän kuin lääkärit.

Jotenkin en lihonnu. Ehkä koska koulu oli kävelyetäisyydellä ja vuoren päällä josta sitten kotimatka ainakin talvisin meni niin että pyörittelin koko matka lumipalloja kunnes en saanu niitä enää millään liikkumaan (läpimitta = oma pituus). Sitten taka askelia ja uusi pyörimään että vanhan pallon kohdalla ois ainakin joku 40cm... ei saanu olla liian helppoa. Pysyi tollai lämpimänä. Tuntui muutenkin kivalta ku lihaksia särki. 

...ja lekurit ihmettelemässä oonko vetäny stereoideja... ei voinu kuulemma noin lihaksikas olla omillaan.

Lapsena nuolin Dominoista täytteet, länttäsin kannet yhteen ja siinäpä kiva yllätys seuraavalle keksipaketin käyttäjälle. Dorikset oli hyviä myös. Niille en tehnyt nuoluoperaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Mutta eihän ne Doris-keksit edes ole hyviä.

Makunsa kullakin.

Ketjusta näkee sen, miten usein vanhempien hyvää tarkoittava terveysterrorismi ei tuota sitä hedelmää, mitä toivotaan. Minä kun elin turvallisuushuolisen ja terveysruokanatsin äidin kanssa, niin minusta kehkeytyi jo pienenä syömishäiriöinen - siis siihen tapaan etta kaikki terveellinen ruoka lähinnä oksettaa. Olen päälle viisikymppinen ja elän onnellisena karkilla, energiajuomilla ja vitamiinipillereillä. Jo lapsena haaveilin, että voisin lopettaa kokonaan "kunnon ruuan" syömisen ja korvata sen pillereillä. Olen vähän ylipainoinen, mutta vain vähän, eikä ole mitään elintasosairauksia havaittavissa. En tosin käy missään tutkimuksissa, koska inhoan terveyshakuisuutta. Sitten jos sairastun, niin en hoida itseäni, vaan kuolen pois. Se on sitten minun aikani.

Onneksi voit syödä niitä nyt. Kun äiti tulee kylään, tarjoa ihmeessä hänellekin☺️

Minun lapsuudessani oli vain kanelikorppuja ja rinkeleitä. Ja ne huuhdeltiin alas kaivovedellä.

Vielä tänäkin päivänä pitää kaapista löytyä edes toista.

Minä ajattelin samoin jostain pinkeistä Pumpernickel-kekseistä mitä oli kaupassa. Ei niitä koskaan kuitenkaan saatu ostaa. Aikuisena sitten ostin joskus ja se olikin herkullisesta ulkonäöstään huolimatta aika pettymys.

Meillä syötiin aina keitettyä perunaa. Perunaa ja ruskeaa kastiketta. Perunaa ja sianlihapihvejä. Perunaa ja jauhelihakastiketta. Perunaa ja karjalanpaistia. Perunakeittoa. Perunamuusia. Perunaa ja lohta. Perunaa ja perunaa.

Olen nyt 10 vuotta asunut omillani ja perunaa en vieläkään osta tai syö. Syön ihan tahansa muuta mutta ei sitä hiton perunaa.

Muistan myös lapsuudesta että Doris-keksit oli kalliita ja niitä ostettiin tosi harvoin, mutta kun niitä joskus sai, ne oli tosi hyviä ja niiden päällä oli nompparelleja mikä oli tosi luksusta. Nyt kun olen niitä viimeksi syönyt, niin ne ei maistuneet oikeestaan miltään. Onko resepti eri vai onko nykyään niin paljon valikoimaa, etteivät enää erotu edukseen.

Oma äitini vahti lapsena ja nuorena herkeämättä syömisiäni, ja etenkään mitään 'hyvää' ei olisi ollut soveliasta syödä. Huomautteli lihomisesta ja nimitteli köntykseksi. Aloin sitten uskoa siihen itsekin. Mitä olen myöhemmin katsellut lapsuuskuviani, niin ihan hoikassa kunnossa olen ollut. Sanomattakin selvää että mitään herkkua ja karkkia meille ei ostettu, eikä leipomuksiakaan ollut lupa syödä. Jos satuin saamaan jostain suklaalevyn, esim. tuliaisina, niin äiti vahti sitä haukkana ja olisi saanut syödä korkeintaan yhden palan päivässä. Mieluummin ei sitäkään. Älytön rajoittaminen kostautui ahmimisena sittemmin kun muutin omilleni, ja nyt olenkin reilusti ylipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Heh, meilläkin oli jostain syystä lapsuudessa nuo Dorikset niitä joita ei ikinä tuotu kotiin ja vieläkin ajattelen niitä luksuskekseinä. :D

Joop. Kotona oli aina jotain mauttomia taviskeksejä. Marie tms.

Meillä tehtiin kaakao aina siihen leivontaan tarkoitetuun tummaan kaakaojauheeseen ja oli pahaa, kun sokeia ei saanut laittaa! Luulin etten tykkää kaakaosta kunnes kaverilla maistoin, en nyt muista merkkiä mutta ai että oli hyvää! Kun täytin 17 ja muutin pois kotia opiskelemaan, aloitin aamun aina isolla mukillisella kaakaota.

No niin, alkoi sitten tehdä mieli keksejä. :(

Rahaa olisi ostaa vaikka Doriksia, mutta kun pitäisi ajatella terveyttäänkin.

Meillä oli usein  Doris-keksejä, mutta mä en oikein tykännyt niistä. Jaffat ja suklaalehdet olivat suosikkejani. Doriksista jäi jotenkin sellainen inhottava rasvakerros suuhun, eikä makukaan ollut kovin kaksinen. En ole enää koskaan syönyt niitä lapsuuden jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan myös lapsuudesta että Doris-keksit oli kalliita ja niitä ostettiin tosi harvoin, mutta kun niitä joskus sai, ne oli tosi hyviä ja niiden päällä oli nompparelleja mikä oli tosi luksusta. Nyt kun olen niitä viimeksi syönyt, niin ne ei maistuneet oikeestaan miltään. Onko resepti eri vai onko nykyään niin paljon valikoimaa, etteivät enää erotu edukseen.

Lapsena varmaan maistuivat hyviltä sen vuoksi ettei ollut vertailukohteita ja kun Doriksia sai niin harvoin. Kalliita ja teollisen makuisia minusta, esimerkiksi Pirkan valkosuklaa-karpalo halpikset voittavat maussa ja koostumuksessa mennen tullen. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä tehtiin kaakao aina siihen leivontaan tarkoitetuun tummaan kaakaojauheeseen ja oli pahaa, kun sokeia ei saanut laittaa! Luulin etten tykkää kaakaosta kunnes kaverilla maistoin, en nyt muista merkkiä mutta ai että oli hyvää! Kun täytin 17 ja muutin pois kotia opiskelemaan, aloitin aamun aina isolla mukillisella kaakaota.

Van Houtenia ilman sokeria, ai kamala. Sehän on järkyttävän kitkerän makuista. Olen itse aina rakastanut kunnon maitokaakaota ja se on glögin ohella parhainta talvijuomaa. 

Dorikset on suosittuja kun ovat vuosikymmeniä olleet valikoimissa. Teininä ne oli mun ja bestikseni suosikkikeksejä.

Totaalikiellot ei kannata. Voihan Doriksia ostaa vaikka nimppareiksi tai pääsiäiseksi jos lapsi niitä himoaa. Nykyään kai Oreot on suosittuja.

Mun isä ei ostanut mulle ruotsinlaivalta kuin yhden pienen suklaalevyn. Jäi mieleen se nuivailu kun oli erikoisia karkkeja silloin vain laivalla, Tobleronet ja salmiakkieläimet. Oli niin hienoa jos joku kaveripiiristä pääsi laivalle ja toi niitä.

Elin lapsuuttani niin kauan aikaa sitten, että keksejä ei varmaan ollut keksittykään. Meillä ei koskaan ollut sellaisia, mutta eipä ollut kavereillakaan. Äitini leipomaa pullaa kyllä oli, ja se kelpasi hyvin kun en paremmastakaan tiennyt. Rahkapiirakoista varsinkin tykkäsin.

Eikun joo, oli niitä värikkäitä Carneval-keksejä tms. olemassa, mutta en suuremmin pitänyt niistä.

Meillä äitipuoli raivosi aina jos olin juonut kiljua. Joskus löysi kanisterinkin ja kaatoi pois. Isä hyssytteli kummankin suuntaan, mutta äitipuoli oli ihan mielipuoli. Myöhemmin kun muutin omilleni, niin ensimmäiseksi laitoin kiljun käymään ja olen sitä juonut nyt noin 20-vuotta. Käyn töissä, mutta olen oikeasti aika deeku. Että kiitosta vaan paha äitipuoli, että tartutit oman epäterveen suhtautumisesi minuun ja minusta tuli alkoholisti. Lopetin tuohon äitipuoleen yhteydenpidon silloin heti kun muutin kotoa pois.

Milloin Doris-keksit muuten ovat tulleet markkinoille?