En lapsena saanut ikinä kotiin Doris-keksejä koska olivat muka niin kallita ja äiti piti leipomiaan pikkuleipä parempina, kun muutin omilleni mätin Doriksia naamaan kuin hullu

Toivottavasti lapsuuden kaunat sulavat pian. Muuten olet muutaman vuoden sisään yli satakiloinen ja polvet pettää.

Oletko käynyt terapiassa, tapahtuneen vuoksi?

Heh, meilläkin oli jostain syystä lapsuudessa nuo Dorikset niitä joita ei ikinä tuotu kotiin ja vieläkin ajattelen niitä luksuskekseinä. :D

Meillä oli kotona aina Domino-keksejä, niin luultavasti siksi en halua ostaa niitä koskaan.

Meil oli niitä, ku olin pieni poika, mut sit ne vaan jäi pois. Oli pitkä väli, ku en niitä syönyt. Viime viikolla niitä sai Tokmannilta alennuksessa, niin ostin sit niitä ja iha tuli lapsuus mieleen. :) Soitin sit äitille, ja kehotin ostamaan. Olihan se niitä sit ostanut. :) M25

Minä ostin kerran paketin noita keksejä ja mutustelin niitä kirjaa lukiessa. Huomasin sitten syöneeni melkein koko paketin ja siitähän tuli tosi huono olo. Sen koommin en niihin koskenut, yök.

Noihan on pahimpia transrasva-, lisäaine- ja kaloripommeja. Ei meilläkään ostettu.

Ja nyt olet yli 100 kiloinen?

Meillä oli doriksia synttäreillä. Myöhemmin söin niitä hulluna neukkarin pöydiltä eräässä työpaikassa missä olin siivoamassa :,D Olin silloin nuori, enää en söisi.

Meillä ei saanut syödä juustovoileipää, koska siitä olisi voinut lihoa. Aikuisena en paljon muuta syökään.

Itseleivotuthan ovat parhaita. Ette tekään ymmärrä mistään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Noihan on pahimpia transrasva-, lisäaine- ja kaloripommeja. Ei meilläkään ostettu.

Transrasva on peitenimi biologiselle öljylle, joka haluaa olla rasva.

Mauttomia keksejä. Noloa tarjottavaa.

Elin lapsuuteni 70- ja 80-luvuilla ja siihen aikaan ajateltiin, että jos on ykköstyypin diabetes, ei saa syödä lainkaan "puhdasta" sokeria. Joten meille ei ostettu mitään, siis kuvitelkaa EI MITÄÄN kaupan keksejä, pullia, leivonnaisia tai jäätelötä tms muita herkkuja, koska äidillä on diabetes. Sen sijaan hän itse silloin tällöin leipoi hedelmäsokeria käyttäen pullaa tai pikkuleipiä, semmoisia kuivan ja mitättömän oloisia känttyjä. 

Ja siihen aikaan myös ajateltiin, että liiasta karkin syönnistä saa diabeteksen, joten äiti vahti hysteerisesti meidän lasten karkin syöntiä. Kerran viikossa saatiin kolmen kesken jaettavaksi yksi karkkipussi, ja viikolla ei vaan syöty karkkia piste. jos jäi kiinni, että oli ostanut edes yhden lakupötkön, niin hirveä raivo ja sit jäi ilman viikonlopun karkkipäivän jakoa. 

Ymmärrän että sairaus stressasi äitiä ja hän pelkäsi lasten puolesta ja ajat olivat kovin erilaiset silloin, mutta kyllä minä itse huomaan, että suhteeni herkkuihin on vähän kompleksinen.

Nyt kipin kapin terapiaan KELA tukee kyllä on sen verran vakava asia. Muista olet arvokas. Huomennakin paistaa aurinko (tosin luvattiin myrskyä mutta tiiä tuosta). Enivei nokka pystyyn ja lenkille!!!  T. laillistettu terapeutti

Mutta eihän ne Doris-keksit edes ole hyviä.

Lapsena 4-5 vuotiaana minulla oli seurakunnan päiväkerhossa eväänä aina Atria (Itikka) Kytösavunmetvurstia leivän päällä (vuosina 1972-1974). Vielä 1990-luvulla sanoin metvurstia kerhomakkaraksi (leikki leikkinä). Nykyään en syö metvurstia enintään kalkkunaleikettä.

Meillä se kielletty herkku  oli mikropitsat, äitini teki itse pitsaa ja se oli hyvää mutta kun kaverit lämmitteli  koulun jälkeen "roiskeläppiä" niin miulakin teki mieli. Kun sitten lähdin opiskelemaan niin elin Saarioisen mikrolätyillä ja kahvilla. 

Meillä kaikki limsat ja varsinkin kokis oli äidin mielestä suoraan saatanasta. Olen kohta viisikymppinen enkä vieläkään kehtaa myöntää äidille että juon joskus kokista.

Mun mielestä Doris-keksit on kalliita! Eihän niitä ole siinä paketissa kun muutama.