Miehelläni on maailman kaunein sukunimi mutta silti pidän omani

Olen menossa naimisiin, muttei käynyt mielessäkään vaihtaa omaa sukunimeä pois. Miksikö?

a) Nimeni on osa identiteettiäni.

b) Nimessä näkyvät juureni. Tiedän, missä ja kuka tämän nimen on rekisteröinyt 1800-luvun lopussa, ja siellä on myös isäni suku (äitini suku myös lähellä), kesämökkimme, sukulaisiamme.

c) Nimessäni näkyy pohjoissuomalaisuus. Se menisi ihan piiloon, jos ottaisin eteläsuomalaisen mieheni nimen.

d) En halua siirtyä miehen alaisuuteen. Olen oma itsenäinen yksilöni myös naimisissa ollessani.

e) Varmasti keksisin vielä yhden perustelun, mutta eiköhän nuo riitä.

Toki miehen kaunis sukunimi tekisi omasta nimestä aivan upean. Mutta ylläolevat ajatukset ja periaatteet menevät edelle. Minua ei haittaa, että miehelläni ja minulla on eri sukunimet.

Miehelleni on erityisen tärkeää, että tulevat lapset saavat hänen sukunimensä, ja se on minulle ok. Onhan minullakin isäni sukunimi, ja minulle olisi ollut ihan sama, olisiko minulle annettu isän vai äidin sukunimi. Molemmat hyvät. Tiedän perheen, jossa lapselle on annettu äidin sukunimi vaikka vanhemmat ovat yhdessä.

Olen erittäin yllättynyt siitä, että asiaa ihmettelivät eniten oma äitini ja anoppini. Olisin luullut, että miehiä tämä valintani olisi haitannut enemmän! Minun mielestäni on sääli, että äitini harvinainen sukunimi meni piiloon tai siis oikeastaan poistettiin kokonaan kuvioista, kun äitini meni naimisiin isäni kanssa.

Ymmärrän kuitenkin niitä, jotka haluavat vaihtaa sukunimensä. Onhan se ihanan romanttista. Kaikki saavat toimia niin kuin itse näkevät itselleen parhaaksi.