Lue keskustelun säännöt.
Teitkö surutyötä, kun lapsiluku oli täysi?
06.11.2013 |
Sitä vaan kyselen, että tuntuiko kenestäkään surulliselta tai haikealta, ettei teille tullut enää lapsia?
Kommentit (56)
Minä olin ihan tyytyväinen kahden teini-ikäisen äiti, kunnes jouduin yllättäen kohdunpoistoon. Kaksi lasta oli meidän mielestä passeli luku eikä enempää lapsia ollut edes suunnitelmissa. Toisinaan mietin, että mitäs jos sittenkin tehtäisiin se kolmas, mutta se ajatus oli aina hetken häivähdys. Kohdunpoiston jälkeen tajusin, että nyt ei sitten edes haaveilla iltatähdestä. Kyllä minulla meni aikaa sulatella asiaa ja ainakin minusta se tuntui surutyöltä.
Ihmiset nyt suree eri asioita eri tavalla, yksi ei saa lapsia, toiselta menee hyvä työpaikka tai asunto sivu suun, kolmannelta kuolee puoliso. Kun oma lapsi suri parin viikon mittaisen seurustelusuhteen päättymistä, niin olisiko minun pitänyt lohdutuksen sijaan illkua, että paskaakos siinä vollotat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 15:21"]
Kyllä tästä maailmasta kamalampia asioita löytyy, mutta miksipä se vauvasta haaveilu olisi sen ihmeellisempää kuin toisten unelmointi ulkomaanmatkoista.
[/quote]
Tässä on se ristiriita, joka tuntuu minusta aika kauhealtakin: kun se vauva on kuitenkin ihminen, niin ei sitä todellakaan voi minusta verrata ulkomaanmatkaan. Vauvan hankkiminen pitää sisällään kokonaisen ihmisen elämän vauvasta vanhukseksi, ei siinä hankita pelkästään vauva- ja pikkulapsiajan hoivattavaa.
Miksi täällä puhutaan vaan siitä vauva-ajasta? Eihän kukaan halua vauvaa vaan lasta, ja lapsen kanssa eläminen paranee useimmiten ajan kanssa.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 15:28"]
Miksi täällä puhutaan vaan siitä vauva-ajasta? Eihän kukaan halua vauvaa vaan lasta, ja lapsen kanssa eläminen paranee useimmiten ajan kanssa.
[/quote]
Luitko ketjua? Niitä vauva- ja pikkulapsiaikoja nämä nimenomaan täällä surevat, joille lapsiluvun täyttyminen tuntuu haikealta.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 15:21"]
Kyllä tästä maailmasta kamalampia asioita löytyy, mutta miksipä se vauvasta haaveilu olisi sen ihmeellisempää kuin toisten unelmointi ulkomaanmatkoista.
[/quote]
Tässä on se ristiriita, joka tuntuu minusta aika kauhealtakin: kun se vauva on kuitenkin ihminen, niin ei sitä todellakaan voi minusta verrata ulkomaanmatkaan. Vauvan hankkiminen pitää sisällään kokonaisen ihmisen elämän vauvasta vanhukseksi, ei siinä hankita pelkästään vauva- ja pikkulapsiajan hoivattavaa.
[/quote]
Olet oikeassa. Muotoilin asian huonosti :D Tarkoitin vertauksella lähinnä sitä, että miksi olisi sen omituisempaa haaveilla matkasta kuin lapsesta. Toisille vain erilaiset asiat tuottavat surua. Minua ei yhtään häiritse oman ajan puute tai se, että en esim. pääsisi enää ikinä matkustelemaan kun minulla on MINULLE mielekkäämpää tekemistä ja sisältöä elämässäni. Toiselle se taas voisi olla maailmanloppu, koska se olisi hänelle tärkeää. Ei todellakaan ollut tarkoituksena verrata ihmistä matkaan. Lapset ovat parasta mitä MINÄ olen koskaan saanut, olivat he minkä ikäisiä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:46"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
[/quote]
En minäkään ymmärrä, surutyö-ilmausta. Mistä siinä luovutaan, siitäkö, että saisi elämänsä loppuun asti putkauttaa uuden vauvan vuoden tai parin välein?
[/quote]
Voin kertoa omalta kohdaltani. Minulla ei ole vielä tuota vaihetta, en ole vielä valmis luopumaan a) nuoruudestani ja siirtymään vaiheeseen "lapset tehty ja keski-ikä kolkuttelee" b) ajatuksesta että lastenteko on vielä mahdollista ja siihen liittyvästä naiseuden yhdestä ulottuvuudesta. Siitä että lapsiluku olisi tässä tulisi ajatus että elämä on jo kääntymässä ehtoopuolelle ja en koe olevani henkisesti siinä vaiheessa vielä. Varsinaisesti ei vauvakuumetta kyllä ole ja voisin omasta puolestani elää niin ettei lapsia enää tule, en vain halua tehdä siitä periaatepäätöstä. Ja haluan kokea vanhemmuuden yhdessä vielä lapsettoman nuoremman mieheni kanssa, hän haluaa lapsia ja jos minä en enää haluaisi niin
suhteemme olisi koetuksella.
[/quote]
Ai elämäkö on heti ehtoopuolella kun vauvavaihe on ohi?
Kyllä, mutta lähinnä sen takia, että viimeinen raskauteni päättyi traagisesti kohdunpoistoon ja kuolleeseen lapseen. Haave vielä yhdestä lapsesta vaihtui suureen suruun, hautajaisiin ja kohdunpoiston tuomaan lopulliseen päätökseen tälle elämänvaiheelle. Onneksi lapsia oli ennestään jo kolme, ja onneksi selvisin itse hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottunut, iloinen ja tyytyväinen.
Tosin ihanteellinen lapsiluku on minulla aina ollut nolla.
No en ole kokenut haikeutta missään vaiheessa, lapsilukuno (nolla) on aina ollut täysi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en. Kaksi tervettä lasta on hyvä meille. Raskausaika ja vauva-aika ei ole niin ihania, että olisi mitään hinkua sinne takaisin.
Oon kyllä kuullut että joillekin se on surullista tai haikeaa, itse en ole sellaista kokenut (vaikka raskaus ja synnytys menivät helposti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska lapsiluku oli TÄYSI niin en tuntenut mitään surua tai haikeutta vaan olin varma päätöksestä ja helpottunut.
Nyt kun lapset ovat jo teinejä niin toki muistelen haikeudella heidän pikkulapsiaikaansa mutta enempää lapsia en halunnut silloin enkä nyt.
Ei ole tarvinnut surra, perhe tuntuu juuri oikean kokoiselta (kolme lasta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 2 yhteistä ja 1 miehen lapsi ja mä kamppailen tän asian kanssa aina ajoittain. Viimeksi eilen ihastelin pientä lasta ravintolassa ja mietin kuinka ihanaa sellainen olisi vielä. Vaan kun lapsipuoli muuttaa kohta jo kotoa ja yhteisetkin ovat jo 11v ja 10v niin toisaalta olisi hullua aloittaa koko rumba alusta. Vai olisiko? Ikää mulla 37v ja miehellä 47v.
no en.Surin sitä että mun mies häipyi kuvioista nuoren naisen matkaan ja huusi mennessään:nyt saan lapsia ja menen naimisiin.Haista iso paska sinä läskivatsa!
No EN! Vaan nautin ihan sikana siitä, että pääsen lenkille koska haluan, miehen kanssa kaksistaan leffaan jne. Aaah.... ja lapset on nyt (11- ja 13-vuotiaina) tosi kivassa iässä, meillä on päivittäin hyviä ja antoisia keskusteluja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. En kaipaa vauva-aikaa sitten niin pätkääkään, vaikka se aikanaa nyt ihan ok olikin.