Lue keskustelun säännöt.
Teitkö surutyötä, kun lapsiluku oli täysi?
06.11.2013 |
Sitä vaan kyselen, että tuntuiko kenestäkään surulliselta tai haikealta, ettei teille tullut enää lapsia?
Kommentit (56)
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:46"]
ajatuksesta että lastenteko on vielä mahdollista ja siihen liittyvästä naiseuden yhdestä ulottuvuudesta. Siitä että lapsiluku olisi tässä tulisi ajatus että elämä on jo kääntymässä ehtoopuolelle
[/quote]
Kiitos tästä. Nyökyttelin kirjoituksellesi koska samoja fiiliksiä. Naiseuden yksi ulottuvuus, ei siis niin että naiseus olisi jotenkin kiinni lasten tekemisestä. Tosin tuo järjetön elämän ehtoopuolelle ilmaisu naurattaa itseänikin :D Mutta sellainen häivähdys silti tuli viimeisen synnyttyä. Ei siis missään nimessä suru (vaan ilo lapsen syntymästä ja ihanista lapsista), mutta sellainen häivähdys haikeudesta. Sama kun imetys loppui viimeisen kohdalla jne. Sellainen ei enää ikinä fiilis. Vaikka raskaudet ja sektiot olivat ankeita.
Vaikka itselläni sen viimeisen kohdalla oli itselleni aivan täysin selvää, että jää viimeiseksi. En ole katunut 10 vuoden jälkeen enkä tule katumaan, ja nyt olisi jo muutenkin aika myöhäistä tehdä enää lapsia. Lisäksi en olisi pystynyt enää neljänteen sektioon. Sterilointi tehtiin samalla ja sen ajatuksen lopullisuus, kuten sanoit, ettei ole enää mahdollista, oli siinä ehkä se juttu. Vaikka olin ja olen 100 % varma. Mutta sitä haikeutta kesti hetken, ja sitten tulee muuta. Varmaan sama kun viimeinen muuttaa pois :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tehnyt. Kaksi lasta on meille passeli määrä. Nyt kun lapset ovat vähän isompia niin ei tulisi kyllä mieleenkään lähteä siihen raskaus/synnytys/vauva-aika rumbaan uudestaan.
Tässä sitten odotellaan, että olisi ikää tarpeeksi sterilisaatioon ettei tarvitsisi tuon ehkäisyn kanssa sumplia.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 03:40"]
En tehnyt. Kaksi lasta on meille passeli määrä. Nyt kun lapset ovat vähän isompia niin ei tulisi kyllä mieleenkään lähteä siihen raskaus/synnytys/vauva-aika rumbaan uudestaan.
Tässä sitten odotellaan, että olisi ikää tarpeeksi sterilisaatioon ettei tarvitsisi tuon ehkäisyn kanssa sumplia.
[/quote]
47 komppaa. Vaikka silloin oli hetken haikeutta, niin nyt jos joutuis uudestaan aloittamaan kaiken... huh,huh. Ei tulisi tosiaankaan mieleenkään. Ja joskus 7 vuoden päästä koulunalku taas uudestaan... ei, ei.
Helpotus on meillä vahvin tunne. Meille ei ole koskaan tehty vauvoja vaan olemme enemmän kiinnostuneita lapsista ja vauvavaihe on vaan se pakollinen homma siinä välissä. Nyt kun kolmannen vauvakamoja on hävitetty, niin ei ole edes haikeutta vaan helpotusta vain. Aivan ihanat lapset meillä.
Meillä on kaksi lasta ja joskus haaveilin kolmannesta, mutta nyt olen ollut (ja mieskin) pitkään sitä mieltä, että lapsiluku on täynnä. Minulle ei ole tullut vauvakuumetta ja nautin elämästä enemmän nyt kun lapset jo isompia, 7v ja 5v. vauva- ja pikkulapsiaika on ollut niin raskasta, etten jaksa enää. Minusta on ihana touhuta isompien lasten kanssa. Heidän kanssa voi jo tehdä ja keskustella vaikka mistä. Veljeni perheeseen odotellaan esikoista ja olen nauttinut, että olen voinut antaa vauvatavaroita heille. Emme enää niitä tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, oikeastaan surin jo raskasaikana että nyt vikan kerran tätä ja tätä...Nuorin nyt vuoden ja työstä asiaa varmasti vielä pitkään.
Surin kolmannen jälkeen, koska miehen mielestä lapsiluku oli täynnä.
8 vuotta myöhemmin meille tulikin se neljäs ja olen siitä lähtien tuntenut pelkkää iloa.
Ihanaa, nyt on lapsiluku täynnä =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
[/quote]
Nämä on juuri niitä, jotka vääntää niitä iltatähtiä päälle 40 vuotiaina, kun eivät osaa mennä seuraavaan elämänvaiheeseen
[/quote]
Minulla se oli ihan puhdas tunne siitä, että mun kaikki lapset eivät ole vielä kotona.
Kuopuksen jälkeen se tunne tyystin katosi, nyt ne on kaikki kotona =)
En tarvinnut mitään surutyötä ja Luojalle kiitos en saanut enempää lapsi. Näitä jaksan rakastaa ja hoitaa, enempää en olisi jaksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaan, että nainen aina suree lasta jota ei enää saanut.
Kyllä haikeutta tunsin, mutta sellainen kuuluu elämään. Toisaalta tuo suru auttaa arvostamaan olemassa olevia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
En todella. Miksi ihmeessä? Eihän niitä lapsia nyt muutenkaan ole tarkoitus mitään tolkutonta määrää saada vaan aikas nopeasti lapset on tehty jos tulee vain ne mitä itse on aikonut. Ei ole suremisen väärtti ollenkaan jos kolmen sijaan onkin vain kaksi lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 13:57"]
No en ole kokenut haikeutta missään vaiheessa, lapsilukuno (nolla) on aina ollut täysi. :)
[/quote]
Mä en oikeasti jaksa ymmärtää miksi sinä jaksat vastailla tällaisiin ketjuihin, jotka ei todellakaan koske sinua millään lailla.
JOs joku kysyy, että miten kätesi parani murtumisen jälkeen, niin käytkö sinnekin huutelemassa, että mun käsi on aina voinut tosi hyvin??
Arrgh, en jaksa teitä ääliöitä.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
Suru- ja ilotyötä vuorotellen. Onhan se haikeaa, mutta on myös ihanaa kun tietää että yövalvomiset on sitten tässä. Elämä menee eteenpäin ja kyllä lasten kanssa yhdessä tekeminen muuttuu mielestäni melkein vaan kivemmaksi kun lapset kasvaa. Vauva-aika kyllä varmasti kultaantuu muistoissa, mutta oikeasti tämä elämänvaihe on kyllä hemmetin väsyttävä. Sen kun muistaisi, eikä turhaan haikailisi myöhemmin.
En todellakaan tunne surua. Meillä on kajsi poikaa, joista nuorempi on 7kk ja kyllä aina välillä tulee haikea olo, kun laitan vaikka pieniä vaatteita pois. Enkä siis edes halua lisää lapsia.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
[/quote]
En minäkään ymmärrä, surutyö-ilmausta. Mistä siinä luovutaan, siitäkö, että saisi elämänsä loppuun asti putkauttaa uuden vauvan vuoden tai parin välein?
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:10"]
Suru- ja ilotyötä vuorotellen. Onhan se haikeaa, mutta on myös ihanaa kun tietää että yövalvomiset on sitten tässä. Elämä menee eteenpäin ja kyllä lasten kanssa yhdessä tekeminen muuttuu mielestäni melkein vaan kivemmaksi kun lapset kasvaa. Vauva-aika kyllä varmasti kultaantuu muistoissa, mutta oikeasti tämä elämänvaihe on kyllä hemmetin väsyttävä. Sen kun muistaisi, eikä turhaan haikailisi myöhemmin.
[/quote]
Niin, eikö ole ihan tyypillistä, että haikeus ja ihanuus vuorottelee elämässä?
Kaikki tuntuvat olevan sujut asian kanssa. Minä en. Ensimmäinen lapsi sai alkunsa hoidoilla ja toinen raskaus lähti luonnostaan useamman vuoden yrittelyn jälkeen. Kovasti olisin halunnut vielä vauvaa mutta ei ole sellaista lahjaa meille annettu ja pian luonto tekee asian iän puolesta mahdottomaksi. Eli ei ehkä surutyötä mutta unelmasta luopumisen tuskaa, joka ikinen päivä.