Lue keskustelun säännöt.
Teitkö surutyötä, kun lapsiluku oli täysi?
06.11.2013 |
Sitä vaan kyselen, että tuntuiko kenestäkään surulliselta tai haikealta, ettei teille tullut enää lapsia?
Kommentit (56)
On surutyötä. Mieheni mielestä 2 lasta hyvä ja lapsiluku täysi. Piste. Minä haluaisin vielä kolmannen ja joskus ennen lapsia puhuttiin että 2-3 lasta. Nyt se kolmas on ehdoton EI. Joten lapsiluku on täysi ja minua surettaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuh, pitihän se muistaa, että aina pitää ensin miettiä niiden ihmisten tunteita, joilla on rankempaa. Miettikääpä te surutyö-sanasta loukkaantuneet esimerkiksi Syyrian tilannetta. Ei teillä ole elämässä yhtään mitään surua heihin verrattuna, kun henkikulta on kuitenkin turvassa.
Surutyö on tosiaan hieman liioitteleva termi, mutt pientä haikeutta on mielessä. Odotan kolmatta lastamme ja yritän nauttia tästä raskausajasta ja toivottavasti tulevasta vauva-ajasta täysillä, koska tiedän että tämä jää viimeiseksi kerraksi. Haluaisin vaikka muutaman lapsen, ainakin tällä hetkellä, mutta täytyy ottaa elämänrealiteetit huomioon... Aika ja raha siis, rakkautta riittäisi :) Ehkä tietty haikeus on vain hyvästä. Minä olen nauttinut väsymyksestä huolimatta ajasta pienten kanssa kotona. Töissä ehdin terveyden salliessa olla vielä yli 30 vuotta!
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:03"]
En todella. Miksi ihmeessä? Eihän niitä lapsia nyt muutenkaan ole tarkoitus mitään tolkutonta määrää saada vaan aikas nopeasti lapset on tehty jos tulee vain ne mitä itse on aikonut. Ei ole suremisen väärtti ollenkaan jos kolmen sijaan onkin vain kaksi lasta.
[/quote]
No en nyt tiedä nopeasti kun esikoinen 19 ja nuorempia ei vielä ole pistetty alullekaan. Ja ihan olen aikonut nämä kaikki lapseni saada.
No en, miksi ihmeessä? Kaksi lasta hankittu suht nuorena ja nyt suht nuorena päästiin jo isovanhemmiksi, se on ihan parasta! Toiset vasta aloittelee meidän iässä jopa sitä ensimmäistä, ei käy kateeksi. Vauvat on ihania mutta elämässä täytyy mennä eteenpäin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne. Tunnen todella suurta iloa, ettei mulle tule enää omia lapsia. Olen tehnyt neljä lasta ja en halua enää yhtään omaa. On ihanaa hoitaa vieraiden pienokaisia ja antaa ne sitten äidilleen, kun ne alkavat itkeä tai on vaipanvaihdon aika. Tuntuu, etten todella jaksaisi enää aloittaa alusta, nuorimmainen on jo viiden vanha.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 13:53"]
Meillä 2 yhteistä ja 1 miehen lapsi ja mä kamppailen tän asian kanssa aina ajoittain. Viimeksi eilen ihastelin pientä lasta ravintolassa ja mietin kuinka ihanaa sellainen olisi vielä. Vaan kun lapsipuoli muuttaa kohta jo kotoa ja yhteisetkin ovat jo 11v ja 10v niin toisaalta olisi hullua aloittaa koko rumba alusta. Vai olisiko? Ikää mulla 37v ja miehellä 47v.
[/quote]
ei välttämättä olisi hullua lainkaan jos oikeasti siltä tuntuu :)
itselleni tuli valtava vauva kuume vielä myöhemmin ja se talttui, kun annoimme vauvalle luvan tulla. Tuota surutyötä ei sitten enää tarvinnut tehdä. Perhe oli sen jälkeen valmis. Ihanaa, että meillä on vielä tuo alle kouluikäinen! Jaksaminen ei ole ollut edes mielessä missään vaiheessa, mutta myönnän, että pienempiperheelliset ei selviäisi kaikista arkikoukeroistani. Onhan meillä useampi lapsi ja hyvin eri-ikäisiä, omaa ikääni en tässä niinkään ajattele. Mies on meidänkin perheessä vanhempi. Jos molemmat haluatte, niin ...!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
[/quote]
En minäkään ymmärrä, surutyö-ilmausta. Mistä siinä luovutaan, siitäkö, että saisi elämänsä loppuun asti putkauttaa uuden vauvan vuoden tai parin välein?
[/quote]
Voin kertoa omalta kohdaltani. Minulla ei ole vielä tuota vaihetta, en ole vielä valmis luopumaan a) nuoruudestani ja siirtymään vaiheeseen "lapset tehty ja keski-ikä kolkuttelee" b) ajatuksesta että lastenteko on vielä mahdollista ja siihen liittyvästä naiseuden yhdestä ulottuvuudesta. Siitä että lapsiluku olisi tässä tulisi ajatus että elämä on jo kääntymässä ehtoopuolelle ja en koe olevani henkisesti siinä vaiheessa vielä. Varsinaisesti ei vauvakuumetta kyllä ole ja voisin omasta puolestani elää niin ettei lapsia enää tule, en vain halua tehdä siitä periaatepäätöstä. Ja haluan kokea vanhemmuuden yhdessä vielä lapsettoman nuoremman mieheni kanssa, hän haluaa lapsia ja jos minä en enää haluaisi niin
suhteemme olisi koetuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nyt näillä näkyminen viimeistä kertaa easkaana, rv37. Ehkäpä se suru joskus sieltä tulee. Ite en kyllä jää yhtään kaipaamaan raskaus tai pikkuvauva-aikaa, en oo koskaan osannu niistä nauttia. olen äärimmäisen iloinen siitä että tämä helvetillinen raskaus on kohta ohi, jospa vaan synnytys yms menisi hyvin..
En todellakaan!! Mikä ihme ihmisiä nykyään vaivaa? Googlettakaa vaikka köyhyydestä, nälänhädästa tai vaikka vakavista sairauksista, lukekaa, ja katsokaa sen jälkeen peiliin ja miettikää... mitä oikein surette!!!!?????????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan!! Mikä ihme ihmisiä nykyään vaivaa? Googlettakaa vaikka köyhyydestä, nälänhädästa tai vaikka vakavista sairauksista, lukekaa, ja katsokaa sen jälkeen peiliin ja miettikää... mitä oikein surette!!!!?????????
En todellakaan!! Mikä ihme ihmisiä nykyään vaivaa? Googlettakaa vaikka köyhyydestä, nälänhädästa tai vaikka vakavista sairauksista, lukekaa, ja katsokaa sen jälkeen peiliin ja miettikää... mitä oikein surette!!!!?????????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:46"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
[/quote]
En minäkään ymmärrä, surutyö-ilmausta. Mistä siinä luovutaan, siitäkö, että saisi elämänsä loppuun asti putkauttaa uuden vauvan vuoden tai parin välein?
[/quote]
Voin kertoa omalta kohdaltani. Minulla ei ole vielä tuota vaihetta, en ole vielä valmis luopumaan a) nuoruudestani ja siirtymään vaiheeseen "lapset tehty ja keski-ikä kolkuttelee" b) ajatuksesta että lastenteko on vielä mahdollista ja siihen liittyvästä naiseuden yhdestä ulottuvuudesta. Siitä että lapsiluku olisi tässä tulisi ajatus että elämä on jo kääntymässä ehtoopuolelle ja en koe olevani henkisesti siinä vaiheessa vielä. Varsinaisesti ei vauvakuumetta kyllä ole ja voisin omasta puolestani elää niin ettei lapsia enää tule, en vain halua tehdä siitä periaatepäätöstä. Ja haluan kokea vanhemmuuden yhdessä vielä lapsettoman nuoremman mieheni kanssa, hän haluaa lapsia ja jos minä en enää haluaisi niin
suhteemme olisi koetuksella.
[/quote]
No, minä en yhdistä niitä kahta asiaa, että lapset on tehty ja keski-ikä kolkuttaa. Jotkut tekevät lapsensa alle kaksikymppisenä, jotkut lähse viisikymppisenä, jotkut kaikkina niinä aikoina, suurin osa jotain siltä väliltä. Minulle lasten tekeminen itsessään ei ole mikään varsinainen kysymys tässä asiassa, vaan ne lapset, ne pienet ihmiset - jotka tosin täällä meillä ovat jo aika isoja. Minusta elämässä on vaiheita, lasten syntymä ja heidän pikkulapsiaikansa oli yksi elämänvaihe, mutta nyt jälkeenpäin en ajattele sitä jonakin yleisenä pikkulapsiaikana, jota haluaisin tai en haluaisi kokea uudelleen. Se oli aika, kun omat lapset olivat pieniä ja sitten siirryttiin seuraavaan elämänvaiheeseen. En liioin koe, että naiseuteni olisi kiinni lapsilukupäätöksessä. Enkä tosiaan kokenut menettäväni mitään, kun viimeisimmän lapsemme saatuani ajattelin, että enempää emme varmaan hanki. Siis en vain käsitä, mitä siinä surraan. Jotenkin ajatuskin sellaisesta tuntuu vähän pahalta niiden isompien lasten puolesta, ikään kuin he eivät riittäisikään, kun eivät ole enää pikkulapsia.
Kai minulla on sitten jotenkin rajoittunut käsityskyky, kun en vain pysty ymmärtämään, vaikka pääsääntöisesti olenkin aika empaattinen ihminen.
Minä olen kyllä haikea kun pistän vauvakamaa pois ja samalla helpottunut. Kyllä mä käyn ainakin jonkinlaisen luopumisprosessin tästä ajasta. Viimeinen on nyt yli vuoden eikä lisää ole tarkoitus tulla. Kukin oman tilanteensa mukaan.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 15:05"]
Minä olen kyllä haikea kun pistän vauvakamaa pois ja samalla helpottunut. Kyllä mä käyn ainakin jonkinlaisen luopumisprosessin tästä ajasta. Viimeinen on nyt yli vuoden eikä lisää ole tarkoitus tulla. Kukin oman tilanteensa mukaan.
[/quote]
Kyllä minäkin omien lasten vauvatavaroita pakatessa mietin heidän vauva-aikaansa haikeudella, mutta ei sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olisin halunnut uuden vauvan, jonka kanssa kokea sitä uudelleen.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
[/quote]
Nämä on juuri niitä, jotka vääntää niitä iltatähtiä päälle 40 vuotiaina, kun eivät osaa mennä seuraavaan elämänvaiheeseen
En mitään surua tuntenut, mutta kyllä se joku haikeus joskus sekunnin tuntuu, ehkä se liittyy enemmän siihen että itse on jo niin vanha, kohta neljäkymmentä, ettei ole enää siinä iässä. Haikeuden jälkeen tulee aina helpotus että ei tule enää vauvoja.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:46"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Niin, kuten ensimerkiksi se, ettei koskaan saa ainotakaan lasta!
En nyt tahtoisi olla ilkeä, mutta näistä "suruntyön tekijöistä" tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: a) ei osata liukua elämänvaiheesta toiseen vaan juututaan kiinni tai b) vauvariippuvuus josta joskus puhutaan taitaa ollakin ihan oikea psykiatrinen tila
[/quote]
En minäkään ymmärrä, surutyö-ilmausta. Mistä siinä luovutaan, siitäkö, että saisi elämänsä loppuun asti putkauttaa uuden vauvan vuoden tai parin välein?
[/quote]
Voin kertoa omalta kohdaltani. Minulla ei ole vielä tuota vaihetta, en ole vielä valmis luopumaan a) nuoruudestani ja siirtymään vaiheeseen "lapset tehty ja keski-ikä kolkuttelee" b) ajatuksesta että lastenteko on vielä mahdollista ja siihen liittyvästä naiseuden yhdestä ulottuvuudesta. Siitä että lapsiluku olisi tässä tulisi ajatus että elämä on jo kääntymässä ehtoopuolelle ja en koe olevani henkisesti siinä vaiheessa vielä. Varsinaisesti ei vauvakuumetta kyllä ole ja voisin omasta puolestani elää niin ettei lapsia enää tule, en vain halua tehdä siitä periaatepäätöstä. Ja haluan kokea vanhemmuuden yhdessä vielä lapsettoman nuoremman mieheni kanssa, hän haluaa lapsia ja jos minä en enää haluaisi niin
suhteemme olisi koetuksella.
[/quote]
No, minä en yhdistä niitä kahta asiaa, että lapset on tehty ja keski-ikä kolkuttaa. Jotkut tekevät lapsensa alle kaksikymppisenä, jotkut lähse viisikymppisenä, jotkut kaikkina niinä aikoina, suurin osa jotain siltä väliltä. Minulle lasten tekeminen itsessään ei ole mikään varsinainen kysymys tässä asiassa, vaan ne lapset, ne pienet ihmiset - jotka tosin täällä meillä ovat jo aika isoja. Minusta elämässä on vaiheita, lasten syntymä ja heidän pikkulapsiaikansa oli yksi elämänvaihe, mutta nyt jälkeenpäin en ajattele sitä jonakin yleisenä pikkulapsiaikana, jota haluaisin tai en haluaisi kokea uudelleen. Se oli aika, kun omat lapset olivat pieniä ja sitten siirryttiin seuraavaan elämänvaiheeseen. En liioin koe, että naiseuteni olisi kiinni lapsilukupäätöksessä. Enkä tosiaan kokenut menettäväni mitään, kun viimeisimmän lapsemme saatuani ajattelin, että enempää emme varmaan hanki. Siis en vain käsitä, mitä siinä surraan. Jotenkin ajatuskin sellaisesta tuntuu vähän pahalta niiden isompien lasten puolesta, ikään kuin he eivät riittäisikään, kun eivät ole enää pikkulapsia.
Kai minulla on sitten jotenkin rajoittunut käsityskyky, kun en vain pysty ymmärtämään, vaikka pääsääntöisesti olenkin aika empaattinen ihminen.
[/quote]
Taisin olla vastaaja nro. 20. Se kolmatta odottava realiteettien tiedostaja :)
Ei kyse ole siitä, etteivätkö isommat lapset riittäisi. Tietenkään. Toisilla vain on luultavasti kovempi hoivavietti tai vauvankaipuu. Minun kohdallani kaipaisin sitä pientä vauvaa tuhisemaan syliin samalla kun luen isommille satua. Melkoista hattaraa, tiedän :D Eihän se niin mene, mutta minulla vain on suunnaton hoivavietti. Se varmaan aikaa myöten vaimenee ja muuttaa muotoaan. Sitä odotellessa hypistelen vielä pieniä nuttuja ja nautin tästä hetkestä, koska kaikki loppuu aikanaan :)
Kyllä tästä maailmasta kamalampia asioita löytyy, mutta miksipä se vauvasta haaveilu olisi sen ihmeellisempää kuin toisten unelmointi ulkomaanmatkoista.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 14:01"]
Surutyö on mielestäni törkeä ilmaus tuossa tilanteessa. Ihmisillä on oikeasti vaikeita suruja, ja ne joutuvat todella tekemään surutyötä. Ihminen joka on saanut haluamansa määrän lapsia, ei todellakaan joudu tekemään surutyötä.
[/quote]
Elämä käy kyllä varmasti raskaaksi jos etsimällä etsii loukkaantumisen aiheita tällaisistakin kirjoituksista, jotka ei ole kenenkään loukkaamiseksi kirjoitettu. Kyllä ihmisellä on vähän itselläänkin vastuuta sen suhteen mistä loukkaantuu.