Pariutuminen kasarilla ja 70-luvulla vs nykypäivänä

Epäilen vahvasti, että aloittaja ei ole edes kyseisillä vuosikymmenillä elänyt, saatika mitään suhdetoimintaa tuolloin harrastanut, niin viiskytlukulaisia (jos edes niitäkään) mielikuvia hän maalailee.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mistä ihmeen vuosikymmenestä aloittaja oikein puhuu, mutta itse vuonna 1960 syntyneenä ja siis 70-80- luvun eläneenä en kyllä tunnista aloittajan impivaaraa omasta nuoruudestani lainkaan. Itse pikkukaupungissa kasvaneena ei se 70-80 luku sentään mitään 30-lukua ollut. Me muutimme 1960-luvun puolivälissä uudelle omakotialueelle omaan aravalainoitettuun omakotitaloomme ja kyseisellä alueella ainoastaan yksi äiti oli kotirouva ja hänkin meni sitten myöhemmin töihin, kun lapset olivat varttuneet.

Tuskin ne pariutumisen haasteet ovat kovin paljoa niistä ajoista muuttuneet, vaikka paria nykyään pääasiassa netistä haetaankin. Ei se pariutuminen mikään automaatio ollut kaikille silloinkaan.

M59

Mun mielestä meidän vanhempien ja meidän ikäisten välillä on suuri ero.

Ensinnäkin meidän vanhemmat oli kasvatettu vielä vanhanaikaiseen tapaan, mutta heidän olleessaan vielä nuoria aikuisia alkoi keskioluen vapautuminen ja seksuaalinen vapautuminen, naiset olivat kaikki opiskelleet ammatteihin, eivät jääneet kotirouviksi, ja ehkäisypillerit mullistivat lastenhankinnan. Nämä olivat valtavia muutoksia heidän vanhempiensa sukupolven tilanteeseen.

Mun vanhemmat olivat kuitenkin vielä avioliiton alussa toinen jalka "vanhassa maailmassa" eli naisen osalle jäi suurin osa kotitöistä ja lastenhoidosta, mutta vanhaan tapaan oli normaalia hankkia lastenhoitajia ja kotiapulaisia. Miesten palkat olivat vielä niin suuret että he pystyivät näennäisestä tasa-arvosta huolimatta dominoimaan suhdetta. Eroaminen oli vielä tämän sukupolven mielestä häpeällistä etenkin naiselle, yhdessä pinnistettiin mahdottomissakin avioliitoissa; naisen kannalta ongelma oli heidän heikompi palkkansa ja asenteet jotka vielä pitivät eronneita naisia ja yh-äitejä "huonoina naisina". Kuitenkin avioerot alkoivat lopulta yleistyä kun parisuhteissa alettiin olla vapaammin.

Minun sukupolven osalta tuntui että kaikki oli vapaampaa mutta myös yksilöllisempää sekä vaikeampaa. On ollut vaikeaa löytää suhteeseen sitoutuvia miehiä, miehiä, jotka ottavat naisen huomioon tasa-arvoisena, ottavat osansa kotitöistä ja lastenhoidosta -- enää harvalla on varaa maksaa lastenhoitajalle tai kotiapulaiselle. Samalla olemme korkeimmin koulutettu ryhmä naisia maamme historiassa ja työelämässä meihin on kohdistuneet suuret vaatimukset. Joka asiasta on saanut kilpailla ja tehdä ahkerasti työtä joka paikassa. Miehet ovat kuitenkin menneseen jämähtäneinä usein vaatineet meiltä vaan lisää. Useimpien parisuhteet ovat olleet hyvin lyhyitä ja riitaisia, monet naiset ovat jääneet yksin lasten kanssa tai hankkineet lapset yksin, pariutuminen on ollut vaikeaa aluksikin ja jotkut tuttavani ovat ns. tyytyneet johonkin mieheen, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä, muuta kuin asuntolaina ja lapset. Suomessa romantiikka naisen ja miehen välillä on tyystiin hävinnyt, kohtelu on muuttunut entistä törkeämmäksi, jne... Suuria rakkaustarinoita tai elämänkestäviä avioliittoja ei ole mun lähipiirissä näkynyt ollenkaan. Jos romanttisia tarinoita on ollut, niin ulkomaisten miesten kanssa, mutta nämäkin avioliitot ovat olleet melko lyhytaikaisia.

Joo, noita kotirouvia ei Suomessa ole ollut kuin jossain ns. paremmissa perheissä. Jotkut insinöörien ja lääkärien vaimot saattoivat halutessaan jäädä kotirouviksi. Työväenluokan ja maaseudun naiset tekivät kaikki töitä ja hoitivat kaikki kotihommat ja lasten asiat. Lapsilla oli avaimet kaulassa ja olivat omissa hoteissaan päivät jo 5-6 vuotiaina tai ainakin kun menivät kouluun. Joku naapurin täti saattoi olla turvana  varalla, ja hänen luokseen voi mennä apua hakemaan jos tuli joku oikea hätä.

Miehet kävi töissä, tulivat kotiin valmiiseen pöytään aterialle jonka nainen laittoi sen tuhannen kiireellä heti kotiuduttuaan omista töistään ja kauppareissustaan, ja sitten miehet istahtivat sohvalle lukemaan lehteä tai telkkaria katsomaan kun taas nainen siivosi keittiön ja tiskasi tiskit.  Ei puhettakaan että mies koskisi mihinkään talon sisällä, ja ulkona ei kaupunkilaismiehellä juuri mitään "miesten"  töitä enää ollut. Naisella saattoi olla joku tunti aikaa illalla ennen nukkumaanmenoa jotta voi kutoa sukkia ja tumppuja muksuille ja miehelle. Ehkä kerran viikossa saattoi käydä jossain kutoma- tai maalauspiirissä jos mies suostui jäämään lasten kanssa kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvämuistinen kirjoitti:

Höpö höpö. Iät ja ajat noin kymmennys ihmisistä on mennyt seksuaalisesti kokemattomana hautaan. Ihan turha kuvitella, että pariutuminen oli helpompaa ennen nettideittejä ja Tinderiä.

Ennen jos oli miehenä käynyt kouluja, oli käytännössä aina naisten ja työnantajien silmissä kysytty. Kokemattomat olivat koulupudokkaita, kylähulluja ja muita reppanoita. Nyt kokematon voi olla vaikka tekniikan tohtori.

Kasariaikaan ne tulevat tekniikan tohtoritkin tapasivat tyttöjä, kunhan vain edes kävivät opiskelijakapakassa olusilla saati osallistuivat kiltaelämään. 

Juuri näin. Ja ainakin Otaniemen opiskelijapojat järjestivät bileitä, johon kutsuivat sairaanhoito-opiston tytöt mukaan. Itsekin olin muutamissa tällaisissa bileissä. 

Itse kans sain parhaimmat kyydit (vieläkin muistelen lämmöllä :) yhdeltä hoitsulta, kun opiskelin Otaniemessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mistä ihmeen vuosikymmenestä aloittaja oikein puhuu, mutta itse vuonna 1960 syntyneenä ja siis 70-80- luvun eläneenä en kyllä tunnista aloittajan impivaaraa omasta nuoruudestani lainkaan. Itse pikkukaupungissa kasvaneena ei se 70-80 luku sentään mitään 30-lukua ollut. Me muutimme 1960-luvun puolivälissä uudelle omakotialueelle omaan aravalainoitettuun omakotitaloomme ja kyseisellä alueella ainoastaan yksi äiti oli kotirouva ja hänkin meni sitten myöhemmin töihin, kun lapset olivat varttuneet.

Tuskin ne pariutumisen haasteet ovat kovin paljoa niistä ajoista muuttuneet, vaikka paria nykyään pääasiassa netistä haetaankin. Ei se pariutuminen mikään automaatio ollut kaikille silloinkaan.

M59

Mun mielestä meidän vanhempien ja meidän ikäisten välillä on suuri ero.

Ensinnäkin meidän vanhemmat oli kasvatettu vielä vanhanaikaiseen tapaan, mutta heidän olleessaan vielä nuoria aikuisia alkoi keskioluen vapautuminen ja seksuaalinen vapautuminen, naiset olivat kaikki opiskelleet ammatteihin, eivät jääneet kotirouviksi, ja ehkäisypillerit mullistivat lastenhankinnan. Nämä olivat valtavia muutoksia heidän vanhempiensa sukupolven tilanteeseen.

Mun vanhemmat olivat kuitenkin vielä avioliiton alussa toinen jalka "vanhassa maailmassa" eli naisen osalle jäi suurin osa kotitöistä ja lastenhoidosta, mutta vanhaan tapaan oli normaalia hankkia lastenhoitajia ja kotiapulaisia. Miesten palkat olivat vielä niin suuret että he pystyivät näennäisestä tasa-arvosta huolimatta dominoimaan suhdetta. Eroaminen oli vielä tämän sukupolven mielestä häpeällistä etenkin naiselle, yhdessä pinnistettiin mahdottomissakin avioliitoissa; naisen kannalta ongelma oli heidän heikompi palkkansa ja asenteet jotka vielä pitivät eronneita naisia ja yh-äitejä "huonoina naisina". Kuitenkin avioerot alkoivat lopulta yleistyä kun parisuhteissa alettiin olla vapaammin.

Minun sukupolven osalta tuntui että kaikki oli vapaampaa mutta myös yksilöllisempää sekä vaikeampaa. On ollut vaikeaa löytää suhteeseen sitoutuvia miehiä, miehiä, jotka ottavat naisen huomioon tasa-arvoisena, ottavat osansa kotitöistä ja lastenhoidosta -- enää harvalla on varaa maksaa lastenhoitajalle tai kotiapulaiselle. Samalla olemme korkeimmin koulutettu ryhmä naisia maamme historiassa ja työelämässä meihin on kohdistuneet suuret vaatimukset. Joka asiasta on saanut kilpailla ja tehdä ahkerasti työtä joka paikassa. Miehet ovat kuitenkin menneseen jämähtäneinä usein vaatineet meiltä vaan lisää. Useimpien parisuhteet ovat olleet hyvin lyhyitä ja riitaisia, monet naiset ovat jääneet yksin lasten kanssa tai hankkineet lapset yksin, pariutuminen on ollut vaikeaa aluksikin ja jotkut tuttavani ovat ns. tyytyneet johonkin mieheen, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä, muuta kuin asuntolaina ja lapset. Suomessa romantiikka naisen ja miehen välillä on tyystiin hävinnyt, kohtelu on muuttunut entistä törkeämmäksi, jne... Suuria rakkaustarinoita tai elämänkestäviä avioliittoja ei ole mun lähipiirissä näkynyt ollenkaan. Jos romanttisia tarinoita on ollut, niin ulkomaisten miesten kanssa, mutta nämäkin avioliitot ovat olleet melko lyhytaikaisia.

Sä olet selkeästi vähän varakkaammasta perheestä. Ei 60-70-lukujen duunariperheillä ollut varaa mitään kotiapulaisia palkata. Lastenhoitajia toki oli pakkokin olla, jos molemmat vanhemmat oli töissä, kun ei siihen aikaan vielä ollut nykyajan kaltaista päiväkotisysteemiä. Minullakin oli ens alkuun naapurintyttö lapsenlikkana, kunnes muutettiin uudelle alueelle, jossa naapurin rouva hoiti minua ja paria muuta muksua. Hän oli omakotilähiömme ainut kotirouva.

Ei duunarien palkat siihen aikaan olleet vielä lähellekään sitä mitä ne on tänä päivänä, siis varsinkaan tehdasduunareiden. Ei niillä palkoilla todellakaan mitään kotiapulaisia palkattu, vaan päinvastoin oli pienen omakotitalomme yksi huoneista vuokrattava alivuokralaiselle, että saatiin edes perustoimeentulo ja lainat maksettua. 60-luvun lopulla ja vielä 70-luvun alussa oli alivuokralaiset ihan arkipäivää yksikerroksisissakin taloissa (kuten meillä). Kaksikerroksisissahan se oli yleistä paljon pidempään, koska yläkerrassa oli kokonainen huoneisto omine vessoineen ja keittiöineen.

Mitä koulutukseen tulee, niin omat vanhempani kävivät vain kansakoulun ja siitä suoraan työelämään 15-16 vuotiaina. Olivat molemmat rutiköyhistä perheistä, joten ei puhettakaan, että olisivat mitään ylimääräisiä kouluja käyneet.

Vierailija kirjoitti:

"Nainen saattoi käydä töissäkin". Kyllä suurin osa naisista kävi töissä, itse olen 70-luvun nuori enkä tiennyt koko lapsuuden ja nuoruuden aikana kuin yhden naisen joka oli kotona muuten kuin lyhyet äitiyslomat.

Tämä.

Äitini oli toimitusjohtaja ja isäni johtaja. Molemmat olivat hyvinvoivia menestyjiä, jotka tapasivat yliopiston bileissä parikymppisinä. Kukaan luuseri ei ole ennenkään päässyt pariutumaan kauniiden ja menestyjien kanssa, eli ap elää täydellisessä harhassa.

T. 70-luvulla syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvämuistinen kirjoitti:

Höpö höpö. Iät ja ajat noin kymmennys ihmisistä on mennyt seksuaalisesti kokemattomana hautaan. Ihan turha kuvitella, että pariutuminen oli helpompaa ennen nettideittejä ja Tinderiä.

Ennen jos oli miehenä käynyt kouluja, oli käytännössä aina naisten ja työnantajien silmissä kysytty. Kokemattomat olivat koulupudokkaita, kylähulluja ja muita reppanoita. Nyt kokematon voi olla vaikka tekniikan tohtori.

Kasariaikaan ne tulevat tekniikan tohtoritkin tapasivat tyttöjä, kunhan vain edes kävivät opiskelijakapakassa olusilla saati osallistuivat kiltaelämään. 

Väitätkö, että kasarilla oli paljon naisteekkareita tarjolla?

Samat 15 % kuin nykyäänkin, mutta muut opiskelijat vielä lisäksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvämuistinen kirjoitti:

Höpö höpö. Iät ja ajat noin kymmennys ihmisistä on mennyt seksuaalisesti kokemattomana hautaan. Ihan turha kuvitella, että pariutuminen oli helpompaa ennen nettideittejä ja Tinderiä.

Ennen jos oli miehenä käynyt kouluja, oli käytännössä aina naisten ja työnantajien silmissä kysytty. Kokemattomat olivat koulupudokkaita, kylähulluja ja muita reppanoita. Nyt kokematon voi olla vaikka tekniikan tohtori.

Kasariaikaan ne tulevat tekniikan tohtoritkin tapasivat tyttöjä, kunhan vain edes kävivät opiskelijakapakassa olusilla saati osallistuivat kiltaelämään. 

Juuri näin. Ja ainakin Otaniemen opiskelijapojat järjestivät bileitä, johon kutsuivat sairaanhoito-opiston tytöt mukaan. Itsekin olin muutamissa tällaisissa bileissä. 

Nykyään hoitajaopiskelijat eivät halua bilettää teekkareiden kanssa. Mikähän tässä on muuttunut?

9

Sitä en osaa sanoa. Tai voisiko olla niin, että teekkarin stereotyyppi on tietokoneen ääressä viihtyvä nörtti, josta ei juurikaan juttuseuraa saa? Eli siis ennakkoluulo, että teekkaripojat ovat tylsiä?

Ei ne tykänneet 80-luvullakaan. hoitsuoppilaat toi 80-luvulla meidän koululle ison julisteen, jossa kutsuttiin teekkareita discoiltaan. Kerättiin sitten tyttöporukka ja mentiin mekin.  Seuraavassa julisteella kutsuttiin pelkästään "teekkaripoikia"  :D

Mun vanhemmat tekivät kotityöt yhdessä. Molemmat kävivät töissä. Asuimme kerrostalossa kaupungissa.

Luonto ajaa aina - aina - tikanpojan puuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla ei ollut pariutumisessa ongelmaa oikeastaan sen vuoksi, että ihmiset tapasivat toisiaan livenä. Aika usein jossain tanssiravintolassa tai discossa. Vaatimattomampikin kaveri saattoi hurmata naisen erinomaisella tanssitaidollaan. Nykyisin selataan Tinderiä kuin ennen vanhaan Elloksen tai Anttilan postimyyntiluetteloa ja etsitään sieltä itseä miellyttävä tyyppi. Tavatessa sitten usein huomaakin, ettei katalogin tuotekuvaus vastannutkaan todellisuutta. 

Ja kohtahan on niin, että livenä ei saa enää lähestyä ja kehitellä parisuhteita, koska Tinderissä ne pitää sellaset hoitaa.

Niin, enää ei ole sellaisia paikkoja, joissa olisi tarkoitus lähestyä toista ihmistä livenä. Tanssiravintolat olivat juuri tätä tarkoitusta varten eli toista ihmistä oli ihan soveliasta mennä hakemaan tanssimaan. 

Tätä olen miettinyt paljon noita Tinder-kauhutarinoita lukiessa. Vielä 70 ja 80-luvulla todella tavattiin ihan kasvokkain tanssiravintoloissa ja lavoilla. Siellä pääsi mies kuin mies lähikontaktiin naisen kanssa jos vain osasi auttavasti tanssia ja rohkeus riitti mennä pokkaamaan. Kaksi tanssia vedettiin aina saman partnerin kanssa ja mies saattoi niitten päätteeksi naisen takaisin pöytäänsä/penkkiin. Siinä ajassa ehti ihan hyvin jutustella jotain kevyttä ja saada tuntumaa siihen onko kiinnostusta tutustua paremmin.

Hyviin tapoihin kuului että nainen ei kieltäytynyt tanssiinpyynnöstä jos mies vain oli hyvätapainen ja suhteellisen selvä, joten pakkien saaminen oli aika harvinaista, ja noloa lähinnä vain sille naiselle joka kieltäytyi. Ja koska monet kävivät tanssimassa myös pelkän tanssimisen ilosta, niissä tansseissa ei ollut niin lihatiskimäinen olo. Siellä oli niin sinkkuja kuin pariskuntia ja pikkupaikkakunnilla yleensä paljon tuttuja.  Hyvän tanssitaidon omaavat miehet olivat haluttuja partnereita, sen näki heti  kun tuli naisten haku - ne hyvät tanssijat vietiin käsistä. Ulkomuodolla ei ollut siinä juuri väliä.  

Harmi että tuo tanssipaikkakulttuuri on lähes tyystin kadonnut Suomesta. Kesäisin on vielä ulkolavoja siellä täällä mutta ne ovat usein tanssia harrastavien pariskuntien näytöstanssiestradeja. Tavikset jää siellä jalkoihin, eikä tuntemattomia haeta lattialle.

Tanssimaan lähteminen ei ollut pelkästään hyvä tapa, vaan kieltäytyä ei saanut ellei mies ollut humalassa. Kaverini lähti tanssipaikalle kavereidensa seuraksi. Yksi selvinpäin oleva mies oli hakenut häntä tanssimaan, mutta kaverini oli kieltäytynyt. Mies ei sitä hyväksynyt, joten hän haki järjestysmiehen paikalle, joka sanoi, että jos et lähde tanssimaan, joudut pihalle. Kaverini lähti pois, koska ei edelleenkään halunnut tanssimaan.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle tiedoksi, että kasarilla myös vaatimattomammilla tytöillä oli vientiä. Hiukset föönattiin, laitettiin ripsiväriä, kajalia ja huulipunaa ja eiku menoksi. Ei tarvinnut näyttää missiltä saadakseen seuraa. Ei tarvinnut muokata kehoaan eikä kasvojaan. Pushup-rintaliivitkin tulivat vasta 1990-luvulla. Eikä ollut vielä erilaisia filttereitä ja kuvankäsittelyohjelmia, joilla muokata valokuvastaan parempi. 

Harmaavarpunen saa kyllä Tinderistä seuraa siinä missä miesmallikin. Paineet on miehillä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä miehet ennen näytti paremmilta. Ei olleet yhtä plösöjä kuin nykyiset.

JA NAISET !!! Voi kristus, naiset ne vielä näyttivät naisilta. Ja tunnisti jo kaukaa naiseksi, nykyään ei tahdo tunnistaa vaikka ihan iholle tulee, tökkii ja painelee sormella. Ovat jotain aivan käsittämättömiä otuksia, liekkö sitten evoluutio ottanut sivuaskeleen kun ne näyttää ja tuntuu joltain sika emakon ja ryhävalaksen pieleen menneeltä risteytykseltä. Aivan käsittämätöntä, kälkätyksen ja narinan sekoitusääntäkin niistä lähtee ihan koko aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle tiedoksi, että kasarilla myös vaatimattomammilla tytöillä oli vientiä. Hiukset föönattiin, laitettiin ripsiväriä, kajalia ja huulipunaa ja eiku menoksi. Ei tarvinnut näyttää missiltä saadakseen seuraa. Ei tarvinnut muokata kehoaan eikä kasvojaan. Pushup-rintaliivitkin tulivat vasta 1990-luvulla. Eikä ollut vielä erilaisia filttereitä ja kuvankäsittelyohjelmia, joilla muokata valokuvastaan parempi. 

Harmaavarpunen saa kyllä Tinderistä seuraa siinä missä miesmallikin. Paineet on miehillä. 

Sinä rupesit puhumaan taas vaihteeksi irtoseksistä. Kyllä me tiedetään, että osa miehistä panee vaikka simpanssia. Tässä ketjussa on kuitenkin kyse parisuhteista, siis ihan jopa elämän mittaisista.

En lainaa vietiä nro 53, kun se kuitenkin poistetaan alatyylin ilmaisun takia. 80-luvulla naisilla sai olla vielä säärikarvat ja kunnon alapääkarvoitus, ei sellaiset naiset enää teille kelpaa. Miehet ei nillittäneet edes kainalokarvoista.

Viestiin 54 sellainen kommentti, että yksittäisen miehen syrjäytyminen tahallaan ja omasta halusta iskee vain hänen nilkkaansa. Ihan jokaiseen työhön löytyy halukas ja pätevä. Lähes kaikki miehet haluavat kuitenkin itselleen hyvän elintason löytyipä rinnalle nainen tai ei.

70 -luvulla oli vahvasti luokkameininki. Ei se persaukisen poika kelvannut insinöörin tyttärelle silloinkaan. Toisekseen naisille oli aika heikot markkinat. Omalta kylältä oli katsottava joku, koska pelimerkkejä ei juuri ollut käydä missään. Ja monesti valinta piti tehdä sokkona, koska ilman avioliittohan ei kunnollinen nainen pannut. Mitään irtoseksiä ei tuohon aikaan ollut. Nykyisin naisilla on paljon paremmat markkinat. Miehiä voi katsella oman kjylän lisäksi koko maasta ja rajojen ylikin. Ei tarvitse tyytyä mihinkään. Kannattaa myös katsella Areenasta sarjaa Rintamäkeläiset. Siinä sitä menneen ajan sukupuolirakennelmia on kerrakseen. Naisilla ei ole mitään arvoa.

Jep, tämäkin ketju lähtee poistoon tuon yhden vatipään takia. Ilmoitin tältä sivulta kolme viestiä asiattomaksi. Kiitos paljon vaan sinulle.

Ennen mies sai tehdä alotteita. Nyt on metoo ja miehet joutuvat kotona odottamaan, että saamattomat suomimammat saisivat aikaan aloitteen (ei tule tapahtumaan)

Vierailija kirjoitti:

Ennen mies sai tehdä alotteita. Nyt on metoo ja miehet joutuvat kotona odottamaan, että saamattomat suomimammat saisivat aikaan aloitteen (ei tule tapahtumaan)

Metoo on hyvä juttu. Ei ne tisseihin kiinni iskeneet miehet ennenkään saaneet kuin potkun nilkkaan tai ylemmäs. Ja naiset kyllä tekevät aloitteita, tekivät ennen ja tekevät nyt, mutta ihan syystä niin ei ole käynyt sinun kohdalla.