Onko olemassa ihmisiä, joilla ei ole mitään vastoinkäymisiä?

Vierailija kirjoitti:

Uskon että kaikilla on omat ongelmansa, osa vaan osaa käsitellä niitä paremmin. Osa osaa keskittyä niihin hyviin asioihin ja tavallaan "unohtaa" ne huonot.

Toki on sitten niitäkin harvinaisuuksia, joiden elämässä lähes kaikki on mennyt hyvin ja helposti eikä mitään ongelmia koskaan, mutta väittäisin että aika harvinaista jos pystyy välttymään ongelmilta koko elämänsä.

Osaa käsitellä paremmin? Että se on vaan omasta asenteesta kiinni?

Voisitko noin länsimaalaisena pullamössöilijänä mennä opettamaan myös Afrikan nälkää näkeviä. Miksi et ole saanut Nobelia?

Ei avioero ole vastoinkäyminen, vaan helpotus. Vai kuka haluaa huonon puolison kanssa olla? Työttömiä on Suomi täynnä, et ole minkään tason poikkeus. Jos itseensä ei ole mitään halua tutustua kuin vasta aikuisiällä, sitten pitää vain toimia, niin kuin muut sanoo. Toiset ottavat vastuun itsestään ja tekemisistään jo aiemmin.

Ihan vain pari esimerkkiä siitä, miten asioita voi nähdä ja käsitellä eri tavoin. Mikä on toiselle vastoinkäyminen, toinen vain "hoitaa sen pois alta". Siksi joidenkin elämä voi vaikuttaa niin kovin "helpolta", he nuolevat haavansa kaikessa hiljaisuudessa.

Juuri tänään keskustelin teinityttäreni kanssa aiheesta. Tytöllä on tukihenkilö, keski-ikäinen nainen, jolla kaikki on mennyt ns. putkeen. Edellytykset oli lukioon, sitten hyvä ammatti, katkeamaton työura, hyvä mies, omakotitalo, kaksi neurotyypillistä lasta, jotka menestyvät elämässään. Ja nyt viisissä kymmenissä hänellä oli varaa irtisanoutua työstään ja ryhtyä vapaaehtoistyöhön.

Tytär sanoi, että tukihenkilö ei aina ihan ymmärrä, millaisten asioiden kanssa hän on joutunut elämään. Minä (äiti) olen kärsinyt vakavista mielenterveysongelmista, isä sairastui vakavasti, mummu kuoli, lemmikki kuoli, rahahuoliakin on, vaikka olen yrittänyt olla kuormittamatta lasta niillä. Ja kaikki tämä muutaman vuoden sisällä. Näiden kokemusten jälkeen tytär sanoi, että tuntuu aika pskalta, kun tukihenkilö sanoo: "Että kun teet hyviä asioita, niin ne palaavat hyvinä asioina elämääsi." Jo lapsenikin tietää, että ei se niin mene; on aivan sattuman satoa, että kuka täällä saa vastoinkäymisiä ja miten paljon, eikä se ole ollenkaan riippuvainen siitä millainen ihminen on.

Olen kyynistynyt itsekin, mutta yritän silti jollakin tapaa olla kiitollinen hyvistä asioista ja opettaa sitä lapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tänään keskustelin teinityttäreni kanssa aiheesta. Tytöllä on tukihenkilö, keski-ikäinen nainen, jolla kaikki on mennyt ns. putkeen. Edellytykset oli lukioon, sitten hyvä ammatti, katkeamaton työura, hyvä mies, omakotitalo, kaksi neurotyypillistä lasta, jotka menestyvät elämässään. Ja nyt viisissä kymmenissä hänellä oli varaa irtisanoutua työstään ja ryhtyä vapaaehtoistyöhön.

Tytär sanoi, että tukihenkilö ei aina ihan ymmärrä, millaisten asioiden kanssa hän on joutunut elämään. Minä (äiti) olen kärsinyt vakavista mielenterveysongelmista, isä sairastui vakavasti, mummu kuoli, lemmikki kuoli, rahahuoliakin on, vaikka olen yrittänyt olla kuormittamatta lasta niillä. Ja kaikki tämä muutaman vuoden sisällä. Näiden kokemusten jälkeen tytär sanoi, että tuntuu aika pskalta, kun tukihenkilö sanoo: "Että kun teet hyviä asioita, niin ne palaavat hyvinä asioina elämääsi." Jo lapsenikin tietää, että ei se niin mene; on aivan sattuman satoa, että kuka täällä saa vastoinkäymisiä ja miten paljon, eikä se ole ollenkaan riippuvainen siitä millainen ihminen on.

Olen kyynistynyt itsekin, mutta yritän silti jollakin tapaa olla kiitollinen hyvistä asioista ja opettaa sitä lapsillekin.

Tämä on ihan täyttä totta!

Parhaat tukihenkilöt ovat niitä jotka ovat itse kärsineet elämässä mutta selvinneet.

Kärsimys joko jalostaa eli ihmisestä tulee empaattinen ja haluaa auttaa,

tai katkera negatiivinen valittaja.

Viimeksi mainittuja on enemmän kuin henkisesti kasvaneita.

Itse olen käynyt läpi traumaattisia tapahtumia toisensa perään: sex hyväksikäyttö, väkivalta, huumeiden käyttö, läheisten kuolemat, omaisuuden menettäminen homekodin takia x 2, pitkäaikainen sairaus joka vaikuttaa ulkonäköön mm. hiusten menetys, jatkuva uupumus, pitkäaikaistyöttömyys.

Minulla on myös keskittymishäiriö jonka vuoksi neljä koulua jäänyt kesken.

Voisin auttaa muita ihmisiä jollen olisi jatkuvasti näin väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Parhaat tukihenkilöt ovat niitä jotka ovat itse kärsineet elämässä mutta selvinneet.

Kärsimys joko jalostaa eli ihmisestä tulee empaattinen ja haluaa auttaa,

tai katkera negatiivinen valittaja.

Viimeksi mainittuja on enemmän kuin henkisesti kasvaneita.

Itse olen käynyt läpi traumaattisia tapahtumia toisensa perään: sex hyväksikäyttö, väkivalta, huumeiden käyttö, läheisten kuolemat, omaisuuden menettäminen homekodin takia x 2, pitkäaikainen sairaus joka vaikuttaa ulkonäköön mm. hiusten menetys, jatkuva uupumus, pitkäaikaistyöttömyys.

Minulla on myös keskittymishäiriö jonka vuoksi neljä koulua jäänyt kesken.

Voisin auttaa muita ihmisiä jollen olisi jatkuvasti näin väsynyt.

Samaa mieltä! En ikinä voi ottaa vakavasti ihmistä joka ei ole kokenut mitään kärsimystä. En vain voi.

Jos kysyisin asiaa yhdeltä kaveriltani (40v), niin hän todennäköisesti sanoi ettei hänellä ole ollut vastoinkäymisiä. Hänellä vaikuttaisi olevan aika poikkeuksellinen tunne-elämä, tai lähinnä sen puute. Häntä voisi maallikkokielellä kuvailla jossain määrin psykopaatiksi, sillä omat avioerot ja läheisten kuolemat hän tuntuu kuittaavan "sellaista sattuu" -kommentilla ilman että se vaikuttaa elämänmenoon mitenkään, enkä ole koskaan nähnyt hänessä häivähdystäkään empatiasta. 

auttaisko kela ap on niin vaikeaa jokainen meistä valitsee oman polkunsa turha syytellä muita ja maksajaksi haikailla

Vierailija kirjoitti:

Jos kysyisin asiaa yhdeltä kaveriltani (40v), niin hän todennäköisesti sanoi ettei hänellä ole ollut vastoinkäymisiä. Hänellä vaikuttaisi olevan aika poikkeuksellinen tunne-elämä, tai lähinnä sen puute. Häntä voisi maallikkokielellä kuvailla jossain määrin psykopaatiksi, sillä omat avioerot ja läheisten kuolemat hän tuntuu kuittaavan "sellaista sattuu" -kommentilla ilman että se vaikuttaa elämänmenoon mitenkään, enkä ole koskaan nähnyt hänessä häivähdystäkään empatiasta. 

Tai sitten sinä et vaan näe sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kysyisin asiaa yhdeltä kaveriltani (40v), niin hän todennäköisesti sanoi ettei hänellä ole ollut vastoinkäymisiä. Hänellä vaikuttaisi olevan aika poikkeuksellinen tunne-elämä, tai lähinnä sen puute. Häntä voisi maallikkokielellä kuvailla jossain määrin psykopaatiksi, sillä omat avioerot ja läheisten kuolemat hän tuntuu kuittaavan "sellaista sattuu" -kommentilla ilman että se vaikuttaa elämänmenoon mitenkään, enkä ole koskaan nähnyt hänessä häivähdystäkään empatiasta. 

Tai sitten sinä et vaan näe sitä.

Toki, eihän kukaan pysty varmuudella sanomaan mitä jonkun toisen päässä liikkuu vaikka tuntisi hänet kuinka hyvin tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaat tukihenkilöt ovat niitä jotka ovat itse kärsineet elämässä mutta selvinneet.

Kärsimys joko jalostaa eli ihmisestä tulee empaattinen ja haluaa auttaa,

tai katkera negatiivinen valittaja.

Viimeksi mainittuja on enemmän kuin henkisesti kasvaneita.

Itse olen käynyt läpi traumaattisia tapahtumia toisensa perään: sex hyväksikäyttö, väkivalta, huumeiden käyttö, läheisten kuolemat, omaisuuden menettäminen homekodin takia x 2, pitkäaikainen sairaus joka vaikuttaa ulkonäköön mm. hiusten menetys, jatkuva uupumus, pitkäaikaistyöttömyys.

Minulla on myös keskittymishäiriö jonka vuoksi neljä koulua jäänyt kesken.

Voisin auttaa muita ihmisiä jollen olisi jatkuvasti näin väsynyt.

Samaa mieltä! En ikinä voi ottaa vakavasti ihmistä joka ei ole kokenut mitään kärsimystä. En vain voi.

Olen miettinyt tätä asiaa jonkin verran. Mun mielestä olisi myös hyvä, että tukihenkilöt ja muut vastaavat olisivat kokeneet itsekin jotain elämässään. Ongelmaksi muodostuu se, että moni kovia kokenut ei ehkä jaksa alkaa tukemaan muita, toki kaikilla ei omista ongelmista johtuen ole kykyäkään.

Jostain kumman syystä tukihenkilöiksi ja vastaaviksi haetaan kuitenkin ensisijaisesti ihmisiä, joilla on kaikki ollut hyvin ja monesti sellaiset ajattelevat kaiken hyvän elämässään johtuvan siitä, että ovat ansainneet sen. Kaikilla elämä ei vain noudata mitään sääntöjä ja kaikki menee prseelleen, vaikka miten tekisi "oikein".

Mitä mä oleeen tätä maailmaa nähnyt niin minusta ongelma on siinä että ihmiset ovat huonoja katsomaan peiliin ja syyyttelevät muita ja piilottavat omat ongelmansa ja tunteeensa ja käyvät agressiolla toisten päälle.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mä oleeen tätä maailmaa nähnyt niin minusta ongelma on siinä että ihmiset ovat huonoja katsomaan peiliin ja syyyttelevät muita ja piilottavat omat ongelmansa ja tunteeensa ja käyvät agressiolla toisten päälle.

Tekiisi esim mieli sanoea että he mä tienaan tonnin kuussa korkeintaaan, tuolla on ihmisiä jotka tienaa miljoona euroa vuodessa, mee mielummin niiiden kimpppuun.

Minä olen kuullut monilta mieheni naispuolisilta tutuilta, että minulla on kaikki ollut kaikki aina helppoa. Itse en olisi tajunnut, kun olen ollut koulukiusattu, yleisesti inhottu, ruma, haukuttu, köyhän työläisperheen tyhmä yliopisto drop-out. Mutta olen kuullut, että minulla on kaikki ollut aina helppoa :)

Up

Ei nyt kyllä selvinnyt että ap:llä olisi ikinä ollut vastoinkäymisiä. Oikeita sellaisia. Jotkut vain valittavat ja voivottelevat ja kaikki on aina huonosti.

Toiset taas aina ryömivät mudassa ja nousevat ylös maasta polvet verillä, silmä mustana mutta pää pystyssä ja hymy huulilla. Niin mitkä vastoinkäymiset?

Täällä on yks. Varmaan joku suuttuu jos sanon ettei vastoinkäymisiä ole ollut, mutta näin koen. Olen 41 v.

Totta kai niitä on. Toiset vain pääsee niistä yli, eikä tuo niitä ilmi.

Moni luulee, että mäkin oon joku prinsessa, jolle ei ikinä oo tapahtunut mitään pahaa. Ihmiset on oikeasti ilkeitäkin ja kateellisia.

Mutta nepä ei tiedä, miten masentunut olen nuorena ollut, miten oon yrittänyt itsemurhaa, meinannut kuolla muutenkin pari kertaa, äiti on kuollut, oon kärsinyt työuupumuksen jne.

Mutta ei muut välittäisi vaikka tietäisikin. Ne näkee, mitä ne haluaa nähdä. Ja olla siksi kateellisia.

Itselläni on ollut vastoinkäymisiä elämässäni. Välillä enemmän, välillä vähemmän ja sitten onneksi on aikoja, jolloin kaikki on ihan hyvin. Ehkä ne vaikeimmat vastoinkäymiset ovat opettaneet pistämään asioita tärkeysjärjestykseen. Jollekkin toiselle minusta pieni vastoinkäyminen on vuoren kokoinen. Tunnen ihmisiä joiden elämä näyttää menevän ilman suuria myrskyjä. Joidenkin kohdalla on kyllä selvästi eletty mahdollisimman riskitöntä elämää.

Vastoinkäymiset ovat pakostakin koulanneet minua. En voi sanoa, että olisin siksi parempi ihminen, mutta ymmärtämystä on ehkä tullut lisää. Sellaista en kyllä jaksa kuunnella, kuinka jokainen vastoinkäyminen on haaste ja kaikkeen voi itse vaikuttaa....

En usko että on. Yleensä jotain vastoinkäymistä tulee eteen vaik olisi syntynyt ns " kultalusikka suussa". Vaikka vakavia sairauksia joissa raha menettää merkityksen.