Lue keskustelun säännöt.
Tahattomasti lapsettomien kohtaamisen vaikeus
13.09.2020 |
Odotan nyt ensimmäistä lastani ja olen saanut jo odotusaikana tuntea, kuinka vaikea lähipiirissä olevilla tahattomasti lapsettomilla on ollut suhtautua raskauteeni. Olen yrittänyt parhaani mukaan ymmärtää lapsettomia, en "hiero" raskauttani heidän kasvoillensa ja puhun pääasiassa muusta kuin raskaudesta. Kyselen lapsettomien kuulumisia, miten töissä menee, mitä vapaa-aikaan kuuluu jne. Silti minulle on kiukuteltu, pidetty mykkäkoulua, piikitelty odotusajasta ja siihen liittyvistä muutoksista sekä kyselty todella henkilökohtaisia näiden lapsettomien taholta, kun olen kertonut raskaudesta.
Olen yrittänyt ymmärtää tahattomasti lapsettomia lukemalla aiheesta. Bongasin Simpukka ry:n infon lapsettoman läheiselle ja muutamat asiat pistivät todella infosta silmään (lainaukset lainausmerkeissä):
"Tuttavaparisi on todennäköisesti yrittänyt tehdä lasta paljon määrätietoisemmin kuin sinä, jolle kaikki on ollut ehkä helppoa." Minusta on kurjaa, että raskauden yrittämistä vertaillaan tuollaisella asetelmalla. Se, että toinen on tullut raskaaksi ei tarkoita, että raskaus olisi alkanut helposti, etteikö raskautumista heikentäviä tekijöitä olisi ollut tai etteikö raskautta olisi todella yritetty. Ei kaikille raskaaksi tuleville raskauden alkaminen ole ollut helppoa: toiset ovat kokeneet keskenmenoja, toisilla raskaus ei ole heti alkanut, ikää on paljon ja raskauden alkaminen ylipäätään mietityttää. Harva puhuu ääneen siitä, onko raskauden alkaminen sujunut helposti. Sitten herkästi oletetaan, että toisen raskaus on alkanut helposti. Kyllä minäkin tikuttelin ovulaatiota monta kuukautta, join greippimehua ja seksiä harrastettiin usein kalenteri mielessä.
"Tähän kuuluu viha ja katkeruus sitä kohtaan, että ystävät ja sisarukset ovat saaneet lapsia, usein jopa helposti." Ymmärrän, että lapsettomuus herättää vihaa ja katkeruutta, mutta miksi se täytyy purkaa ihmisiin, jotka saavat lapsia? Lapsia ei ole maailmassa jotain vakiomäärää eikä raskaus ala sen perusteella, kuka on aloittanut yrittämisen ensin. Ikinä ei myöskään voi tietää, kauanko sisarus tai ystävä on yrittänyt raskautta. En minäkään yritysaikana sanonut, että lähden nyt tästä kahvilasta kotiin, kun ovuloin parhaillaan tai harmitellut taas menkkojen alkavan, kun yritetään. Oman kokemukseni mukaan suurin osa ei todellakaan mainosta ääneen, alkoiko raskaus helposti vai ei. Moni ei kerro edes alkuraskauden keskenmenoistaan, joten ei voi tietää, onko sisaruksen tai ystävän raskaus alkanut helposti.
(jatkuu)
Kommentit (71)
Itse käyn vapaaehtoishommissa paikallisessa näkövammaisten toimintatilassa - luen siellä näkövammaisille paikallislehtiä äänidokumenteille.
Silloin tällöin lähtiessä tulee vahingossa möläytettyä ”Nähdäänpä taas ensi viikolla!”
Nolottaa tietysti tuo, mutta vielä ei ole kukaan vetänyt hernettä nenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tätä täällä sais sanoa reaktioista päätellen, mutta onhan osa lapsettomista nyt vaan todella itsekkäitä ja tylyjä. Ei kaikki, mutta osa. Kaikkien muiden elämän pitäis pyöriä heidän lapsettomuutensa ymmärtämisen ympärillä. Ja ei, kaikki raskaana olevat ja lapsiperheelliset eivät halua sitä lapsetonta kaveria shoppailemaan vauvanvaatteita eli ei ole siitä kyse. Ei ole iso pyyntö, että elää toisten ilossa mukana ja onnittelee, kysyy kuulumisia...Jos työnarkomaaniystäväni on innoissaan uudesta työpaikastaan niin toki kyselen työstä ja miten siellä menee. Ei se ole este olla ystävällinen, että olen itse tyytymätön nykyiseen työhöni.
Jos jotain oon +30 v naisena oppinu, niin lapsettomuus on vedenjakaja. Kumpikaan osapuoli, perheellinen tai lapseton, ei tuu koskaan täysin ymmärtämään toisiaan ja se "vika" on toisessa osapuolessa, kun se ei vaan tajua tätä asiaa juuri mun kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Kommenttisi ei kyllä kuulosta siltä, että olet yrittänyt ymmärtää. Ennemminkin olet lukenut tuon lehtisen ja päättänyt pahoittaa mielesi kaikesta, mitä siellä lukee.
Muutaman kuukauden yrityksen jälkeen et vaan yksinkertaisesti voi ymmärtää heitä, kenellä pitkäkään yritys ja/tai hoidot eivät tuota tulosta.
Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, ettei lapsettomuuden varjolla saa käyttäytyä miten vaan ja osaksesi saamasi kommentit kavereilta ovat olleet asiattomia. Mutta eikö siinä tilanteessa olisi vaan voinut vastata, että sinulle tulee paha mieli sellaisista kysymyksistä ja yrittää keskustella aiheesta?
Olen itse entinen tahattomasti lapseton, ja olen sitä mieltä, että molemminpuolinen pitäisi miettiä vähän sanomisiaan.
Kuten tuo "miksi teillä alkoi raskaus näin nopeasti, vaikka me olemme yrittäneet kauemmin"
Tulihan tuota itsekin mietittyä monesti, kun oman yrityksen aikana muiden raskauksia alkoi joka puolella. Mutten sitä ääneen olisi sanonut.
Ja nuo liian henkilökohtaiset kysymykset, kyllä niitä osataan kaikkialla. Kun oma kauan toivottu raskauteni alkoi, niin muutamakin hyvänpäiväntuttu kysyi ihan rupatteluna, että oliko vahinko 👍
Eivät toki siis tienneet taustasta, mutta en nyt itse menisi milloinkaan keneltäkään kyselemään tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Se lapsettomuuden tuska on niin kova, että katkeruus vain nostaa päätään. Itse sain lapsen 10 vuoden yrittämisen ja hoitojen jälkeen. Lapsi on jo 13-vuotias, mutta silti tunnen välillä kateutta niitä kohtaan, joilla tärppäsi heti. Eli se lapsettomuuden trauma on niin syvä, vaikka en enää ole lapseton.
Lapsettomuuden jälkeisessä raskaudessa jää ehkä puuttumaan se onnellinen odotus, näin kun itse pohdin.
Meillä yritys kesti "vain" n. 2,5 vuotta ja raskaus alkoi spontaanisti, mutta muistan edelleen sen odotusajan. Ei uskaltanut iloita, kun ei tiedä jatkuuko se ilo pitkään.
On lapsettomia, jotka kokeneet alkuraskauksia, mutta raskaudet menevät kesken. Eikä sitä voi tietää, kuuluuko tähän ryhmään.
Muistan edelleen, kun rv 15 ostin kirppikseltä yhden vauvanvaatteen. Sitä sitten katselin kotona olohuoneessa ja mietin, että teinkö virheen, nyt jos jotain käykin niin tuo vaate on ikuinen surullinen muisto jne.
Vasta n. rv 30 aloin uskoa, että meille oikeasti tulee vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lapsettomuuden tuska on niin kova, että katkeruus vain nostaa päätään. Itse sain lapsen 10 vuoden yrittämisen ja hoitojen jälkeen. Lapsi on jo 13-vuotias, mutta silti tunnen välillä kateutta niitä kohtaan, joilla tärppäsi heti. Eli se lapsettomuuden trauma on niin syvä, vaikka en enää ole lapseton.
Lapsettomuuden jälkeisessä raskaudessa jää ehkä puuttumaan se onnellinen odotus, näin kun itse pohdin.
Meillä yritys kesti "vain" n. 2,5 vuotta ja raskaus alkoi spontaanisti, mutta muistan edelleen sen odotusajan. Ei uskaltanut iloita, kun ei tiedä jatkuuko se ilo pitkään.
On lapsettomia, jotka kokeneet alkuraskauksia, mutta raskaudet menevät kesken. Eikä sitä voi tietää, kuuluuko tähän ryhmään.Muistan edelleen, kun rv 15 ostin kirppikseltä yhden vauvanvaatteen. Sitä sitten katselin kotona olohuoneessa ja mietin, että teinkö virheen, nyt jos jotain käykin niin tuo vaate on ikuinen surullinen muisto jne.
Vasta n. rv 30 aloin uskoa, että meille oikeasti tulee vauva.
Minä tulin raskaaksi toisella yrityskerralla, mutta tiesin mikä kaikki voi mennä pieleen. Pelkäsin hirmuisesti ensin tuulimunaa, kohdunulkoista, keskenmenoa, rakennevikaa, lopulta kohtukuolemaa. Vauvan tavaroita aloin laittaa vasta joskus tuollon rv 30 tietämillä.
Tunteitani ei yhtään auttanut se, että lähipiirin sinkku lapseton kaatoi katkeruutensa niskaani. Oli ihan hirvittävää olla raskaana ja tietää, että joku toinen halusi minulle ja syntymättömälle lapselle pahaa. Jo raskaudesta kertominen hänelle aiheutti paljon stressiä - miten kertoa, koska, miten. Raskaudesta kertomisen jälkeen piina alkoi. Häneltä tuli syyllistäviä viestejä, ikäviä kommentteja, mökötystä. Välttelin häntä parhaani mukaan ja tavatessamme en puhunut raskaudesta mitään. Jos olimme porukassa yhdessä, tunnelma oli painostava ja kaikki välttelivät viittaamasta edes epäsuorasti raskauteeni tai lapsiin yleensä. Yhden ainoan kerran joku (ei minä eikä mieheni) mainitsi tulevasta lapsesta. Tämä lapseton sai raivarin, sen jälkeen poistui paikalta ovet paukkuen ja takaisin tullessaan piti jäätävää mykkäkoulua.
Vaan sitten hän tuli raskaaksi pari kuukautta uuden suhteen alettua. Sitä raskautta onkin sitten hehkutettu ylen määrin, ja hän on kertonut kaikki pahoinvointinsa ja neuvolakäyntiensä sisällöt minulle, koska ilmeisesti olettaa, että minua kiinnostaa. Ei kiinnosta, sori vaan. Minä en enää halua olla hänen ystävänsä saati sitten joku turvaverkon osanen hänen hirveän käytöksensa vuoksi. Ehkä, jos hän olisi edes kerran pyytänyt anteeksi, mutta ei hän ilmeisesti koe asiassa olevan mitään pahoiteltavaa.
Hänen käytöstään en ole ymmärtänyt. Sen sijaan ymmärsin, miksi yksi ystäväni, joka ei ollut yrityksistä huolimatta saanut lasta, vähensi yhteydenpitoa raskauden aikana.
Lapsettomuus on kipeä aihe, mutta on kunkin omassa vallassa valita, miten käyttäytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lapsettomuuden tuska on niin kova, että katkeruus vain nostaa päätään. Itse sain lapsen 10 vuoden yrittämisen ja hoitojen jälkeen. Lapsi on jo 13-vuotias, mutta silti tunnen välillä kateutta niitä kohtaan, joilla tärppäsi heti. Eli se lapsettomuuden trauma on niin syvä, vaikka en enää ole lapseton.
Lapsettomuuden jälkeisessä raskaudessa jää ehkä puuttumaan se onnellinen odotus, näin kun itse pohdin.
Meillä yritys kesti "vain" n. 2,5 vuotta ja raskaus alkoi spontaanisti, mutta muistan edelleen sen odotusajan. Ei uskaltanut iloita, kun ei tiedä jatkuuko se ilo pitkään.
On lapsettomia, jotka kokeneet alkuraskauksia, mutta raskaudet menevät kesken. Eikä sitä voi tietää, kuuluuko tähän ryhmään.Muistan edelleen, kun rv 15 ostin kirppikseltä yhden vauvanvaatteen. Sitä sitten katselin kotona olohuoneessa ja mietin, että teinkö virheen, nyt jos jotain käykin niin tuo vaate on ikuinen surullinen muisto jne.
Vasta n. rv 30 aloin uskoa, että meille oikeasti tulee vauva.
Minä tulin raskaaksi toisella yrityskerralla, mutta tiesin mikä kaikki voi mennä pieleen. Pelkäsin hirmuisesti ensin tuulimunaa, kohdunulkoista, keskenmenoa, rakennevikaa, lopulta kohtukuolemaa. Vauvan tavaroita aloin laittaa vasta joskus tuollon rv 30 tietämillä.
Tunteitani ei yhtään auttanut se, että lähipiirin sinkku lapseton kaatoi katkeruutensa niskaani. Oli ihan hirvittävää olla raskaana ja tietää, että joku toinen halusi minulle ja syntymättömälle lapselle pahaa. Jo raskaudesta kertominen hänelle aiheutti paljon stressiä - miten kertoa, koska, miten. Raskaudesta kertomisen jälkeen piina alkoi. Häneltä tuli syyllistäviä viestejä, ikäviä kommentteja, mökötystä. Välttelin häntä parhaani mukaan ja tavatessamme en puhunut raskaudesta mitään. Jos olimme porukassa yhdessä, tunnelma oli painostava ja kaikki välttelivät viittaamasta edes epäsuorasti raskauteeni tai lapsiin yleensä. Yhden ainoan kerran joku (ei minä eikä mieheni) mainitsi tulevasta lapsesta. Tämä lapseton sai raivarin, sen jälkeen poistui paikalta ovet paukkuen ja takaisin tullessaan piti jäätävää mykkäkoulua.
Vaan sitten hän tuli raskaaksi pari kuukautta uuden suhteen alettua. Sitä raskautta onkin sitten hehkutettu ylen määrin, ja hän on kertonut kaikki pahoinvointinsa ja neuvolakäyntiensä sisällöt minulle, koska ilmeisesti olettaa, että minua kiinnostaa. Ei kiinnosta, sori vaan. Minä en enää halua olla hänen ystävänsä saati sitten joku turvaverkon osanen hänen hirveän käytöksensa vuoksi. Ehkä, jos hän olisi edes kerran pyytänyt anteeksi, mutta ei hän ilmeisesti koe asiassa olevan mitään pahoiteltavaa.
Hänen käytöstään en ole ymmärtänyt. Sen sijaan ymmärsin, miksi yksi ystäväni, joka ei ollut yrityksistä huolimatta saanut lasta, vähensi yhteydenpitoa raskauden aikana.
Lapsettomuus on kipeä aihe, mutta on kunkin omassa vallassa valita, miten käyttäytyy.
Eipä ole kukaan näistä lapsettomista ilkeilijöistä pyytänyt jälkikäteen anteeksi. Eräs kaverini sai lapsen monen keskenmenon jälkeen. Raskautta edeltänyt aika oli hirveää, kun jatkuvasti kaveri kyseli olenko raskaana. Koin kysymykset ahdistavina. Raskausaikanaan käyttäytyi todella ilkeästi, arvosteli elämäntapojani ja valintojani raskauteensa vedoten "Minä en söisi tuota, matkustaisi tuonne jne." Ikinä ei tiennyt, millä mielellä oli, saattoi suuttua ihan asiallisista puheenaiheista. Kun raskaus oli ihan lopuillaan niin sanoi "Mielialanvaihteluita on ollut hieman." Ai hieman?!?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en käsitä selvästi tätä, kun mulla ei ole lapsia enkä koe itseäni tahattomasti lapsettomaksi:
Miksi ihmeessä närästää, jos toinen raskautuu nopeasti? Nämä ovat yksilöllisiä asioita, joihin vaikuttavat monet asiat. Eihän työpaikkojenkaan suhteen mene niin, että jokainen saa työpaikan yhtä nopeasti tai kaikille on luvassa vakipaikka.
Minä en ainakaan rupea pyytelemään keneltäkään anteeksi omaa äitiyttäni, tai ala vältellä ihmisiä siksi, että olen äiti. Jotkut lapsettomat myös jollain tapaa jäävät vellomaan siihen marttyyrin rooliinsa, vaikkei ehkä syytäkään olisi. Eräs ystäväni piti itseään lapsettomana, vaikka oli vasta vähän päälle kolmekymppinen ja hänen raskautumisensa tiellä oli sairaus, johon oli olemassa lääkitys. Tällä lääkityksellä hän olisi voinut saada lapsen aivan normaalisti. Kieltäytyi hoidosta, koska ”En halua pistää itseäni joka päivä” tms, ja sitten julisti kaikille tätä lapsetonta ilosanomaansa. Todellisuudessa uskon, että häntä vain pelotti äidiksi tuleminen. Emme ole enää muista syistä tekemisissä. Tämä lapsiasia ei ollut välirikkomme syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan rupea pyytelemään keneltäkään anteeksi omaa äitiyttäni, tai ala vältellä ihmisiä siksi, että olen äiti. Jotkut lapsettomat myös jollain tapaa jäävät vellomaan siihen marttyyrin rooliinsa, vaikkei ehkä syytäkään olisi. Eräs ystäväni piti itseään lapsettomana, vaikka oli vasta vähän päälle kolmekymppinen ja hänen raskautumisensa tiellä oli sairaus, johon oli olemassa lääkitys. Tällä lääkityksellä hän olisi voinut saada lapsen aivan normaalisti. Kieltäytyi hoidosta, koska ”En halua pistää itseäni joka päivä” tms, ja sitten julisti kaikille tätä lapsetonta ilosanomaansa. Todellisuudessa uskon, että häntä vain pelotti äidiksi tuleminen. Emme ole enää muista syistä tekemisissä. Tämä lapsiasia ei ollut välirikkomme syy.
"Minä en ainakaan rupea pyytelemään keneltäkään anteeksi omaa äitiyttäni". Tältä minusta usein tuntuu lapsettomien seurassa. Enhän minä työttömänkään/työssään huonosti viihtyvän/pätkätöitä tekevän seurassa pyytele anteeksi sitä, että minulla on vakipaikka. Enhän minä pyytele vähävaraisemman kaverin seurassa anteeksi, että olen säästänyt ahkerasti omistusasuntoa varten. Siksi tuntuu kummalta, että äitiyttä pitäisi jotenkin pyydellä anteeksi ja piilotella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma että ovat tahattomasti lapsettomia? Itse olen vela, ja reagoisin negatiivisesti raskauteen mutta ihan eri syistä.
Eräs asia ihmetyttää näiden lapsettomien kohdalla. Lapsettomuus on varmasti hirveä kriisi, enkä vähättele sitä yhtään. Miksi lapsettomista monet eivät kuitenkaan ota itse vastuuta tuon kriisin työstämisestä?
Minut on aikoinaan alaikäisenä pahoinpidelty ja r*iskattu ja jäin tuolloin ilman tukea, vaikka sitä etsin. Tapahtunut vaivasi minua vielä aikuisenakin todella paljon, vaikutti arkeeni ja vuosien pohtimisen jälkeen hakeuduin yksityiseen terapiaan. Terapia maksoi minulle yli 10 000 e, mutta oli sen väärti. Olen "päässyt tapahtuneesta yli niin, että voin elää sen kanssa". Nykyisin voin elää tasapainoista elämää menneisyydestäni huolimatta. Koen, että vaikka pahoinpitely/r*iskaus eivät olleet minun "syytäni", niin itse olin vastuussa siitä, halusinko työstää asiaa ja päästä elämässä eteenpäin. Mielestäni sama koskee lapsettomia. He voivat valita, työstävätkö kipeitä tunteitaan, vai jäävätkö niiden vangiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lue aloitusta, mutta älä viitsi. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia. Ilman lapsia elämä on huomattavasti helpompaa, joten lapsettomat ovat voittajia.
Ap, halusit vinkkejä lapsettomien ymmärtämiseen:
1. Hyväksy se, ettei lapseton tule suhtautumaan lapseesi 100% iloisesti. Lapseton voi olla iloinen puolestasi, mutta samalla hän painii omien kipeiden tunteiden kanssa. Hyväksy se, että nämä kipeät tunteet näkyy ulospäin.
2. Anna lapsettoman ottaa tilaa tai ota sitä itse. Jos lapsettomalla on paha mieli seurassasi tai sinulla on kurja olo hänen käytöksensä vuoksi, niin ota aikalisä. Ei ole pakko tavata/pitää paljon yhteyttä, kun olet raskaana tai lapsi on pieni.
3. Saat sanoa, jos joku kysymys tai kommentti on asiaton. Mitä tahansa ei tarvitse kuunnella. Ihan hyvin voi sanoa, ettet halua puhua tästä aiheesta tai koet keskustelun epämukavana, vaihdetaan aihetta. Lapsettomalla on siihen oikeus, miksei siis sinullakin?
4. Älä pyytele anteeksi raskauttasi, äläkä salaa sitä. Kerro raskaudesta suoraan, älä viivyttele kertomisen kanssa loputtomiin. Tämä loukkaa lapsetonta. Kannattaa kertoa raskaudesta rauhallisessa paikassa/viestillä, jotta lapseton saa sulatella asiaa rauhassa.
5. Etsi tarvittaessa uusia kavereita. Joillekin oma lapsettomuus on niin kova pala, ettei ystävyys voi jatkua normaalisti toisen saadessa lapsen. Älä jää riippumaan tällaisiin ihmissuhteisiin. Etsi kavereita, jotka hyväksyvät lapsiperhearkesi eivätkä suhtaudu siihen ikävästi.
6. Yritä ymmärtää lapsetonta ja olla empaattinen, jos hän haluaa puhua. Muista kuitenkin, että sinun raskaudessasi ei ole mitään pahaa. Sinun lapsesi ei ole lapsettomalta pois. Saat olla onnellinen ja iloita uudesta elämänvaiheesta. Jos lapseton ei kykene iloitsemaan kanssasi, iloitse muiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en käsitä selvästi tätä, kun mulla ei ole lapsia enkä koe itseäni tahattomasti lapsettomaksi:
Miksi ihmeessä närästää, jos toinen raskautuu nopeasti? Nämä ovat yksilöllisiä asioita, joihin vaikuttavat monet asiat. Eihän työpaikkojenkaan suhteen mene niin, että jokainen saa työpaikan yhtä nopeasti tai kaikille on luvassa vakipaikka.
Oman kokemukseni mukaan lapsettomat ovat varsinainen marttyyrikerho. Rankataan kaikki järjestykseen sen pohjalta, kellä raskauden alkaminen on ollut vaikeinta. Ihan kuin pisteytettäisiin raskaaksi tulemistakin. Sitten ivaillaan siitä, jos jollakulla raskaus on alkanut "helposti". Eikös tässäkin ketjussa jo joku ivaillut, kuinka muutamien kuukausien jälkeen raskaaksi tullut ei tajua mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en käsitä selvästi tätä, kun mulla ei ole lapsia enkä koe itseäni tahattomasti lapsettomaksi:
Miksi ihmeessä närästää, jos toinen raskautuu nopeasti? Nämä ovat yksilöllisiä asioita, joihin vaikuttavat monet asiat. Eihän työpaikkojenkaan suhteen mene niin, että jokainen saa työpaikan yhtä nopeasti tai kaikille on luvassa vakipaikka.
Oman kokemukseni mukaan lapsettomat ovat varsinainen marttyyrikerho. Rankataan kaikki järjestykseen sen pohjalta, kellä raskauden alkaminen on ollut vaikeinta. Ihan kuin pisteytettäisiin raskaaksi tulemistakin. Sitten ivaillaan siitä, jos jollakulla raskaus on alkanut "helposti". Eikös tässäkin ketjussa jo joku ivaillut, kuinka muutamien kuukausien jälkeen raskaaksi tullut ei tajua mistään mitään.
tämä!!
mun tuttavapiiriin mahtui mm. seuraavat tapaukset:
-menin uuteen työpaikkaan ja tuntematon työkaveri heti ekalla kahvitauolla kysyi, onko mulla lapsia (ei ollut) ja aionko hankkia. selvisi, että nainen oli ollut naimisissa liki 10 v, takana noiden vuosien aikana 3 keskenmenoa lukuisien lapsettomuushoitojen jälkeen. avoimesti puhui töissä, ettei siedä raskaana olevien naisten näkemistä ja jos tulisin raskaaksi, niin ei sietäisi mua silmissään. sittemmin vaihdoin työpaikkaa ja somesta huomasin naisen saaneen lapsen. nyt valitus on vaihtunut muiden raskauksista siihen, että oma lapsi onkin aika työläs ja vauvavuosi ei olekaan pelkkää auvoa.
-kaverini koki vajaassa kolmessa vuodessa todella monta keskenmenoa ja yhden kohtukuoleman. raskaudet alkoivat aina heti, mutta päättyivät keskenmenoihin. sai lopulta elävän lapsen. suhtautumisensa raskausaikana oli ihan hirveää. jatkuvasti tenttasi multa perheen perustamishaaveita ja jos häneltä kysyi "miten oot voinu/miten raskaus sujuu" niin vaan huusi, kuinka kukaan ei usko hänen saavan tällä kertaa elävää lasta. hurahti odotusaikana ja sen jälkeen kaikenlaisten ennusmerkkien tulkintaan lapseensa liittyen ja nyt saan kuulla kaikenlaisista ennusmerkeistä, voimaeläimistä ja muista.
joskus tuntuu, että joidenkin kohdalla lapsettomuus/sitä seuraava raskaus sekoittaa pään aivan totaalisesti
Ennakoin tilanteen 10-15 vuotta sitten. Sanoin, että jos he eivät yritä lapsia piakkoin, niin ei ole varmaa, että saavatko vanhempana, joten mielestäni olisi parempi tehdä päätös, että miten tärkeää lasten saaminen lopultakin on ja tulee olemaan. Minulle oli tärkeää saada mielellään useita lapsia, joten aloitin lisääntymisen +25 v.
Moni tahattomasti lapseton aloittaa siis liian myöhään! Moni onnistuu, mutta osa ei. Tällä hetkellä ei ole vaikeaa kohdata heitä, jotka eivät onnistu, koska tein omat lapseni ajoissa, enkä aio tehdä iltatähteä.
Tähän keskusteluun oli osallistunut joku, joka oli yrittänyt lasta 10 vuotta tai ylikin. Se on aivan valtavan pitkä aika. Ymmärrän, että siihen täytyy jo liittyä suuria tunteita. Omassa tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka kertovat kaikille, että ovat kokemeet lapsettomuuden, kun yrittivät lasta x kuukautta. Kyllä on mielestäni niin paksua juttua. Jollain nyt vaan onnistaa vähän helpommin kuin toisilla. Eikö ole aika ajattelematonta kutsua itseään lapsettomaksi, kun on yrittänyt vaikka puoli vuotta, kun joku on tehnyt sitä 10 vuotta. Ehkä tässä on jotakin mitä en vain ymmärrä. Ikään kuin väkisin haluttaisiin vain säälipisteitä.
Tuo on kyllä niin paska puhetta, normaalilla järjellä varustettu ihminen kärvistelee 5-10 vuotta ja miettii jo tuona aikana miten jatkaa. En ole koskaan ymmärtänyt, miten toisen onni olisi minulta pois, varsinkin jos kyse on läheisestä, ystävästä.