Lue keskustelun säännöt.
Miksi naiset tekee lapsia miesten kanssa, joista urputtavat?
01.11.2013 |
Ihminen ei muutu. Miksi täällä palstalla niin kovin moni aloitus kertoo surullisen tarinan naisesta, jonka elämä on hankalaa miehen kanssa, mutta lähteäkään ei voi, kun on lapsia?
On rahaongelmia: erilliset tilit, yllätyksenä tulleet miehen ulosottolaskut, mies ei anna rahaa lasten vaatteisiin (wtf?), miehellä aina rahaa, itsellä loppu ja silti pitäisi maksaa koko perheen ruokaostokset.
On siisteysongelmia: mies sotkee, mies ei siivoa, mies ei vie edes omia vaatteita pyykkikoriin, mies ei auta vaikka pyytäisi.
On lastenkasvatusongelmia: mies ei osallistu, ei auta lasten kanssa, ei tee mitään oma-aloitteisesti lasten kanssa, mies kurittaa lapsia väärin.
On terveysongelmia: mies juo liikaa, mies tupakoi, mies ei liiku, mies ostaa kaupasta vaan eineksiä ja syöttää niitä myös lapsille.
On parisuhdeongelmia: mies ei kuuntele, mies ei koskaan järjestä teille ohjelmaa ihan vaan kahdestaan, mies ei huomio, ei muista merkkipäiviä, mies on narsisti tai väkivaltainen, haukkuu ja huutaa.
Lista on loputon. Ettekö te hyvät naiset SEURUSTELE ja ASU YHDESSÄ näitten jurmujenne kanssa edes muutamaa vuotta, ennen kuin alatte vääntämään kersoja? Olen itse asunut puoli vuotta narsistisia piirteitä omaavan sottapytyn kanssa, josta nämä puolet selvisi nimenomaan yhdessä asumalla. Kun asioiden laita alkoi selkeytyä, minun ratkaisuni oli etsiä itselleni oma kämppä, ei suinkaan lisääntyä.
Seuraavan miehen kanssa seurustelin vuoden, muutimme yhteen ja asuimme yhdessä 2 vuotta ennen kihlautumista, josta 2 vuoden päästä menimme naimisiin, ostimme omakotitalon ja nyt kuuden yhteisen vuoden päästä odotamme lasta (olen 32). Minä tiedän, ettei hän ole narsistinen, eikä sellaiseksi yön yli muutu. Meillä on yhteiset rahat ja täysin selkeä käsitys siitä, miten niitä käytetään. Kotimme siisteys on meille molemmille kunnia-asia, molemmat tekevät kotitöistä tasa-puolisesti osuutensa, enkä osaa kuvitella, että mieheni kaltaisesta aktiivisesta siisteysfriikistä kuoriutuisi ikimaailmassa sohvalla makaavaa porsasta. Hän huomio merkkipäiväni ja minä hänen, jouluna ostamme yhdessä meille molemmille jotain. Muun yhteisen harrastamisen lisäksi käymme treffeillä kerran kuussa, joiden ideoinnista ja järjestelystä vastaamme vuorotellen. Olemme puhuneet paljon ajatuksistamme lasten kasvatuksen suhteen ja olemme päässeet 'harjoittelemaan' vanhempana oloa sukulaisten lasten kanssa.
Edelleen: ihminen ei muutu. Miten niin moni voi olla niin sokea, että tekee lapsia ihmisen kanssa, jonka kanssa nämä ja monet muut elämän suuret yhteiset kysymykset jätetään täysin käsittelemättä? Ja sitten ihmetellään, kun tilanteesta ei näy ulospääsyä.
Kommentit (43)
Hm. Ihminenkö ei muutu?
Tässä ainakin on naiivi, helposti kumottavissa oleva toteamus yhden lisääntymiseen ja sittemmin eroon johtaneen suhteeni pohjalta.
Minulla oli mies joka oli kunnollinen, siistimpi kuin minä, keskusteleva ja komea, alkoholin kohtuukäyttäjä, kerrassaan hauska seuramies.
Olimme yksissä kolmisen vuotta. Sitten ostimme asunnon, mies remontoi sen. Sovimme keskenämme että lapsikin saa tulla, ja sehän tuli, puoli vuotta myöhemmin
Alku sujui huuruissa, sitten ei enää sujunut. Seksi olisi kelvannut minulle raskaana, miehelle ei. Mies kiinnostui heti kun olin synnyttänyt, minä taas en, olihan perseeni revennyt. Mies ei ilmeisesti koskaan kyennyt sisäistämään millaisia fiiliksiä siitä että hän halusi panna minua käytännössä leikkaushaavaan.
Panettaa kun panettaa, minkäs teet. Viimeinen tikki oli se, että koko suhteen aikana muuttumaton epäsiisteyteni alkoi olla miehelle liikaa, olinhan kotona päivät pitkät.
Ruoka ei ollut pöydässä kun hän tuli kotiin (vaikkei ollut ennen lastakaan).
Käytännössä miehessä heräsivät hänen omat lapsuudenkotinsa asetelmat, nyt kun mekin olimme oikea perhe jossa oli lapsi. Sääli vain etten olut hänen äitinsä kaltainen marttyyrivaimo joka ottaa vaikka vatsasyövän mieluummin kuin sanoo poikittaisen sanan miehelleen.
Se suhde meni siinä sitten. Onneksi mies on tunnollinen isä, ja jaamme nyt lapsen hoidon puoliksi, mutta koskaan en olisi lasta tehnyt tällaisen miehen kanssa jos olisin tiennyt että emme kykene elämään yhdessä perheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 20:27"]
Hm. Ihminenkö ei muutu?
Tässä ainakin on naiivi, helposti kumottavissa oleva toteamus yhden lisääntymiseen ja sittemmin eroon johtaneen suhteeni pohjalta.
Minulla oli mies joka oli kunnollinen, siistimpi kuin minä, keskusteleva ja komea, alkoholin kohtuukäyttäjä, kerrassaan hauska seuramies.
Olimme yksissä kolmisen vuotta. Sitten ostimme asunnon, mies remontoi sen. Sovimme keskenämme että lapsikin saa tulla, ja sehän tuli, puoli vuotta myöhemmin
Alku sujui huuruissa, sitten ei enää sujunut. Seksi olisi kelvannut minulle raskaana, miehelle ei. Mies kiinnostui heti kun olin synnyttänyt, minä taas en, olihan perseeni revennyt. Mies ei ilmeisesti koskaan kyennyt sisäistämään millaisia fiiliksiä siitä että hän halusi panna minua käytännössä leikkaushaavaan.
Panettaa kun panettaa, minkäs teet. Viimeinen tikki oli se, että koko suhteen aikana muuttumaton epäsiisteyteni alkoi olla miehelle liikaa, olinhan kotona päivät pitkät.
Ruoka ei ollut pöydässä kun hän tuli kotiin (vaikkei ollut ennen lastakaan).
Käytännössä miehessä heräsivät hänen omat lapsuudenkotinsa asetelmat, nyt kun mekin olimme oikea perhe jossa oli lapsi. Sääli vain etten olut hänen äitinsä kaltainen marttyyrivaimo joka ottaa vaikka vatsasyövän mieluummin kuin sanoo poikittaisen sanan miehelleen.
Se suhde meni siinä sitten. Onneksi mies on tunnollinen isä, ja jaamme nyt lapsen hoidon puoliksi, mutta koskaan en olisi lasta tehnyt tällaisen miehen kanssa jos olisin tiennyt että emme kykene elämään yhdessä perheenä.
[/quote]
Sinä toimit hyvässä uskossa ja kun tilanne muuttuikin, reagoit siihen myös omaa hyvinvointiasi (ja sitä kautta lapsen hyvinvointia) ajatellen ja erosit. Et siis jäänyt huonoon suhteeseen valittamaan, saati sitten alkanut tekemään vielä lisää lapsia osallistumattoman ja saamattoman miehen kanssa. Tästä sinun kokemuksestasi myös muut voivat ottaa oppia: kannattaa katsoa myös sitä, millainen astelma sieltä miehen lapsuudenkodista löytyy.
ei mulla ainakaan ollut aikaa 10vuotta enää miettiä millainen mieheni on, 4vuotta, hyvä mies ja vieläkin ihana, ja yhdessä siivottiin ja astiat koneeseen yms. nyt ku olen kotona, (niin tästä ollaan puhuttu ja olen sanonut että aina en jaksa tai ehdi kun vauva on pieni ja toinenkin vie aikaa) niin mieheni vanhanajan perinteitä kunnioitava olettaa että kotona oleva hoitaa KAIKEN! hän saa sotkea kun on ollut raskaanpäivän töissä ja jos jaksaa, on lasten kanssa, muuten se olen minä joka en yhtään voi olla väsynyt kun vaan olen kotona tai jopa jossain käynyt kerhossa. niin vastaus kysymykseen, niin se vain muuttui se mies, ei ekan lapsen kohdalla, mutta toisen. ja joo en vaihtais.