Koska lasten kanssa helpottaa?

Tänä syksynä, lapset 9 v ja 11 v. Kuopuskin kulkee itse koulumatkat, ei ole enää sitä klo 17 pakkojuoksua päiväkodille tai ip-kerholle kuten edeltävät lähes 10 vuotta. Iso yksittäinen helpotustekijä arjessa.

Helpottaa nopeammin kuin luuletkaan (juuri lajittelen valokuvia ja ihmettelen, mihin se niiden lapsuus katosi niin nopeasti). Rakkaat ja rasittavat samassa paketissa.

M

Laoset 6v ja 9v, ja nyt istun aika kaukana puiston nurkassa poissa tieltä kun lauma 6-9-vuotiaita on kiipeilytelinehippaa. Olen mukana pienemmän takia jos jotain yllättävää sattuu, mutta todennäköisesti lapsi ei tarvitse minua mihinkään. Istun tässä ja mietin, että vuoden päästä noi ei enää huoli mua tänne kyyläämään, pienemmälläkin on puhelin ja koulunalku tuo uudenlaista itsenäisen liikkumisen normaalia.

Monella tapaa on jo tosi paljon helpompaa kuin vuosi, pari sitten. Tämän vuoden suurin helpotus on että nykyään esikoinen osaa paremmin tasapainotella yksinolon tarpeen ja kaverinkaipuun välillä, ja sietää sosiaalista kuormittumista paremmin, joten kavereiden kanssa menemistä on enemmän ilman iltaraivareita. Kuopuksella taas ei koskaan ole ollut yhtä suuria tunnetasaajan tarpeita, hän on kaivannut mahdollistajaa ja järjestäjää, ja sitä riittää vielä, mutta toisaalta välimatka kasvaa: kylään kutsutun kaverin kansss voi mennä omalle pihalle ja tekemiset keksitään ja riidat sovitaan ilman aikuista enimmäkseen.

Nukkuakin useimmiten saa. Sisarusten välistä kähinää on paljon, mutta nuoremnan impulssikontrollin ja itsesuojeluvaiston kehittyessä se ei ole enää yhtä räjähtävää ja itselle stressaavaa. Toisaalta 6v on vielä "vahdittava" eikä sitä jätetä kotiin kaupan tai jumpan ajaksi.

Vastaus kysymykseen: Koko ajan, mutta ei suoraviivaisesti. Kun molemmat on kouluikäisiä niin moni juttu on helpompaa - toisaalta yksinäiset iltapäivät ja loputtomat lomat ratkaistavana.

Vierailija kirjoitti:

Nämä on niitä asioita mitkä pitää ymmärtää miettiä ennen jalkojen levittämistä. Ei sitten kun kersat on 8 ja 6.

Niin mitä ymmärtää? Kyllä minä ymmärsin että lasten kanssa voi olla rankkaa, ei tässä sitä kyselty. Vaan ihmisten kokemuksia miten rankkuus on koettu eri ikävaiheissa. Ap

Tosiaan jos olet levitellyt jalkas jollekin B-luokan ykälle, veikkaan että geeniperimä ei ole ihan huippua :D Kyllä ne silti jokaisen ominaisuuden osalta Gaussin kellokäyrälle menevät.

Että silleen, mut voit seivaa tilanteen levittämällä jalat vielä ykä kakkoselle.

Jokainen ikävaihe tuo varmasti omat haasteensa, ja niinhän sen kuuluukin. Sitä on vanhemmuus ja lasten kasvattaminen. Kannattaa yrittää sopeutua ajatukseen. Ja etsiä itselle arkeen niitä keinoja, joilla voisi voimaantua arjen keskellä. Lapsetkin voi hyvin, kun huomaavat, että vanhempansakin. Ja lapsille on tärkeä opettaa, että äidillä/isälläkin on omat tärkeät juttunsa, joita he eivät saa tulla häiritsemään. Voimia matkalle!

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan jos olet levitellyt jalkas jollekin B-luokan ykälle, veikkaan että geeniperimä ei ole ihan huippua :D Kyllä ne silti jokaisen ominaisuuden osalta Gaussin kellokäyrälle menevät.

Että silleen, mut voit seivaa tilanteen levittämällä jalat vielä ykä kakkoselle.

Ja sinä olet A-luokkaa?

Asperger lapsen kanssa ei koskaan. Kun ei ole kavereita, niin ovat aina 24/7kanssani. Ja todella raskaita kaikkine omityisuuksineen. Olipa normaalit lapset.

Siis olispa

Mulla oli ADD-lapsi. Helpotti vuosi sen jälkeen, kun muutti kotoa.

Jos kysyt joltain 90-vuotiaalta 65-vuotiaan vanhemmalta, niin vastaus voi olla ettei ikinä. 

Vierailija kirjoitti:

Asperger lapsen kanssa ei koskaan. Kun ei ole kavereita, niin ovat aina 24/7kanssani. Ja todella raskaita kaikkine omityisuuksineen. Olipa normaalit lapset.

Meillä oli seesteinen vaihe 16-20 vuoden välillä, kun murrosiän - onneksi vähäiset -kuohut olivat ohi. Sitten alkoi itsenäistymiseen liittyvät ongelmat, kun tarvitsi tukea ja neuvoa, piti opettaa huolehtimaan ne omat asiat, mitkä itse aikoinani opin itsestään. Nyt on taas parempi kausi, toivottavasti selviää kun meistä vanhemmista aika jättää. Ikää nyt 30. 

Lapset 7 ja 10. Itse olen kokenut että helpotti siinä kohtaa, kun vaipat ja päiväunet jäi pois. Ihania fiksuja lapsia, joista on joka päivä iloa.

Ap sitä jäin miettimään että yleensä kouluikäisille on kaverit kaikki kaikessa. Meillä on lähes päivittäin kavereita kylässä. Voisitkohan auttaa alkuun järjestämällä leikkitreffejä?

Ja toinen sitten liikunta ja mieluisa tekeminen. Ei ole parhaimmillaan lapsi eikä aikuinen, jos päivän tai illan ainoa tekeminen on ruudun edessä makoilu. Pitäisikö teidän ulkoilla enemmän ja yrittää löytää lapsille tai koko perheelle mieluisia (liikunta)harrastuksia?

Vierailija kirjoitti:

Lapset 7 ja 10. Itse olen kokenut että helpotti siinä kohtaa, kun vaipat ja päiväunet jäi pois. Ihania fiksuja lapsia, joista on joka päivä iloa.

Ap sitä jäin miettimään että yleensä kouluikäisille on kaverit kaikki kaikessa. Meillä on lähes päivittäin kavereita kylässä. Voisitkohan auttaa alkuun järjestämällä leikkitreffejä?

Ja toinen sitten liikunta ja mieluisa tekeminen. Ei ole parhaimmillaan lapsi eikä aikuinen, jos päivän tai illan ainoa tekeminen on ruudun edessä makoilu. Pitäisikö teidän ulkoilla enemmän ja yrittää löytää lapsille tai koko perheelle mieluisia (liikunta)harrastuksia?

"Kouluikäiset" ei ole mikään homogeeninen massa. Kouluikään kuuluu tyypillisesti kasvaminen kavereita kohti, mutta introvertille lapselle siinä koulupäivässä (ja mahdollisessa ip-kerhossa) voi olla enemmän kuin tarpeeksi. Se, ettei kouluikäinen jaksa tai halua koulupäivän jatkeeksi kaverielämää ei ole mikään korjattava vika, eikä lapselle tule viestiä että hyvä ihmisyys edellyttää sosiaalisuuden normin täyttämistä.

Toki kaverisuhteissa pitää tukea ja mahdollistaa ja olla kuulolla onko kaverittomissa illoissa kyse siitä mikä lapselle sopii vai esim. taitojen tai rohkeuden puutetta. Mutta ei se, että joka koulupäivän jälkeen on vielä kaverikuvioita alaluokista lähtien ei ole mikään hyvän arjen mittari.

Raskainta on vastuunkanto yksin. Kannattaa hakea lapsia leireille esim seurakunnat järjestää viikonloppuja ja yksinhuoltajien lapsille tarkoitettuun viikonlopputoimintaan. Sanoisin että alkaa helpottaa kun nuorempi on päälle 10-vuotias.

Ei ehkä ikinä. Minulla on osa jo aikuistunut, mutta huolet ym. ovat erilaisia.

Meillä on nyt selkeä ero aikaisempaan.

Kesällä täyttivät 3 ja 6.

Kukaan ei ole enää vaipoissa, ei ainakaan kakkavaippoja.

Leikkivät välillä pitkiäkin aikoja riitelemättä, toki niitäkin tulee.

Yöt nukutaan!!!

Musta 3 ja 6 vuotiaiden kanssa on jo tosi helppoa, kun vertaa vauva aikaan! Syövät itse, nukkuvat yönsä, käyvät vessassa, leikkivät yhdessä, voi pistää pihalle kahdestaan..

Vielä ei ole helpottanut. Pari asuu omillaan jo. Tuskin koskaan. Tämä olisi kiva kertoa lapsia harkitseville, että huoli ja suru ei lopu ikinä eikä stressi lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset 7 ja 10. Itse olen kokenut että helpotti siinä kohtaa, kun vaipat ja päiväunet jäi pois. Ihania fiksuja lapsia, joista on joka päivä iloa.

Ap sitä jäin miettimään että yleensä kouluikäisille on kaverit kaikki kaikessa. Meillä on lähes päivittäin kavereita kylässä. Voisitkohan auttaa alkuun järjestämällä leikkitreffejä?

Ja toinen sitten liikunta ja mieluisa tekeminen. Ei ole parhaimmillaan lapsi eikä aikuinen, jos päivän tai illan ainoa tekeminen on ruudun edessä makoilu. Pitäisikö teidän ulkoilla enemmän ja yrittää löytää lapsille tai koko perheelle mieluisia (liikunta)harrastuksia?

Olen järkkäillyt mutta aika raskasta niiden järkkäily on koulun, töiden jne päälle, kun ei ne kaverit edes asu lähellä. Arkisin ei niinkään edes tarve, vaan enempi just viikonloppuisin ja lomilla, mutta helpompaa tietysti olisi jos ne kaverit löytyisi pihapiiristä kun lapset alkaa olla jo isoja.

Sanoin myös että raskasta kun joutuu hoitamaan kaiken yksin, eli myös ne ulkoilut ja muut puuhat. Ei todellakaan istuta töllön edessä kaikenaikaa. Mutta siinä missä joskus ennen eroa pystyi jakamaan hommia (esim. toinen ulkoilee lasten kanssa ja toinen sillä aikaa tekee ruuan ja vähän siivoilee), niin nyt teen toki kaiken yksin. Siinä ei paljoa ehdi kuule persukselleen päivän aikana istua. Ne päivät jotka lapset on isällään käytän pakollisten asioiden hoitoon, työssäkäymiseen ja sitten ihan lepäämiseen, koska olen niin kuormittunut. Ap