Masked Singer Suomi kausi 2 Official
Alkaa tänään hahmojen esittelyllä:
Kommentit (10902)
Jos Pakkanen on vastoin kaikkia oletuksia kuitenkin supisuomalainen, niin ainoa vaihtoehto on Michael Monroe. Vihjeetkin puhuu sen puolesta.
Voisiko Pakkanen olla Ville Valo?
Olen melko varma että Pakkanen on aasialainen K-Pop artisti. Pakkanen näyttää Final Fantasyn Jenovalta ja puhuu ei natiivisti englantia joten paras veikkaus maapallon väkiluvut suheuttaen on että Pakkanen on Kiinalainen tai Japanilainen tai vaikka Pohjois-Koreasta Kim Il Jongin henkivartijoiden muodostamasta K-Pop ryhmästä.
Viittaus henkivartijoihin voisi tulla juuri tuosta että Pakkanen onkin itse Kim Il Jongin henkivartija.
meikä kirjoitti:
Pakkasen viimeiset vihjeet oli ilmiselviä Leppilampia. Sanoi, että "ensiesiintymiseni oli todella palkitseva". Leppilammen ensimmäinen rooli oli elokuvassa Helmiä ja sikoja, josta hän voitti Jussin. Lisäksi vihjevideossa sanotaan "voisi sanoa, että osuin sydämiinne, kun saavuin tutkaanne". Helmiä ja sikoja -leffan tunnusbiisi oli Sydämeni osuman sai. Tää on päivänselvä, vaikkakin todella tylsä.
Yritän aina kuunnella mitä Pakkanen sanoo englanniksi, välittämättä tekstityksistä, kun ei ole eka kerta että suomennos on vähän sinne päin tai peräti väärin. Tuosta kohdasta en itse saa kunnolla selvää, mutta kuulostaisi siltä että Pakkanen sanoo "you might say that I made a hole in your hearts when I first came in to your radar". Toki myös sen voi vääntää Leppilampi vihjeeksi jos niin haluaa, mutta mitä Pakkanen oikeasti sanoo, ei liity helmiä ja sikoja elokuvaan taas mitenkään.
Eikö toi Pakkanen näytä paljon hoikemmalta kuin Leppilampi?
Vai onko sillä jokin kiristyspuku siellä alla?
Pakkasella on todella laihat naismaiset kädet hanskojensa alla. Pitkät sormet.
Kenellä artistilla tai julkkiksella on samanlaiset?
Vierailija kirjoitti:
Pakkasella on todella laihat naismaiset kädet hanskojensa alla. Pitkät sormet.
Kenellä artistilla tai julkkiksella on samanlaiset?
Minusta sillä on aika pulleat sormet.
Vierailija kirjoitti:
Eikö toi Pakkanen näytä paljon hoikemmalta kuin Leppilampi?
Vai onko sillä jokin kiristyspuku siellä alla?
No ei todellakaan näytä hoikemmalta kuin Leppilampi. Leppilampi on todella hoikka mies. Minusta Pakkanen näyttää selkeästi Lappilampea tukevamalta mutta sehän voidaan tehdä vaatteilla.
Vierailija kirjoitti:
Pakkanen on Marko Ahtisaari
Tuli sama mieleen siitä henkivartijavihjeestä .
Minusta olisi mautonta huijata olevansa ulkomaalainen, jos kyseessä on supisuomalainen tyyppi.
Saako joku muu artisti mikkikäden peukun noin
[img]https://www.stara.fi/wp-content/uploads/2015/02/mikkoleppilampi17022015…]
En usko, että Pakkanen on suomalainen. Taitava ja hyvä laulaja ja esiintyjä on, taitaa jäädä finaaliin asti mysteeriksi. Todellakin mystinen hahmo, alussahan oli vihjekin, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, viittaako siihen, että hahmo on nainen, mutta on kuitenkin mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkanen on Marko Ahtisaari
Tuli sama mieleen siitä henkivartijavihjeestä .
Ja Marko Ahtisaari tuntee Radioheadin tyypit ja se avaa kokonaan uusia mahdollisuuksia. Onko Tom York Suomessa ja Pakkanen? Ainakin tunnetusti on creep.
Pakkanen voisi olla joku ruotsinkielinen julkkis.
Pakkasen hahmo on feminiininen, joten uskon, että maskin takana on ihminen, jolla oikeastikin feminiinisiä piirteitä habituksessa. Hahmo on myös tosi hoikka, ääriviivat näkyy kaavun alta. Muut seikat, jotka viittaa vahvasti tiettyyn suomalaiseen henkilöön (jos siis kuitenkin suomalaisesta kysymys) :
Hän on harrastanut nuorena poikana sekä mäkihyppyä että lätkää, lämpimät läheiset välit vanhempiin, nilkka murtunut, käyttää kaulassa ja joskus korvissakin tähtikoruja (vrt. Tähtipysti videolla), ensimmäinen vaimo menehtyi äkillisesti ( sydän särkyi ja maailma romahti) , ollut lavalla yhdessä Foo Fightersin kanssa (Pretender), kehunut Eminemiä (kolmas kappale), saanut Metal Hammer-lehden kunniamaininnan ( paljastava esine vasara ), kertoi yhdessä haastattelussa pitäneensä joitain kavereitaan bodygardeina, kun 70-luvulla meinasi tulla turpaan koska näytti erilaiselta... Ile kysyi Pakkaselta osaako neuloa/virkata, vastasi yes... Pakkasen on näin ollen pakko olla Michael Monroe ( tehnyt itse vaatteitaan ja asusteitaan). Michael myös lähti tosi nuorena maailmalle, ollen tuolloin vielä varmasti naivi.
Kaikesta huolimatta toivon vielä, että maskin takaa paljastuisi joku ulkomaalainen (koska kieli englanti)... Joku oikea jymy-yllätys 😜🤭
,
Vierailija kirjoitti:
Eikö toi Pakkanen näytä paljon hoikemmalta kuin Leppilampi?
Vai onko sillä jokin kiristyspuku siellä alla?
Kyllä näyttää hoikemmalta.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että Pakkanen on suomalainen. Taitava ja hyvä laulaja ja esiintyjä on, taitaa jäädä finaaliin asti mysteeriksi. Todellakin mystinen hahmo, alussahan oli vihjekin, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, viittaako siihen, että hahmo on nainen, mutta on kuitenkin mies.
Pakkanen voittaa ja näin ollen paljastuu vasta 19.12. Siihen saakka joudumme jännittämään ja spekuloimaan.
Mutta täriseekö Leppilammen kädet niin kuin Pakkasella? Kuvittelisi ettei Mikkoa niin paljon lavalla jännitä, eikä muissa ohjelmissa ole näkynyt hänellä tärinää...
Yksi sana jos ääntyy ”ei-natiivisti” ei tarkoita vielä huonoa ääntämystä. Huonosta ääntämisestä voidaan puhua esim. Mika Häkkisen ja Tommi Mäkisen yhteydessä. Sekä myös Vikingin Vandraren oli aika karmeaa kuultavaa.