Eropäätös - onko kukaan katunut?

http://www.vauva.fi/keskustelu/1381208/ketju/asia_jota_kadut_eniten_elamassasi/sivu/2

Tuolta voi käydä lukemassa valinnoista.....

Kylla olen katunut eropaatosta, ja edelleen kadun. 

Lasten ollessa pienia mina jain kotiin, mieheni kavi toissa ja elama tuntui erittain rankalta, tuntui etta olen kulunut loppuun ja en saanut tukea mieheltani. Paineet ja stressi vain kasaantui ja yhtakkia tuntui silta, etta en edes muista milta tuntuu rakastaa. Lopulta kavin psykologilla ja ensiksi se tuntui hyvalta ajatukselta, mutta pian huomasin kuinka han alkoi huomaamattomasti painostaa minua eroamaan. Myos useimmat ystavistani tukivat eropaatosta. Nyt kun mietin vuosien paasta niin ihan hullulta se vaikuttaa. Ei meilla mielestani edes ollut mitaan niin suuria ongelmia, olimme vaan molemmat ihan kuolemanvasyneita, olisimme tarvineet yhteista tukea ja ymmarrysta. Yleinen trendi vain naytti olevan ja edelleen nayttaa olevan, etta erotkaa erotkaa erotkaa. Elaman vaikeissa tilanteissa ei mielestani ole tarpeellista jatkuvasti ajatella ja mittarilla mittailla kuinka paljon sita rakkautta nyt onkaan jaljella. Tarkeampaa on se yhteinen kumppanuus ja yhdessa arjesta selviytyminen. Eropaatos oli vaikea mutta sain siihen kovasti tukea muilta. Mieheni oli murheen murtama. Elamanlaatu ei omalla kohdalla todellakaan parantunut ollenkaan vaan painvastoin. Lasten kannalta ero oli todella hankala, yhtakkia heidan piti seikkailla kahden kodin valilla. Tuli paljon enemman huolia ja murheita elamaani, sellaisia mita en ennen ollut edes osannut kuvitellakaan. Tunsin syyllisyytta kaikesta. Vuosien varrella en uskaltanut enaa antaa itselleni lupaa rakastua uudelleen mutta tunsin oloni niin yksinaiseksi. Vasta nyt kahdeksan vuoden jalkeen olen alkanut tapailemaan uusia miehia, mitaan vakavaa ei ole kehittynyt. Jos nyt ihan rehellisia ollaan, kaipaan viela miestani. Jos vain jotenkin voisin, haluaisin menna ajassa taaksepain ja mitatoida koko eron. Tiedan etta satutin miesta niin paljon eroprosessin aikana, ettei han enaa koskaa halua minua takaisin...

Niin todellakin siis kadun eropaatosta. En tarkoita etta eiko ero joskus ole oikea paatos, mutta harkitkaa todella tarkkaan. Alkaa kuunnelko muiden painostusta ja ihania erotarinoita kuinka eron jalkeen kaikki helpottaa, ei.

Jos rakkautta ei juuri nyt talla hetkella loydy, alkaa tehko hatikoityja paatoksia.

Ei rakkaus aina tunnu. Ihmiset ottaa kamalasti paineita siitä, millainen parisuhteen tulisi olla ja usein ne vaatimukset tulevat ulkopuolelta, mielikuvista ja fantasioista. Totuus on kuitenkin se, että onni löytyy pienistä hetkistä. Rakkauden eteen tulee tehdä töitä, sitä pitää ruokkia ja vaalia. Älä eroa nyt, älä varsinkaan jos lapsenne ovat vielä pieniä, ja jollei sinulla ole kunnon syytä (väkivalta, alkoholi, pettäminen). Ota projektiksesi parantaa teidän suhde, puhu miehellesi, itke, raivoakin, mutta älä heitä romukoppaan! muistele ja kertaa mihin miehessäsi rakastuit alunperin, mitä hyviä puolia hänessä on jne.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 11:51"]

Ei rakkaus aina tunnu. Ihmiset ottaa kamalasti paineita siitä, millainen parisuhteen tulisi olla ja usein ne vaatimukset tulevat ulkopuolelta, mielikuvista ja fantasioista. Totuus on kuitenkin se, että onni löytyy pienistä hetkistä. Rakkauden eteen tulee tehdä töitä, sitä pitää ruokkia ja vaalia. Älä eroa nyt, älä varsinkaan jos lapsenne ovat vielä pieniä, ja jollei sinulla ole kunnon syytä (väkivalta, alkoholi, pettäminen). Ota projektiksesi parantaa teidän suhde, puhu miehellesi, itke, raivoakin, mutta älä heitä romukoppaan! muistele ja kertaa mihin miehessäsi rakastuit alunperin, mitä hyviä puolia hänessä on jne.

[/quote]

Komppaan tata viestia 100%:sti.

-viesti 3 lahettaja-

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 11:05"]Puhun nyt ns. normitilanteesta, mihin ei sisälly alkoholia tai henkistä/fyysistä väkivaltaa.

[/quote]Eikö normaali eron syy ole se että siihen liittyy alkoholi, väkivalta tai pettäminen?

Mikä sinulle on ns. normaalitilanne? Alkoi vaan yhtäkkiä kyllästyttää?

Ei ole ikinä tuntunut romanttiselta. Ehkä enemmänkin järkiliitto.

Meillä ei ole ikinä ollut kauheasti puhuttavaa toisillemme. Me hoidamme hyvin perhettä, ja siinä kaikki. Mutta en oikeasti tiedä, milloin olisimme ihan kamalasti viihtyneet juuri keskenämme.

ap

Jos kaikki on suht hyvin en lähtisi eroamaan. Et ehkä kuitenkaan koskaan löydä sitä "suurta rakkautta".  Hyvä, toimiva arki ja tasapainoinen suhde on mielestäni arvokas, myös lasten kannalta ajateltuna. 

t. Itsekin eronnut mutta paljon rankemmista syistä.

Kaduin aika paljon aikoinani eropäätöstä, mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin en enää vaan se oli vaan ainoa päätös joka oli pakko tehdä.

En aikoinani halunnut erota, mutta koin sen joksikin velvollisuudeksi. Petin miestäni usein enkä enää oikein kokenut rakastavani häntä. Eron jälkeen pari vuotta elämästäni kului siihen että mietin miksi erosin. Se oli ainoa ajatus johon pystyin. Lopulta sain sen joskus pois mielestäni ja ymmärsin olevani onnellinen eronneena.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:27"]

Ei ole ikinä tuntunut romanttiselta. Ehkä enemmänkin järkiliitto.

Meillä ei ole ikinä ollut kauheasti puhuttavaa toisillemme. Me hoidamme hyvin perhettä, ja siinä kaikki. Mutta en oikeasti tiedä, milloin olisimme ihan kamalasti viihtyneet juuri keskenämme.

ap

[/quote]

En nyt tahdo olla sarkastinen, mutta eiköhän olis aika jo tutustua toisiinne, kun kerran naimisissakin olette :D? Menkää treffeille, ottakaa selvää toisistanne. Sun miehesi on toinen ihminen ja ties mitä jännää sen päässä liikkuu, mutta nyt tunnet häntä vain vajavaisesti. Laittakaa lapset hoitoon, tehkää yhdessä ruokaa ja katsokaa joku leffa (vaikka Kirjava huntu... kertoo siitä miten aviopari löytää toisensa rakkaudessa, vaikka järkisyistä menivätkin naimisiin). Ja puhukaa, puhukaa! Kokeilkaa pariterapiaa, parisuhdeleiriä tai sitten vaan arjen tasolla järjestäkää aikaa suhteellenne.

#3

Ehkä tämä palsta ei ole oikea paikka kysyä, kun vastaukseksi tulee lähinnä se, että jos ei ole väkivaltaa, niin suhteessa on syytä pysyä..

Kyllä minä katson muita pareja ja olen heille kateellinen, kun tajuan että tuota minäkin haluan. Tällä hetkellä olen mieluiten yksin kuin puolison kanssa. On ahdistavaa olla samassa tilassa, kun ei ole mitään sanottavaa. Emme oikeasti koskaan puhu meistä, meillä ei ole ikinä ollut yhteisiä unelmia. Me vain elämme arkea päivästä toiseen ja pariskuntana siihen ei kuulu mitään muuta kuin lasten kanssaoloa. Pakollinen seksi parin kuukauden välein, vähän pakosta iltapusut.

Haluan puolison jonka kanssa nauraa, jonka kanssa haluan viettää aikaa myös ilman lapsia, jonka silmiin haluan katsoa.

Ehkä mulla on tälle palstalle liian suuret unelmat :)

ap

Kadun ja paljon. Olin ihastunut toiseen. Rakastin miestäni paljon ja hänellä oli antaa minulle kaikki suhteen kannalta tärkeät asiat, kuten syvä luottamus ja läheisyys, lisäksi taloudellinen turva. Tunsin oikeasti hänen rakastavan myös minua, koskaan eron jälkeen en ole tuntenut sitä samaa tunnetta. Minä vain ihastuin toiseen ja suhde alkoi tuntua tylsältä ja kamalasti tuli mietittyä että onko tämä sitten sitä mitä halusin kun näin ihastunut olen ja tuntui epäreilulta miestäni kohtaan että elin vähän omaa maailmaani, kun hän kuitenkin piti minusta huolta. Lopulta kävi niin, että petin. Mies olisi antanut senkin anteeksi, mutta minä en pystynyt enää elämään hänen kanssaan itseni kanssa. Maailman typerin ja suurin virhe elämässäni. Yhä kaipaan häntä.

[/quote]

En nyt tahdo olla sarkastinen, mutta eiköhän olis aika jo tutustua toisiinne, kun kerran naimisissakin olette :D? Menkää treffeille, ottakaa selvää toisistanne. Sun miehesi on toinen ihminen ja ties mitä jännää sen päässä liikkuu, mutta nyt tunnet häntä vain vajavaisesti. Laittakaa lapset hoitoon, tehkää yhdessä ruokaa ja katsokaa joku leffa (vaikka Kirjava huntu... kertoo siitä miten aviopari löytää toisensa rakkaudessa, vaikka järkisyistä menivätkin naimisiin). Ja puhukaa, puhukaa! Kokeilkaa pariterapiaa, parisuhdeleiriä tai sitten vaan arjen tasolla järjestäkää aikaa suhteellenne.

#3

[/quote]

Jos me olemme treffeillä eli leffassa tai syömässä, niin olen koko ajan vaivaantunut. Sinun neuvosi ovat ihania, mutta ei mieheni puhu, hänellä ei ole 10 vuoteen juuri ollut puhuttavaa, hän "vain on sellainen" omien sanojensa mukaan.

Uskotko, että tuo on mahdollista, synnyttää melko tyhjästä noita romanttisia tunteita? Sitä olen toivonut ja yrittänyt, aina tarttunut ruohonvarteen, kun on tullut pienikin myönteinen tunne miestä kohtaan ja sitten sen varassa taas jäänyt suhteeseen. Kunnes taas tulee tunne, että minäkin haluan oikeasti olla joskus elämässäni taas rakastunut.

Olemme viettäneet viikonloppua kahdestaankin, mutta se lähinnä ahdisti.

miten AP tapasit miehesi? kai teillä nyt joskus on paremminkin mennyt? Tilanteesi tuntuu vasn niin klassiselta lapsiperhevanhempien tilanteelta. Saatat olla myös masentunut ja luulet, että se on suhteesi syy. mutta mitä oikeasti kaipaat? millaisia unelmia sulla on? ei kukaan voi tehdä toista onnelliseksi, vaan onnellisuus on aina oma valinta ja oman työn tulos. Jos saavuttaisit unelmasi jossain muussa; saisit unelmiesi työn tms. niin olen varma, että myös parisuhde alkaisi tuntua paremmalta. Tuo fiilis mikä sulla nyt on, ei ole pysyvä. jossain vaiheessa pystyt suhtautua kaikkeen toisin, jos vaan annat sille mahdollisuuden. 

#3

Miksy hyva AP sitten kyselet tallaisella palstalla onko kukaan katonut eroamista, jos ihan selkeasti et halua kuulla totuutta.

Tuola minustakin tuntui silloin kun lapset olivat pienia, en nahnyt miestani enaa vaaleanpunaisten lasien lapi. Tuntui etta elama vain oli rutiineja taynna ja rakkaus puuttui. Nyt kun myohemmin asiaa katson niin olimme molemmat vain ihan liian vasyneita sen hetkisessa elamantilanteessa, ei siina paljoa jaksanut yhdessa nauraa, hellitella toisiaan. Muistan kuinka katselin muita pareja kaiholla ja mietin, etta ehka ensi elamassa...

Valitettavasti ne samat ongelmat mitka sulla on nykyisessa parisuhteessa, useimmiten tulevat ilmi seuraavassakin. Jos olet nyt jo pettynyt parisuhteeseesi, jossa ei ole mitaan naennaisesti vialla, voin melkein taata sen etta tulet pettymaan seuraavassakin parisuhteessa. Tietysti sita saa vaatia, etta sen oman kumppanin on oltava maailman ihanin ja itselle juuri se taydellisin, mutta on hyva muistaa etta me kaikki muutumme, niin sina kuin miehesi ja jos haluaa elaman pituisen parisuhteen, ne muutokset on hyvaksyttava ja yhdessa kasvettava.

Ap neuvoisin sinua todellakin tutustumaan mieheesi paremmin, tekemaan toita liittonne eteen ennen kuin teen hatikoityja paatoksia.

Omalla kohdallani eroa pohteissa olellinen kysymys kuului, onko minulla tässä suhteessa mahdollisuus toteuttaa itselleni tärkeitä asioita ja elää oman näköistäni elämää? Kun vastaus oli ehdoton ei, päätös oli helppo tehdä.

Näitä asioita kävin pohtimassa myös ammattilaisen kanssa muutaman kuukauden. Se auttoi ottamaan asiaan etäisyyttä ja erottamaan parisuhteen ongelmat muista elämän hasteista ja rajoituksista.

Ei munkaan mies puhu. joskus meillä oli kriisi, kun tuntui, että toinen on kuin ontto. Puhuin näistä fiiliksistä miehelleni, joka pahoitti mielensä, mutta toisaalta alkoi puhua tunteistaan enemmän. parisuhteessa menee helposti tietynlaiseen rooliin, alkaa suorittaa samaa kaavaa, aina samat vitsit, rituaalit, sanat... sitä pitäis koittaa välttää, tai ainakin aika ajoin kokeilla uudenlaisia tapoja olla pari.

#3

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:58"]

Omalla kohdallani eroa pohteissa olellinen kysymys kuului, onko minulla tässä suhteessa mahdollisuus toteuttaa itselleni tärkeitä asioita ja elää oman näköistäni elämää? Kun vastaus oli ehdoton ei, päätös oli helppo tehdä.

Näitä asioita kävin pohtimassa myös ammattilaisen kanssa muutaman kuukauden. Se auttoi ottamaan asiaan etäisyyttä ja erottamaan parisuhteen ongelmat muista elämän hasteista ja rajoituksista.

[/quote]

Hei, tarkentaisitko tätä? Millä tavalla omannäköistä elämää?

ap

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:58"]

Omalla kohdallani eroa pohteissa olellinen kysymys kuului, onko minulla tässä suhteessa mahdollisuus toteuttaa itselleni tärkeitä asioita ja elää oman näköistäni elämää? Kun vastaus oli ehdoton ei, päätös oli helppo tehdä.

Näitä asioita kävin pohtimassa myös ammattilaisen kanssa muutaman kuukauden. Se auttoi ottamaan asiaan etäisyyttä ja erottamaan parisuhteen ongelmat muista elämän hasteista ja rajoituksista.

[/quote]

Hei, tarkentaisitko tätä? Millä tavalla omannäköistä elämää?

ap

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:55"]

Miksy hyva AP sitten kyselet tallaisella palstalla onko kukaan katonut eroamista, jos ihan selkeasti et halua kuulla totuutta.

Tuola minustakin tuntui silloin kun lapset olivat pienia, en nahnyt miestani enaa vaaleanpunaisten lasien lapi. Tuntui etta elama vain oli rutiineja taynna ja rakkaus puuttui. Nyt kun myohemmin asiaa katson niin olimme molemmat vain ihan liian vasyneita sen hetkisessa elamantilanteessa, ei siina paljoa jaksanut yhdessa nauraa, hellitella toisiaan. Muistan kuinka katselin muita pareja kaiholla ja mietin, etta ehka ensi elamassa...

Valitettavasti ne samat ongelmat mitka sulla on nykyisessa parisuhteessa, useimmiten tulevat ilmi seuraavassakin. Jos olet nyt jo pettynyt parisuhteeseesi, jossa ei ole mitaan naennaisesti vialla, voin melkein taata sen etta tulet pettymaan seuraavassakin parisuhteessa. Tietysti sita saa vaatia, etta sen oman kumppanin on oltava maailman ihanin ja itselle juuri se taydellisin, mutta on hyva muistaa etta me kaikki muutumme, niin sina kuin miehesi ja jos haluaa elaman pituisen parisuhteen, ne muutokset on hyvaksyttava ja yhdessa kasvettava.

Ap neuvoisin sinua todellakin tutustumaan mieheesi paremmin, tekemaan toita liittonne eteen ennen kuin teen hatikoityja paatoksia.

[/quote]

Kiitos sinulle, kun jaksat vastata.

Miten tutustutaan toiseen paremmin? Tätä kysyn ihan vakavissani.

Ymmärrän täysin viestisi. Mutta, minä en ole koskaan nähnyt miestäni vaaleanpunaisin linssein, ikinä. Ehkä se on se ongelma. Yhdessä kuitenkin 10 vuotta. En ole väsynyt, tosin on totta, että omaa aikaa mulla ei ole.

Onko se epärealistista toivoa suhteelta mitään romantiikkaa? Kaipaan siis sitä, että joskus haluaisin olla puolisoni kanssa.

"Jos olet nyt jo pettynyt parisuhteeseesi, jossa ei ole mitaan naennaisesti vialla, voin melkein taata sen etta tulet pettymaan seuraavassakin parisuhteessa."

Mitä sitten ovat ne oikeat viat parisuhteessa? Onko se vain väkivalta/alkoholi?

Pystyttekö te muut näkemään itsenne miehen kanssa onnellisena vielä sittenkin, kun lapset ovat lähteneet kotoa?

Häät ovat aina ahdistuksen paikkoja mulle. Katselen rakastuneita pareja, ja huomaan, että en ole koskaan tuntenut noin.